Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe Espoossa

Speeches and interviews Speech Wednesday 2 April 2003, 12:00 AM
Talouskehitys ja rahapolitiikka


Hyvät kuulijat,

Haluaisin ensinnäkin kiittää tilaisuuden järjestäjiä kutsusta tulla puhumaan tilaisuuteenne. Ajattelin käyttää minulle varatun ajan pohtimalla ennen kaikkea EU:n ja euroalueen pitemmän aikavälin kasvunäkymiä, jolloin on tarkasteltava rakenteellisia haasteita - ja kun olen keskuspankin edustaja etenkin rahoitusmarkkinoiden eurooppalaista integraatiota. Mutta sitä ennen hyvin lyhyesti lyhyemmän ajan talousnäkymistä, joihin on vaikea sanoa mitään uutta – epävarmuudet ovat poikkeuksellisen suuria.

***

Suomen Pankin juuri julkistetussa ennusteessa talouden elpymisen arvioidaan edelleen lykkääntyvän sekä maailmanlaajuisesti että kotimaassa – syinä ennen kaikkea kansainväliseen tilanteeseen liittyvät epävarmuudet: päällimmäisinä Irakin sodan seurannaisvaikutuksiin liittyvä epävarmuus mm. öljyn saatavuuden ja hinnan osalta sekä taustalla edelleen vaikuttavat suurten talousalueiden ongelmat: Yhdysvalloissa on paisuneen vaihtotaseen vajeen ja kotitaloussektorin velkaantumisen ohella syntymässä kolmaskin tasapainottomuustekijä julkisen sektorin alijäämän kasvaessa tänä vuonna jo yli 4 prosenttiin BKT:sta. Näiden tekijöiden vaikutus dollarin kurssiin on epävarma – dollarin heikentyminen ja euron hallittu vahvistuminen olisi toivottavaa – nopeat korjausliikeet sensijaan eivät. Japani on deflaatiokierteessä ja Euroopassakin kasvu on jähmeää.

Varsin yleisesti odotettiin, että euroalue kykenisi 2000-luvun alkuvuosina kohtuullisen nopeaan talouskasvuun vaikka kasvu Yhdysvaltain ja Japanin talouksissa hidastuisi. Onhan euroalue aikaisemmin pienistä avotalouksista koostuvana Euroopan ydinalueena ulkomaankaupan suhteen nyt yhtä autonominen kuin Yhdysvallat ja Japani – suuri suljettu talous.

Nyt tiedämme, että näin ei käynyt, mutta ainakin jossain määrin on epäselvää, mistä syystä. Keskustelussa on tarjottu useita eri selityksiä, joista voi mainita ainakin seuraavat:

Euroopan fundamentit eivät ehkä olleetkaan niin hyvässä kunnossa kuin mitä luultiin. Suurten maiden julkisen talouden tervehtyminen nousukauden aikana aiheutui vain suhdanneautomatiikasta, mitä ei heti ymmärretty. Veronkevennykset voimistivat noususuhdannetta ja tätä kautta paransivat tilapäisesti julkisen talouden tilannetta. Pidemmällä aikavälillä julkisen talouden alijäämä kuitenkin suureni, koska maat jättivät toteuttamatta vastaavat menojen leikkaukset. Laskusuhdanteessa suurten maiden julkisen talouden alijäämät lähenivät kolmea prosenttia kokonaistuotannosta ja jopa ylittivät tämän rajan. Elvyttävälle finanssipolitiikalle ei siksi jäänyt tilaa. Poikkeuksia toki on – mm. Suomi, jossa 1990-luvun tiukalla finanssipolitiikalla raivattiin liikkumavaraa finanssipolitiikalle.

EU-maiden kasvupotentiaali on heikko. Aikaisempi väestön kasvusta tullut tuotannon kasvun "pohjakasvu" on väestön ikääntymisen myötä loppunut käytännössä kokonaan; tässä EU-maat muistuttavat enemmän Japania kuin Yhdysvaltoja, jossa työvoima kasvaa edelleen noin prosentin vuosivauhdilla. Pitkällä aikavälillä heikkojen kasvunäkymien vuoksi yritykset ovat olleet pitkään haluttomia investoimaan euroalueelle.

EU-maiden työmarkkinat toimivat tehottomasti. Euroalueen kasvu törmää heti kasvun alkuvaiheessa kasvukattoon ja työvoimakustannukset alkavat nousta korkeista työttömyysluvuista huolimatta.

