Pankinjohtaja Sinikka Salo: Euro, rahoitusmarkkinat ja yrittäjyys

Puheet ja haastattelut Puhe keskiviikko 15.12.2004, 0.00
Sinikka Salo
Puheenvuoro SYL:n ja EK:n seminaarissa ”Yrittäjyys ja kansallinen kilpailukyky” Helsingissä 15.12.2004

Arvoisat kuulijat!

Vuoden 1999 alusta Euroopan keskuspankki on vastannut koko euroalueen yhteisestä rahapolitiikasta, jonka tavoitteena on hintavakaus euroalueella. Tässä esityksessäni yritän arvioida, miten euro ja yhteinen rahapolitiikka liittyvät yrittäjyyteen.

Euro osa EU:n yhteismarkkinaohjelmaa

Euro ja eurooppalainen yrittäjyys ovat erittäin tiiviisti toisiinsa kytkeytyviä asioita. Rahaliiton rakentamiseen liittyneet dramaattisetkin poliittiset vaiheet ja rahaliittoa edeltävät valuuttakurssipolitiikan kiemurat ovat ehkä hiukan hämärtäneet sitä, että yhteinen raha on itse asiassa loppujen lopuksi nimenomaan osa EU:n yhteismarkkinaohjelmaa. Sen luomisen perusteet löytyvät pyrkimyksestä rakentaa Eurooppaan laajat kotimarkkinat, jotka antaisivat yrittämiselle parhaat mahdolliset edellytykset. Ehkä muistetaan, kuinka EU:n komissio ajoi rahaliittohanketta määrätietoisesti eteenpäin tunnuksen "yhdet markkinat  yksi raha" alla.

Yhteismarkkinaohjelman  joka käynnistyi jo vuonna 1992  merkitys yritystoiminnalle on ilmeinen. Sen myötä on ensinnäkin varmistettu, että kaikilla EU- ja ETA -maissa toimivilla yrityksillä on vapaa pääsy koko Euroopan markkinoille: ne tarvitsevat vain yhden toimiluvan, "single passport", niin kuin sanonta kuuluu. Kukaan ei voi niitä syrjiä. Tällä pyritään luomaan eurooppalaisille yrityksille niin laajat, avoimet ja yhtenäiset kotimarkkinat kuin mahdollista, ja tämä taas tekee innovaatioiden tekemisen ja tuotteistamisen kannattavammaksi kuin mitä se olisi suppeilla ja syrjivillä markkinoilla. Ajatus laajoista yhteismarkkinoista on koko EU:n ydin ja samalla unionin suurin saavutus yritystoiminnan kannalta.

Yhteismarkkinaohjelmalla on monia puolia, kuten kauppapolitiikka, teknisten standardien vähentäminen, kilpailupolitiikan EU-tasoinen valvonta ja niin edelleen. Omalta kannaltani läheisin puoli on tietenkin yhteinen raha, joka on luotu jotta todelliset yhteismarkkinat voisivat toteutua. Yhteinen raha tarkoittaa paljon muutakin kuin sitä, että 300 miljoonaa ihmistä käyttää samoja seteleitä. Se tarkoittaa mm. sitä, että aikaisemmin merkittävät valuuttakurssiriskit euroalueen sisällä ovat poistuneet; se tarkoittaa myös sitä, että yritysten käytössä pitäisi olla Euroopan laajuiset rahoitusmarkkinat, jotka takaavat laajimmat palvelut kilpailukykyisimpiin hintoihin; ja sen pitäisi tarkoittaa vielä sitäkin, että laskuttamisen ja maksuliikenteen hoidon kannalta ei pitäisi olla merkitystä, asioidaanko euroalueen eri maiden välillä vai yhden maan sisällä. Näiden tavoitteiden merkitys yritystoiminnan edellytysten kannalta on ilmeinen, mutta ne eivät ole vielä täysin toteutuneet. Sitä tärkeämpää on, että keskuspankit, muut viranomaiset ja yksityiset pankit työskentelevät määrätietoisesti aidosti yhtenäisen rahan vyöhykkeen luomiseksi euroalueelle. Syvät ja hyvin toimivat rahoitusmarkkinat edistäisivät yrittäjyyttä merkittävästi mm. parantamalla innovatiivisten yritysten mahdollisuuksia rahoittaa kasvuaan.

