Pankinjohtaja Sinikka Salon puheenvuoro Anders Chydenius -vapaakauppaseminaarissa 1.8.2009
Speeches and interviews
Speech
Saturday 1 August 2009, 12:00 AM
Puheenvuoro paneelissa ”Suomen menestyksen avaimet ja luovuus”
Arvoisa yleisö
Ensinnäkin parhaat kiitokset mahdollisuudesta osallistua tähän Anders Chydeniuksen vapaakauppaseminaariin. Nykyisessä globaalissa taloustaantumassa on kaikin tavoin muistutettava vapaan kaupan tärkeydestä ja Antti Chydeniuksen hengessä vastustettava protektionismia ja nationalismia, joka eskaloi 1930-luvun taloustaantuman vakaviin kauppasotiin ja kriisiin ja viimein toisen maailmansodan katastrofiin. Suomenkin menestymisen edellytys on vapaa kauppa.
Tämän session teema on Suomen menestyksen avaimet ja luovuus - avainkysymys. Todellakin, Suomen menestymisen avaimet kytkeytyvät luovuuteen, kykyymme ideoida ja tuottaa uusia innovaatioita. Me emme pienessä luonnonvaroiltaan köyhässä maassa pärjää muutoin kuin luovuudella.
Puheenvuorossani otan esille taustaksi esille muutaman havainnon siitä, mitä tutkimus kertoo taloudellisen kasvun taustatekijöistä ja yrittäjyydestä, ja arvioin sen perusteella Suomen osaamishaasteita, erityisesti pienyrittäjyyden tärkeyttä.
Kun tulen Suomen Pankista, on luontevaa, että tuon esille rahoitusmarkkinoiden Eurooppalaisen integraation merkitystä luovan toiminnan ympäristön, mm. innovaatiorahoituksen edistäjänä. Haluan puheenvuorossani myös muistuttaa kulttuurin kasvavasta merkityksestä talouselämälle – ajatellen rooliani Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen osaston puheenjohtajana.
Luovuus ja taloudellinen kasvu
Erityisesti kehittyneiden maiden taloudellisen kasvun avaimet ovat tuottavuuden kasvussa. Tähän päätelmään on helppo yhtyä, kun ajattelee esimerkiksi Suomen väestökehitystä: työvoiman kasvu kääntyy näinä aikoina negatiiviseksi kun eläkkeelle lähtee enemmän kuin työvoimaan on tulossa uusia. Siis tarvitaan korkeaa tuottavuutta – kykyä tehdä tehokkaammin ja paremmin tuotteita ja palveluja, jotka vastaavat kuluttajien tarpeita ja jotka ottavat huomioon kestävän kehityksen, ovat ympäristöystävällisempiä.
Tutkijat ovat suhteellisen yksimielisiä siitä, että teollistuneiden maiden tuottavuuden kasvu on itse asiassa jatkuvien älyllisten ponnistusten tulos, seurausta uusien ideoiden ehtymättömästä virrasta, luovuudesta. Mutta mikä selittää uusien ideoiden syntyä? Onko kyse muutaman neron, kuten Newtonin, Beethovenin – Chydeniuksen − ja muutaman muun saavutuksista eli aikaansaannoksista, joilla ei ole kosketuspintaa "tavallisten" ihmisten kanssakäymiseen ja toimeliaisuuteen? Vai onko niin, että tiedon ja osaamisen kasvattamisen kannalta tärkeää onkin tutkimus- ja kehitystoimintaan erikoistuneet toimialat, jotka kehittävät patenteilla suojattuja ideoita ja prosesseja, joihin ne saavat (määräaikaisen) monopolin?
Uusin kasvututkimus on kehitellyt kaikkia näitä hypoteeseja ja tuottanut joukon mielenkiintoisia teorioita ja malleja talouskasvua synnyttävistä ja sitä ylläpitävistä tekijöistä. Monet näistä tutkimushypoteeseista ovat myös empiirisesti relevantteja.
