Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe: Euron tulevaisuus
Puheet ja haastattelut
Puhe
maanantai 22.3.2004, 0.00
Esitelmä Suomelle suuntaa -seminaarissa 22.3.2004
Arvoisat kuulijat!
Minua on pyydetty puhumaan tässä tilaisuudessa aiheesta euron tulevaisuus. Tätä mielenkiintoista ja laajaa teemaa voi lähestyä eri tavoin. Tässä yhteydessä tarkastelen euron tulevaisuutta lähinnä kansainvälisestä näkökulmasta. Suurena valuuttana euro joutuu kilpailemaan asemastaan kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla Yhdysvaltain dollarin ja muiden johtavien valuuttojen kanssa ja voidaan kysyä, miten se tässä kilpailussa pärjää. Uskon, että euron menestys kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla ennakoi varsin hyvin sen menestystä kotimaisena rahana. On jopa mahdollista mennä vielä pitemmälle ja sanoa, että valuutan tulevaisuus valuuttana riippuu viime kädessä siitä, kuinka hyvin se menestyy kansainvälisessä kilpailussa muiden valuuttojen kanssa.
Euron käyttöönotto suurin muutos sitten Bretton-Woods –järjestelmän murtumisen
Euron käyttöönotto vuoden 1999 alussa oli suurin muutos kansainvälisessä rahajärjestelmässä sen jälkeen, kun toisen maailmansodan jälkeen luotu Bretton Woods -järjestelmä sortui ja päävaluuttojen väliset valuuttakurssit muuttuivat asteittain kelluviksi järjestelmän ankkurivaluutan, Yhdysvaltain dollarin irtaannuttua kullasta elokuussa 1971. Monet tarkkailijat etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös Ranskassa ja ehkä muissakin Euroopan maissa, ovat kuitenkin nähneet euron käyttöönotossa mahdollisesti vielä tätäkin merkittävämmän käännekohdan. Yhdysvaltain dollari nimittäin säilytti johtavan valuutan asemansa Bretton Woods -järjestelmän sortumisen jälkeenkin. Jos euro ajan oloon haastaa dollarin hegemonian, sen käyttöönottoa tulisi verrata historialliselta merkitykseltään siihen ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaan valuuttaolojen muutokseen, jossa dollari nousi punnan rinnalle ja ohikin maailman johtavaksi valuutaksi.
Valuutan vaiheet yhteydessä sen liikkeeseen laskeneen valtion vaiheiden kanssa
Valuutan vaiheet ovat yleensä tiiviissä yhteydessä sen liikkeeseen laskeneen valtion vaiheiden kanssa. Virallisen rahan asema maksuvälineenä on useimmiten turvattu lakisääteisesti, ja tämän ansiosta huonokin raha voi säilyttää asemansa kotimaassaan vaihdon välineenä ja arvon säilyttäjänä. Lakisääteinen monopoli ei sitä vastoin pysty takaamaan menestystä kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Vapaiden valuutta- ja pääomanliikkeiden oloissa minkä tahansa rahan, mutta erityisesti suuren valuutta-alueen vapaasti vaihdettavan rahan todellinen laatu tulee arvioiduksi jatkuvasti kilpailussa muita valuuttoja vastaan kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Tässä kilpailussa ei ole kysymys vain tai edes ensisijaisestikaan valuuttakursseista, vaan kansantalouksien eri toimijoiden halusta käyttää eri valuuttoja rahan eri käyttötarkoituksissa, siis arvon mittana, vaihdon välineenä ja arvon säilyttäjänä.
Euro poliittisten päätösten tulos
Euro syrjäytti edeltäjävaluuttansa poliittisten päätösten tuloksena ja monet sen ominaisuudet määriteltiin ensi kädessä olennaisesti poliittisessa päätöksentekoprosessissa. Siksi se saattaa vaikuttaa poikkeukselta siihen sääntöön, että valuuttojen kohtalo määräytyy viime kädessä keskinäisen kilpailun perusteella. Pohjimmiltaan kuitenkin myös euron syntymähistoria pikemminkin tukee teesiä valuuttojen keskinäisen kilpailun merkityksestä kuin kumoaa sen. Vaikka syntyprosessissa kilpailun paineita välitti pikemminkin politiikka kuin markkinamekanismi, valuuttakilpailun vaikutuksen lopputulokseen voi nähdä selvästi.