Euroalue on vaipunut luottamuspulaan. Kuluttajaluottamus on alimmillaan kuuteen vuoteen. Ja myös teollisuuden luottamus on heikolla tasolla. Puhutaan luottamuspulasta, joka näyttäisi kohenevan vasta Yhdysvaltain luottamusindikaattoreiden mukana! Pitävätkö eurooppalaiset siltikin edelleen kuluttajina ja investoijina itseään pienten tai keskisuuren avotalouksien kansalaisina, joiden taloudet sairastuvat heti kun Yhdysvallat aivastaa! Miten muutoin korrelaatio olisi selitettävissä? Luonnollisesti luottamuspula suurissa jäsenmaissa, voi johtua – ja varmaan johtuukin - myös poliittisista tekijöistä. Esimerkiksi Saksassa, joka on EU:n suurinpana taloutena sen keskeinen veturi, millään poliittisella taholla ei näytä olevan esitettävänään poliittista visiota, joka vahvistaisi kuluttajien luottamusta. Päättäjien neuvottomuus kuvastaa yhtäältä äänestäjien toivomuksia, mutta toisaalta se näkyy selvästi kuluttajien yleisenä pessimisminä.

Summa summarum: Toiveet siitä, että EU olisi tässä taantumassa maailmantalouden kasvun veturi näyttävät vähäisiltä. Kiinan ja yleisemminkin muiden Aasian maiden kuin Japanin kasvu on ollut yllättävän hyvää – Kiinan BKT kasvaa virallisten tilastojen mukaan 8 prosentin vuotuista vauhtia - mutta yleisesti maailmantalouden kasvu näyttää käynnistyvän kunnolla uudelleen vasta Yhdysvaltain talouden nousun myötä.

Yleisen näkemyksen ja myös Suomen Pankin ennusteen mukaan maailmantalouden kasvu onkin lähiaikoina vaatimatonta, mutta luottamuksen palautuessa talouskasvu elpyy laajalla rintamalla vuoden 2003 loppupuolella.

Tämä vaikuttaa piristävästi Suomen vientiin ja myös investoinnit elpyvät kasvuun vuonna 2004. Huomattakoon, että kasvua on Suomessa koko kansainvälisen talouden laskukauden ajan pitänyt yllä yksityinen kulutus ja asuntoinvestoinnit – mikä johtuu suurelta osin siitä että EMU-oloissa kotitaloudet ovat voineet luottaa siihen että korot eivät hypähdä kohtuuttomuuksiin. Itse asiassa Suomessa ei ole sitten kultakannan aikojen saatu nauttia yhtä matalista koroista, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta talouskehitystä ylläpitävästi myös yleismaailmallisen talouslaskusuhdanteen aikana. Se että olemme osa eurooppalaista valuutta-aluetta merkitsee, että Suomen poikkeuksellisen suuri riippuvuus takaiskuja kokeneesta tietoliikennesektorista ei välittynyt valuuttakurssivaihteluiden tai korkoreaktioiden kautta epävakautena muuhun talouteen.

Meneillään olevassa laskusuhdanteessa makrotalouspolitiikka onkin kaikenkaikkiaan ollut historiallisesti poikkeuksellisen vahvasti kysyntää tukevaa. Paitsi alhaisilla koroilla kysyntää on tuettu myös finanssipolitiikassa, jossa automaattisten vakauttajien on voitu antaa toimia vapaasti kokonaiskysynnän heikentyessä – kiitos Suomen julkisessa taloudessa saavutetun vakaan tilan.

***

Rahoitusmarkkinaintegraatio – tärkeä osa Lissabonin strategiasta

Kasvun hitaus EU:ssa ja euroalueella on jo pitkään tunnistettu rakenteelliseksi ongelmaksi. Lissabonissa vuonna 2000 EU-maiden johtajat sopivat kunnianhimoisesta strategiasta, jonka sisältö tiivistettiin vaatimukseen, että tämän vuosikymmenen aikana Euroopasta tulisi maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietopohjainen talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Strategiassa kiinnitetään erityistä huomiota rahoitusmarkkinoihin. Tämä johtuu siitä, että markkinataloudessa juuri rahoitusmarkkinoiden toiminta pitkälti ratkaisee uusien investointien määrän ja suuntautumisen ja siten myös tuottavuuden pitkän aikavälin kasvun. Strategiassa todetaan, että tehokkaat ja läpinäkyvät rahoitusmarkkinat tukevat kasvua parantamalla pääomien kohdentumista ja alentamalla pääomakustannuksia. Niillä on siksi keskeinen rooli uusien ideoiden kehittelyssä ja käyttöönotossa sekä yrittäjyyden edistämisessä Euroopassa. Erityisesti riskirahoituksen markkinoiden kehittäminen on tärkeätä innovatiivisille PK -yrityksille, ja siten myös uusien työpaikkojen synnylle. Siksi strategiassa korostetaan todella yhtenäisten sisämarkkinoiden toteuttamisen tärkeyttä myös rahoituspalvelusektorilla. Erityisen paljon voitettavaa on niillä yhtiöillä, jotka ovat periaatteessa kyllin suuria herättääkseen ulkomaisten sijoittajien kiinnostusta, mutta kuitenkin sen verran pieniä, että osakkeiden markkinointi ulkomaille on tähän asti ollut niiden toiminnan laajuuteen nähden liian kallista.

