Siirry sisältöön
Rahoitusmarkkinoiden maailmanlaajuinen toimintaympäristö on voimakkaasti muuttunut viimeisen 20-30 vuoden aikana. Rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen, kansainvälistyminen, Euroopan rahaliiton perustaminen, teknologian kehittyminen ja omistaja-arvon korostuminen ovat merkittävästi lisänneet kilpailua rahoitusmarkkinoilla sekä kansallisten rajojen sisällä että niiden ylitse.

Rahoitussektorin yritykset ovat reagoineet toimintaympäristön muutokseen ja kilpailun kiristymiseen eri tavoin, mm. levittäytymällä uusille toimialoille ja muodostamalla entistä suurempia rahoitusyrityksiä fuusioiden ja yritysostojen kautta. Eurooppalaiset pankit ja vakuutusyhtiöt ovat vastanneet toimintaympäristön muutokseen erityisesti muodostamalla entistä suurempia kansallisia yksiköitä.

Kaikki rakennejärjestelyt eivät ole onnistuneet. Eräissä tapauksissa on ilmennyt vaikeuksia selvitä yllättävästi esiin nousseista riskeistä.

Rajat ylittävät fuusiot ja yritysostot ovat toistaiseksi olleet varsin harvinaisia. EU:n laajat käynnissä ja suunnitteilla olevat hankkeet rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen edistämiseksi madaltavat kuitenkin entisestään markkinoille tulon esteitä. Lieneekin vain ajan kysymys, koska rajat ylittävät rahoitusyritysten fuusiot ja yritysostot alkavat Euroopassa yleistyä.

Pohjoismaat ovat olleet tässä ja monessa muussakin suhteessa yhdentymisen eturintamassa. Siksi yhdentymisen hyödyt, riskit ja uhat tulevat ensimmäiseksi näkyviin täällä. Osin tämä kehitys on seurausta perinteisestä pohjoismaisesta yhteistyöstä, jonka hengessä on ikään kuin luontevaa fuusioida myös liiketoimintaa. Toimintaympäristöhän on tuttu. Yksi keskeisistä Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentymiseen liittyvistä riskeistä on että yhteiseurooppalainen yhdentymistä edistävä lainsäädäntö voi pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa kansallisten viranomaisten tehtäviä turvata kansallisten rahoitusmarkkinoiden vakaus ja huolehtia kansallisten rahoitusmarkkinoiden kriisien ehkäisystä ja hallinnasta.

Yhteiseurooppalaisen lainsäädännön ja kansallisella tasolla tapahtuvan valvonnan ja kriisienhallinnan välinen ristiriita voi olla suuri esimerkiksi pankkiryhmien ulkomaisten sivukonttoreiden valvonnassa. EU:n pankkilainsäädännön kotivaltioperiaatteen mukaan pankin ulkomaisten sivukonttoreiden valvontavastuu on sen maan valvojilla, johon pankki on rekisteröity. Pankkivalvonnan kotivaltioperiaate voi etenkin kriisitilanteissa olla ongelmallinen maissa, joissa on kooltaan merkittäviä pankkien ulkomaisia sivukonttoreita. Siksi valvojien yhteistyön ja tietojen vaihdon toimivuus on ensiarvoisen tärkeää. Valvontamenetelmien entistä laajempi harmonisoituminen Euroopan sisällä helpottaisi valvojien yhteistyötä ja tietojen vaihtoa. Pelkkä "kotimaan periaatteen" ahdas seuraaminen ei valvonnassa riitä.

Suomen Pankille rahoitusmarkkinoiden yleisen vakauden edistäjänä on tärkeää, että suomalaisilla valvojilla on riittävät mahdollisuudet valvoa Suomessa toimivia tärkeitä rahoitusyrityksiä riippumatta siitä, mihin maahan nämä yritykset ovat rekisteröityjä. Valvojien toimintamahdollisuudet ovat erityisen tärkeitä kriisi- ja poikkeusolojen hallinnassa.