Siirry sisältöön
EU laajenee ja hakee tietään - miten muuttuu elämämme?


Historian hyvä tuntemus on vankka pohja tulevaisuuden suunnittelulle. EU:nkin tulevaisuutta kaavailtaessa on hyvä muistaa, että saavutetut menestykset ja koetut vastoinkäymiset ovat muokanneet asenteita ja valmiuksia kehittää järjestelmää edelleen. Suomalaisten tähänastisten kokemusten perusteella voi sanoa, että jäsenyytemme vuodesta 1995 alkaen ei ole mullistanut elämäämme, mutta on vaikuttanut siihen monella tavalla tuntuvasti. Itse asiassa vaikutukset alkoivat jo silloin, kun maamme EU:n jäsenyys alkoi näyttää todennäköiseltä. Muutokset eivät suinkaan ole tapahtuneet ilman kivuliaita seurauksia, mutta ajan myötä edut ovat alkaneet painaa vaakakupissa selvästi haittoja enemmän. Omasta puolestani rohkenen pitää Suomen tähänastista kokemusta EU:n jäsenenä melkoisena menestyksenä.

Talouspolitiikassa ja etenkin rahapolitiikassa EU:n jäsenyys merkitsi selvää linjan muutosta. Unioniin suuntautuessaan Suomi joutui luopumaan aikaisemmasta inflaatio- ja devalvaatiopolitiikasta, joka olennaisesti oli perustunut rahoitusmarkkinoiden laajamittaiseen ja syvään säännöstelyyn. EU on sitoutunut vapaasti toimiviin markkinoihin. Talouspolitiikan työnjaossa kokonaistaloudellinen hintavakaus on keskuspankkien vastuulla. Se on kaikissa EU-maissa rahapolitiikan ensisijainen ja ylivoimaisesti tärkein päämäärä.



Suomi liittyi ensimmäisten maiden joukossa euroalueeseen, jonka rahapolitiikasta päätetään EKP:n neuvostossa. Rahapoliittisen itsenäisyyden menetystä jotkut ovat pitäneet suurena menetyksenä. Tähänastiset kokemukset yhteisestä rahapolitiikasta ovat hälventäneet ainakin pahimpia pelkoja. Vaikka euroalueen rahapolitiikkaa ei viritetäkään Suomen talouden tarpeiden mukaisesti, se on tähän saakka ollut Suomen talouden kannalta tyydyttävää. Jäsenyyden aikaisissa talousmyllerryksissä olemme saaneet nauttia suuren valuutta-alueen eduista - lähinnä sen vakaudesta. Voi vain kuvitella, millaisia paineita rahapolitiikassamme olisi ollut aivan viime aikoinakin, jos Euroopan ja sen mukana Suomen valuuttaolot olisivat olleet samanlaiset kuin viime vuosikymmenen alussa.

EU laajenee

Euroopan unioni alkoi kuuden maan hiili- ja teräsyhteisönä ja laajeni useammassa vaiheessa kahdentoista maan talousyhteisöksi ja nykyiseksi viidentoista maan unioniksi. Muutaman vuoden päässä edessämme on seuraava harppaus, kun laajennus suuntautuu itäiseen Keski-Eurooppaan. Tämä laajeneminen poikkeaa monella tavalla aikaisemmista. Laajentuminen avaa EU:n sisälle aikaisemmin kokemattoman elintasokuilun. Toinen merkittävä ero on siinä, että liittymässä on useampia uusia jäsenmaita kuin koskaan aikaisemmin. Unioniin saattaa tulla yhdellä kertaa jopa 10 uutta jäsenmaata ja niinkin pian kuin vuoden 2004 alusta.

Seuraavan laajentumisen jälkeiset yhteismarkkinat kattavat maita, joissa palkkatasojen välinen ero on viisinkertainen tai jopa sitäkin suurempi. Tämä asiaintila askarruttaa ymmärrettävästi EU:n kansalaisia ja päättäjiä. Sittenkin ehkä suurimmat pelot liittyvät työmarkkinoihin ja tuleviin työvoiman liikkeisiin. Monet pelkäävät, että työttömät tai vajaatyöllistetyt uusien jäsenmaiden kansalaiset siirtyvät suurina joukkoina vapailla työmarkkinoilla vanhoihin jäsenmaihin.

