​Lehdistötilaisuus
6.11.2014
 
Pääjohtajan alustuspuheenvuoro
(Epävirallinen käännös)
 

Hyvät kuulijat

Varapuheenjohtaja ja minä toivotamme teidät tervetulleiksi tähän lehdistötilaisuuteen. Kerromme nyt EKP:n neuvoston tämänpäiväisen kokouksen tuloksista. Kokoukseen osallistui myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis.

Tavanomaisen taloudellisen ja rahatalouden analyysin perusteella sekä EKP:n ennakoivan viestinnän mukaisesti EKP:n neuvosto päätti pitää EKP:n ohjauskorot ennallaan. Kuten 2.10.2014 oli päätetty, EKP aloitti lokakuussa katettujen joukkolainojen ostot uuden ohjelman mukaisesti. Myös omaisuusvakuudellisten arvopapereiden ostot aloitetaan piakkoin. Ohjelmat ovat voimassa vähintään kaksi vuotta. Näillä arvopaperiostoilla sekä kesäkuuhun 2016 saakka toteutettavilla kohdennetuilla pitempiaikaisilla rahoitusoperaatioilla on huomattava vaikutus eurojärjestelmän taseeseen, jonka odotetaan kasvavan kohti vuoden 2012 alun kokoaan.

Nämä toimet parantavat rahapolitiikan välittymismekanismin toimintaa, tukevat euroalueen rahoitusoloja, helpottavat luotontarjontaa reaalitaloudelle ja luovat positiivisia kerrannaisvaikutuksia muille markkinoille. Siten ne myös yhä keventävät rahapolitiikan mitoitusta entistä laaja-alaisemmin, tukevat ennakoivaa viestintää EKP:n ohjauskoroista ja tähdentävät edelleen tosiasiaa, että tärkeimpien kehittyneiden talouksien rahapolitiikan sykleissä on merkittäviä ja kasvavia eroja.

Toteutettujen toimien kautta rahapolitiikalla on reagoitu hitaan inflaation näkymiin, kasvun heikkenemiseen sekä rahan määrän ja luotonannon vaimean kehityksen jatkumiseen. Rahapolitiikan kasvua tukeva mitoitus vahvistaa keskipitkän ja pitkän aikavälin inflaatio-odotusten tiukkaa ankkuroitumista EKP:n tavoitteen mukaisesti, eli että inflaatio on alle 2 %, mutta lähellä sitä. Kun rahapoliittiset toimet vähitellen vaikuttavat talouteen, ne saavat osaltaan inflaatiovauhdin palautumaan lähemmäksi tavoitetasoa.

Kuitenkin kun katsotaan eteenpäin – ja ottaen huomioon uudet tiedot ja analyysit – EKP:n neuvosto seuraa tarkasti ja arvioi jatkuvasti rahapolitiikan mitoituksen tarkoituksenmukaisuutta. Jos on tarpeen edelleen puuttua liian pitkällisestä hitaan inflaation kaudesta aiheutuviin riskeihin, neuvosto on yksimielinen sitoumuksessaan käyttää muitakin epätavanomaisia välineitä toimivaltansa rajoissa. EKP:n neuvosto on antanut EKP:n asiantuntijoille ja asianomaisille eurojärjestelmän komiteoille tehtäväksi valmistella lisätoimia, jotta niitä voidaan ottaa käyttöön tarvittaessa.

