Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe, EU:n rahoitusmarkkinoiden ja maksuliikenteen näkymiä
Puheet ja haastattelut
Puhe
keskiviikko 19.5.2004, 0.00
Euron käyttöönoton myötä Euroopan rahoitusmarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi. Uskoakseni tämä kehitys jatkuu ja Euroopan rahoituspalvelut muuttuvat vähitellen kansallisista yleiseurooppalaisiksi. Selvää on, että tällaisella eurooppalaisten rahoitusmarkkinoiden syvällisellä muutoksella tulee olemaan merkittävä vaikutus jäsenmaiden ja jossain määrin ehkä myös koko maailman talousoloihin.
Osa euroalueen rahoitusmarkkinoista on jo integroitunut melko täydellisesti. Paras esimerkki ovat pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat, jotka toimivat nykyisin lähes kitkatta koko euroalueella. Merkittävää edistystä on tapahtunut muillakin lohkoilla, esimerkiksi valtioiden joukkovelkakirjojen markkinoilla, mutta yhteisestä rahasta huolimatta euroalueen rahoitusmarkkinat yleisesti ottaen ovat edelleen voimakkaasti lohkoutuneet valtioiden rajojen mukaisesti. Muuttuminen aidosti yleiseurooppalaisiksi markkinoiksi on siis korkeintaan puolitiessä.
Rahoitusmarkkinoiden kuten markkinoiden yhdentyminen yleensäkin on korkealla sijalla EU:n talouspolitiikan prioriteeteissa. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi jäsenmaiden yhteisesti hyväksymästä Lissabonin strategiasta, johon sisältyy varsin konkreettinen rahoituspalvelujen toimintasuunnitelma. Tämän toimintasuunnitelman mukaan EU-maat mm. pyrkivät luomaan täysin yhdentyneet arvopaperimarkkinat vuoteen 2005 mennessä. Merkittävä osa toimintasuunnitelman lainsäädännöstä ja muista toimista on jo pantu täytäntöön. Toimintasuunnitelman täydellinen implementointi edellyttää tosin edelleen merkittäviä ponnistuksia.
Tuskin kukaan pystyy arvioimaan tarkasti rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen kaikkia seurauksia. Useiden luotettavilta vaikuttavien arvioiden mukaan yhdentymisestä voi kuitenkin olla huomattavan suuria etuja. Yhtenä esimerkkinä rahoitusmarkkinoiden ja talouden tehokkuuden ja kasvun yhteyksistä käytetään Yhdysvaltoja. Melko laajalti uskotaan, että Yhdysvaltain laajat, syvät ja hyvin toimivat rahoitusmarkkinat ovat merkittävä - mutta eivät tietenkään ainoa – maan korkean tuottavuuden ja nopean talouskasvun taustatekijä. Jos tämä arvio pitää paikkansa, rahoitusmarkkinoiden täydellisellä yhdentymisellä ja siihen liittyvällä tehostumisella tulisi olemaan vastaava myönteinen merkitys Euroopan työllisyyden, kilpailukyvyn ja tätä kautta myös Euroopan valtioiden budjettitalouden kannalta.
Strategian tasolla ilmenevästä poliittisesta tahdosta huolimatta yhteisten rahoitusmarkkinoiden luominen etenee hitaasti. Vaikka yhteisen rahan käyttöönotto poisti euroalueella yhden merkittävimmistä yhteisten markkinoiden esteistä, täälläkin yhteismarkkinoiden syntymistä rajoittavat edelleen monet merkittävät kitkatekijät. Nämä perustuvat osaksi olemassa olevien olojen hyväksymiseen ja paikallisten intressien puolustamiseen. Erityisesti finanssikeskusten puolustamiseksi käydään ankaraa painia. Toisaalta yhdentymisen tiellä on myös aitoja lainsäädännöllisiä ja teknisiä ongelmia. Nämä johtuvat olennaisesti siitä, että kansalliset järjestelmät ja lainsäädännöt ovat muodostuneet asteittain kunkin maan omista lähtökohdista käsin. Vaikka markkinoiden yhdentyminen näyttää nyt ilmeiseltä, aikaisemmin sitä ei ole osattu lainkaan ennakoida, ei ainakaan nykyisessä mittakaavassa.