Tärkeä euron syntymiseen vaikuttanut tekijä oli se, että useimpien EU-maiden valuutat osoittautuivat heikoiksi oloissa, joissa paitsi tavarat myös pääomat liikkuivat pidäkkeettömästi yli rajojen. Euroopan valuuttojen haavoittuvuus tuli selvästi ilmi Saksan yhdentymisen jälkeisessä kriisissä vuosina 1991-92, jolloin spekulaation aallot horjuttivat pahasti Euroopan valuuttakurssijärjestelmää ERMiä ja olivat itse asiassa lähellä tuhota sen kokonaan.
Euro peri ominaisuutensa lähinnä Saksan markalta
Vaikka kaikki rahaliittoon liittyneiden maiden valuutat ovat sulautuneet euroon, euroa ei suinkaan voi pitää samalla tavalla kaikkien edeltäjävaluuttojensa perillisenä. Päinvastoin, euro peri ominaisuutensa lähinnä vain vahvimmalta edeltäjältään, Saksan markalta. Euroopan talous- ja rahaliiton keskeiset institutionaaliset piirteet ja aivan erityisesti ajatukset vakaasta rahan arvosta rahapolitiikan ensisijaisena päämääränä ja rahapoliittisen päätöksenteon riippumattomuudesta muusta politiikasta otettiin perustamissopimukseen lähes sellaisinaan Saksan Liittotasavallan lainsäädännöstä. Myös EKP:n rahapolitiikan toteutuksessa on paljon samoja piirteitä kuin Bundesbankin aikaisemmin harjoittamassa politiikassa.
Tästä näkökulmasta euro ei syntynyt historialliseen tyhjiöön, kuten usein ajatellaan. Pikemminkin se on viimeisin lenkki eurooppalaisten valuuttojen luonnollisen kehityksen ketjussa.
Väärinkäsitysten välttämiseksi minun kannattaa ehkä sanoa Saksan markan ja euron yhteydestä vielä kaksi läheisesti toisiinsa liittyvää asiaa. Ensimmäiseksi, vaikka Saksa sodan jälkeen nousi Euroopan johtavaksi talousmahdiksi, Saksan markan voittokulku ei perustunut, ei ainakaan ensisijaisesti, maan taloudelliseen tai poliittiseen menestykseen. Pikemminkin Saksan markan ominaisuudet periytyivät eurolle lainsäädännössä ja myös rahapolitiikan toteutuksessa siksi, että ne ovat yleisesti ottaen hyvän valuutan ominaisuuksia. Saksassa oli itsenäinen ja vahva keskuspankki, jonka rahapolitiikan tunnettuna ja tunnustettuna tavoitteena oli rahan arvon vakaus. Maastrichtin sopimuksella nämä hyvän rahan lähes välttämättömät edellytykset varmistettiin myös eurolle.
Toiseksi euro ei ole suinkaan Saksan markan ainoa perillinen. Kommentoidessaan Ruotsin EMU-kansanäänestyksen tulosta Ruotsin keskuspankin pääjohtaja Lars Heikensten totesi, että euroalueen rahapolitiikan ja Ruotsin rahapolitiikan välillä ei ole oleellista eroa. Samoin kuin EKP:n, Riksbankin ensisijainen tehtävä on vaalia rahan arvon vakautta, ja tässä tehtävässään se voi onnistua vain, jos sillä on sen hoitamiseksi riittävä itsenäisyys ja muut tehtävän menestyksellisen suorittamisen edellytykset. Tämä edellyttää vahvaa institutionaalista asemaa ja oikeaoppista rahapolitiikkaa, ja tässä suhteessa Ruotsin olot ovat kahden viime vuosikymmenen aikana muuttuneet merkittävästi Saksan Bundesbankin esikuvan kaltaisiksi, vaikkakaan mistään kopioinnista ei tietenkään ole syytä puhua. Samantapaisia muutoksia on tapahtunut myös muiden maiden rahapolitiikassa. Siksi Heikenstenin mielestä EKP:n lisäksi myös Riksbankia samoin kuin monia muitakin euroalueen ulkopuolisia keskuspankkeja voi hyvin pitää Bundesbankin oppilapsina.