Euron käyttöönotto on parantanut yrittäjyyden edellytyksiä Euroopassa myös luomalla yrityksille rahataloudellisesti vakaan toimintaympäristön. Vakaus ja ennustettavuus on yritystoiminnan suunnittelun kannalta keskeistä, ja rahataloudellisesti vakaaseen toimintaympäristöön kuuluvat myös vakaat ja alhaiset korot. Euron myötä myös mahdollisuudet luoda aidosti Euroopan laajuiset rahoitusmarkkinat ovat parantuneet.

EKP:n rahapolitiikka onnistunutta

Euron käyttöönoton jälkeen kulunut kuusi vuotta on liian lyhyt ajanjakso, jotta voisimme täysin luotettavasti arvioida rahaliiton ja yhteisen rahapolitiikan onnistumista. Kiistatta voitaneen kuitenkin sanoa, että ensimmäisten vuosiensa aikana Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on onnistunut paremmin kuin tuskin kukaan osasi etukäteen odottaa tai edes toivoa. Haastavista oloista huolimatta – viittaan tässä erityisesti kansainvälisten suhdanteiden sekä öljyn ja muiden raaka-aineiden hintojen voimakkaisiin vaihteluihin – Euroopan keskuspankki on onnistunut säilyttämään hinnat vakaina euroalueella. Mielenkiintoista on, että itse asiassa tämä on onnistuttu varmistamaan tarvitsematta edes turvautua kovaotteiseen rahapolitiikkaan. Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa kohtaan suunnataan luonnollisesti jatkuvasti kritiikkiä eri puolilta. Olemme kuitenkin hyvin kaukana niistä kauhukuvista, joihin jotkut, etenkin ulkopuoliset tarkkailijat – luultavasti täysin tosissaan – etukäteen povasivat rahaliiton johtavan muutamassa vuodessa. Huolet olivat tavallaan ymmärrettäviä; lukuisten maiden ja keskuspankkien kokemukset osoittavat, että hyvää rahapolitiikkaa ei välttämättä ole helppo harjoittaa. Rahapolitiikan harjoittaminen on erityisen vaikeaa uudelle, toimintansa vasta aloittavalle keskuspankille. Erityisen haastavaa se oli Euroopan keskuspankille, joka joutui aloittamaan toimintansa uusissa ja monissa suhteissa jopa ennennäkemättömissä oloissa.

Kaikista epäilyksistä huolimatta Euroopan keskuspankki onnistui saamaan rahapolitiikalleen nopeasti kansalaisten ja markkinoiden luottamuksen tai kuten ekonomistit sanovat, varmistamaan rahapolitiikkansa uskottavuuden. Yhteisen rahapolitiikan uskottavuus näkyy euroalueen rahoitusmarkkinoilla selvästi ja kouriintuntuvasti nykyisissä matalissa markkinakoroissa ja alhaisessa inflaatiossa.

Yrittäjyyttä ja yritystoimintaa ei voida luoda rahapolitiikan keinoin tai muilla keskuspankin käytettävissä olevilla välineillä. Keskuspankki voi kuitenkin toimillaan tukea yritystoimintaa ja luoda omalta osaltaan otolliset puitteet yritystoiminnan harjoittamiselle. Nykyisin on yleisesti hyväksytty se näkemys, että keskuspankki edistää yritystoiminnan edellytyksiä parhaiten harjoittamalla pitkäjänteistä ja johdonmukaista rahapolitiikkaa ja luomalla ja säilyttämällä tätä kautta pysyvästi vakaat rahaolot. Euroopan keskuspankin euroalueen hintavakauteen tähtäävä rahapolitiikka ja yleisempikin pyrkimys rakentaa vakauden ilmapiiri tarjoaa malliesimerkin tällaisesta politiikasta.

Lisäksi keskuspankkien tehtävänä on työskennellä maksuliikkeen sujuvuuden edistämiseksi, mikä näin ollen oikeastaan on yksi rahapolitiikan osa-alue, laajasti ymmärrettynä.

