EKP:n pääjohtaja Mario Draghi
EKP:n varapääjohtaja Vítor Constâncio
Frankfurt am Main 26.10.2017

Hyvät kuulijat. Varapääjohtaja ja minä toivotamme teidät tervetulleiksi tähän lehdistötilaisuuteen. Kokouksessa oli läsnä myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis. Kerron nyt kokouksen tuloksista.

EKP:n neuvosto arvioi tänään säännöllisten analyysiensa eli taloudellisen ja rahatalouden analyysin pohjalta perusteellisesti inflaationäkymiä, niihin liittyviä riskejä sekä rahapolitiikan mitoitusta. Arvionsa perusteella EKP:n neuvosto teki hintavakaustavoitteen saavuttamiseksi seuraavat päätökset.

Ensinnäkin EKP:n ohjauskorot päätettiin pitää ennallaan. Niiden odotetaan pysyvän nykyisellä tasolla pidemmän aikaa ja vielä omaisuuserien ostojen päätyttyäkin.

Toiseksi epätavanomaisiin rahapoliittisiin toimiin lukeutuvassa omaisuuserien osto-ohjelmassa jatketaan 60 miljardin euron suuruisia kuukausittaisia ostoja joulukuun 2017 loppuun saakka. Tammikuusta 2018 lähtien ostoja tehdään 30 miljardin euron arvosta kuukaudessa. Näin on tarkoitus toimia syyskuun 2018 loppuun saakka ja tarvittaessa sen jälkeenkin, kunnes EKP:n neuvosto katsoo inflaatiovauhdin palautuvan kestävästi tavoitteen mukaiseksi. Jos kehitysnäkymät muuttuvat epäsuotuisammiksi tai jos rahoitusmarkkinatilanne ei enää edistä inflaatiovauhdin kestävää elpymistä, EKP:n neuvosto on valmis pidentämään omaisuuserien osto-ohjelman kestoa ja/tai kasvattamaan ostojen määrää.

Kolmanneksi eurojärjestelmä jatkaa ohjelmassa ostettujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavan pääoman sijoittamista uudelleen vielä pidemmän aikaa ostojen päättymisen jälkeen ja joka tapauksessa niin kauan kuin on tarpeen. Näin edistetään sekä suotuisaa likviditeettitilannetta että asianmukaista rahapolitiikan mitoitusta.

Neljänneksi päätettiin, että perusrahoitusoperaatiot ja kolmen kuukauden pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot toteutetaan jatkossakin kiinteäkorkoisina huutokauppoina, joissa tehdyt tarjoukset hyväksytään täysimääräisesti. Näin toimitaan niin kauan kuin on tarpeen ja ainakin vuoden 2019 viimeisen vähimmäisvarantojen pitoajanjakson loppuun saakka.

Tämänpäiväiset rahapoliittiset päätökset tehtiin, jotta rahoitusolot pysyisivät jatkossakin erittäin suotuisina. Se on ensiarvoisen tärkeää, jotta inflaatiovauhti saadaan palautumaan kestävästi hieman alle kahteen prosenttiin. Omaisuuseräostojen uudelleenmitoituksen taustalla on vahvistuva luottamus siihen, että inflaatiovauhti lähenee vähitellen tavoitetta. Luottamusta lujittavat talouskasvun vahvistuminen ja muuttuminen entistä laaja-alaisemmaksi, indikaattorien osoittama pohjainflaation hienoinen nopeutuminen sekä se, että EKP:n rahapoliittiset toimet välittyvät edelleen tehokkaasti reaalitalouden rahoitusoloihin. Kotimaiset inflaatiopaineet ovat kuitenkin pysyneet kaiken kaikkiaan vaimeina, ja odotettu talous- ja inflaatiokehitys edellyttää sitä, että rahapolitiikka tukee jatkossakin kasvua. Runsas rahapoliittinen elvytys on siis edelleen tarpeen, jotta pohjainflaation nopeutumispaineiden kasvu voi jatkua ja tukea kokonaisinflaation kehitystä keskipitkällä aikavälillä. Kasvua tukevaa vaikutusta ylläpidetään omaisuuseräostojen jatkamisella, jo ennestään mittavilla arvopaperiomistuksilla ja takaisin maksettavan pääoman uudelleensijoituksilla sekä tulevaa korkokehitystä koskevalla ennakoivalla viestinnällä.

Taloudellisessa analyysissa todettiin, että euroalueen talouskasvu jatkuu vakaana ja laaja-alaisena. BKT:n neljännesvuosikasvu oli vuoden 2017 toisella neljänneksellä 0,7 % (ensimmäisellä neljänneksellä 0,6 %). Tuoreimpien tilasto- ja kyselytietojen perusteella kasvu ei ole hidastunut myöskään vuoden jälkipuoliskolla. Rahapoliittisten toimien vaikutus on edistänyt velkataakan purkamista, ja se tukee edelleen kotimaista kysyntää. Yksityinen kulutus saa vetoapua kotitalouksien varallisuuden kasvusta sekä työllisyyden kohenemisesta, joka perustuu osin aiempiin työmarkkinauudistuksiin. Erittäin suotuisat rahoitusolot ja yritysten kannattavuuden paraneminen edistävät edelleen yritysten investointien kasvua, ja myös rakennusinvestointien kehitys on vahvistunut. Lisäksi maailmantalouden laaja-alainen elpyminen tukee euroalueen vientiä.

