Pankinjohtaja Sinikka Salon puheenvuoro Sosiaali- ja terveysturvan päivillä
Puheet ja haastattelut
Puhe
perjantai 17.8.2001, 0.00
Taloudellisen tehokkuuden ja sosiaaliturvan välillä nähdään usein ristiriitaa. Olisi kuitenkin yhteiskunnallisen keskustelun kannalta eduksi, jos tämän enimmäkseen näennäisen vastakkainasettelun sijaan keskityttäisiin keskusteluun siitä, miten tehokas tuotantoelämä ja sosiaalinen turvallisuus parhaiten voivat tukea toisiaan. Itse asiassa suomalaisen yhteiskunnan haasteet lähimmän 10-20 vuoden aikana nimenomaan vaativat talouspolitiikka- ja sosiaaliturvanäkökulmien yhdistämistä yhdeksi kokonaisuudeksi.
Tiedetään, että talous toimii tehokkaimmin, kun sosiaaliturva ja -palvelut ovat kunnossa, ja huonosti toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut taas varmasti haittaavat koko kansantalouden kehitystä. Sosiaaliturva on kuitenkin myös itseisarvo, ja siksi sitä pitää järjestää silloinkin, kun se ei "maksa itseään takaisin". Kansantalouden kehitys on siksi yksi keskeisellä sijalla kun pohditaan sosiaalisektorin tulevaisuudennäkymiä. Sanoisin, että talouden kehitysnäkymät ovat yksi kolmesta perusvoimasta jotka ratkaisevat sosiaalisektorin toimintapuitteet näköpiirissä olevana aikana. Toinen voima on väestökehitys, ja kolmas on Suomen kansainvälistyminen sekä eurooppalaisella tasolla että globaalisti.
Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Räjähtääkö Suomessa siis eläkepommi? Uskoakseni ei välttämättä. Ratkaisevassa asemassa ovat työntekijöiden eläköitymisiän muutokset, työllisyyden kehitys ja talouden kasvu sekä eläkerahastoille saatava tuotto. Ehkä tilanteen, sellaisena kuin minä sen näen, voisi tiivistää sanomalla että eläkepommi kyllä tikittää, mutta sen suuruus on jossain määrin epävarma ja se on vielä myös purettavissa talous- ja sosiaalipolitiikan yhteisin ponnistuksin.
Joskus kuulee esitettävän, että suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen ratkaisisi Suomen työttömyysongelman, koska työpaikkoja vapautuisi nuoremmille. Valitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen. Jos ja kun kasvava eläkelasku joudutaan pääosin maksamaan työntekoa verottamalla, suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle merkitsee melkein väistämättä työn verotuksen kiristymistä. Jos heikosti käy, tämä voi tuhota ne työpaikat, jotka suurilta ikäluokilta olivat "vapautumassa". Tästä syystä eläkekysymyksen ratkaisua ei voi kevyesti jättää hoidettavaksi pelkillä sosiaaliturvamaksujen korotuksilla. Työllisyysvaikutukset ja sitä kautta muutkin negatiiviset sosiaaliset vaikutukset olisivat liian pahat.
Osaksi eläkekustannusten muodostama ongelma on mahdollista ratkaista lisäämällä ikääntyvien osallistumista työelämään. Valtiovalta onkin ottanut tavoitteekseen keskimääräisen eläkkeelle jäämisiän kohottamisen 2-3 vuodella. Toinen tärkeä tavoite on nostaa työllisyysastetta, ainakin 70 prosenttiin, mikä lisäisi "maksajien" joukkoa yhteiskunnassa ja säästäisi työttömyyden ja syrjäytymisen aiheuttamissa menoissa.
Eläkepommia koskevat arviot, kuten muutkin sosiaaliturvan rahoittamista koskevat laskelmat suhteutetaan arvioihin talouden tulevasta kantokyvystä Talouskasvu on hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta merkityksellinen asia, mutta pelkästään määrällisen talouskasvun varaan ei voida sosiaalipolitiikassa tuudittautua. Kasvu ei ole tähän asti poistanut Suomesta yhteiskunnallisia ongelmia, eikä pelkkä tavaratuotannon lisääntyminen tee sitä jatkossakaan. Vaikka taloudellinen kasvu tuokin periaatteessa kansantalouteen niin sanotusti lisää jaettavaa, se ei kuitenkaan käytännössä tuo automaattista ratkaisua hyvinvointivaltion rahoituskysymykseen.