Euron kannalta EKP:n aseman ja sen rahapolitiikan periaatteiden omaksuminen muissakin johtavissa teollisuusmaissa merkitsee kansainvälisten rahaolojen vakiintumista. Tämä vähentää euroalueen ulkopuolelta tulevia rahataloudellisia häiriöitä ja tätä kautta helpottaa EKP:n rahapolitiikan harjoittamista. Toisaalta valuuttojen kansainvälinen kilpailu on kiristynyt, kun yhä useammissa maissa pystytään harjoittamaan jäntevää rahapolitiikkaa. Olot muuttuvat jatkuvasti. Liian tiukka pitäytyminen Saksan markan perinteessä ja Bundesbankin aikoinaan harjoittaman politiikan orjallinen jäljitteleminen ei takaa suurta menestystä millekään keskuspankille, eikä EKP ole käytännön rahapolitiikassaan tähän sortunutkaan.
Mundellin kriteerit valuutan menestykselle
Taloustieteessä ei ole olemassa juuri tutkimustietoa - puhumattakaan vankalla pohjalla olevasta teoriasta - siitä, mitkä tekijät määräävät valuuttojen kansainvälisen menestyksen. Euron tulevaisuutta ei voi ennustaa tieteellisten mallien avulla. Taloustieteellisessä kirjallisuudessa on kuitenkin esitetty joitakin, lähinnä aikaisempiin kokemuksiin perustuvia arvioita niistä tekijöistä, jotka tukevat valuutan kansainvälistä menestystä. Nobel-palkittu ekonomisti Robert Mundell on pitänyt näistä tärkeimpinä seuraavia viittä tekijää:
1. Valuutta-alueen suuri koko ja vauraus.
2. Riittävän laajat ja tehokkaasti toimivat rahoitusmarkkinat.
3. Johdonmukainen ja ennustettava rahapolitiikka.
4. Sisäinen ja ulkoinen poliittinen vakaus.
5. Valuutan vaihdettavuus kaikissa oloissa.
- Kriteerinä koko
Väkiluvulla mitattuna euroalue on yksi maailman suurimmista talouksista. Euroalueella asuu yli 300 milj. ihmistä, kun esimerkiksi Yhdysvaltain asukasluku on alle 280 milj. ja Japanin vain 127 milj. ihmistä. Euroalueen bruttokansantuote on runsaat 16 % koko maailman bruttokansantuotteesta, eli noin 6 prosenttiyksikköä pienempi kuin Yhdysvaltain osuus (22 %), mutta enemmän kuin kaksinkertainen Japanin osuuteen (7½ %) verrattuna. Jos ja kun kaikki EU-maat, ml. ensi vappuna EU:n jäseniksi hyväksyttävät 10 uutta maata, liittyvät ajan oloon euroalueeseen, tämän väkiluku lisääntyy noin puolella. Tällä tavalla arvioiden euroalueesta voi siis tulla selvästi Yhdysvaltoja suurempi valuutta-alue. Euroalueen kokonaistuotanto lisääntyisi todennäköisesti kuitenkin vähemmän kuin asukasmäärä. Uusien jäsenvaltioiden kokonaistuotanto henkeä kohti on nimittäin nykyisin ja vielä pitkään tulevaisuudessakin selvästi alempi kuin nykyisissä EU-maissa keskimäärin.
Lähtötason lisäksi tulevaan tuotannon määrään vaikuttaa tuotannon kasvuvauhti. Euroopan ja etenkin euroalueen maissa tuotanto on kasvanut viimeisen kymmenen, viidentoista vuoden aikana selvästi hitaammin kuin Yhdysvalloissa. Euroopan ehkä suurimpana talouspoliittisena haasteena onkin talouskasvun elvyttäminen. Taustalla olevat talousongelmat ovat paljolti rakenteellisia, eikä mitään nopeasti vaikuttavia poppakonsteja niiden korjaamiseksi ole juuri tarjolla.
