Pankinjohtaja Sinikka Salon vaihtuvan näyttelyn avajaispuhe Suomen Pankin rahamuseossa 8.4.2008
Arvoisat kutsuvieraat,
Kultaan liittyy mystiikkaa. Kuningas Midas, El Dorado, merirosvojen aarteet, viisasten kivi… ja kultarahat. Kullan merkityksestä kertoo se, että kullan valmistaminen oli toinen muinaisten alkemistien tutkimusohjelman tavoitteista: toinen oli elämäneliksiirin keksiminen, jolla ihminen olisi voinut saavuttaa ikuisen nuoruuden.
Keskuspankeilla ja kullalla on jotakin yhteistä. Aikoinaan, kultakannan aikaan, setelit olivat kullan sijakkeita ja keskuspankit pitivät setelien katteena suuria kultavarantoja, joilla ne voivat lunastaa setelinsä jos niin vaadittiin. Nykyään kultavarannon merkitys keskuspankkien varallisuudessa on pienempi, mutta ei aivan mitätön kuitenkaan. Keskuspankit ovat saavuttaneet sen, mitä alkemistit ennen tavoittelivat: tämän päivän paperikantaan perustuvassa rahajärjestelmässä ne voivat omin toimin luoda rahaa. Mutta toisin kuin muinaiset alkemistit, nykyajan keskuspankit tietävät, että tätä oikeutta on käytettävä varovasti, koska muuten rahan arvo heikkenee. Tässä on rahapolitiikan vaikeus ja vastuu.
Suomen Pankin kultavarannon historia alkaa 1870-luvun puolivälistä. Suomi liittyi tuolloin kansainväliseen kultakantaan ja samalla osaksi kansainvälistä läntistä rahajärjestelmää. Tällä päästiin myöhempien aikojen näkökulmasta hämmästyttävään vakauteen. Melkein neljän vuosikymmenen ajan Suomen markan arvo – valuuttakurssi – suhteessa tärkeimpiin eurooppalaisiin valuuttoihin pysyi aivan kiinteänä. Suhteessa Ranskan fran-giin ja muihin frangialueen valuuttoihin kurssi oli selkeä: yhden suhde yhteen. Käytännössä kultakannan aikana vain osa Suomen setelistöstä katettiin varsinaisella kullalla: Suomen lain mukaan setelistön katteena kullan ohella voitiin käyttää myös kultakantamaiden valuuttoja. Siten varsinaisen kultavarannon suuruudesta päättäminen perustui jo tuolloin pitkälti Suomen Pankin johtokunnan harkintaan.
Kultakannan teoriasta ja käytännöstä kiinnostuneiden on mahdollista saada aiheesta lisä-tietoja tänään klo 17.30 alkavassa tohtori Juha Tarkan Studia Monetaria -luennossa täällä rahamuseossa.
Ensimmäisestä kultakannasta lähtien jokin osa Suomen Pankin valuuttavarannosta on siis koostunut osittain kullasta. Historiallisessa tarkastelussa kultavarannon merkitys Suomen Pankille ja muillekin keskuspankeille on ilmeinen: kultavaranto on ollut sekä poliittisina että raha- ja valuuttapoliittisina poikkeusaikoina puskuri, jonka avulla pankki on varau-tunut erilaisiin uhkiin ja kriiseihin.
Kulta on edelleen ainoa "valuutta", joka on pystynyt palautumaan aina pitkällä aikavälillä reaaliarvoonsa. Kullan mainetta ”ikuisena” arvonsäilyttäjänä kuvastaa esimerkiksi se, että jo parintuhannen vuoden ajan yhdellä unssilla eli noin 31 grammalla kultaa on ollut mahdollista ostaa hyvälaatuinen miehen puku. Tällä hetkellä kullan hinta on korkealla: yhden unssin arvolla voi ostaa 600 euron puvun, joka luullakseni voi jo olla aika hienokin.
Suomen Pankilla on nykyään kultaa noin 50 tonnia, josta osa on sijoitettu talletuksina kultamarkkinoille, osa on fyysisinä harkkoina. Tämä on suhteellisen vähän, alle 1/200 eurojärjestelmän yhteisestä kultavarannosta Suomen Pankin kultapolitiikkaan vaikuttaa se, että pankki on sitoutunut yhdessä 15 eurooppalaisen keskuspankin kanssa rajoittamaan kullanmyyntejä ja talletuksia, jotteivät keskuspankkien toimet aiheuttaisi häiriöitä kultamarkkinoilla.