Kitkatekijöistä huolimatta olen optimistinen EU:n rahoitusmarkkinoiden yhdentymiskehityksen suhteen. Edut Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista yksinkertaisesti ovat liian suuret, jotta voisimme jättää ne hyödyntämättä. Epäselvää on vain se, millä aikataululla lopulta pääsemme kullakin lohkolla integroituneisiin yleiseurooppalaisiin rahoitusmarkkinoihin.
Rahoitusmarkkinoiden kehittämistyö ja säätelyn yhtenäistäminen tulee säilymään keskeisellä sijalla Euroopan unionin talouspoliittisessa yhteistyössä lähivuosina, senkin jälkeen kun rahoituspalvelujen toimintasuunnitelma toivottavasti saadaan päätökseen suunnitelman mukaisesti vuonna 2005. Arvopaperimarkkinoilla tarvitaan toimintasuunnitelman toteuttamisen jälkeen huomattavia lisäponnistuksia erityisesti arvopapereiden selvitys- ja toimitusjärjestelmien integroimiseksi. Arvopaperimarkkinoiden ulkopuolella – esimerkiksi pankki- ja vakuutustoiminnassa – yleiseurooppalaisten täysin integroituneiden rahoitusmarkkinoiden syntyä joudutaan varmaan odottamaan vielä yhdentyneiden arvopaperimarkkinoiden syntymisen jälkeen.
Kansallisesti lohkoutuneiden rahoitusmarkkinoiden yhdistäminen yksiksi hyvin toimiviksi ja turvallisiksi eurooppalaisiksi rahoitusmarkkinoiksi tarjoaa erinomaisen esimerkin siitä EU:n puitteissa tehtävästä erittäin tärkeästä mutta paljolti näkymättömiin jäävästä talouspoliittisesta yhteistyöstä, jolla on tulevan hyvinvointimme kannalta suuri merkitys. Ilmeistä on, että komission, jäsenvaltioiden – ei vähiten EU:n neuvostossa – ja Euroopan parlamentin saumaton lainsäädäntöyhteistyö on tässä ensiarvoisen tärkeää. Ehkä kuitenkin käytännössä vielä tärkeämpiä ovat rahoitusmarkkinoiden eri osapuolten omaehtoiset toimet Euroopan markkinoiden kehittämiseksi.
Keskuspankkien asema rahoitusmarkkinoiden kehittämisessä on monimutkainen ja monisyinen kysymys. Euroopan keskuspankin tärkein tehtävä on tietenkin yhteisen rahapolitiikan määritteleminen. Yhteisen rahapolitiikan toteuttaminen on puolestaan ensi sijassa euroalueen kansallisten keskuspankkien vastuulla. Euroopan keskuspankkijärjestelmällä ei ole EY:n perustamissopimuksessa annettu yleisiä rahoitusmarkkinatehtäviä, mutta perustamissopimuksen mukaan se myötävaikuttaa luottolaitosten toiminnan vakauden valvontaan ja rahoitusjärjestelmän vakauteen liittyvän toimivaltaisten viranomaisten politiikan moitteettomaan harjoittamiseen. Euroopan keskuspankki ja kansalliset keskuspankit ovat kuitenkin – kuten keskuspankit yleensä - pyrkineet myötävaikuttamaan tehokkaiden markkinoiden kehittymiseen, ja tässä mielessä antaneet oman tukensa yhteisten rahoitusmarkkinoiden syntymiselle. Rahoitusjärjestelmän vakauden ja luotettavan toiminnan turvaamiseksi Euroopan keskuspankki ja kansalliset keskuspankit seuraavat ja analysoivat säännöllisesti euroalueen rahoitusjärjestelmän tilaa ja kehitystä. Tähän rahoitusmarkkinoiden yleisvalvonnan piiriin kuuluu erityisesti pankkisektorin sekä maksu- ja selvitysjärjestelmien vakauden ja tehokkuuden valvonta.
