Siirry sisältöön

Rahapolitiikka 2004; Kotimaisen talouspolitiikan haasteet epävakaassa kansainvälisessä ympäristössä (PDF)

Tiivistelmä

Rahapolitiikka 2004

Kotimaisen talouspolitiikan haasteet epävakaassa kansainvälisessä ympäristössä

Maailmantalous

Maailmantalouden elpyminen näyttäisi vihdoin olevan käynnistymässä. Yhdysvalloista on kantautunut aikaisempaa vakuuttavampia talouslukuja ja Aasiassa kasvu on jo suhteellisen vauhdikasta. Merkille pantavaa on myös Venäjän talouden kehitys. Myös Euroopassa ja euroalueella optimismi on virinnyt. Näyttää todennäköiseltä, että lähiaikoina nähdään globaalisti vahvoja kasvulukuja. Miksi siis alustukseni otsikossa viitataan ”epävakaaseen kansainväliseen toimintaympäristöön”?

Selitys on siinä, että huolimatta lähiaikojen suotuisista näkymistä elpymisen kestävyyteen sisältyy joukko epävarmuustekijöitä. Maailmantalous on lähdössä nousukiitoon poikkeuksellisen tasapainottomista asemista. Teollisuusmaiden talouksille antaa tekohengitystä erittäin voimakas finanssi- ja rahapoliittinen elvytys. Tuollainen vahva ns. elvytys voi antaa kasvulle alkusysäyksen, mutta pelkkä elvytys ei luo kestävää kasvua.

Euroalueen rahapolitiikka

Luottamusindikaattoreiden mukaan euroalueen yritysten odotukset tuotannon kehityksestä ovat parantuneet selvästi. Deflaatiohuolet ovat väistyneet ja inflaatio-odotukset vakautuneet. EKP:n rahapolitiikka on näiden näkymien mukaisesti kevyttä. Euroalueen keskuspankit tarjoavat rahaa nyt halvemmalla kuin kertaakaan vapaiden rahoitusmarkkinoiden historiassa. Myös pankkien reaaliset antolainauskorot ovat erittäin alhaiset. Mistään euromaasta ei ole havaintoja eikä väitteitä, että rahoituksen hinta ehkäisisi investointien käynnistymistä.

Finanssipoliittinen elvytys ei ratkaisu euroalueen ongelmiin

Yhden tai useamman euroalueen jäsenmaan kykenemättömyys pitkäjänteiseen, suhdannekierron huomioon ottavaan finanssipolitiikkaan on varsin vakava asia. Vaikka vahinkoa syntyy koko rahaliitolle, kaikkein haitallisinta julkisen talouden vakava horjuminen on tietenkin näille maille itselleen.

Julkistalouksien tasapaino pitäisi ongelmamaissa palauttaa järkevällä aikajänteellä julkisten menojen kasvua hillitsevällä ohjelmalla. Jos siihen päästään, vakaus- ja kasvusopimus on toiminut niin kuin sen oli tarkoitus toimia.

On kuitenkin esitetty sellaisiakin näkemyksiä, että nykyinen epävarma taloustilanne edellyttää euromailta ekspansiivista finanssipolitiikkaa. On viitattu Yhdysvaltain esimerkkiin ja kysytty, miksei Euroopassa voi ryhtyä yhtä vahvaan elvytykseen. On monta syytä, miksi vertailu Yhdysvaltoihin ei toimi. Ensinnäkin Yhdysvaltain alijäämän paisuminen selittyy merkittävältä osin sotilasmenojen kasvulla, mitä tuskin voi luonnehtia suhdannepoliittiseksi elvytykseksi. Toisaalta Yhdysvaltojen aito taloudellinen liikkumavara oli ja on yhä tässä suhteessa paljon suurempi. Toisin kuin euroalue, Yhdysvallat meni taantumaan selvästi ylijäämäisellä julkistaloudella. Yhdysvaltain julkisen talouden näkymät ovat jo demografisista syistä selvästi paremmat kuin euroalueen. Edelleen Yhdysvaltain veroaste on merkittävästi alempi kuin euroalueella, joten liikkumavara siellä on myös verotuksen osalta huomattavasti suurempi.

Suomen talous

Jos maailmantalous nyt alkaa odotetusti elpyä, seuraa Suomi epäilemättä perässä. Ennusteet tarkoittavat kuitenkin paluuta vasta 2–3 prosentin kasvu-uralle.