***

Suurella valuutta-alueella hyvät lähtökohdat yrittäjyydelle

Seuraavaksi pohdiskelen kuulumista euroalueeseen – suureen valuutta-alueeseen – hieman tarkkemmin. Ekonomistit ovat keskustelleet paljon siitä, mitä haittoja ja hyötyjä liittyy yhtäältä suureen ja toisaalta pieneen valuutta-alueeseen. Kysymys voidaan esittää myös yrittäjyyden näkökulmasta. Kokemukset erikokoisista valuutta-alueista ovat hyvin vaihtelevia, mutta kokonaisuutena ottaen ne näyttävät viittaavan siihen suuntaan, että suuri valuutta-alue voi tarjota yrittäjyydelle pitemmän päälle paremmat lähtökohdat kuin pieni valuutta-alue. Suuren valuutta-alueen valuutta ei ensinnäkään ole samanlainen helppo kohde markkinavoimien taholta tuleville spekulatiivisille hyökkäyksille kuin monet pienten valuutta-alueiden valuutat. Toinen, euroalueen tapauksessa vähintään yhtä tärkeä syy keinottelupaineiden vähäisyydelle on se, että Euroopan keskuspankin rahapoliittinen päätöksenteko on paremmin suojassa poliittisen päätöksenteon ja etujärjestöjen tahoilta tulevilta paineilta kuin useimpien pienten valuutta-alueiden keskuspankit.

Kun Suomessa ennen rahaliittoa keskusteltiin sen hyvistä ja huonoista puolista, kiinnitettiin runsaasti huomiota taloutemme ja erityisesti ulkomaankauppamme muista Euroopan maista poikkeavaan rakenteeseen. Pienenä, avoimena kansantaloutena ulkomaankauppa on Suomelle suhteellisesti tärkeämpää kuin suurille maille. Sitä paitsi viennistämme suurin osa, noin kaksi kolmannesta, suuntautuu euroalueen ulkopuolelle. Muissa euroalueen maissa tämä suhde on keskimäärin vain noin puolet. Rahaliittoon liittymisestä Suomessa keskusteltaessa yhteiseen raha- ja valuuttakurssipolitiikkaan katsottiin siksi liittyvän merkittävän valuuttakurssiriskin. Valuuttakurssiriski arvioitiin suureksi erityisesti siinä – sittemmin toteutuneessa – tapauksessa, että ulkomaankaupallemme tärkeät Ruotsi ja Iso-Britannia jäisivät rahaliiton ulkopuolelle.

Talouden niin sanotun asymmetrian vuoksi itsenäiseen raha- ja valuuttakurssipolitiikkaan sisältyvä mahdollisuus palauttaa kansallinen kilpailukyky tarvittaessa devalvaatiolla oli monien mielestä painava tai jopa ratkaisevan painava peruste rahaliittoon liittymistä vastaan. Itse en jaa tätä näkemystä, mutta voin pitää sitä aikaisemman valuuttapoliittisen historiamme valossa jossain määrin ymmärrettävänä. Tämä mahdollisuus tietenkin menetettiin Suomen liittyessä rahaliittoon.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että rahaliittoon liittymisestä käydyissä keskusteluissa kaikkien, tai melkein kaikkien, keskustelijoiden mielissä todennäköisesti olivat valuuttakurssien melko kohtuulliset vaihtelut. Jos joku olisi ottanut esille yhteisen valuutan 50 tai edes 30 prosentin revalvoitumisen, tätä olisi pidetty täysin epärealistisena mahdollisuutena tai korkeintaan jonkinlaisena teoreettisena ja teollisuutemme kilpailukyvyn kannalta huonoimpana mahdollisena kauhuskenaariona.

Lyhyen olemassaolonsa aikana euro on ennättänyt vaihdella tuntuvasti suhteessa muihin valuuttoihin. Sen arvo laski vuoden 1999 alun jälkeen Yhdysvaltain rahayksiköissä alimmillaan noin 85 sentin paikkeille vuonna 2000. Tämän jälkeen se on vahvistunut asteittain dollarin ja 30 sentin tasolle ja nyt jopa tämän ylikin. Neljässä vuodessa euro on vahvistunut suhteessa Yhdysvaltain dollariin yli 50 prosenttia. Varsinkin viime aikojen muutosvauhtia voi pitää nopeana. Tosin on syytä ottaa huomioon, että kyse on ollut pikemmin dollarin heikentymisestä kuin euron vahvistumisesta. Myös muut valuutat ovat vahvistuneet suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Mutta myös euron ulkoinen arvo eli ns. efektiivinen valuuttakurssi on vahvistunut neljässä vuodessa tuntuvasti, runsaat 30 prosenttia.