***
Maksujärjestelmien moitteettoman toiminnan edistäminen on Euroopan keskuspankkijärjestelmän perustamissopimuksessa määriteltyjä lakisääteisiä perustehtäviä. Keskuspankit toteuttavat tätä tehtäväänsä eri tavoin. Ryhmittelen nämä tässä jossain määrin mielivaltaisesti kolmeen ryhmään eli maksupalvelujen tarjoaminen, maksujärjestelmien toimivuuden ja luottavuuden valvominen sekä maksujärjestelmien kehittäminen.
Maksupalveluja keskuspankit tarjoavat ensisijaisesti liikepankeille ja vaihtelevassa laajuudessa muille, esimerkiksi valtiolle, paikallispankeille ja arvopaperinvälittäjille. Keskuspankkien tarjoamat maksupalvelut muodostavat rahoitusmarkkinoiden pienen mutta erittäin tärkeän lohkon.
Suomessa Suomen Pankki on perinteisesti tarjonnut maksujenvälitystä ensisijaisesti pankkien ja keskuspankkien välisiin sekä pankkien keskinäisiin maksuihin. Tätä tarkoitusta varten SP:llä on vuodesta 1991 lähtien ollut käytössään reaaliaikaisen bruttomaksujärjestelmä eli RTGS (real time gross settlement). Suurin osa Suomen maksuista selvitetään pankkien omissa, kansainvälisesti katsoen pitkälle kehittyneissä maksujärjestelmissä (POPS, PMJ). Näissä SP ei ole mukana osapuolena, eikä se ole myöskään osallistunut aktiivisesti niiden kehittämiseen riskienhallintanäkökulmaa lukuun ottamatta. Näidenkin järjestelmien katteet tosin suoritetaan RTGS-järjestelmässä. Useissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa keskuspankeilla on paljon merkittävämpi, jopa vähittäismaksujen välittämiseen ulottuva rooli palvelujen tarjoajina.
Yhteinen rahapolitiikka vaatii toteutuakseen, että likviditeettivaikutukset ja niiden mukana lyhyet rahamarkkinakorot tasaantuvat koko euroalueen laajuisesti. Yhteisen rahapolitiikan toteuttamiseksi käytettävissä tulee siksi olla Euroopan tai vähintäänkin euroalueen laajuinen maksujärjestelmä, joka auttaa tasoittamaan osanottajamaiden likviditeetti- ja korkoerot. Euroopan keskuspankkien maksujärjestelmien kehittämisen varhaisessa vaiheessa keskuspankit sopivat, että niistä jokaisella tulee olla toimiva RTGS-järjestelmä ennen yhteisen rahan käyttöönottoa ja että euroalueen laajuinen maksujärjestelmä rakennetaan linkittämällä kansalliset RTGS-järjestelmät yhteen. Kansallisia järjestelmiä haluttiin hyödyntää, jotta nopeutettaisiin yhteisen järjestelmän luomista. Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että kansalliset järjestelmät olivat melko uusia eikä niistä haluttu luopua heti käyttöönoton jälkeen.
Vuonna 1999 toimintansa aloittanut Euroopan keskuspankkijärjestelmä TARGET kytki kansallisten keskuspankkien RTGS-järjestelmät yhdeksi kokonaisuudeksi siten, että yli rajan menevät maksut suoritetaan keskuspankkirahalla reaaliaikaisesti. Maksut ovat suorittamisen jälkeen peruuttamattomia ja lopullisia. TARGET on täyttänyt tehtävänsä EU-laajuisena keskuspankkirahan välitysjärjestelmänä mainiosti. Se on tehnyt mahdolliseksi rahapolitiikan hajautetun toimeenpanon kansallisten keskuspankkien kautta. Samalla se on omalta tärkeältä osaltaan ollut vaikuttamassa myös siihen aikaisemmin mainitsemaani seikkaan, että pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat ovat parhaiten integroitunut rahoitusmarkkinoiden lohko Euroopassa.