Ongelmana on niin sanottu "Baumolin tauti", joka johtuu siitä, että tekninen kehitys ei perinteisesti ole lisännyt työn tuottavuutta julkisissa palveluissa niin kuin teollisuudessa tapahtuu. Jos taloudellinen kasvu perustuu yksipuolisesti teollisuuden tuottavuuden paranemiseen, veropohja ja verotulot kyllä kasvavat, mutta samaa tahtia nousevat myös julkisten palvelujen tuotantokustannukset, koska palkat pitkän päälle seuraavat yksityisen sektorin tuottavuuden kasvua. Seurauksena on, että julkisten palvelujen tuotannon määrä polkee taloudellisesta kasvusta huolimatta paikallaan, ellei verotusta koko ajan kiristetä.
Baumolin taudin poliittisina oireina ovat kasvava tyytymättömyys siihen, että julkisten palvelujen määrä ja laatu eivät ilman verotuksen jatkuvaa kiristymistä pysy elintason yleisen kehityksen tahdissa mukana, sekä paineet ratkaista tämä dilemma hallinnollisin kustannussäästöin – joko kiristämällä työtahtia julkisessa palvelutuotannossa tai sitten antamalla julkisten sektorin palkkojen jäädä koko ajan jälkeen siitä, mitä yksityisellä puolella maksetaan. Nämä lääkkeet voivat tepsiä hetkellisesti, mutta on selvää, että kumpikaan keino ei tarjoa pitkän päälle toimivaa ratkaisua, ainakaan sellaista, joka olisi sopusoinnussa korkealaatuisten palvelujen tuottamisen kanssa.
Onko Suomessa Baumolin taudin oireita? Ja jos on, voidaanko tauti parantaa?
Jatkuvasti kiristyvän verotuksen vaihtoehto terveys- ja muiden sosiaalipalvelujen rahoittamiseksi tuntuu meillä ainakin loppuun kuljetulta. Eläkemaksuissa joka tapauksessa odotettavissa oleva nousupaine tuskin jättää tilaa muiden verojen kiristämiselle. Työllisyyden parantaminen, joka on ehdottoman tärkeää sekä taloudellisista syistä että myös yhteiskunnallisen syrjäytymisen vähentämiseksi, vaatii pikemminkin kokonaisverorasituksen keventämistä eikä kiristämistä.
Toisaalta Suomessa ainakin terveydenhuoltosektorin ja mahdollisesti eräiden muidenkin hyvinvointipalvelujen tuotantokustannukset ovat viime vuosina alentuneet selvästi. Suomen kehitys näyttää tässä suhteessa poikkeukselliselta sekä historiallisesti että kansainvälisesti vertaillen. Tämä on ilmeisesti meillä pysäyttänyt Baumolin taudin etenemisen useiksi vuosiksi ja osoittaa, että kyseinen tauti ei ole luonnonlaki, vaan ainakin joskus vältettävissä. Varmaankin osa tästä tuottavuuden noususta on saavutettu sellaisin keinoin, jotka on nyt loppuun käytetty, mutta toivottavasti mukana on myös tuotekehittelyn ja teknologian vaikutusta, eli sellaista kehitystä joka voi jatkua pitkään.
Baumolin tautia voidaan nimittäin lieventää, jos kansantalouden kasvu voidaan saattaa laajemmalle perustalle kuin riippumaan vain teollisuuden tuottavuuden noususta. Työllisyyden paranemiseen perustuva talouskasvu tuo kansantalouden ja myös julkisen sektorin käyttöön lisää voimavaroja ilman, että Baumolin tauti syö ne pois. Tämä korostaa työllisyysasteen kohottamisen merkitystä. Toinen keino on uudistaa julkisten palvelujen tuotantoa siten, että ero julkisten palvelujen ja yksityisen tavaratuotannon tuottavuuskehityksessä pienenee. En nyt missään tapauksessa tarjoa ratkaisuksi mitään työtahdin kiristämistä, vaan tarkoitan innovaatiopohjaista tuottavuuden nousua, uuden teknologian ja tuotekehittelyn jatkuvaa hyödyntämistä hyvinvointipalvelujen tuotannossa.