Monet taas uskovat, että suurin osa näistä peloista osoittautuu myöhemmin aiheettomiksi. Unionin laajenemisen ei uskota käynnistävän hallitsematonta muuttovirtaa. Aikaisempien integraatiokokemusten perusteella asia voi olla jopa päin vastoin. Unioniin liittyminen on nimittäin omiaan vauhdittamaan talouskehitystä ja avaamaan kokonaan uusia taloudellisia mahdollisuuksia liittyvissä maissa. Tässä tilanteessa kansalaiset valitsevat, lähteäkö paremmin palkattuihin "hanttihommiin" ulkomaille, vaiko osallistuako nopeaan kasvukehitykseen - ja sen tuomaan menestykseen - omassa maassa.

Edellä kuvattuun valintatilanteeseen voi vielä yhdistää, että uudet jäsenmaat ovat vanhoja kulttuurivaltioita, joiden kansalaiset ovat ylpeitä juuristaan vähintäänkin yhtä paljon kuin vanhojen jäsenmaiden kansalaiset.

Suomen kannalta on mielenkiintoista tarkastella, joudummeko vastaisuudessa ponnistelemaan entistä voimakkaammin houkutellaksemme maahan ammattitaitoista uutta työvoimaa. Se on aivan erilainen lähtökohta kuin pelko hautautumisesta laajenemisen jälkeisen halpatyövoiman vyöryn alle. Turha ehkä muistuttaa, että pohjoinen, perifeerinen sijainti ei taida olla kovin suuri houkutus. Monet asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että suurin muuttajaryhmä uusista jäsenmaista saattaa olla hyvin koulutetut asiantuntijat. He pystyvät ja myös sopeutumaan suhteellisen helposti uusiin ympäristöihin. He voivat myös parhaiten hyötyä vanhojen jäsenmaiden korkeasta elintasosta. Tällainen vuoto olisi varsin raskas menettäville maille.

EU:n tukijärjestelmät on rakennettu tasapainottamaan paljon pienempiä tuloeroja unionin vanhojen jäsenten välillä eivätkä ne toimi välttämättä nykymuodossaan laajentuneessakaan unionissa. Sen vuoksi tarvitaan siirtymäaikoja ja mahdollisesti tukijärjestelmien laajempiakin remontteja. Ehkä eniten keskusteltu järjestelmä on nykymuotoinen yhteinen maatalouspolitiikka, joka tuskin siirtymäajoillakaan olisi helposti sovitettavissa laajentuneeseen unioniin. Ongelmana on myös se, että juuri maatalouden tukijärjestelmät ovat jäsenyyttä hakeneiden maiden päättäjien mielessä niitä kaikkein houkuttavimpia vetonauloja jäsenyyden puolesta.

Tapahtuipa EU:n tukijärjestelmille myöhemmin mitä tahansa, on selvää, ettei pelkkä tukien jakaminen takaa kestävää talouskasvua. Se on kuitenkin välttämätöntä edellytys elintasoerojen kuromiseksi umpeen tai oleellisesti nykyistä pienemmiksi. Nykyisenkin unionin jäsenmaista löytyy esimerkkejä sekä tehokkaista tuen hyväksikäyttäjistä (Irlanti) sekä maista ja alueista (Kreikka ja Etelä-Italia), joissa mittavakaan tuki ei ole auttanut kaventamaan elintasokuilua muuhun EU:hun.

Hyvin keskeistä on, että hakijamaiden oma talouspolitiikka ratkaisee, kuinka nopeasti ne voivat kokea saavuttavansa nykyisten jäsenmaiden elintasoa. EU:n tukijärjestelmät voivat auttaa niitä tässä prosessissa, mutta tärkeää on, etteivät ne voi heittäytyä tämän turvaverkon varaan. Myös hakijamaiden hallintotapa, yhtä hyvin julkinen kuin yksityinenkin, on ratkaisevassa asemassa menestyksellisen jäsenyyden hoitamisessa. Esimerkiksi lainsäädäntö on helpostikin saatavissa muodollisesti hyvään kuntoon, mutta sen käytännön soveltaminen on melkoinen haaste hakijamaille. Huono hallintokulttuuri, erityisesti korruptio on saatava kitketyksi pois vakaan yhteiskuntakehityksen tieltä.

EU:n laajentuessa vuosien myötä sen pitkälti yksimielisyyteen perustuva päätöksenteko on käynyt yhä vaikeammaksi. Merkittävästi se vaikeutuu edelleen seuraavan laajentumisen seurauksena. Runsas vuosi sitten valtioiden päämiehet neuvottelivat Nizzassa uuden sopimuksen, joka teknisessä mielessä mahdollistaa uusien jäsenmaiden ottamisen. Sopimus ei kuitenkaan ratkaise eikä edes kovin paljon lievennä EU:n päätöksentekoon liittyviä ongelmia. Päätöksenteon tehostamisratkaisut ovat yhä edessä eikä haaste ole lainkaan vähäinen.

