EKP:n pääjohtaja Mario Draghi
EKP:n varapääjohtaja Vítor Constâncio
Frankfurt am Main 25.1.2018

Hyvät kuulijat. Aivan ensiksi hyvää alkanutta vuotta kaikille. Varapääjohtaja ja minä toivotamme teidät tervetulleiksi tähän lehdistötilaisuuteen. Kokouksessa oli läsnä myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis. Kerron nyt kokouksen tuloksista.

EKP:n neuvosto päätti säännöllisten analyysiensa eli taloudellisen ja rahatalouden analyysin perusteella jättää EKP:n ohjauskorot ennalleen. Ohjauskorkojen odotetaan pysyvän nykyisellä tasolla pidemmän aikaa ja vielä omaisuuserien ostojen päätyttyäkin.

EKP:n neuvosto vahvisti, että epätavanomaisiin rahapoliittisiin toimiin lukeutuvassa omaisuuserien osto-ohjelmassa on nyt tarkoitus jatkaa ostoja 30 miljardin euron arvosta kuukaudessa. Näin on tarkoitus toimia syyskuun 2018 loppuun saakka ja tarvittaessa sen jälkeenkin, kunnes EKP:n neuvosto katsoo inflaatiovauhdin palautuvan kestävästi tavoitteen mukaiseksi. Jos kehitysnäkymät muuttuvat epäsuotuisammiksi tai jos rahoitusmarkkinatilanne ei enää edistä inflaatiovauhdin kestävää elpymistä, EKP:n neuvosto on valmis kasvattamaan ostojen määrää ja/tai pidentämään osto-ohjelman kestoa. Eurojärjestelmä jatkaa ohjelmassa ostettujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavan pääoman sijoittamista uudelleen vielä pidemmän aikaa ostojen päättymisen jälkeen ja joka tapauksessa niin kauan kuin on tarpeen. Näin edistetään sekä suotuisaa likviditeettitilannetta että asianmukaista rahapolitiikan mitoitusta.

Saadut tiedot vahvistavat, että talous kasvaa vankasti ja kasvu on nopeutunut selvemmin kuin mitä vuoden 2017 jälkipuoliskolla odotettiin. Vahva suhdannekehitys, talouden käyttämättömän kapasiteetin jatkuva väheneminen ja kapasiteetin käyttöasteen nousu vahvistavat entisestään luottamusta siihen, että inflaatiovauhti lähenee tavoitetta eli hieman alle kahta prosenttia. Kotimaiset inflaatiopaineet ovat kuitenkin pysyneet kaiken kaikkiaan vaimeina, eikä vielä ole luotettavia merkkejä pysyvämmästä nopeutumistrendistä. Tässä tilanteessa valuuttakurssin viimeaikainen heilahtelu on epävarmuustekijä, jonka mahdollisia vaikutuksia keskipitkän aikavälin hintavakausnäkymiin on syytä seurata. Runsas rahapoliittinen elvytys on edelleen tarpeen, jotta pohjainflaation nopeutumispaineiden kasvu voi jatkua ja tukea kokonaisinflaation kehitystä keskipitkällä aikavälillä. Kasvua tukevaa vaikutusta ylläpidetään omaisuuseräostoilla, jo ennestään mittavilla arvopaperiomistuksilla ja takaisin maksettavan pääoman uudelleensijoituksilla sekä tulevaa korkokehitystä koskevalla ennakoivalla viestinnällä.

Taloudellisessa analyysissa todettiin, että BKT:n neljännesvuosikasvu oli vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä samoissa lukemissa kuin toisella neljänneksellä eli 0,7 %. Tuoreimmat tilasto- ja kyselytiedot viittaavat siihen, että talouskasvu jatkui vuodenvaihteessa vakaana ja laaja-alaisena. Rahapoliittisten toimien vaikutus on edistänyt velkataakan purkamista, ja se pönkittää edelleen kotimaista kysyntää. Yksityinen kulutus saa tukea kotitalouksien varallisuuden kasvusta sekä työllisyyden kohenemisesta, joka perustuu osin aiempiin työmarkkinauudistuksiin. Yritysten investointien kehitys vauhdittuu edelleen erittäin suotuisien rahoitusolojen, yritysten kannattavuuden paranemisen ja vahvan kysynnän ansiosta, ja myös asuinrakennusinvestointien kehitys on kohentunut edelleen viime vuosineljänneksillä. Lisäksi maailmantalouden laaja-alainen kasvu piristää euroalueen vientiä.

Euroalueen talousnäkymiin liittyvien riskien arvioidaan olevan jokseenkin tasapainossa. Yhtäältä vahva suhdannekehitys voisi johtaa uusiin odotettuakin myönteisempiin kasvulukuihin lyhyellä aikavälillä. Toisaalta ennakoitua heikomman kehityksen riskit liittyvät edelleen lähinnä kehitykseen maailmalla, esimerkiksi valuuttamarkkinoilla.