Tämän "kauhuskenaarion" toteuduttua mielenkiintoista on, että kaikki tuntuvat suhtautuvan siihen hyvin rauhallisesti. Tämä on tietenkin aivan oikein. Voimakkaasta vahvistumisestaan huolimatta euron ulkoinen arvo on nyt vain jokseenkin vuoden 1999 tasolla, kuten Suomen hintakilpailukykykin. Muistutan, että Suomi liittyi euroalueeseen vaihtokurssilla, joka yleisesti katsottiin pikemminkin ali- kuin yliarvostetuksi. Euron vahvistumisesta huolimatta teollisuuden kannattavuus on hyvällä tasolla, paljolti teollisuuden omien, aikaisempien toimien ansiosta. Ainakin suomalaisten yritysten näkökulmasta euron vahvistuminen on siis parhaiten ymmärrettävissä paluuna aikaisemmalta poikkeuksellisen alhaiselta tasolla normaalitasolle, ei poikkeamana normaalitasolta poikkeuksellisen korkealle tasolle.

Voidaan kysyä, mitä olisi tapahtunut, jos Suomella olisi edelleen oma valuutta ja jos markka olisi neljässä vuodessa vahvistunut Yhdysvaltain dollariin nähden 50 prosenttia ja markan valuuttaindeksikin 30 prosenttia. Tähän kysymykseen ei ole mahdollista saada koskaan todellista vastausta. Aikaisemman kokemuksen valossa ei kuitenkaan ole mahdotonta, että meillä käytäisiin nyt  ja todennäköisesti olisi käyty jo pitkään aikaisemmin  vilkasta keskustelua markan valuuttakurssin korjaamisesta ja että tähän keskusteluun ottaisivat ekonomistien ohella osaa täysipainoisesti talouselämän painostusryhmät ja eri poliittiset tahot. Mahdotonta ei olisi sekään, että päähuomio keskustelussa olisi ehkä puhtaasti tarkoituksenmukaisuussyistä kiinnittynyt nimenomaan valuuttakurssin viimeaikaiseen, vuoden 2000 jälkeiseen kehitykseen. Pienessä avoimessa taloudessa tällainen keskusteluilmapiiri helposti johtaa valuutan devalvoitumisepäilyksiin ja korkeisiin korkoihin ja usein odotukset ryhtyvät ruokkimaan itseään. Tällaisessa tilanteessa keskuspankin on vaikea pitää yllä vakauden ilmapiiriä kovin pitkään. Vaara pitkään kestäneen devalvaatio-inflaatiokierteemme jatkumisesta olisikin ollut ilmeinen; valuutan olisi jälleen kerran annettu devalvoitua sellaisessa tilanteessa jossa sen olisi pitänyt revalvoitua. Skenaario on tietenkin täysin hypoteettinen, eikä asiaan voi saada koskaan täyttä selvyyttä. Kuitenkin mielestäni voidaan perustellusti esittää, että aikaisempaan valuuttakurssikeskusteluumme ja -politiikkaamme sisältyi tuntuva annos lyhytjänteistä devalvaatiopolitiikkaa. Tämä politiikka pyrki tukemaan kasvua ja investointeja ja varmaan monilla tahoilla sen uskottiin tukevan myös yrittäjyyttä. Tämä oli mielestäni väärinkäsitys. Yrittäjyyden asemasta tuettiin vaikeuksiin joutuneita perinteisiä toimialoja, lähinnä metsäteollisuutta, ja vaikeuksiin joutuneita yrityksiä, erityisesti suuria vientiyrityksiä. Rahoitusmarkkinoiden toimintaa kahlitsemalla ja ohjaamalla niukat rahoitusresurssit ensisijaisesti olemassa olevalle suurteollisuudelle vaikeutettiin kuitenkin – ilmeisesti tahtomatta  pienten ja innovatiivisten yritysten syntymistä ja kehittymistä.