Pehr Gyllenhammarin johdolla toiminut EU:n asiantuntijaryhmä on arvioinut, että pelkästään rahoitusmarkkinoiden toimintaa tehostamalla voitaisiin EU-maiden taloudellista kasvua kiihdyttää puolella prosentilla vuodessa, ehkä jonkin verran ylikin. Samansuuruisia vaikutuksia on saatu myös muissa tutkimuksissa, esim. Giannetti- Guiso- Jappelli- Padula-Pagano (2002) saavat lisävaikutukseksi kasvuun maasta riippuen (mm. Suomelle) jopa noin prosenttiyksikön per vuosi. Tällaisiin arvioihin liittyvät tulkinnanvaraisuudet ja epävarmuudet ovat varmasti suuria, mutta tätä luokkaa olevalla kasvuvaikutuksella olisi tietenkin erittäin suuri myönteinen merkitys Euroopan työllisyyden, kilpailukyvyn ja myös Euroopan valtioiden budjettitalouden kannalta. Toisaalta rahoitusmarkkinoiden häiriöt ja epävakaus, jos huonosti käy, voisivat aiheuttaa paitsi taloudellista vahinkoa, myös takaiskuja ja epävakautta Euroopan poliittisessa kehityksessä. Rahoitus- ja pankkikriiseissä tapaa tuhoutua paitsi taloudellista pääomaa ja työpaikkoja, myös poliittista ja sosiaalista pääomaa, ja siksi markkinoiden vakaa toiminta on laaja yhteiskunnallinen kysymys. Tältäkin osin syvemmät ja integroituneemmat eurooppalaiset rahoitusmarkkinat, jotka helpottavat riskien hajoittamista ja hallintaa ovat tavoiteltavia.

Tämä Lissabonin strategia on myös jo tuottanut merkittäviä tuloksia. Yhteisiin tai ainakin lähes yhteisiin rahoitusmarkkinoihin on päästy lyhyiden pankkien välisten talletusten lisäksi myös valtioiden joukkovelkakirjoissa, joiden korkoerot ovat kaventuneet lähes olemattomiksi. Lainsäädäntömenettelyn suhteen merkittävä edistysaskel on ollut Lamfalussyn komitean suositteleman menettelyn käyttöönotto arvopaperimarkkinoiden sääntelyssä. Uuden menettelyn ansiosta arvopaperimarkkinoita koskeva lainsäädäntö, mm. tarvittava harmonisointi, voidaan panna täytäntöön huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin ja samalla säädösten laatua voidaan parantaa.

Mitkä sitten ovat markkinoiden tärkeimmät kehittämistarpeet? Edellä viitatuista parannusedellytyksistä huolimatta Euroopan rahoitusmarkkinoiden ehkä suurimpana ongelmana on pidettävä niitä edelleenkin vaivaavaa pirstoutuneisuutta. Rahoituspalvelujen vähittäismarkkinoilla tilanne on vielä epätyydyttävämpi kuin osakemarkkinoilla ja kansalliset rajat vaikuttavat käytännössä erittäin paljon rahoituspalvelujen vähittäiskauppaan jopa euroalueen sisällä. Myös Euroopan maksujärjestelmä on vähittäismaksujen osalta erittäin pirstaleinen. Vaikka erilaista standardointityötä on tehty jo pitkään, käytännössä maksaminen EU-maasta toiseen on paljon hankalampaa, hitaampaa ja kalliimpaa kuin maksaminen yhden maan sisällä, varsinkin kotitalouksien ja pienyritysten maksuissa. Tähän asiaan EU on äskettäin puuttunut maksupalvelujen hinnoittelua koskevalla direktiivillä, joka rajoittaa pankkien oikeutta periä rajat ylittävistä tilisiirroista korkeampia palkkioita kuin kotimaisista maksuista. Tämä ei yksin poista ongelmien perussyytä eli kansallisten maksujärjestelmien heikkoa yhteensopivuutta. Siksi on syytä pelätä, että maksujärjestelmän pirstoutuneisuus haittaa pääsemistä todellisiin yhtenäismarkkinoihin ei vain rahoituspalvelujen, vaan monien muidenkin tuotteiden markkinoilla. Maksujärjestelmäthän ovat kaikkien markkinoiden toiminnan kannalta välttämätön infrastruktuuri.