Ajan myötä järjestelmän kehittämiseen on kuitenkin keräytynyt merkittäviä paineita. Nykyinen TARGET ei pysty täyttämään parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia käyttäjien sille asettamia vaatimuksia. Järjestelmän kustannukset ovat myös raskaat. Erityisen ajankohtaiseksi koko järjestelmän uusimistarve on kuitenkin tullut EU:n laajentumisen takia. Uusien jäsenmaiden kansallisten RTGS-järjestelmien liittäminen osaksi TARGETia edellyttäisi niissä kaikissa joitain ja joissakin huomattaviakin muutoksia.
Näistä syistä johtuen Euroopan keskuspankkijärjestelmän piirissä onkin jo jonkin aikaa kaavailtu uuden, teknisesti aikaisempaa keskitetymmän maksujärjestelmän rakentamista. Suunnitelmat järjestelmän pystyttämiseksi ovat jo pitkällä. Tuskin ketään yllättää se, että uuden järjestelmän nimeksi on valittu TARGET2. Kun osa uusista jäsenmaista saattaa liittyä euroalueeseen jo vuonna 2007, uuden järjestelmän tulisi valmistua siihen mennessä, jotta se olisi uusien euromaiden käytettävissä liittymisestä alkaen.
TARGET2 poikkeaa rakenteeltaan olennaisesti nykyisestä TARGETista. TARGET2:sta tulee keskitetty järjestelmä, jota käyttävät kaikki keskuspankit. Kansallisten keskuspankkien suhde omiin asiakkaisiinsa säilyy kuitenkin ennallaan, eli pankkien tilit ovat jatkossakin kansallisten keskuspankkien kirjanpidossa ja taseessa, ja pankit ovat yhteydessä omaan keskuspankkiinsa kaikissa tiliin liittyvissä asioissa aivan kuten tällä hetkellä. Vain tekniikka keskitetään. Italian, Ranskan ja Saksan keskuspankit ovat tarjoutuneet rakentamaan TARGET2:n yhteisen teknisen järjestelmän.
TARGET2:n palveluiden suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon pankkien toivomukset. TARGET2:n myötä pankkien liittymät standardoituvat koko EU-alueella. Pankeille pyritään myös tarjoamaan entistä paremmat likviditeetinhallintapalvelut. Myös hinnoittelu harmonisoidaan, ja kotimaisen ja maasta toiseen suoritettavan maksun hinta tulee olemaan sama. Tällä hetkellä vain maasta toiseen suoritettavien maksujen hinnat on harmonisoitu ja kotimaisten maksujen hinnat poikkeavat toisistaan. Keskitetyn ratkaisun toivotaan alentavan hintoja. Rajan ylittävän maksun hinta tuleekin laskemaan, mutta kotimaisten maksujen hinnat eivät välttämättä alene kaikissa euromaissa. TARGET2:n kustannus- ja hintatasoa nostaa mm. entistä parempi varautuminen erilaisiin kriisi- ja poikkeustilanteisiin.
Siirtyminen TARGET2-järjestelmään merkitsee aikanaan omalla, hyvin kapealla lohkollaan selvää askelta kohti yleiseurooppalaisia, integroituneita rahoitusmarkkinoita. Tässä suhteessa se heijastaa hyvin rahoitusmarkkinoiden yleisiä kehityssuuntia. Samalla sitä voidaan pitää askeleena kohti aikaisempaa keskittyneempiä rahoitusmarkkinoita.
Siirryn seuraavaksi käsittelemään keskuspankkien asemaa maksujärjestelmien valvojina. Valvojina keskuspankit eivät tietenkään toimi samalla tavalla markkinaosapuolena kuin maksujen välityksessä, vaan pikemminkin markkinoiden ulko- ja yläpuolella olevana puolueettomana mutta samalla asioista hyvin perillä olevana toimijana. Perinteisesti keskuspankit ovat valvoneet lähinnä pankkien maksujärjestelmiä, ja tämä on maksujärjestelmien suhteen edelleenkin niiden ylivoimaisesti tärkein valvontatehtävä.