Em. hypoteesit korostavat siis sattumaa ("neropatit") ja tutkimus- ja kehitystoiminnan teknologista organisoitumista ja liiketoimintamaistumista (R&D sektori/toimiala) sekä monopolioikeuksien merkitystä tietoperusteisen kasvun keskeisinä mekanismeina ja vauhdittajina. On myös argumentoitu − mm. taloustieteen nobelisti Robert Lucas suhteellisen tuoreessa katsauksessaan − että niin tärkeää kuin em. hypoteesit ovatkin, ne eivät osu aivan asian ytimeen. Keskeistä saattaakin olla suuren sellaisten koulutettujen ihmisten joukon syntyminen ja nopea kasvu, jotka omistivat koko elämäntyönsä kehittämällä ja vaihtamalla ajatuksia ja ideoita, ratkaisemalla työhön ja tuotantoon liittyviä ongelmia, luomalla uutta tietoa. Tällainen näkemys ei korosta ainoastaan tutkijoiden suuren joukon – tuhansia, nyttemmin miljoonia tutkijoita – ja heidän välisen kanssakäymisen ja verkostoitumisen merkitystä uusien ideoiden moottorina ja siis kasvun lähteenä, vaan myös, ehkä välillisemmin, kilpailun merkitystä ideatuotannon ylläpitäjänä. Tällöin monopolioikeuksilla, patenteilla ja immateriaalioikeuksilla olisi vähäisempi merkitys tuotantotoimintaan liittyvän tiedon ja osaamisen synnyttämisessä. (Rikastavan vuorovaikutuksen luovien yhteisöjen merkitykseen on kotimaisista tutkijoista kiinnittänyt huomiota mm. filosofi Pekka Himanen.)
Uusimmat ns. endogeenisen kasvun teoriat korostavat kasvun mikroperusteiden lisäksi myös (talous)poliittisten instituutioiden kuten lainsäädännön, lain täytäntöönpanon, lainkuuliaisuuden ("kuri ja järjestys"), omistusoikeuksien yms. merkitystä talouskasvulle. Tutkimus- ja koulutuspolitiikan merkitys on myös ollut erityisen tarkastelun kohteena. Tässä tulokset näyttäisivät viittaavan siihen, että (yksityisen) tutkimustoiminnan tukeminen (verotuet, julkinen rahoitus yms.) sekä julkisten tutkimuslaitosten perustutkimus tukevat talouskasvua. Mielenkiintoinen tulema on, että julkisten tutkimuslaitosten soveltavalla tutkimuksella ei sen sijaan välttämättä olisi kasvua nopeuttavaa vaikutusta.
Suomen toimet ja haasteet tätä taustaa vasten?
Miten Suomen strategia ja ajattelu näyttäytyy tässä valossa? Aika hyvin - ainakin paperille kirjoitetuissa strategioissamme korostamme juuri näitä asioita – Suomen pärjäämistä korkean tason osaamisella. Korkea koulutustaso on tunnustettu tärkeäksi tavoitteeksi. Perustutkimus tapahtuu julkisen sektorin instituutioissa, ja yliopistojen aseman uudistaminen vahvistaa niiden itsenäisiä mahdollisuuksia vastata kansainväliseen kilpailuun. Suomi on myös saanut paljon kiitosta toimistaan kokonaisvaltaisen innovaatiojärjestelmän kehittämiseksi, eli siitä että tiedon ja osaamisen tuottajia ja hyödyntäjiä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena koulutuksesta perustutkimukseen, perustutkimuksesta soveltavaan tutkimukseen, tutkimuksesta innovaatioiden tuotantoon ja yhteistyössä tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa niiden hyödyntämiseen.