Talouskasvun tuntuva nopeuttaminen on tavoitteena EU-maiden yhteisesti hyväksymässä Lissabonin strategiassa. Tämä rakentuu kolmelle peruspilarille. Ensinnäkin eurooppalaiseen perinteeseen kiinteästi kuuluvasta sosiaalisesta koheesiosta − yhteisöllisyydestä, yhteisvastuusta − halutaan pitää kiinni myös tulevaisuudessa. Strategian toinen peruspilari on vakaa makrotalouspolitiikka, jota ensimmäisessä pilarissa onnistuminen edellyttää. Toisin sanoen Euroopan keskuspankin vastuulla olevan yhteisen rahapolitiikan ja jäsenvaltioiden vastuulla olevan kansallisen finanssipolitiikan tulee antaa yksityisen sektorin toiminnalle mahdollisimman vakaat puitteet. Kolmas peruspilari on tuotantorakenteiden ja työmarkkinoiden uudistaminen talouden uudistamiseksi ja kasvukyvyn elvyttämiseksi. Tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja uusien tuotantomenetelmien avulla myös työn tuottavuutta. Kolmanteen pilariin kuuluu keskeisenä myös rahoitusmarkkinoiden integraatio eli toimivien EU:n laajuisten rahoitusmarkkinoiden aikaansaaminen. Tämä on tärkeää siksi, että markkinataloudessa juuri rahoitusmarkkinoiden toiminta pitkälti ratkaisee strategian tavoitteiden toteutumisen: uusien investointien määrän ja suuntautumisen ja siten myös tuottavuuden pitkän aikavälin kasvun.
Jos EU-maat onnistuvat toteuttamaan Lissabonin strategian mukaiset uudistukset, niiden talouskasvu saattaa nopeutua tuntuvastikin. Myös EU:n laajentuminen saattaa vauhdittaa EU:n ja euroalueen talouskasvua tulevaisuudessa. Tuottavuuden alhaisen lähtötason takia uudet jäsenmaat kykenevät kasvattamaan tuotantoaan nykyisiä jäsenmaita ja mahdollisesti myös Yhdysvaltoja nopeammin. Kiristyvä kilpailu ja laajentuvat markkinat tarjoavat myös vanhoille jäsenmaille mahdollisuuden nopeuttaa omaa talouskasvuaan, ei vähiten jouduttamalla välttämättömien uudistusten toteuttamista.
Yhteenvetona edellisestä katsoisin, että valuutta-alueen koon perusteella arvioituna eurolla on kaikki edellytykset menestyä hyvin kansainvälisesti, parhaassa tapauksessa jopa ajan oloon kilpailla tasapäisesti dollarin kanssa. Tämän potentiaalin toteutuminen edellyttää kuitenkin tuotannon nopeamman kasvun tiellä olevien Euroopan talouksien rakenteellisten heikkouksien korjaamista. Uudistuksiin kannattaa ryhtyä ripeästi, sillä väestön ikääntymisen myötä näköpiirissä on talousongelmien kärjistyminen nykyisestään.
- Kriteerinä onnistunut rahapolitiikka
Euroopan keskuspankin ylläpitämä rahataloudellisen vakauden ilmapiiri on tärkeä paitsi euroalueen kansalaisille myös euroalueen ulkopuolisille euron käyttäjille. Itsestään selvää on, että EKP:n vakausorientaatio on omiaan tukemaa euron kansainvälistä asemaa. EKP:n rahapolitiikan menestys pohjaa perustamissopimukseen, joka määrää hintavakauden yksikäsitteisesti Euroopan keskuspankin ainoaksi ensisijaiseksi tavoitteeksi ja antaa EKP:lle riittävät välineet tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka EKP voi ja sen tuleekin tukea EU:n muiden tavoitteiden saavuttamista, näin menetellen ei saa vaarantaa ensisijaisen päämäärän toteutumista.