Euroalueen vuotuinen YKHI-inflaatiovauhti oli vuoden 2017 joulukuussa 1,4 % eli hitaampaa kuin marraskuussa (1,5 %), mikä johtui pääasiassa energian hintakehityksestä. Öljyn tämänhetkisten futuurihintojen perusteella vuotuisen inflaatiovauhdin odotetaan pysyttelevän suunnilleen samoissa lukemissa lähikuukausina. Pohjainflaatio on indikaattorien perusteella pysynyt – osin erityistekijöiden vuoksi – vaimeana, eikä nopeutumisesta ole vielä luotettavia merkkejä. Pohjainflaation odotetaan kuitenkin nopeutuvan maltillisesti keskipitkällä aikavälillä EKP:n rahapoliittisten toimien, jatkuvan talouskasvun, käyttämättömän kapasiteetin vähenemisen ja palkkakehityksen nopeutumisen tuella.

Rahatalouden analyysissa todettiin, että lavean raha-aggregaatin (M3) kasvu jatkuu vakaana: vuotuinen kasvuvauhti oli marraskuussa 4,9 % (lokakuussa 5,0 %). Kasvun taustalla ovat EKP:n rahapoliittisten toimien vaikutus sekä likvideimpien talletusten hallussapidon alhaiset vaihtoehtoiskustannukset. M3:n kasvua vauhditti edelleen eniten suppea raha-aggregaatti (M1), jonka vuotuinen kasvuvauhti oli marraskuussa 9,1 % (lokakuussa 9,4 %).

Yksityisen sektorin lainakanta jatkoi vuoden 2014 alussa alkanutta elpymistä. Yrityslainakannan vuotuinen kasvuvauhti nopeutui marraskuussa 3,1 prosenttiin (lokakuussa 2,9 %), ja kotitalouksien lainakannan vuotuinen kasvuvauhti oli marraskuussa 2,8 % (lokakuussa 2,7 %). Euroalueen pankkien luotonantokyselyn tulokset vuoden 2017 viimeiseltä neljännekseltä kertovat, että lainakannan kasvu saa edelleen vetoapua lainakysynnän vahvistumisesta ja luotonantotilanteen helpottumisesta entisestään.

Vuoden 2014 kesäkuusta lähtien käyttöön otettujen rahapoliittisten toimien vaikutuksen välittyminen edistää edelleen merkittävästi kotitalouksien ja etenkin pienten ja keskisuurten yritysten lainansaannin helpottumista ja luotonannon lisääntymistä koko euroalueella.

Taloudellisen ja rahatalouden analyysin tulokset siis vahvistavat, että inflaatiovauhdin kestävää palautumista hieman alle kahteen prosenttiin on vieläkin edistettävä kasvua vahvasti tukevan rahapolitiikan keinoin.

Rahapoliittisten toimien kaikki hyödyt voidaan kuitenkin saavuttaa vain, jos muilla politiikan aloilla toteutetaan päättäväisesti toimia pitkän aikavälin kasvupotentiaalin vahvistamiseksi ja heikkouksien vähentämiseksi. Rakenneuudistuksia on vauhditettava huomattavasti euroalueen maissa, jotta voidaan parantaa talouksien kestokykyä, vähentää rakenteellista työttömyyttä ja lisätä tuottavuutta ja kasvupotentiaalia euroalueella. Finanssipolitiikan saralla on yhä selvemmin syytä kerryttää jälleen julkisen talouden puskureita, nyt kun kasvu muuttuu koko ajan vakaammaksi ja laaja-alaisemmaksi. Tämä on tärkeää varsinkin niissä maissa, joiden julkinen velka on suuri. Kaikkien maiden kannalta olisi hyödyllistä tehostaa toimia, joilla parannetaan julkisen talouden edellytyksiä tukea kasvua. Vakaus- ja kasvusopimuksen sekä makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn täysimääräinen, selkeä ja johdonmukainen noudattaminen ajankohdasta ja maasta riippumatta parantaa euroalueen talouden kestokykyä. Talous- ja rahaliiton vahvistaminen on edelleen ensiarvoisen tärkeää. EKP:n neuvosto kannustaa jatkamaan keskustelua pankkiunionin ja pääomamarkkinaunionin saattamisesta valmiiksi sekä talous- ja rahaliiton syventämisestä.

Vastaamme nyt kysymyksiin.

Alustuspuheenvuoro EKP:n sivuilla:
https://www.ecb.europa.eu/press/pressconf/2018/html/ecb.is180125.fi.html 

Euroopan keskuspankki
Internet: www.ecb.europa.eu
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.