Siirry sisältöön
Suomen talouden kehitysnäkymiä (puheen pääkohtia)

Suomen talouden kasvunäkymät ovat säilyneet varsin hyvinä. Mutta suotuisalta näyttävässä talouskehityksessä piilee kuitenkin rakenteista johtuvia riskejä

Suomen lähivuosien talousnäkymissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia tämän vuoden aikana siitä huolimatta, että paperiteollisuuden sopimuskiista aiheutti tuotannon menetyksiä. Ne alentavat tämän vuoden kasvulukuja arviolta liki prosenttiyksiköllä. Talouskasvun uskotaan vastaavasti kiihtyvän ensi vuonna.

Keskimäärin lähivuosien kasvun odotetaan Suomen Pankin hiljattain julkistaman koko-naistaloudellisen ennusteen mukaan yltävän runsaaseen 2½ prosenttiin. Tämä on euroalueen tasolla arvioituna hyvä saavutus. Teollisuustuotannon kasvu on ollut viime kuukausina heikompaa kuin vielä kesällä arvioitiin. Elokuussa elektroniikkateollisuuden tuotanto supistui yllättäen, ja vielä syyskuussakin sen tuotanto kasvoi varsin hitaasti. Metsäteollisuuden tuotannossa on otettu kiinni alkukesän menetyksiä, joten siellä kasvu on ollut nopeampaa.

Suomen talouskasvu perustuu tällä hetkellä vahvaan kotimaiseen kysyntään.
Yksityisen kulutuksen kasvu on jatkunut ripeänä ja sen arvioidaan myös jatkavan lähivuosina kohtuullista kasvuaan. Hyvä tulo- ja työllisyyskehitys pitää yllä kotitalouksien ostovoimaa, ja kotitalouksien optimismin odotetaan säilyvän lähivuosina. Kulutuksen kasvua saattaa kuitenkin uhata asuntomarkkinoiden kuumentuminen ja kotitalouksien suuri velanotto. Korkojen merkittävä nousu näkyisi herkästi kulutuskysynnän kasvun hidastumisena. Siihen voisi liittyä asuntojen hintojen jo pitkään jatkuneen nousun taittuminen, mikä voimistaisi kulutuksen reaktioita.

Suomen vientiä tukee maailmantalouden ja maailmankaupan suotuisan kehityksen jatkuminen. Kiinassa tuotanto ja kokonaiskysyntä ovat jatkaneet voimakasta kasvuaan, ja myös euroalueen tuotannon kasvun ja kotimaisen kysynnän elpymisestä on selviä merkkejä.

Suomen vienti ja tuonti ovat määrällisesti kehittyneet varsin samalla tavalla, mutta tuonnin arvo on kasvanut selvästi viennin arvoa nopeammin. Ongelmana on ollut myös tuontipanoksen kasvava osuus sekä Suomen teollisuustuotannossa että viennissä. Vaihtotaseen ylijäämän arvioidaankin supistuvan lähivuosina tuntuvasti.

Suomen vientirakenne on yhtä riski monipuolistumisestaan huolimatta globaalitaloudessa, jossa Suomen asema yksittäisillä markkina-alueilla ja toimialoilla voi muuttua odottamatta. Suomen vienti kasvoi vuosina 2001-2003 vaatimattomasti huolimatta siitä, että maailmankauppa lisääntyi nopeasti. Sen jälkeen on kasvanut etenkin Venäjälle suuntautuva vienti. Toimitukset Venäjälle kasvoivat vuodessa noin 30 % (vuoden 2004 alku-vuodesta vuoden 2005 alkuvuoteen). Venäjän-viennin kasvussa on kuitenkin osin kyse kestokulutustavaroiden kauttakulusta, ei varsinaisesti Suomessa tuotetuista tuotteista.

Laivatoimitusten sekä elektroniikkateollisuuden tuotteiden viennin arvioidaan lähivuosina kasvavan, mutta esimerkiksi metsäteollisuuden kapasiteettia saatetaan joutua purkamaan Suomessa jopa arvioitua enemmän. Siitä on jo esimerkkejä nähtävissä.

Ongelmana on viime vuosina ollut vientihintojen heikko kehitys Suomelle tärkeillä vientialoilla, etenkin elektroniikkateollisuudessa. Viime aikoina vaihtosuhdetta on heikentänyt vielä öljyn maailmanmarkkinahintojen nousu, mikä on nostanut voimakkaasti Suomenkin tuontihintoja.