Yksi trendi, jossa Suomi on kärkisijoilla kansainvälisissä vertailuissa, on ikääntyminen. Suomen ikääntymisongelma ei ole poikkeuksellinen, mutta se toteutuu poikkeuksellisen aikaisin. Suomessa työvoiman kasvu on jo käytännössä pysähtynyt ja se kääntyy laskuun lähivuosina. Tämä tosiasia leimaa tulevaisuudessa Suomen taloudellisen päätöksenteon joka lohkoa.

Ikääntyminen aiheuttaa Suomen julkiselle sektorille lähivuosikymmeninä menonlisäyspaineita, joiden yhteenlaskettu suuruusluokka on noin 6 prosenttia BKT:stä. Eläkejärjestelmään kertyneillä rahastoilla voidaan kattaa vain kolmannes näistä menopaineista. Voidaanko jäljelle jäävä osuus kattaa veronkorotuksilla? Tuskin. Veroja joudutaan jatkossa pikemminkin yhä laskemaan.

Toinen selvästi nähtävissä oleva tulevaisuuden trendi on kilpailun kiristyminen yritysten sijoittumisesta. Suomalainen yritys on yhä enemmän globaalin yritysmaailman osa, jolla on toimintoja Suomessa. Tällaisessa maailmassa yrityksien toimintojen siirtyminen sinne, missä niiden järjestäminen on edullisinta, on normaalia toimintaa. Pieni, kallis, nopeasti ikääntyvä ja syrjäinen maa ei ole lähtökohtaisesti parhaissa asemissa, kun kansainvälinen yritys punnitsee toimintojensa sijoittamista.

Työvoiman liikkuvuus on hiljalleen muuttumassa teoreettisesta mahdollisuudesta talouspolitiikkaa muovaavaksi todellisuudeksi. Mitkä sitten ovat Suomen edellytykset pärjätä kansainvälisessä kilpailussa? Poliittinen vakaus ja turvallisuus, luotettava oikeusjärjestelmä, toistaiseksi vahva infrastruktuuri ja toistaiseksi hyvin koulutettu väestö ovat selkeitä etuja. Korkeasti koulutettu työvoima voi houkutella korkean teknologian toimintaa Suomeen. Toisaalta se voi myös houkutella korkeasti koulutetun työvoiman ulos Suomesta.

Hyvinvointivaltion kehitystä ohjaava logiikka on muuttumassa. Enää ei voi lähteä siitä, että määritellään ensin hyvinvointivaltion palvelutavoitteet ja mitoitetaan sitten verotus kattamaan aiheutuvat kustannukset. Logiikka kulkee yhä selkeämmin vastakkaiseen suuntaan. Ne rajat, joihin hyvinvointivaltion palvelut joudutaan asettamaan, määräytyvät yhä selkeämmin yhtäältä ulkoa, yritystoimintaan kohdistuvasta kansainvälisestä kilpailusta, toisaalta sisältä, työllisyyden ja sen myötä julkisen talouden rahoituspohjan kehityksen kautta. Näiden tiukkenevien raamien sisällä ikääntymisen aiheuttamat kustannukset vievät yhä suuremman osuuden.

Suomen on kyettävä korvaamaan ikääntymisen työvoimaa supistavia vaikutuksia hyödyntämällä työvoimareservinsä nykyistä paremmin. Ennusteiden mukaan työllisyysaste on jämähtämässä 68 prosentin tienoille pitkäksi aikaa. Se ei riitä alkuunkaan. Tuolla työllisyysasteella hyvinvointiyhteis- kunnan rahoituspohja murenee varmasti. Työllisyysaste on saatava nousemaan selvästi korkeammaksi – 75:tä prosenttia voidaan pitää vähimmäistavoitteena.

Toisaalta tarvitaan aktiivinen ote Suomen asemien turvaamiseen kilpailussa yritystoiminnan sijoittumisesta. Tässä asiassa viivytystaistelut ovat ajan ja mahdollisuuksien hukkaamista. Yritystoiminnan kilpailuasetelmiin kohdistuviin uhkiin tulee reagoida, ennen kuin ne realisoituvat pysyviksi kansantaloudellisiksi vaurioiksi. Keinoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on esitetty runsaasti. Ne sisältävät uudistuksia verotukseen, työmarkkinoiden toimintaan, sosiaaliturvaan, koulutukseen, yrittämisen edellytyksiin.

Mutta tarvitaan tietysti yhteisymmärrys niiden toimeenpanemiseksi. Ehkä sekin ajan kanssa löytyy.