Vaikka Suomen innovaatiojärjestelmä on saavuttanut hyviä tuloksia, se kuitenkin kaipaa uudistamista. Uudistamistyötä varten on perustettu arviointiryhmä, joka juuri antoi väliraporttinsa (loppuraportti valmistuu syksyllä). Tämä väliraportti on mielenkiintoinen: siinä mm. todetaan, että ”ohjelma on vaarassa jäädä oman menneen menestyksensä vangiksi” ”teknologisen menestystien ja tietoon perustuvien strategioiden saavutettua rajansa”. Väliraportissa todetaan, että suomalainen yrityssektori ei ole – hämmästyttävää kyllä – erikoistunut koulutusintensiivisille toimialoille eli ”Suomi ei hyödynnä inhimillistä pääomaansa täysimääräisesti”.
Paitsi että on – vakavasta taloustaantumasta ja julkisen talouden tasapainon heikentymisestä huolimatta − turvattava kriittinen massa tutkijoita kansainväliset laatuvaatimukset täyttävään perustutkimukseen, on panostettava kansainväliseen verkostoitumiseen. Tämä on edellytys myös sille että yritystoiminnassa pystytään hyödyntämään paremmin korkeaa inhimillistä pääomaa. Kansainvälistymiseen liittyen onkin huolestuttavaa, että suomalaisten kiinnostus lähteä ulkomaisiin projekteihin on ollut vähenemässä: Puheenjohtamassani Euroopan Kulttuurisäätiön Suomen Osaston viimevuotisessa seminaarissa ”Kiinnostaako Eurooppa – mitä on nuorten kansainvälistyminen 2000-luvulla?” tuli selkeänä huolena esille se, että kansainvälistyminen tieteessä, ammattielämässä, opiskelussa ei näyttäisi enää olevan yhtä kiinnostavaa kuin aiemmin. Miksi?
Yrittäjyys, työpaikkojen luonti ja talouskasvu?
Teknologinen kehitys on luonnollisesti avainasemassa. Ekonomistit ovat tutkineet paljon teknologisten innovaatioiden ja kasvun välisiä yhteyksiä. Tätä tutkimustraditiota on motivoinut Schumperterin perushypoteesi teknologian merkityksestä talouskasvulle. Schumpeterin mukaan teknologian kyky luovaan tuhoon on kriittistä, so. uusi teknologia tuhoaa vanhoja, alemman tuottavuuden työpaikkoja synnyttäen samalla uusia korkeamman tuottavuuden työpaikkoja.
Viimeaikainen yhdysvaltalainen empiirinen tutkimus on erityisesti korostanut pienten korkean teknologian yritysten suhteellista merkitystä talouskasvulle ja työpaikkojen luonnille. Tuntuukin luontevalta ajatella, että juuri pienet, korkean osaamisen yritykset voivat parhaiten sopeutua toimintaympäristön uusiin teknologisiin haasteisiin. Näiden tutkimusten perusteella pienten high tech yritysten työpaikkojen luonnilla mitattu kasvukontribuutio on erittäin suuri, suurten high tech yritysten vaikutuksen ollessa jopa negatiivinen. Useat tutkijat ovat vahvasti sitä mieltä, että pienet korkean teknologian yritykset ovat todennäköisesti paljon innovatiivisempia ja ennakkoluulottomampia – sekä uusien tuotteiden kehittämisessä että niiden kaupallistamisessa – kuin suuret vakiintuneet yritykset ja korostavat tämän alueen tutkimisen tarvetta (kunhan aikasarja-aineistoa saadaan enemmän).
Suomen toimet ja haasteet tätä taustaa vasten?
Onko Suomessa oivallettu tarpeeksi hyvin yrittäjyyden ja pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tärkeys? Ei ehkä tarpeeksi. On kysyttävä, ovatko (pien)yrittäjätoiminnan kannustimet kunnossa, ml. yritysten perustamiskustannukset?