EKP on vastannut euroalueen rahapolitiikasta runsaat viisi vuotta. Tämä on lyhyt aika arvioida politiikan onnistumista. Voidaan kuitenkin sanoa, että tähän saakka rahapolitiikka on onnistunut paremmin kuin luultavasti kukaan osasi odottaa tai edes toivoa ennen kuin EKP aloitti toimintansa. EKP:n itsenäisyys ja sen rahapolitiikan nauttima luottamus ovat pitäneet inflaatio-odotukset euroalueella hallinnassa ja tehneet mahdolliseksi rahapolitiikan asteittaisen keventämisen. Euroalueen inflaatio-odotukset ovatkin koko rahaliiton olemassaolon ajan pysyneet hallinnassa alhaisella nimelliskorkotasolla, mitä voidaan pitää merkkinä EKP:n rahapolitiikkaa kohtaan tunnetusta luottamuksesta. Oikeastaan on mentävä historiassa kultakannan vuosiin saakka, ennen kuin tavataan yhtä matalia korkoja kuin ne mistä olemme saaneet Euroopassa nauttia viime vuosina.
Euron tulevaisuutta puntaroidessaan Mundell katsoikin, että viidestä menestystekijästä kaksi eli valuutta-alueen koko ja keskuspankin rahapolitiikka puhuvat selkeästi euron menestymisen puolesta. Tähän arvioon olen valmis yhtymään. Rahoitusmarkkinoiden toiminnan ja poliittisen vakauden suhteen kuvaa ei sitä vastoin voi ehkä pitää aivan yhtä yksiselitteisen myönteisenä.
- Kriteerinä rahoitusmarkkinoiden toimivuus
Mitä rahoitusmarkkinoiden toimivuuteen tulee, euron käyttöönoton myötä Euroopassa on kylläkin tapahtunut merkittävää edistystä. Sisäisten valuuttakurssiriskien häviäminen, vakaan hintatason uskottavuuden vahvistuminen ja omalta pieneltä osaltaan myös integroidun suurten maksujen välitysjärjestelmän TARGETin luominen antoivat merkittävän lisäsysäyksen EU:n rahoitusmarkkinoiden integroitumiselle. Osa euroalueen rahoitusmarkkinoista onkin jo integroitunut lähes täydellisesti; erityisesti pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat toimivat nykyisin kitkatta koko euroalueen laajuisesti. Myös valtionobligaatioiden ja muiden joukkovelkakirjojen markkinat ovat melko pitkälle yhdentyneet. Edistystä on tapahtunut muillakin markkinalohkoilla. Esimerkiksi rahoitusinstrumenttien likvidiys on kasvanut ja valikoima lisääntynyt.
Näistä merkittävistä edistysaskelista huolimatta euroalueen rahoitusmarkkinat ovat kokonaisuutena ottaen edelleen varsin pirstoutuneet. Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä jarruttaa suuri lukumäärä erilaisia kitkatekijöitä. Yhdentymisen tiellä ovat mm. erilaiset lainsäädännöt (kuten konkurssi- ja verotuslainsäädäntöön liittyvät menettelyt) sekä valvontajärjestelmien ja hallinnollisten lupamenettelyjen erot. Rahoitusmarkkinoiden perusrakenteet kuten arvopapereiden selvityskeskukset ovat kalliita, hajanaisia ja toimivat eri maissa eri tavoin. Kaikista näistä tekijöistä johtuen euroalueellakin on tuntuvasti helpompaa ostaa tai myydä rahoituspalveluja maan sisällä kuin maasta toiseen, ja jopa niin yksinkertainen asia kuin maksaminen vaikeutuu heti kun toinen osapuoli on toisesta euromaasta.
Rahoitusmarkkinoiden yhtenäisyyden, syvyyden ja siten valuutan likvidiyden suhteen euroalue pysynee vielä pitkään Yhdysvaltain jäljessä. Tämän takia näiden kahden valuutan keskinäinen kilpailuasema saattaa olla epätasaisempi tai kallistua toiseen suuntaan kuin mitä pelkkä kokonaistuotannon tai väestön määrien vertailu osoittaa.