Euroalueeseen liittyminen on selkeyttänyt talouspolitiikan vastuunjakoa ja yleisemminkin taloudellisia vastuita tuntuvasti. Talouspoliittinen vastuu kansallisesta hintavakaudesta ja kilpailukyvystä – siis hintavakaudesta suhteessa muuhun euroalueeseen ja kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla  kuuluu selkeästi finanssi- ja työmarkkinapolitiikalle, viime kädessä yksittäisille päätöksentekijöille eri tahoilla, ei vähiten yrityksissä. Talouspolitiikan tai yritystoiminnan virheitä ei voi enää paikata jälkikäteen valuuttakurssipolitiikan keinoin samalla tavalla kuin useasti aikaisemmin. Tämän ovat mielestäni useimmat päätöksentekijät Suomessa varsin hyvin ymmärtäneet. Sekä julkinen sektori että yritykset osasivat käyttää edellisen noususuhdanteen ja heikon euron mukanaan tuomat tulot viisaasti, ja inflaatio pysyi hyvin kurissa. Varovaisuuteen on syytä jatkossakin. Maailmantaloudessa on nyt meneillään nousukausi, mutta ei ole mitään takeita siitä, että se jatkuisi pitkään yhtä voimakkaana kuin nykyisin. Valuuttakurssien kehitystä on vielä vaikeampi ennustaa kuin kokonaistuotannon kehitystä, mutta aikaisemman kokemuksen perusteella kurssien suuret vaihtelut ovat tulevaisuudessakin mahdollisia ja jopa todennäköisiä. Yritysten tulisi siten varautua muiden mahdollisuuksien ohella myös siihen mahdollisuuteen, että euro vahvistuu tuntuvasti vielä nykyisestään.

Suomalaiset yrittäjät eivät vielä hyödyntäneet euroalueen markkinoita

Vaikka yritystemme kotimarkkinat tavallaan laajenivat euroalueen myötä, nämä eivät näytä toistaiseksi onnistuneen hyödyntämään laajentuneita kotimarkkinoitaan erityisen hyvin. Vienti Suomesta euroalueen muihin maihin tosin kasvoi euroalueen syntymisen jälkeen ja saavutti huippunsa, noin 17 miljardia euroa, vuonna 2001. Tämä jälkeen vuotuinen vienti euroalueelle on kuitenkin pienentynyt ja jää nyt arviolta noin 14,5 miljardin euron tasolle. Samaan aikaan vienti muualle on lisääntynyt 22,5 miljardista eurosta noin 23,5 miljardiin euroon. Nämä numerot eivät sulje pois sitä mahdollisuutta että euron käyttöönotto on sinänsä vahvistanut vientiä euromaihin, mahdollisesti tuntuvastikin. Vaikutukset ovat vain saattaneet peittyä kansainvälisen suhdannevaihtelun vastakkaissuuntaisiin vaikutuksiin. Uskoisin kuitenkin, että yrittäjämme voisivat pyrkiä hyödyntämään nykyistä paremmin euron myötä tavallaan laajentuneiden kotimarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia. Etenkin pienten ja keskisuurten yritystemme kannattaisi mielestäni lisätä ponnistuksiaan Keski-Euroopan laajojen ja vauraiden markkinoiden valloittamiseksi. Tämä siitäkin huolimatta, että nämä markkinat eivät todennäköisesti jatkossakaan kasva yhtä nopeasti kuin jotkut muut, maantieteellisesti ja kulttuurillisesti kaukaisemmat markkinat.

***

Euroopan laajuiset, aidosti integroituneet rahoitusmarkkinat keskeisessä asemassa yritystoiminnan edistämisessä …

Siirryn nyt käsittelemään euron käyttöönoton merkitystä Euroopan rahoitusmarkkinoiden kannalta. Euron käyttöönotto ja sen myötä alueen sisäisten valuuttakurssiriskien häviämisen rauhoitti tuntuvasti Euroopan rahaoloja. Tällä on jo ollut oma myönteinen vaikutuksensa Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentymiseen. Mutta toistaiseksi ollaan vasta alkutaipaleella, eikä varmaan edes täysin ymmärretä, kuinka vahva on ollut yhteisen rahan antama sysäys aidosti yhtenäisten, koko Euroopan laajuisten rahoitusmarkkinoiden luomiseksi.