Varmaan suhtautuminen yrittäjyyteen on parantunut kun ajatellaan esim. 1970-luvun asenneilmapiiriä. Edellä viitatun tutkimuksenkin valossa tuntuu kuitenkin, että meillä PK-sektorin merkitys jää yhä perinteisen suurteollisuuden varjoon. Vaikka suuryritysten ulkoistamis- ym. toiminta synnyttäisikin pienyritystoimintaa, pitäisi pienyritystoiminnan liikeideoiden olla kestäviä, eikä olla liiaksi sidoksissa suuryritysten toimintaan yksittäisessä maassa, yksittäisellä toimialalla tms.
Yhä enemmän liikeideoiden tulee perustua paitsi korkeaan teknologiaan, myös enemmän kysyntä- ja käyttäjälähtöisille palvelualojen innovaatioille. Suomessahan teollisuuden osuus arvonlisäyksestä on edelleen korkea eli 32,6 %, kun se euroalueella keskimäärin on 26,9 %
(v. 2007). Em. innovaatio-ohjelmamme arviointiraportissa korostetaan globalisaation sosiaalista ulottuvuutta innovaatioiden lähteenä. Tähän liittyen puheenvuoroissa on myös alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota kulttuuriseen osaamiseen tiedostaen jälkiteollisen yhteiskunnan innovaatioiden ja tuotannon tarpeet. Onko meidän kulttuurinen osaamisemme ajantasaista?
Innovaatioille on tarjottava riittävän suuri kaupallinen potentiaali. Pientenkin high tech -yritysten toimintakentän tulisi siten olla kansainvälinen, pienimmillään euroalue tai EU. Vaikka yritystemme kotimarkkinat EU:n myötä ovat laajentuneet ja euron myötä syventyneet, suomalaiset yrittäjät eivät näytä – mm. vientiluvuista päätellen − toistaiseksi onnistuneen hyödyntämään niitä erityisen hyvin. Etenkin pienten ja keskisuurten yritystemme, joille Suomen markkinat jo alun pitäen ovat liian pienet, kannattaisi mielestäni lisätä ponnistuksiaan Keski-Euroopan laajojen ja vauraiden markkinoiden valloittamiseksi – myös yhteistyössä näissä maissa toimivien yritysten kanssa. EU on luonteva kotimarkkina-alueemme, jonka suojissa ja tukemana voi ehkä helpommin ponnistaa myös muille markkinoille. Näin siitäkin huolimatta, että nämä markkinat eivät todennäköisesti jatkossakaan kasva yhtä nopeasti kuin jotkut muut, maantieteellisesti ja kulttuurillisesti kaukaisemmat markkinat. Todennäköisyys sille, että korkean osaamisen työpaikkoja syntyisi ja säilyisi Suomessa, saattaisi näin kuitenkin olla suurempi.
Huomauttaisin vielä, että vaikka edellä korostin pienten ja keskisuurten korkean osaamisen high tech yritysten merkitystä – ja kysyntälähtöisten palveluinnovaatioiden pohjalle rakentuvien yritysten merkitystä lähinnä ajatellen vientiämme, olen myös sitä mieltä, että puhtaasti kotimaisille palveluille on enemmän tilaa. Onhan tosiasia, että meillä esim. yksityisten henkilökohtaisten palvelujen yritystoiminta on alimitoitettua. Tuotettujen yksityisten ravintola- ja hotellipalveluiden, kauneudenhoitopalveluiden, siivous- ja pesulapalveluiden yms. henkilökohtaisten palveluiden kansainvälisesti verrattuna alhaiseen määrään maassamme on varmaan monia – perinteisiin liittyviä kulttuurisiakin − syitä. Tilanne on tosin viime vuosina parantunut. Lisää innovatiivisuutta kuitenkin tarvitaan.
Erityisen työllistävänä henkilökohtaisten palveluiden toimiala ansaitsee huomiota. Toki mm. kotitalousvähennyksen käyttöönotto on osaltaan ollut tukemassa tätä yritystoimintaa.