Seuraavaksi EKP:n neuvoston arviosta yksityiskohtaisemmin alkaen taloudellisesta analyysista. Euroalueen BKT:n määrä kasvoi tämän vuoden toisella neljänneksellä 0,1 % edellisestä neljänneksestä. Kasvuvauhtia on tarkistettu aiemmin arvioitua nopeammaksi. Kesäkuukausien jälkeen saadut tiedot ja kyselytutkimusten tulokset ovat kaiken kaikkiaan viitanneet euroalueen talouskasvun heikentymiseen. Nämä tiedot on nyt otettu huomioon yksityisten ja julkisten laitosten tuoreimmissa ennusteissa, joissa BKT:n määrän kasvuvauhtia on tarkistettu aiemmin arvioitua heikommaksi vuoteen 2016 ulottuvalla ennustejaksolla kuitenkin niin, että euroalueen talouden odotetaan edelleen elpyvän maltillisesti. Tämä ennustekuva on jokseenkin samansuuntainen EKP:n neuvoston tämänhetkisen arvion kanssa. Yhtäältä kotimaisen kysynnän pitäisi saada tukea EKP:n rahapoliittisista toimista, rahoitusolojen paranemisesta, edistymisestä julkisen talouden vakauttamisessa ja rakenteellisissa uudistuksissa sekä energian laskevasta hintakehityksestä, joka tukee käytettävissä olevien reaalitulojen kehitystä. Myös vientikysyntä kasvaa todennäköisesti maailmantalouden elpyessä. Toisaalta elpymistä todennäköisesti vaimentavat edelleen suuri työttömyys, runsas käyttämätön kapasiteetti sekä tarpeelliset taseiden sopeuttamiset niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Euroalueen talousnäkymiin liittyvät riskit painottuvat edelleen odotettua heikomman kehityksen suuntaan. Etenkin euroalueen talouskasvun heikkeneminen ja samanaikainen geopoliittisten riskien lisääntyminen voivat murentaa luottamusta ja vähentää erityisesti yksityisiä investointeja. Lisäksi rakenneuudistusten riittämätön toteuttaminen euroalueen maissa aiheuttaa keskeisen talouskasvun heikkenemisen riskin.

Eurostatin alustavan arvion mukaan euroalueen vuotuinen YKHI-inflaatiovauhti oli 0,4 % lokakuussa 2014, kun se syyskuussa oli ollut 0,3 %. Tämä johtui lähinnä siitä, että energian hinnan vaikutus YKHI-inflaatioon ei ollut aivan yhtä negatiivinen kuin syyskuussa, sekä siitä, että elintarvikkeiden hintojen vuotuinen nousu nopeutui hieman syyskuuhun verrattuna. Teollisuustuotteiden hintojen laskua kompensoi osittain palvelujen hintojen nousu. Tämänhetkisten tietojen ja energian futuurihintojen perusteella vuotuisen YKHI-inflaation odotetaan pysyvän hitaana lähikuukaudet ja nopeutuvan sitten vähitellen vuosina 2015–2016. Tämä näkemys kuvastuu myös tuoreimmista ennusteista, joissa on nyt otettu huomioon öljyn hinnan viimeaikainen jyrkkä lasku.

EKP:n neuvosto seuraa edelleen tarkoin keskipitkän aikavälin hintakehitysnäkymiin liittyviä riskejä. Tässä yhteydessä neuvosto seuraa erityisesti talouskasvun hidastumisen, geopoliittisen kehityksen sekä valuuttakurssien ja energian hinnan kehityksen mahdollisia vaikutuksia sekä EKP:n rahapoliittisten toimien välittymistä.

Rahatalouden analyysi ja syyskuuta 2014 koskevat tiedot osoittavat edelleen, että lavean rahan (M3) määrän kasvu oli vaimeaa. Vuotuinen kasvu nopeutui hieman ja oli syyskuussa 2,5 %, kun se elokuussa oli ollut 2,1 %. M3:n vuotuista kasvua tuki edelleen sen likvideimpien erien kehitys, sillä suppean raha-aggregaatin M1:n vuotuinen kasvu oli syyskuussa 6,2 %.