Euron käyttöönoton jälkeen tietty osa euroalueen rahoitusmarkkinoista integroitui erittäin nopeasti lähes täysin; esimerkiksi pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat toimivat nykyisin kitkatta ja yhtenäisesti koko euroalueella. Edistystä on tapahtunut muillakin markkinalohkoilla. Saavutetuista edistysaskeleista huolimatta euroalueen rahoitusmarkkinat ovat kuitenkin edelleen monessa suhteessa lohkoutuneet. Yhdentymiskehityksen tiellä ovat erilaiset lainsäädäntöön (kuten konkurssi- ja verotuslainsäädäntöön) liittyvät erot sekä valvontajärjestelmien ja hallinnollisten lupamenettelyjen erot. Rahoitusmarkkinoiden perusrakenteet kuten arvopapereiden selvityskeskukset toimivat myös eri maissa eri tavoin, eikä niitä ole helppo yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Osa yhteisten markkinoiden esteistä on luonteeltaan sellaisia, että ne pohjimmiltaan perustuvat olemassa olevien olojen passiiviseen tai aktiiviseen puolustamiseen.

Markkinoiden yhdentymistä jarruttavista eri kitkatekijöistä huolimatta olen optimistinen EU:n rahoitusmarkkinoiden yhdentymiskehityksen suhteen. Edut aidosti yhtenäisistä Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista yksinkertaisesti ovat liian suuret, jotta voisimme jättää ne hyödyntämättä. Voitaneen sanoa, että yrittäjyyden ja talouden dynamiikan elvyttäminen on ratkaisevan tärkeä asia Euroopan työllisyyden, kilpailukyvyn ja valtioiden budjettitalouden tulevan kehityksen kannalta. Talouden dynamiikan elvyttämisessä hyvin toimivat, aidosti Euroopan laajuiset rahoitusmarkkinat ovat puolestaan keskeisessä asemassa.

Rahoitusmarkkinoiden kehittämistyö ja säätelyn yhtenäistäminen onkin EU:n talouspoliittisessa yhteistyössä keskeisellä sijalla lähivuosina. Uutta suurta lainsäädäntöohjelmaa tuskin on tarpeen laatia. Oleellista sitä vastoin on päättymässä olevaan rahoituspalvelujen toimintasuunnitelmaan sisältyvän rahoitusmarkkinalainsäädännön ja valvontakehikon kunnollinen toimeenpano. Tämä työkenttä tarjoaa erinomaisen esimerkin niistä hyödyistä, joita eurooppalaisella talouspoliittisella yhteistyöllä voidaan saavuttaa. Ilman määrätietoista politiikkayhteistyötä maanosamme talouselämä tuskin pääsee näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa nauttimaan niistä hyödyistä, jotka yhtenäiset, avoimet ja turvalliset rahoitusmarkkinat tarjoavat.

… esimerkkinä pääomasijoittajien merkitys

Yhdysvaltain rahoitusmarkkinat tarjoavat hyvän esimerkin eduista, joita hyvin kehittyneet rahoitusmarkkinat tarjoavat yrityksille ja yrittäjyydelle. Yrittäjyyteen perustuvilla yhtiöillä ja näiden toteuttamilla innovaatioilla eli keksintöjen kaupallisella hyödyntämisellä on ollut huomattava vaikutus maan talouden vahvaan kilpailukykyyn ja jatkuvasti nopeaan kasvuun. Yrittäjyyden nousu Yhdysvalloissa on ollut paljolti mahdollista vain aktiivisten ja taitavien pääomasijoittajien ansiosta. Ekonomistit, yritysjohtajat ja poliittiset päätöksentekijät ovatkin nykyisin laajalti yhtä mieltä siitä, että elinvoimainen pääomasijoitustoiminta on maan innovatiivisuuden tärkeimpiä avaintekijöitä. Samalla tavoin uskotaan laajalti, että pääomasijoitustoiminnan heikkous on Euroopan talousdynamiikan heikkouden tärkeä syy. Riskipääoman tarjonta asukasta kohden on ollut Euroopassa karkeasti ottaen vain noin viidennes Yhdysvaltain tasosta. EU ja jäsenvaltiot ovatkin pyrkineet viime aikoina kiinnittämään huomiota pienten ja keskisuurten yritysten riskipääoman saatavuuden turvaamiseen.