Yleisemmin ajatellen on kuitenkin syytä korostaa, että talouspolitiikan (rapo, fipo, kauppapolitiikka) johdonmukaisuus ja ennakoitavuus (vähäisemmän ailahteleva) ovat modernin kasvututkimuksen mukaan talouskasvun kannalta suotavaa. Esimerkiksi euron ja EKP:n uskottavan rahapolitiikan suotuisat kasvuvaikutukset ovat tässä suhteessa kiistattomia.
Lienee todennäköistä että kansainvälisillä markkinoilla toimivien tai vientiin sidoksissa olevien yritysten (siis valtaosan yrityksistämme) toimintakenttä tulee jatkossa olemaan aiempaa myrskyisämpi. Mikäli kansainvälisen talouden aktiviteetin vaihtelut lisääntyvät, talouden joustot ovat ratkaisevassa asemassa. Jos resurssien liikkuvuus ei ole riittävää, talouteen kohdistuvat häiriöt näkyvät nopeasti mm. työttömyyden vaihteluina. Tästäkin näkökulmasta myös kotimaisen pienyritystoiminnan ja sen innovaatioedellytysten turvaaminen on tärkeää.
Rahoitus, innovaatiot ja talouskasvu
Kuten edellä esille ottamistani asioista käy ilmi, taloudellinen menestys riippuu keskeisesti onnistuneesta yritystoiminnasta. Ensisijaista on yrityksissä tehtävä työ ja siellä vaikuttavat näkemykset ja rohkeus hyödyntää mahdollisuuksia – yritysten strategiat ja ”strateginen ketteryys”. Mitä tulee yritysten toimintaympäristöön, haluan seuraavaksi ottaa esille muutamia seikkoja koskien innovaatiorahoitusta ja rahoitusmarkkinoiden toimintaa tullen näin lähemmäksi omaa viranomaistaustaani.
Rahoitusjärjestelmän vaikutuksia tuottavuuteen ja siten talouden kasvuun on teoreettisestikin, saati sitten empiirisesti vaikea identifioida, koska rahoitusjärjestelmän tehtävät taloudessa ovat niin moninaiset: rahoitusjärjestelmä tuottaa etukäteisinformaatiota mahdollisista investointikohteista ja kohdentaa pääomia, monitoroi investointeja ja valvoo rahoituksen käyttöä (corporate governance) rahoituksen myöntämisen jälkeen, edesauttaa kaupankäyntiä, riskien hajauttamista ja riskien hallintaa, mobilisoi ja poolaa talouden säästämisresurssit, helpottaa maksujärjestelmillään tavaroiden ja palvelusten kaupankäyntiä.
Rahoitusjärjestelmien välillä on merkittäviä eroja sen suhteen, miten hyvin ne kustakin tehtävästä suoriutuvat. Rahoitusjärjestelmän voidaan sanoa olevan kehittyneen, kun rahoitusinstrumentit, markkinat ja rahoituksen välittäjät kohentavat informaation ja valvonnan vaikutuksia sekä alentavat välitetyn rahoituksen kustannuksia.
Vaikka joku voisi sanoa, että juuri nyt – Yhdysvaltain sofistikoiduilta markkinoilta alkaneen rahoitusmarkkinakriisin (toivottavasti jo) jälkimainingeissa − ei kannata puhua niiden hyvistä puolista, teen sen kuitenkin, sillä yrittäjyyden ja tuottavuuden nousun Yhdysvalloissa on arvioitu olleen paljolti mahdollista vain hyvin toimivien riskirahoitusmarkkinoiden, aktiivisten ja taitavien pääomasijoittajien ansiosta. Erityisesti vireä korkean osaamisen pienyritystoiminta edellyttää riskisijoittajia (venture-kapitalisteja, business-enkeleitä).