Suomen vaihtosuhde on heikentynyt yhtäjaksoisesti jo usean vuoden ajan. Elektroniikkateollisuudessa tuottavuuden kasvu on laskenut mm. matkapuhelimien hintoja. Paperituotteiden hintakehitys on jäänyt viime vuosina heikoksi; vientihinnat laskivat koko vuoden 2004 ajan. Yhdysvalloissa sanomalehtipaperin kysyntä on vähentynyt jo pitkään. Mahdollisesti tietotekniikan käyttö on alkanut viimein supistaa paperin kysyntää.

Vientihintojen heikosta kehityksestä on muodostunut Suomelle rakenteellinen ongelma. Vienti on yhä enemmän painottunut tuoteryhmiin, joissa kilpailu on erityisen kovaa. Kun vientiyrityksillä ei ole hinnoitteluvoimaa, vientimäärien kehitys on aiempaa enemmän riippuvainen suhteellisista kustannuksista. Erityisenä riskinä onkin, että vientihinnat kehittyvät ennakoitua heikommin, mutta tuottavuuden kasvu ei enää kompensoi sitä entisessä määrin, joten vientiyritysten kannattavuus heikkenee.

Vaihtosuhteen heikkenemisellä voi olla vaikutusta myös kotimaiseen kulutukseen. Vaikka vientimäärät suurenisivatkin, kotimainen tulonmuodostus heikentyy ja voi johtaa kotitalouksien kulutusmahdollisuuksien supistumiseen. Toistaiseksi vaihtosuhteen heikkenemisen vaikutuksia kotitalouksissa on hillinnyt, että monien kestokulutushyödykkeiden hinnat ovat laskeneet kansainvälisen kilpailun kiristyessä. Jos tämä hintojen aleneminen päättyy, seurauksena on ennen pitkää kotitalouksien kulutuskysynnän kasvun hidastuminen. Joka tapauksessa vaihtosuhteen trendinomainen lasku viestii siitä, että kotitalouksien velkaantumisvara ei kasva sellaista vauhtia kuin yleisen suhdannekuvan perusteella voisi päätellä. Siten on mahdollista, että viimeaikainen velkaantumisen nopea kasvu ei ole kaikilta osin perustunut realistisiin tulo-odotuksiin.

Suomen talouskehitystä ovat viime vuosina tukeneet EMU-jäsenyyden myötä saavutetut vakaat rahataloudelliset olot, joita alhainen korkotaso ja matala inflaatio heijastavat. Suomessa inflaatio on pysytellyt jo pitkään jopa alempana kuin muualla euroalueella. Siihen on osaltaan vaikuttanut kilpailun kiristyminen niin hyödykemarkkinoilla kuin myös monissa palveluissa. Auto- ja alkoholiverotuksen muutoksilla on ollut oma merkittävä roolinsa viime vuosien hitaan inflaation taustalla.

Hintakehitykseen liittyvä merkittävin yksittäinen epävarmuus on raakaöljyn hintojen vaihtelu, joka näkyy nopeasti kotimaisessa energian hinnan kehityksessä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Meksikonlahden hirmumyrskyjen aikaansaamat hintapiikit polttonesteiden hinnoissa. Kilpailun kiristyminen sen sijaan voi aikaansaada hintojen laskua mm. palveluissa.

Maltilliset ja pitkät palkkasopimukset ovat olleet omiaan pitämään inflaatiokehitystä rauhallisena viime vuosina. Ansiotason nousu on hieman hidastunut Suomessa kolmen viime vuoden aikana. Tosin työvoimakustannusten nousuvauhti on meillä ylittänyt euroalueen keskimääräisen tason. Nykyisen TUPO-sopimuksen mukaan sopimuspalkkoja tarkistetaan vasta, mikäli inflaatio ylittää 2.6 % vuonna 2005. Kun inflaatio on pysynyt viime aikoina 1 prosentin tuntumassa, ei inflaatioehto voi käytännössä enää laueta. Tästä aiheutuvia palkkapaineita ei siten ole odotettavissa ensi vuonna. Sen sijaan riskinä on, että osaavan työvoiman saatavuuden heikkeneminen johtaa monilla aloilla palkkaliukumien kasvuun ja sitä kautta inflaatiopaineiden lisääntymiseen.

Tuotannollisten investointien vähäisyys alkaa olla Suomessa uhka talouskasvulle ja tuottavuuskehitykselle. Kilpailukykymittausten mukainen hyvä kilpailukykymme on ristiriidassa sen kanssa, että olemme menettäneet vientimarkkinoita ja Suomeen suuntautuvat ulkomaiset investoinnit ovat pysyneet vähäisinä.