Kullalla on edelleenkin asema eräänlaisena turvasatamasijoituksena. Usein kullan arvo nousee, kun maailmassa sattuu jotakin, joka herättää huolta poliittisesta tai taloudellisesta epävakaudesta. Lisäksi kullan merkitys valuuttakurssiriskin neutraloijana, erityisesti dollarin suhteen, on noussut voimakkaasti esille useissa viime vuosien tutkimuksissa ja puheenvuoroissa.
Nykyinen kullan hinta, yli 900 dollaria unssilta, on poikkeuksellisen korkea ja heijastaa kuumemittarin tavoin rahoitusmarkkinoilla viime kuukausina vallinnutta epävarmuutta. Siten se omalta osaltaan muistuttaa keskuspankkeja ja finanssipolitiikan päättäjiä globaa-lista vastuusta purkaa hallitusti nykyisiä maailmantalouden tasapainottomuuksia ja varmistaa luottamus ihmisen rakentamaan valuuttajärjestelmään ja rahan arvon vakauteen.
Keskuspankeille kulta merkitsee siis lähinnä luotettavaa varannon sijoitusmuotoa. Suuren yleisön näkökulmasta keltaiseen metalliin liittyy sitä enemmän tunnetta ja tarinoita, suorastaan myyttistä lumovoimaa. Nyt avattavaan kultanäyttelyyn on rahapolitiikan historian ohella valittu teemoja, jotka liittävät keskuspankkien suosikkimetallin pariinkin kotimaiseen suureen kertomukseen.
Yksi esimerkki kultaan liittyvistä tunnearvoista on toisen maailmansodan aikainen kul-tasormuskeräys, joka elää kansalaisten muistissa. Vuonna 1940 perustetun keräyksen tavoitteena oli Suomen ilmapuolustuksen parantaminen. Keräystoimikuntaan kuuluivat Suomen ilmapuolustusliitto, Lotta-järjestö, Suomen Demokraattinen Työläisnaisliitto sekä käytännön järjestäjänä Suomen Pankki. Kansalaiset lahjoittivat hyvään tarkoitukseen noin 315 000 arvoesinettä, joista vihkisormuksia oli 251 000. Keräyksen tuotolla ei voitu kuitenkaan ostaa ilmapuolustustarvikkeita, koska niitä ei ollut sodan aikana Euroopassa kaupan. Niinpä varat talletettiin aluksi Suomen Pankkiin ja myöhemmin Ruotsiin. Niillä ostettiin sodan jälkeen mm. leipäviljaa elintarvikepulasta kärsivään Suomeen. Varat käytettiin siis sangen arvokkaaseen tarkoitukseen, minkä media on myös tuonut yleisön tietoon. Sodanaikaisesta kultasormuskeräyksestä ja keräystuoton käytöstä tulee vielä tänäkin päivänä kyselyjä Suomen Pankkiin. Kansalaiset haluavat täysin ymmärrettävästi varmistua, että heidän ehkä ainoa arvoesineensä, kultainen vihkisormus, käytettiin var-masti oikein: hyödyttämään kansakuntaa sodan ja jälleenrakennuksen raskaina vuosina.
Toinen esimerkki kullan lumovoimasta on Lapin kulta kaikkine siihen liittyvine tarinoineen. Yksi myyttinen kohde on nähtävissä rahamuseon numismaattisessa käytävässä. Vastikään avatussa vitriinissä on tiettävästi suurin Suomesta koskaan löydetty kultahippu, johon liittyy romanttinen tarina. Vuonna 1910 Inarin Laanilasta löydetty hippu, lempinimeltään ”Aleksi” ei ole suuren suuri, vajaat 400 grammaa. Perimätiedon mukaan hippu oli kylläkin alun perin painavampi, mutta löytäjä, Mikko Aleksanteri Kiviniemi, irrotti siitä ennen punnitusta kultaa vaimonsa vihkisormukseen. Vaikka Aleksi-hippu ei kooltaan pärjää Venäjältä tai Australiasta löydetyille jättiläisille, eikä sen metalliarvokaan ole edes sitä suojaavan erikoisvitriinin veroinen, kertomus sormuskullasta nostaa sen arvon ainakin naisen mielessä ohi kaikkien ulkomaisten kilpailijoidensa!
Vuonna 2008 vietetään akateemikko Mika Waltarin syntymän 100-vuotisjuhlaa. Waltarin mukaan tärkeimpiä arvoja elämässä ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja ”kaunis turhuus”. Rahapolitiikan maailmassa näistä arvoista ei pääse nauttimaan liian usein. Kes-kuspankkitoiminnasta on yleensä romantiikka aika kaukana. Käyttäkäämme siis nyt tilalsuutta hyväksi. Suomen Pankin rahamuseon kultanäyttely tarjoaa kävijöilleen paitsi kovaa faktaa, myös sitä ”kaunista turhuutta”.
Tervetuloa kultanäyttelyyn!