Lissabonin strategiassa asetettu tavoite eurooppalaisten, aidosti integroituneiden rahoitusmarkkinoiden aikaansaamisesta on edelleen keskeisessä asemassa ajatellen mm. innovaatioiden ja investointien rahoitusta ja koko yritystoiminnan edistämistä. Suomi ei tässä suhteessa ole poikkeus.
Euroopassa tarvitaan erityisesti yksityisiä ja riippumattomia riskirahoituksen lähteitä. Tällainen yksityinen rajoitus ei syrjäytä innovaatiotoiminnan julkista rahoitusta, koska kyse on erikoistumisesta. Eurooppalaisten pääomamarkkinoiden ja yritysten kansainvälisen toiminnan kannalta on välttämätöntä kehittää eurooppalaisia yksityisiä pääomasijoitus (venture capital) markkinoita siten että rahoitusmarkkinat voisivat nykyistä paremmin tulla mukaan kannattavien innovaatioiden rahoitukseen.
Uskon, että olisi erityisen tärkeää päästä eroon pääomasijoittamisen paikallisesta luonteesta. Pääomasijoittamisen edellyttämä asiantuntemus ei yleensä ole luonteeltaan pääosin paikallista, vaan todennäköisimmin se liittyy rahoitettavan hankkeen toimialaan tai sovellettavan teknologian tuntemiseen. Näin ollen olisi mielestäni loogista, että toimivan eurooppalaisen pääomasijoittamisen pitäisi rakentua mieluummin toimialakohtaisesti kuin alueellisesti. Tässä mielessä suomalaistenkin edun mukaista on edistää tällaisia hankkeita ja pyrkiä eroon puhtaasta kansallisesta ajattelusta. Tästä pitäisi mielestäni keskustella enemmän.
Riskipääoman tarjonta asukasta kohden on ollut Euroopassa karkeasti ottaen vain noin viidennes Yhdysvaltain tasosta. Erityisen ongelmallinen on ns. start up -yritysten, hyvin varhaisessa vaiheessa olevien yritysten pääomarahoitus Euroopassa. Lukumääräisesti tälläisia hankkeita rahoitetaan Euroopassa paljon enemmän, mutta vain pienellä rahoituksella. Esimerkiksi v. 2003 - 2006 keskimääräinen venture-rahoitusta saaneiden varhaisen vaiheen yritysten määrä oli Euroopassa 2,3-kertainen verrattuna Yhdysvaltojen vastaavaan lukuun – huolimatta siitä, että Euroopassa näiden yritysten voitot alhaisia (keskimääräinen IRR %, sisäinen tuottoprosentti, EU:ssa -0,9 versus 38,3 %).
Euroopan komission tutkimusten mukaan varhaisen vaiheen venture-investointien käytännöt ovat fundamentaalisesti erilaiset Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Heidän mukaansa eurooppalaiset innovaatiot tulevat riskirahoituksen piiriin liian varhain, ennenaikaisesti. Saavuttaakseen kestävyyden venture-pääomasijoitukseen liittyviin kaupallisia paineisiin eurooppalaiset innovaatiot tarvitsisivat enemmän suojaa. Tutkimuksissa myös viitataan business-enkelien suurempaan rooliin Yhdysvalloissa ja muistutetaan, että Yhdysvalloissa näillä yrityksillä on alkuvaiheessa paljon implisiittistä julkista tukea.
Toimet riskipääomien tarjonnan lisäämiseksi Euroopassa ovat kaikkien tutkimusten mukaan tarpeen ja tervetulleita. Kuitenkin on syytä huomata, että rahoitusmarkkinat muodostavat yhden kokonaisuuden ja että onnistunut pääomasijoitustoiminta edellyttää, että rahoitusmarkkinoiden muut lohkot toimivat moitteetta.