Näistä huolimatta olen kuitenkin varsin optimistinen rahoitusmarkkinoiden tulevan yhdentymiskehityksen suhteen. Edut aidosti Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista yksinkertaisesti ovat liian suuret, jotta voisimme jättää ne hyödyntämättä. Kehitys todennäköisesti etenee asteittain siten, että aluksi kansallisesti toimivat markkinat pyritään kytkemään yhteen markkinoiden verkostoksi. Lyhyen rahan markkinoista euron käyttöönoton myötä saadut kokemukset viittaavat siihen, että näin voidaan päästä kokonaisuutena ottaen kohtuullisen hyvin toimiviin markkinoihin, vaikka itse markkinainstituutiot säilyisivätkin kansallisina. Kun Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen etenee, se tulee tukemaan myös euron kansainvälistä asemaa. Suurimman hyödyn hyvin toimivista Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista korjaavat silti Euroopan maiden kansalaiset itse.
- Kriteerinä poliittinen vakaus
Ehkä suurimmat epäilykset euron tulevaisuutta kohtaan koskevat euroalueen kykyä selviytyä erilaisista taloudellisista ja poliittisista kriiseistä. Näitä epäilyksiä tunnetaan lähinnä vahvan poliittisen keskuksen puuttumisen takia.
Talous- ja rahaliitto ei nykyisellään merkitse perinteistä liittovaltiota. Kukin jäsenvaltio vastaa edelleen omasta talouspolitiikastaan. Talous- ja rahaliitossa talouspolitiikan kansallista liikkumavaraa rajoittaa kuitenkin jäsenmaiden talouspolitiikan yhteensovittaminen yhteisötasolla. Sääntöperusteinen talouspolitiikan yhteensovittaminen on Euroopan erityispiirre.
Joskus ajatellaan, että EU:n talouspoliittisen yhteistyön vahvistuminen merkitsee kansallisvaltioiden kuten Suomen talouspoliittisen itsenäisyyden kaventumista. Tavallaan tämä ajatus pitää paikkansa siinä mielessä, että yhteistyötä tehtäessä kaikki osapuolet joutuvat tekemään ajoittain hankalaltakin tuntuvia kompromisseja. Samoin lienee tosiasia se, että EU:n poliittisessa päätöksenteossa ja yleisemminkin kansainvälisessä yhteistyössä suurilla mailla on ainakin lähtökohtaisesti suurempi sananvalta kuin pienillä mailla. Ajatus itsenäisyyden menetyksestä on kuitenkin yksipuolinen myös siinä suhteessa, että se jättää ottamatta huomioon sen vaikutusvallan lisäyksen, jonka saamme osallistumalla EU:n päätöksentekoon.
Kaikkien eurooppalaisten, myös suomalaisten etu on kuitenkin, että EU:n perustana olevat yhteiset säännöt ovat riittävät lujat ja että myös yhteisötason toimielimillä on riittävät valtuudet.
Viime aikoina tapahtunut budjettivajeiden kasvu on herättänyt aiheellisen keskustelun siitä, että rahaliitossa ei saisi olla ”vapaamatkustajia”. Jos rahaliiton jäsenmaat haluavat jatkossakin nauttia rahaliiton suomasta vakaudesta, niiden on kunkin osaltaan myös toimittava niin, että ovat tukemassa eikä rapauttamassa tätä vakautta. Budjettivajeita koskevat säännöt ovat osa niitä turvatakeita, joiden perusteella päätökset rahaliittoon liittymisestä tehtiin.
Budjettipolitiikan kurinalaisuuden lisäksi yhteistä politiikkaa voidaan tarvita tilanteissa, joissa vakavat kriisit uhkaavat rahoitusmarkkinoiden vakautta. Sitä mukaa kun rahoitusmarkkinoiden integroitumisessa päästään eteenpäin, yhteistyön tarve kasvaa. Pankit ja vakuutusyhtiöt muodostavat yhä suurempia kansainvälisiä kokonaisuuksia ja niiden vastuut ja riskit ovat hajautuneet koko euroalueelle ja myös globaalisti. EU-maat ovatkin syystä tiivistämässä tuntuvasti yhteistyötään rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä ja valvonnassa sekä jossain määrin myös kriisinhallinnassa. Tässä suhteessa päätösvallan keskittyminen aikaisempaa useammissa asioissa yhteisötasolle vaikuttaa ajan oloon jokseenkin väistämättömältä kehityssuunnalta.
Hyvät kuulijat!