Yksi keino kannustaa palvelutuottajia tähän on entistä laajamittaisempi yksityisten ostopalvelujen käyttö ja myös kunnallisten palveluorganisaatioiden välisen kilpailun rohkaiseminen. Myös EU:n talouspoliittisen koordinaation puitteissa on Suomea kehotettu tarttumaan tähän kysymykseen.
EU:n sosiaalipoliittisen koordinaation tähänastinen löyhyys on ollut toimiva ratkaisu mm. siksi, että työvoiman liikkuvuus on ollut vähäistä eikä ns. "sosiaalinen turismi" EU-maiden välillä ole ollut todellinen ongelma.. Tilanne voi kuitenkin tulevaisuudessa muuttua, esimerkiksi itälaajenemisen seurauksena, ja tällöin voi hyvinkin syntyä paineita sosiaalipolitiikan koordinaation tehostamiseksi. Kokemus osoittaa kuitenkin, että EU varsinkin sosiaalipuolen asioissa on hyvin hidasliikkeiden, ja mahdolliset muutokset lienevät kaukana edessäpäin.
Globaali yhdentyminen lienee EU:n toimintaakin vahvempi yhteiskunnallinen vaikuttaja, myös sosiaalipolitiikan tulevaisuuden kannalta. En voi nyt ryhtyä käsittelemään asiaa syvemmin, mutta totean, että pidän globaalin verokilpailun uhkaa pitkälti liioiteltuna. Ihmiset haluavat sosiaaliturvaa, ja ovat valmiit siitä myös maksamaan, jos se on tehokkaasti hoidettu. Kilpailu muodostuu kuitenkin varmasti ongelmaksi niissä tapauksissa, joissa sosiaaliturvajärjestelmä on hyvin tehoton, eli ei pysty tuottamaan kustannuksiaan vastaavaa tulosta työntekijöiden elinikäisenä hyvinvointina ja yritysten sijaintiympäristön laatuna. Esimerkiksi suurimittainen pitkäaikaistyöttömyys siihen liittyvine syrjäytymisongelmineen varmasti vaikeuttaa sosiaaliturvajärjestelmän mahdollisuuksia pärjätä globalisoituvassa maailmassa. Tässä mielessä globalisaatio vaikuttaa sosiaaliturvasektorilla samaan tapaan kuin yksityiselläkin sektorilla: se palkitsee tehokkaita ja innovatiivisia organisaatioita, mutta voi kriisiyttää huonosti hoidetut organisaatiot.
Käsitykseni mukaan suomalaisen yhteiskunnan menestystä lähivuosikymmeninä voidaan varsin pitkälle mitata sillä, miten sen sosiaalisektori selviää edessä olevista haasteista. Mutta sosiaalisektorin menestys on kiinni siitä, miten hyvinvointivaltion taloudellinen perusta voidaan turvata ja sitä edelleen vahvistaa. Määrällinen taloudellinen kasvu ja nojautuminen "talouden vetureiden" kuten vientiteollisuuden vetoapuun ei tähän kuitenkaan riitä, vaan menestys edellyttää muutakin, se asettaa innovatiivisuuden ja jatkuvan sisäisen uudistumisen haasteen hyvinvointipalveluja tuottaville organisaatioille.
Taloustieteilijänä olen korostanut työllisyyden merkitystä. Mutta korkea työllisyysaste on oikeastaan talousihmisten kieltä paljon perustavampaa laatua olevalle tavoitteelle, joka on syrjäytymisen välttäminen. Työmarkkinoilta sivuun jääminen lisää riskiä, että ihminen muutenkin syrjäytyy. Syrjäytyminen puolestaan lisää sosiaalisten ja terveysongelmien todennäköisyyttä. Sosiaalipoliittisten toimien ohella tarvitaan työllisyyttä edistävää vero- ja työmarkkinapolitiikkaa, jotka ovat ratkaisevassa asemassa kun pyritään turvaamaan sosiaaliturvan "suomalaisen mallin" tulevaisuus.
Jos onnistumme pitämään ihmiset töissä terveinä ja jaksavina kauemmin, parantamaan työnteon kannattavuutta ja työllisyyttä ja avaamaan hyvinvointipalveluja tuottavan sektorin uusille innovaatioille ja uuden teknologian käyttöönotolle, suomalainen hyvinvointiyhteiskunta voi uudistuneena ja uudistuvana menestyä myös tulevina vuosikymmeninä. Uskon, että tätä suomalaiset tahtovat.
Koko puheenvuoro (PDF)