Kansallisilla keskuspankeilla on myös maksujärjestelmien yleisvalvonnassa toisistaan poikkeavia traditioita. Suomen Pankki on perinteisesti puuttunut asioihin vain tarvittaessa eli käytännössä melko harvoin. Kuitenkin se alkoi 1990-luvun puolivälissä konkreettisesti arvioida suomalaisten pankkien maksujärjestelmien vakautta. Osaksi tämä maksujärjestelmien valvonnan tiivistyminen liittyi talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen valmisteluihin. Tämän työn seurauksena pankkien kanssa sovittiin joistakin muutoksista järjestelmien riskienhallinnan parantamiseksi.
Joissakin muissa Euroopan maissa keskuspankki on perinteisesti valvonut pankkien maksujärjestelmiä ja jopa maksuvälineitä arvioimalla, miten ne täyttävät keskuspankkien asettamat vähimmäisvaatimukset.
Euroalueen suhteen EKP:n neuvosto hyväksyi maksujärjestelmien yleisvalvontaperiaatteet vuonna 1999. Nämä julkaistiin seuraavana vuonna. Niiden mukaan:
neuvosto määrittelee yhteisen yleisvalvontapolitiikan
kansallisten järjestelmien yleisvalvonnasta vastaa ao. keskuspankki
monikansallisten järjestelmien koordinointivastuullisesta yleisvalvojasta päättää EKP:n neuvosto.
Maksujärjestelmien toimintaan on kiinnitetty runsaasti huomiota myös kansainvälisessä yhteistyössä. Erityisesti johtavien teollisuusmaiden eli ns. G10-maiden keskuspankit ovat BIS:n maksujärjestelmäkomiteassa (CPSS) laatineet perusperiaatteet ns. systeemisesti merkittäville maksujärjestelmille. EKP:n neuvosto on päättänyt soveltaa periaatteita sellaisinaan systeemisesti merkittävien maksujärjestelmien yleisvalvonnassa euroalueella ja osaa periaatteista myös muiden maksujärjestelmien yleisvalvonnassa.
Teknisen kehityksen myötä keskuspankit ovat joutuneet kiinnittämään viime aikoina huomiota myös muihin kuin pankkien maksujärjestelmiin, erityisesti sähköiseen rahaan. EKP julkaisi toukokuussa 2003 sähköiselle rahalle asetettavat turvallisuuskriteerit ja niiden soveltuvuutta on tarkoitus selvittää arvioimalla miten sähköiset rahajärjestelmät täyttävät nämä kriteerit.
Yleisvalvontaan kuuluu myös kriisi- ja poikkeustilanteisiin varautuminen. Tätä työtä tehdään kansallisella tasolla yhdessä muiden viranomaisten (Rahoitustarkastus, valtiovarainministeriö) kanssa. Tämän työn painoarvo on kasvanut viime vuosina huomattavasti.
Maksujärjestelmien kehitys, uudet järjestelmät ja uudet osapuolet asettavat uusia haasteita yleisvalvonnalle. Kansallisesta yleisvalvonnasta siirrytään yhä enenevässä määrin integroituun yleisvalvontaan, tavoitteena on yhtenäinen yleisvalvonta euroalueella ja osapuolien tasapuolinen kohtelu.
Kuten rahoitusmarkkinoiden valvonnassa yleensä, myös maksujärjestelmien valvonnassa ollaan etenemässä kohti harmonisoituja menettelyjä. Harmonisoitu yleisvalvonta edellyttää yhteisiä menettelytapoja ja jatkossa tullaan kehittämään välineitä, joiden avulla voidaan arvioida eri maksamiseen liittyvät osa-alueet. Tulevaisuudessa kriteerejä saatetaan kehittää myös eri maksuvälineille esim. korttimaksamiselle.