Mainitsen tästä vain yhden esimerkin. Mahdollisuudet irtaantua tehdyistä sijoituksista kannattavasti vaikuttavat tutkimusten mukaan huomattavasti pääomasijoittajien halukkuuteen tehdä sijoituksia ja kerätä uutta pääomaa uusiin sijoituksiin. Pääomasijoitustoiminnan kehitys riippuu siten myös siitä, kuinka hyvin rahoitusjärjestelmä tuottaa irtaantumismahdollisuuksia. Irtaantuminen tapahtuu esimerkiksi listautumalla pörssiin. Pienillä rahoitusmarkkinoilla irtaantumismahdollisuudet väistämättä ovat rajalliset. Tämä kävi hyvin ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen muutama vuosi sitten tekemästä selvityksestä.
Euroopan pääoma- ja rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen tarjoaisi merkittäviä mahdollisuuksia parantaa pääomasijoittajien irtaantumismahdollisia ja kehittää sitä kautta koko pääomasijoitustoimintaa. Eurooppalaisten arvopaperimarkkinoiden tehostaminen, erityisesti yli rajojen tapahtuvan kaupankäynnin kustannusten vähentäminen ovat siksi myös oleellinen osa rahoitusmarkkinoiden kehittämistä innovaatio- ja investointimyönteisempään suuntaan. Esimerkiksi arvopapereiden selvityskeskukset toimivat eri maissa eri tavoin, eikä niitä ole helppo yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Rahoitusmarkkinakysymykset ovat myös asioita, joissa Euroopan parlamentilla (ja komissiolla) on suuri rooli. Rahoitusmarkkinoiden kehittämistyö ja säätelyn yhtenäistäminen onkin ollut EU:n talouspoliittisessa yhteistyössä keskeisellä sijalla viime vuosina, ja rahoitusmarkkinakriisi oletettavasti tulee vauhdittamaan esimerkiksi EU-tasoisen valvonnan aikaansaamista suurimmille yli rajojen toimiville rahoituslaitoksille de Larosièren työryhmän ehdotusten mukaisesti. Olisi kuitenkin myös pidettävä huolta siitä, että rahoitusmarkkinoita koskevat muutkin hankkeet, jotka usein ovat varsin teknisiä ja useita vuosia vieviä, eivät jäisi vaille tarvittavaa poliittista tukea myöskään tämänhetkisessä suhdannetilanteessa. Esimerkkeinä tällaisista hankkeista, joissa keskuspankitkin ovat mukana, mainittakoon esimerkiksi Target2 Securities -hanke, joka toteutuessaan helpottaisi arvopaperikauppaa rajojen ylitse tarjoamalla keskuspankkirahaa vastaan turvallisen ja kustannuksiltaan edullisen Euroopan laajuisen arvopaperien selvitysjärjestelmän – tämänhetkisten suunnitelmien mukaan vuoden 2013 aikana. Suunnittelutyö on meneillään, ja äskettäin Frankfurtissa hyväksyttiin jatkotyötä ohjaamaan ”Memorandum of Understanding (MoU)” , allekirjoittajina EKP, euroalueen kansallisest keskuspankit sekä kaikki (27) keskeiset eurooppalaiset arvopaperikeskukset (central securities depository, CDS) . Myös listautujien kiinnostuksen tulisi nyt aktivoitua, jotta selvitysjärjestelmä saadaan niin läpinäkyväksi, että se palvelee myös kasvuyrityksiä.
Arvoisat kuulijat
Suomen strategia on aina ollut kaikenpuolinen luovuus ja sen hyödyntäminen. Luovuus on ”hyvin hoidettuna” ehtymätön voimavara. Sen avulla olemme nousseet köyhyydestä yhdeksi maailmanvauraimmista hyvinvointivaltioista. Luovuutta ja sen toimintaympäristöä vaalimalla Chydeniuksen vapaan tiedon ja vapaan kaupan hengessä voimme myös vastakin edistää kasvua ja suomalaisten hyvinvointia.