Yrityksille myönnettyjen lainojen määrä (ilman lainojen myynnin ja arvopaperistamisen vaikutusta) oli edelleen pienempi kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa määrä oli 1,8 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Elokuussa määrä oli 2,0 % ja heinäkuussa 2,2 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Nettolunastukset ovat viime kuukausina vähentyneet verrattuna vuodentakaiseen, jolloin ne olivat historiallisen suuria. Yrityksille myönnettyjen lainojen kasvuvauhdissa näkyvät edelleen viivästynyt reagoiminen suhdannesykliin, luottoriskit, luottojen tarjontaan liittyvät tekijät sekä taseiden sopeutumisen jatkuminen niin rahoitusalalla kuin muillakin toimialoilla. Kotitalouksille myönnettyjen lainojen vuotuinen kasvuvauhti (ilman lainojen myynnin ja arvopaperistamisen vaikutusta) oli syyskuussa 0,6 %, kun se elokuussa oli ollut 0,5 %. Euroalueen pankkien luotonantokysely lokakuulta 2014 osoittaa, että luotonannon hienoisen vakaantumisen mukaisesti yritysten ja kotitalouksien luottoehdot ovat helpottuneet nettomääräisesti. Samanaikaisesti on pidettävä mielessä, että luottoehdot ovat edelleen tiukat historiaansa nähden. EKP:n saatua nyt päätökseen pankkien taseiden kattavan arvioinnin voidaan odottaa, että taseiden vahvistaminen edelleen osaltaan vähentää luotoannon rajoitteita ja edistää luotonannon kasvua.

Kaiken kaikkiaan taloudellisesta ja rahatalouden analyysista saatujen tietojen vertailu vahvistaa EKP:n neuvoston viimeaikaisia päätöksiä rahapoliittisista toimista, joilla tuetaan kasvua entistä enemmän rahapolitiikan mitoituksen avulla ja tehostetaan reaalitalouteen suuntautuvaa luotonantoa.

Rahapolitiikka keskittyy hintavakauden ylläpitämiseen keskipitkällä aikavälillä, ja sen kasvua tukeva mitoitus auttaa osaltaan vahvistamaan taloudellista toimeliaisuutta. Sijoitustoiminnan, työpaikkojen syntymisen ja tuotannon kasvun vahvistaminen edellyttää kuitenkin myös muilta politiikka-aloilta määrätietoisia toimia. Useassa maassa on etenkin vauhditettava työ- ja hyödykemarkkinoiden rakenneuudistuksia koskevaa lainsäädäntöä ja uudistusten täytäntöönpanoa samoin kuin toimia yritysten liiketoimintaympäristön parantamiseksi. Rakenneuudistusten tehokas täytäntöönpano voimistaa odotuksia tulojen kasvusta ja rohkaisee yrityksiä lisäämään investointeja nykyhetkellä, jolloin talous elpyy aiempaa nopeammin. Finanssipolitiikassa julkiselta taloudeltaan vielä epätasapainoisten maiden tulisi pitää kiinni saavutetusta edistymisestä ja edetä vakaus- ja kasvusopimuksen säännösten mukaisesti. Hyväksyttyjen menettelyvaiheidensa ansiosta sopimus toimii edelleenkin kestävään julkiseen talouteen kohdistuvan luottamuksen ankkurina. Vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjen joustavuuden vuoksi hallitusten on mahdollista ottaa huomioon suurten rakenneuudistusten budjettivaikutukset, tukea kysyntää ja muuttaa finanssipolitiikkaa enemmän kasvua tukevaksi. Euroalueen nykyisen finanssipolitiikan ja makrotalouden seurantajärjestelmän täysimittaisella ja johdonmukaisella toteuttamisella on keskeinen merkitys siinä, että pystytään vähentämään suurta julkista velkaa, lisäämään potentiaalista kasvua ja vahvistamaan euroalueen talouden kykyä kestää häiriöitä.

Vastaamme nyt kysymyksiinne. 

 
Euroopan keskuspankki
Viestintäosasto
Tiedotus (Press and Information Division)
Kaiserstrasse 29
D-60311 Frankfurt am Main
Puh.: +49 69 1344 7455, faksi: +49 69 1344 7404
Kopiointi sallitaan, kunhan lähde mainitaan.