Toimet riskipääomien tarjonnan lisäämiseksi Euroopassa ovat siis tervetulleita. Kuitenkin on syytä huomata, että rahoitusmarkkinat muodostavat tavallaan yhden kokonaisuuden ja että pääomasijoitustoiminnan kukoistus Yhdysvalloissa perustuu paljolti rahoitusmarkkinoiden muiden lohkojen toimivuuteen. Mainitsen tästä vain yhden esimerkin. Mahdollisuudet irtaantua tehdyistä sijoituksista kannattavasti vaikuttavat huomattavasti pääomasijoittajien halukkuuteen tehdä sijoituksia ja kerätä uutta pääomaa uusiin sijoituksiin. Pääomasijoitustoiminnan kehitys riippuu siten myös siitä, kuinka hyvin rahoitusjärjestelmä tuottaa irtaantumismahdollisuuksia. Irtaantuminen tapahtuu esimerkiksi listautumalla pörssiin. Pienillä rahoitusmarkkinoilla irtaantumismahdollisuudet väistämättä ovat rajalliset. Tämä kävi hyvin ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen selvityksestä, jonka mukaan  huolimatta 1990-luvun vahvasta kehityksestä  kotimaiset rahoitusmarkkinat eivät välttämättä vastaa pääomasijoittajien irtautumistarpeisiin. Syinä tähän ovat selvityksen mukaan mm. listautumismahdollisuuksien voimakas syklisyys, osakemarkkinoiden volatiilisuus sekä eräät muut kotimaisten markkinoiden ominaisuudet. Selvää on, että Euroopan pääoma- ja rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen tarjoaisi merkittäviä mahdollisuuksia parantaa pääomasijoittajien irtaantumismahdollisia ja kehittää sitä kautta koko pääomasijoitustoimintaa.

Hyvät kuulijat!

Lissabonissa keväällä 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto määritteli EU:lle kehittämisstrategian 2000-luvun ensi vuosikymmeneksi. Strategian keskeinen tavoite on, että vuosikymmenen aikana Euroopasta tulisi luoda maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietopohjainen talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Lissabonin tavoite on haastava, eikä ole itsestään selvää, että onnistumme sen saavuttamaan. Olen tässä esityksessäni käsitellyt kahta tavoitteen saavuttamisen kannalta olennaista peruskiveä, nimittäin vakaata rahapolitiikkaa sekä laajoja, hyvin toimivia rahoitusmarkkinoita. Yhteinen rahapolitiikka ja Euroopan keskuspankin rakentama vakauden ilmapiiri ovat luoneet suotuiset puitteet koko euroalueen ja myös Suomen taloudelliselle kehitykselle. Ne ovat myös vauhdittaneet euron käyttöönoton kanssa Euroopan laajuisten, hyvin toimivien rahoitusmarkkinoiden muodostumista.

Vakaan rahapolitiikan peruskivi seisoo jo jokseenkin tukevasti paikoillaan. Sen sijaan on tehtävä vielä kovasti työtä, ennen kuin voidaan puhua aidosti Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista. Tämän peruskiven saaminen paikoilleen vaatii siis vielä paljon vaivannäköä. Tämän eteen kannattaa kuitenkin ponnistella, sillä hyvin toimivilla rahoitusmarkkinoilla on talouskehitykseen oleellinen myönteinen vaikutus.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä asiana haluan korostaa sitä, että vakaat rahaolot ja hyvin toimivat rahoitusmarkkinat eivät tietenkään yksin riitä ratkaisemaan Euroopan talouden niitä ongelmia, joiden juuret ovat muualla kuin rahataloudessa ja rahoitusmarkkinoilla. Rahoitustalous voi vain luoda edellytykset sille, että kilpailukyvyn menestyksen todelliset perustekijät – kuten hyvä koulutustaso, innovatiivisuus ja ahkeruus – pääsevät vaikuttamaan. Menestystä voidaan ja tuleekin edistää talouspolitiikan keinoin. Viime kädessä menestys kuitenkin riippuu ratkaisevasti yrityksissä tehtävästä työstä, siellä vaikuttavasta näkemyksestä ja rohkeudesta.