Esitykseni lopuksi tarkasten yksityisten eurooppalaisten maksujärjestelmien viimeaikaista kehitystä ja kehitysnäkymiä. EKP ja kansalliset keskuspankit ovat aktiivisesti mukana järjestelmien kehittämistyössä. Selvää kuitenkin on, että yksityisten maksujärjestelmien kehittämisessä niiden rooli on selvästi pienempi kuin omien maksupalvelujen tarjoamisessa tai maksujärjestelmien luotettavuuden valvomisessa.
Kuten aikaisemmin totesin, paljolti Euroopan keskuspankkijärjestelmän oman TARGET-järjestelmän ansiosta euroalueen rahamarkkinat tai tarkemmin ottaen pankkien väliset vakuudettoman lyhyen rahan markkinat integroituivat käytännöllisesti katsoen heti euron käyttöönoton jälkeen vuonna 1999. Tukkumarkkinoiden ja tukkumaksamisen integraatiota edesauttoi TARGETin ohella jossain määrin myös aikaisemmin ECU-määräisiä maksuja Euroopassa käsitelleen EURO1-jäjestelmän siirtyminen käyttämään euroja vuoden 1999 alussa.
Vähittäismaksamisen puolella integraatio ei ole edennyt yhtä nopeasti. EBA (European Banking Association), joka vastaa EURO1:stä, perusti pienempiä maksuja varten ns. STEP1 järjestelmän. Sen toiminta alkoi loppuvuodesta 2000. STEP1:n osanottajajoukko jäi kuitenkin suhteellisen pieneksi, eikä järjestelmä näin ollen täyttänyt euroalueen laajuiselle vähittäismaksujärjestelmälle asetettavia vaatimuksia,
Komissio ja EKPJ pyrkivät kumpikin aluksi edistämään euromääräistä vähittäismaksamista euroalueella pankkien vapaaehtoisen yhteistyön pohjalta. Merkittävää edistystä ei kuitenkaan voitu havaita. Kun eurokäteinen otettiin käyttöön 2002 alussa, komissio ryhtyi valmistelemaan nopeassa tahdissa asetusta rajan ylittävän euromääräisen vähittäismaksamisen kehittämiseksi. Heinäkuussa 2002 tuli voimaan vähittäismaksamista koskeva asetus, joka edellytti kotimaisten ja rajanylittävien euromääräisten vähittäismaksujen yhtenäistä hinnoittelua asiakkaille. Aluksi asetus koski vain korttimaksamista ja automaattinostoja, mutta heinäkuusta 2003 se on ulottunut myös alle 12.500,- euron määräisiin tilisiirtoihin.
Asetus nopeutti merkittävästi EU-maiden pankkien toimia rajat ylittävän maksamisen tehostamiseksi. Isoimmat pankit ja EU-pankkiyhdistykset - tähän ryhmään kuuluvat Suomesta Nordea ja Suomen Pankkiyhdistys - perustivat kesäkuussa 2002 EPC:n (European paymets council). Tämä ryhtyi laatimaan suunnitelmia yhden yhtenäisen maksualueen (SEPA=Single euro payment area) luomiseksi euroalueelle. Ensimmäinen tavoite oli luoda rajanylittäviä vähittäistilisiirtoja varten järjestelmä, jonka tuli siis olla käytettävissä heinäkuussa 2003. Tämä tavoite toteutui etuajassa ja STEP2 aloitti toimintansa jo alkuvuodesta 2003.
Maksupalvelujen hinnoittelua koskevaa EU-asetusta voidaan sinänsä pitää pienenä mutta merkittävänä edistysaskeleena Euroopan rahoitusmarkkinoiden integraatiossa. Suurten kansainvälisten yritysten maksuliikkeeseen asetus ei juuri vaikuta, mutta pienten ja keskisuurten yritysten – ja myös kaikkien meidän tavallisten suomalaisten – maksut ulkomaille hoituvat sen ansiosta helpommin ja halvemmin. Asetuksen ehkä tärkein merkitys on kuitenkin siinä, että se on vauhdittanut tuntuvasti eurooppalaisten pankkien keskinäistä yhteistyötä.