Toinen euroalueen rahoitusmarkkinoiden ongelma, niiden pirstoutuneisuuden ohella siis, on puutteellinen tehokkuus. Sekä pankkien että arvopaperipörssien kustannusrakenne on monissa Euroopan maissa varsin raskas. Melko laajasti ollaan yhtä mieltä siitä, että rahoituspalvelujen tuotannossa on mahdollisuuksia huomattaviin kustannussäästöihin. Osittain tämä tehottomuus liittyy markkinoiden pirstoutuneisuuteen, joka on rajoittanut kilpailua ja tehnyt kalliin kustannusrakenteen mahdolliseksi. Kustannuskysymys on myös vakauskysymys, koska vain kannattava ja kustannustehokas pankkisektori voi generoida riittävästi tulorahoitusta ja näin huolehtia vakavaraisuutensa riittävyydestä pitkällä aikavälillä.

Kolmas Euroopan rahoitusmarkkinoiden ongelma on, että kun markkinat kehittyvät ja yhdentyvät, rahoitusvalvonta uhkaa jäädä tässä kehityksessä jälkeen. Tämä korostuu hitaan talouskasvun oloissa, jolloin riskit rahoitusmarkkinoilla kasvavat, Euroopan rahoitusvalvontahan perustuu ns. kotivaltioperiaatteeseen, joten rahoitustoimialan kansainvälistyessä yhä suurempaa osaa toiminnasta valvoo jonkin muun maan viranomainen kuin sen, jossa palvelu myydään. Myös talletusvakuutus saattaa yhä useammassa tapauksessa olla jonkin muun maan vastuulla kuin sen, jossa ongelmiin johtaneet riskit on otettu tai jossa korvauksiin oikeutetut tallettajat asuvat. Samalla pankki- arvopaperi- ja vakuutustoiminnan lähentyminen aiheuttaa uusia haasteita valvontaorganisaatioille. Viranomaisten monilukuisuus asettaa suuria vaatimuksia niiden väliselle tiedonkululle ja operatiiviselle yhteistyölle. Nämä vaatimukset kasvavat sitä mukaa kun rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen Euroopassa tavoitteiden mukaisesti etenee. Edistystä tällä alueella lienee perusteltua odottaa, mikäli ehdotus ns. Lamfalussy-periaatteen soveltamisesta koko EU n rahoitusmarkkinasektorin säätelyyn ja valvontaan toteutuu.

***

Arvoisat kuulijat,

Maastrichtin sopimuksen pohjalle luotu rahapoliittinen järjestelmä, johon kuuluu keskuspankin itsenäisyys, hintavakauden määrittely rahapolitiikan tavoitteeksi, ja jäsenmaiden budjettipolitiikan kestävyyttä tukevat säännöt, on osoittanut toimivuutensa – viimeksi mainitut eivät ehkä kaikkien maiden osalta niin hyvin kuin oli ajateltu (maailma ei ole täydellinen!), mutta kuitenkin päätyisin väittämään että rahaliiton toiminta on osoittanut, että Euroopan unioni kykenee luomaan instituutioita, jotka pystyvät harjoittamaan uskottavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa. Mikään taho ei ymmärtääkseni ole heittämässä esimerkiksi vakaus- ja kasvusopimusta romukoppaan. Voidaan mielestäni jo nyt sanoa että yhdessä euroalueen maat, EU, on taloudellisesti vahvempi globaalistuvassa taloudessa epävarmuuksien ollessa suuria.

Rahaliitto on jo nyt osoittautunut merkittäväksi taloudellisen kehityksen vakauttajaksi euroalueella. Hyötyjinä ovat olleet varsinkin ne maat, joiden rahapolitiikka ennen rahaliittoa kärsi heikosta uskottavuudesta. Suomessakaan ei ole vuosikymmeniin saatu nauttia niin tasapainoisista rahamarkkinoista kuin viime vuosina. Voi myös arvioida, että 11.9.2001 kaltaisten tapahtumien seuraukset eurooppalaisilla ja koko maailman rahamarkkinoilla olisivat olleet erillisten valuuttojen oloissa varsin turbulentit, kun nyt tilanne rahamarkkinoilla oli koko ajan hallinnassa. Tämä sama havainto pätee luonnollisesti myös nykyisessä poliittisessa tilanteessa: on syytä korostaa, että Irakin sodan tilanne on Euroopan rahoitusolojen osalta erilainen kuin Kuwaitin sodan jälkitila EMS-kriiseineen.

Epävarmoissa taloudellisissa ja poliittisissa oloissa on tärkeää vahvistaa niitä tekijöitä jotka edistävät luottamusta ja visiota. Tämän vuoksi on tärkeää määrätietoisesti toteuttaa sovittuja strategioita ja ohjelmia.