Euroalueen talousnäkymiin liittyvät riskit ovat yhä jokseenkin tasapainossa. Yhtäältä vahva suhdannekehitys, joka näkyy luottamusindikaattorien viimeaikaisessa kehityksessä, voisi johtaa uusiin odotettuakin myönteisempiin kasvulukuihin. Toisaalta ennakoitua heikomman kehityksen riskit liittyvät edelleen lähinnä kehitykseen maailmalla ja valuuttamarkkinoilla.

Euroalueen vuotuinen YKHI-inflaatiovauhti pysyi syyskuussa ennallaan 1,5 prosentissa. Öljyn tämänhetkisten futuurihintojen perusteella vuotuisen inflaatiovauhdin odotetaan hidastuvan väliaikaisesti vuoden loppupuolella. Hidastuminen johtuu pääasiassa energian hintakehitykseen liittyvästä vertailuajankohdan vaikutuksesta. Pohjainflaatio on indikaattorien perusteella kuitenkin nopeutunut maltillisesti alkuvuodesta 2017 lähtien, vaikkakaan vielä ei ole luotettavia merkkejä pysyvämmästä nopeutumistrendistä. Palkkojen nousu on nopeutunut jonkin verran, mutta kotimaiset kustannuspaineet ovat yhä kaiken kaikkiaan vaimeita. Pohjainflaation odotetaan edelleen nopeutuvan euroalueella maltillisesti keskipitkällä aikavälillä EKP:n rahapoliittisten toimien, jatkuvan talouskasvun, käyttämättömän kapasiteetin asteittaisen vähenemisen ja palkkakehityksen nopeutumisen tuella.

Rahatalouden analyysissa todettiin, että lavean raha-aggregaatin (M3) kasvu jatkuu vakaana: vuotuinen kasvuvauhti oli syyskuussa 5,1 % (elokuussa 5,0 %). Kuten edellisinäkin kuukausina, M3:n vuotuisen kasvun taustalla oli pääasiassa sen likvideimpien erien vahva kehitys, sillä suppea raha-aggregaatti M1 kasvoi syyskuussa vuositasolla 9,7 % (elokuussa 9,5 %).

Yksityisen sektorin lainakanta jatkoi vuoden 2014 alussa alkanutta elpymistä. Yrityslainakannan vuotuinen kasvuvauhti nopeutui syyskuussa 2,5 prosenttiin (elokuussa 2,4%), ja kotitalouksien lainakannan vuotuinen kasvuvauhti pysyi ennallaan 2,7 prosentissa. Euroalueen pankkien luotonantokysely vuoden 2017 kolmannelta neljännekseltä antaa viitteitä siitä, että lainakysyntä on yhä kasvanut nettomääräisesti kaikissa lainaryhmissä. Kotitalouksien luotonsaanti on edelleen helpottunut, ja yritysluottojen myöntämiskriteerit ovat pysyneet kutakuinkin ennallaan. Pankkien myöntämien uusien lainojen ehdot ovat edelleen lieventyneet yleisesti kaikissa lainaryhmissä.

Vuoden 2014 kesäkuusta lähtien käyttöön otettujen rahapoliittisten toimien vaikutuksen välittyminen edistää edelleen merkittävästi kotitalouksien ja etenkin pienten ja keskisuurten yritysten lainansaannin helpottumista ja luotonannon lisääntymistä koko euroalueella.

Taloudellisen ja rahatalouden analyysin tulokset siis vahvistivat, että kasvua tukevien rahapoliittisten toimien mitoitusta on tarkistettava, jotta inflaatiovauhti voidaan saada palautumaan kestävästi hieman alle kahteen prosenttiin.

Rahapoliittisten toimien kaikki hyödyt voidaan kuitenkin saavuttaa vain, jos muilla politiikan aloilla toteutetaan päättäväisesti toimia pitkän aikavälin kasvupotentiaalin vahvistamiseksi ja heikkouksien vähentämiseksi. Rakenneuudistuksia on vauhditettava huomattavasti kaikissa euroalueen maissa, jotta voidaan parantaa talouksien kestokykyä, vähentää rakenteellista työttömyyttä ja lisätä tuottavuutta ja kasvupotentiaalia euroalueella. Finanssipolitiikan saralla olisi kaikkien maiden kannalta hyödyllistä tehostaa toimia, joilla parannetaan julkisen talouden edellytyksiä tukea kasvua. Vakaus- ja kasvusopimuksen sekä makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn täysimääräinen, selkeä ja johdonmukainen noudattaminen ajankohdasta ja maasta riippumatta parantaa euroalueen talouden kestokykyä. Talous- ja rahaliiton vahvistaminen on edelleen ensiarvoisen tärkeää. EKP:n neuvosto kannustaa jatkamaan keskustelua talous- ja rahaliiton institutionaalisten järjestelyjen tehostamisesta.

Vastaamme nyt kysymyksiin.

Alustuspuheenvuoro EKP:n sivuilla:
https://www.ecb.europa.eu/press/pressconf/2017/html/ecb.is171026.fi.html 

Euroopan keskuspankki
Internet: www.ecb.europa.eu
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.