Selvää on, että Euroopan tulevan maksujärjestelmäarkkitehtuurin kannalta EPC:llä tulee olemaan ratkaisevan tärkeä rooli. EPC:n tämänhetkiset suunnitelmat ulottuvat vuoteen 2010 asti. Tavoitteena on yhtenäistää askel askeleelta vähittäistilisiirtojen ohella myös muut maksamismuodot euroalueella. Ohjelma käsittää tilisiirtojen lisäksi kortit, suoraveloituksen, shekit ja käteisen sekä mahdolliset uudet maksamismuodot (e-raha ja puhelinmaksaminen).
Komissio julkisti joulukuussa 2003 tiedonannon "Uusi lainsäädäntökehikko maksujärjestelmille", joka käsittelee maksamista EPC:n suunnitelmia laajemmin. Tavoitteena on luoda EU:lle moderni yhtenäinen maksupalveluja koskeva lainsäädäntökehikko, joka mahdollistaisi vapaan kilpailun yhtenäisin ehdoin, turvallisen maksamisen, lisäisi maksujärjestelmien tehokkuutta ja varmistaisi kaikkien osapuolten oikeudellisen aseman maksamisketjussa.
Toistaiseksi on epäselvää, miten komissio tulee etenemään tiedonannon pohjalta. Myös aikataulu on avoin. Maksamislainsäädännön harmonisointi on hankala ja haastava kysymys, koska kansalliset lainsäädännön eroavuudet ovat suuria.
Integraation hitaalla etenemisellä on myös muita syitä, kuten:
Kansalliset vähittäismaksujärjestelmät poikkeavat huomattavasti toisistaan. Esimerkiksi Suomessa maksujenvälitys on pitkälle elektronisoitu ja automatisoitu, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa järjestelmät ovat teknisesti huomattavasti kehittymättömämpiä.
Yhtenäinen järjestelmä edellyttää yhtenäisiä standardeja, joista sopiminen ja joiden täytäntöönpano on raskas prosessi.
Kaikista näistä hidastavista tekijöistä huolimatta pitäisi mielestäni olla jokseenkin varmaa, että myös vähittäismaksamisen puolella ollaan hyvää vauhtia menossa kohti yhtä ja yhteistä maksualuetta. Jatkoon liittyy monia mielenkiintoisia kysymyksiä. Keskuspankkien näkökulmasta mielenkiintoinen kysymys epäilemättä on se, millaiseksi keskuspankkien tai yleisemmin viranomaisten rooli Euroopan maksujärjestelmien kokonaisuudessa jatkossa muodostuu? Toteutuvan kehityksen myötä paljastuu, missä määrin mahdollisten ongelmien ratkaisemiseksi riittää jonkinasteinen "epävirallinen taivuttelu", jossa keskuspankeilla saattaa olla keskeinen rooli, ja missä määrin tarvitaan lakiperusteista sääntelyä, jonka luomisessa taas komissio, EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti olisivat avainasemassa.
Hyvät kuulijat!
Olen edellä esittänyt muutamia esimerkkejä meneillään olevista hankkeista Euroopan laajuisten rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi etenkin maksuliikenteen alueella. Jo tällainen pintapuolinenkin tarkastelu osoittaa, että paljon on tekeillä mutta paljon on vielä tekemättä ennen kuin päästään Euroopan laajuisiin syviin rahoitusmarkkinoihin. Viime kädessä kysymys on kansallisten menettelyjen ja säännösten yhteensovittamisesta, joka on hidasta. Eri maiden osapuolten olisi kuitenkin katsottava kansallisten lyhytaikaisten intressien yli, sillä kiistatta yhtenäisistä hyvin toimivista Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista tuleva hyöty Euroopan elinkeinoelämälle ja kansalaisille on merkittävä.