Yhteistyö laajenee ja syvenee

Jos EU:n kehityksen yksi megatrendi on laajeneminen, toinen on yhteistyön jatkuva syveneminen.

Yhteistyön syvenemisen käyttövoimana ovat aina toimineet yksittäiset suurhankkeet. Talouden alueella tällaisia on ollut kaksi: tavaroiden yhteismarkkinat ja yhteisvaluutta. Myös yhteistä maatalouspolitiikkaa voidaan hyvin pitää ainakin alun perin syventävänä taloushankkeena. Pari vuotta sitten EU:n päämiehet paaluttivat Lissabonin kokouksessaan mittasuhteiltaan myös suuren projektin: tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoyhteiskunta. Tavoite on todellakin haastava ja sen toteuttamiseksi esimerkiksi Yhdysvaltojen suhteen tarvitaan voimatoimia, pystyyhän keskiverto amerikkalainen ostamaan palkallaan puolet enemmän kuin keskiverto eurooppalainen. Merkittävä elintasokuilu tämäkin.

Yhdysvaltoihin verrattuna Euroopan hitaan talouskasvun ja alhaisen elintason perussyy on talouksien rakenteellinen jäykkyys. Tämä näkyy ennen muuta valitettavan korkeana työttömyytenä ja yleensäkin alhaisena osallistumisena työmarkkinoille. Haasteena on nyt purkaa jäykkyyksiä purkamatta samalla hyvinvointivaltion säilyttämisen arvoisia ominaisuuksia. Tässä hankkeessa Euroopassa ollaan vasta alkuvaiheessa.

Rahoitusmarkkinoiden integraatio

Rahoitusmarkkinoilla Euroopassa on etenkin viime vuosina tapahtunut merkittävää integroitumista. Ehkä paras käytännön esimerkki ovat pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat, jotka toimivat nykyisin lähes kitkatta koko euroalueen laajuisesti. Myös valtionobligaatioiden ja muidenkin joukkovelkakirjojen markkinoilla on monia yhteismarkkinoiden piirteitä. Euron käyttöönotosta huolimatta markkinat toimivat edelleen etupäässä kansallisesti ja muodostavat varsin hajanaisen kokonaisuuden. Euron myötä alueen maiden välisiltä rahoitustoimilta on poistunut olennainen este, nimittäin epävarmuus valuuttakurssien kehityksestä. Tätä kautta jäsenmaille on avautunut ensimmäistä kertaa todellinen mahdollisuus luoda Euroopan laajuiset ja tehokkaasti toimivat rahoitusmarkkinat. Yhteisten rahoitusmarkkinoiden luomisesta tehtiin päätös Eurooppa-neuvostossa vuonna 1998. Tavoitteena on, että nämä markkinat toimivat vuoteen 2005 mennessä. Tavoitteeseen pyrkiminen ja sen toteuttaminen vaikuttaa merkittävästi elämäämme myös Suomessa.

Yhteisten rahoitusmarkkinoiden käytännön vaikutuksia on vaikea konkretisoida. Ehkä kuitenkin voi todeta, että yhteiset rahoitusmarkkinat todennäköisesti hyödyttäisivät vähemmän suuria kuin pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Suuret yritykset - esimerkiksi Suomen kymmenen suurinta - ovat jo perinteisesti voineet käyttää tehokkaasti hyväkseen rahoitusmarkkinoita maailmanlaajuisesti. Pienet ja keskisuuret yrityksemme sen sijaan tuskin voivat toivoa saavansa vastaavanlaisia palveluita muualla kuin hyvin toimivilla yhteisillä rahoitusmarkkinoilla.

Rahoitusmarkkinoiden integroitumisen edetessä on entistä ajankohtaisempana edessä kysymys siitä, missä määrin EU:n rahoitusmarkkinoiden vakauden valvonnan ja kriisinhallinnan nykyiset puitteet riittävät oloissa, joissa kansallisten markkinoiden rajat ovat mahdollisesti kadonneet lähes kokonaan. Aivan viimeaikaiset esimerkit suurista katastrofeista rahoitusmarkkinoilla haastavat valvovat viranomaiset tositoimiin paitsi oman osaamisensa kehittämisessä, myös kansainvälisen yhteistyön nopeassa laajentamisessa ja syventämisessä.