Tässä esityksessäni olen arvioinut euron tulevaisuutta valuuttojen kilpailun näkökulmasta. Tämän näkökulman toi talouskeskusteluun kuuluisa saksalainen taloustieteilijä ja filosofi Friedrich Hayek. Hän oli 1970-luvulla vakuuttunut siitä, että yksityinen raha syrjäyttäisi nopeasti kansallisten keskuspankkien liikkeeseen laskeman rahan, jos keskuspankkien yksinoikeus laskea liikkeeseen laillista rahaa kumottaisiin. Hayekin näkemykseen vaikutti epäilemättä paljon aikaisemmat sen hetkiset kokemukset maailmanlaajuisesta nopeasta inflaatiosta, jonka perimmäisenä syynä oli Yhdysvaltain ja muiden teollisuusmaiden julkisten menojen rahoittaminen setelirahoituksella.
Jälkikäteen voidaan sanoa, etteivät maailman valuuttaolot juurikaan kehittyneet 1970-luvun jälkeen Hayekin ennakoimaan suuntaan. Keskuspankeilla säilynyt yksinoikeus laskea liikkeeseen laillisia maksuvälineitä epäilemättä on yksi syy siihen, että yksityinen valuutta ei ole vallannut markkinoita keskuspankkirahalta. Se ei kuitenkaan voi olla ainoa syy. Yksityiselle valuutalle ei nimittäin ole löytynyt käyttöä kansainvälisilläkään rahamarkkinoilla, joihin kansallisten keskuspankkien yksinoikeudet eivät ulotu.
Vaikka yksityisestä rahasta ei ole tullut merkittävää kilpailijaa keskuspankkirahalle, Hayekin ajatus rahojen kilpailun suuresta merkityksestä on osoittautunut yllättävän varteenotettavaksi. Kansallisen tason asemesta valuuttojen kilpailu on kuitenkin käyty kansainvälisellä tasolla. Seuraukset valuuttojen kilpailusta ovat olleet ajan oloon dramaattiset. Ei ole liioittelua sanoa, että Euroopan ja koko maailmankin rahaolot ovat muuttuneet perusteellisesti nimenomaan tästä syystä ja vieläpä Hayekin ennustuksen mukaisesti siten, että heikot valuutat ovat sortuneet ja hyvät valuutat ovat menestyneet. Euron syntyminen pitäisikin mielestäni nähdä tästä näkökulmasta. Huonot valuutat korvattiin uudella ja paremmalla, eurolla. Ominaisuuksiensa puolesta tätä voi hyvällä syyllä pitää kansainvälisessä kilpailussa parhaiten menestyneen eurooppalaisen valuutan, Saksan markan, aitona perillisenä.
Euroopan keskuspankki ja muut euroalueen rahoitusmarkkinoiden infrastruktuurista vastaavat instituutiot ovat onnistuneet siirtämään Saksan markan vahvat puolet koko euroalueen tasolle. Euron tulevaisuuden kannalta haasteita on kuitenkin paljon. Kuten mainitsin, ne liittyvät paljon talouspolitiikan koordinoinnin onnistumiseen jatkossa sekä yhteisen rahoitusvalvonta- ja kriisinhallintakyvyn kehittämiseen. Nämä asiat ovat osaltaan vaikuttamassa myös euron nauttimaan luottamukseen kansainvälisillä markkinoilla.
Euron kansainvälisen aseman tuleva kehitys riippuu näin ollen paljolti siitä, miten hyvin Euroopan talous- ja rahapolitiikka onnistuvat tulevaisuudessa. Menestys edellyttää, että pidämme kiinni niistä politiikan hyvistä elementeistä, jotka ovat jo nyt käytössä, ja pyrimme vahvistamaan niitä elementtejä, jotka tarvitsevat vahvistusta. Järkevää politiikkaa ei tietenkään kannata harjoittaa euron kansainvälisen käytön lisäämiseksi. Tavoitteena on euroalueen kansalaisten taloudellinen menestys ja turvallisuus. Euron kansainvälisellä käytöllä on kuitenkin merkittävä oirearvo. Euro pärjää kansainvälisesti, kun euroalueen raha- ja talousolot kehittyvät suotuisasti.