Investointien vähäisyys näkyy jo nyt Suomen ulkomaankaupan rakenteessa. Samaan aikaan kun tuontiaste nousee trendinomaisesti, viennin monipuolistumisesta ei ole juuri merkkejä. Ilman investointiasteen selvää nostamista nykyisestä viennin osuus bruttokansantuotteesta alkaa ennen pitkää vähitellen pienentyä. Suomen investointiaste on kehittynyt viime vuosina heikommin kuin monissa kilpailijamaissa. Esimerkiksi tänä vuonna tuotannollisten investointien määrä ei näytä kasvavan edellisvuodesta.

Investointien painopiste on ollut viime vuosina rakentamisessa, joiden kasvun puolestaan uskotaan tasaantuvan parin vuoden sisällä. Koneiden ja laitteiden osuus investoinneista on Suomessa kansainvälisesti verrattuna pieni. Se on jopa supistunut viime vuosina. Osittain sitä voi selittää, että suomalaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantoa ulkomaille. Sen sijaan tutkimus- ja kehitystoiminnot ovat paremmin pysyneet Suomessa.

Riittävät tuotannolliset investoinnit ovat edellytys sille, että vanhentunutta kapasiteettia uusitaan ja tuotantoteknologia säilyy ajanmukaisena. Ne ovat myös edellytys tuotantorakenteen monipuolistamiselle ja tuottavuuden kasvulle sekä kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiselle.

Monilla aloilla on edelleen tarvetta uusia vanhentunutta kapasiteettia. Tämän vuoksi tuotannollisten investointien kasvun ennustetaan elpyvän lähivuosina 2006–2007, vaikka laajennusinvestointeja tehdään varsin vähän. Koko talouden investointiasteen ennustetaan kuitenkin nousevan vain

hieman. Jos investointiaste ja erityisesti kone- ja laiteinvestoinnit kohenisivat lähivuosina selvästi nykyisestä, se tukisi sekä suotuisan tuottavuuskehityksen jatkumista että talouden pidemmän aikavälin kasvupotentiaalia.

Työllisyys on parantunut tämän vuoden aikana, mutta nousutrendi näyttäisi loppuvuodesta jäävän hieman ennustettua loivemmaksi. Vaikka työttömyysasteen lasku on jatkunut, on työttömien määrä edelleen lähes vuoden takaisella tasollaan. Työttömyyden ohella Suomessa ongelmana alkaa olla sopivan työvoiman saatavuus. Taustalla on sekä väestön ikääntymisestä ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmista johtuvia tekijöitä. Pahimmillaan tämä kapasiteettirajoite voi jopa heikentää Suomen vientimahdollisuuksia ja lisätä tuontialttiutta.

Työttömyyden ja työvoimapulan samanaikainen olemassaolo kielii rakenteellisen työttömyyden kasvusta. Etenkään pitkäaikaistyöttömien koulutus ja ammattitaito eivät useinkaan vastaa uusien työpaikkojen vaatimuksia. Lisäksi työttömät ja avoimet työpaikat sijaitsevat usein eri puolilla Suomea, eikä muuttaminen työn perässä ole aina helppoa mm. asuntomarkkinoiden eriytymisen vuoksi. Asuntojen hinnat poikkeavat suuresti toisistaan eri puolilla Suomea, mikä nostaa muuttamisen kynnystä. Suomen Pankissa tehdyn selvityksen mukaan työmarkkinoiden tehokkuus on heikentynyt vuoden 2000 jälkeen. Etenkin rakennusalan ja monien palvelualojen yritysten on entistä vaikeampi löytää sopivaa työvoimaa suhdannetilanteesta riippumatta.

Hieman pidemmällä aikavälillä Suomen työmarkkinoilla alkaa vaikuttaa voimakkaasti myös väestön ikääntyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle. Ne ovat merkittäviä haasteita paitsi työvoiman riittävyydelle, myös julkisen talouden tasapainolle. Eläkeläisten määrä suhteessa työtätekevien määrään tulee kasvamaan voimakkaasti jo tällä vuosikymmenellä. Se vaikuttaa monella tavalla: alentaa verotuloja, kasvattaa eläkemenoja sekä lisää julkisten palvelujen (erityisesti hoivapalvelujen) kysyntää. Osaltaan se saattaa lisätä kansantalouden säästämistäkin kulutuksen kustannuksella.

Väestön ikääntyminen lisää työikäiseen väestöön kohdistuvaa taloudellista rasitusta voimakkaasti 2010- ja 2020-luvuilla, jolloin sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. Koko huoltosuhde vakiintuu 2020–2030 -luvuilta lähtien nykyistä epäedullisemmaksi.

Toteutetun eläkeuudistuksen on arvioitu pidentävän työssäoloaikaa keskimäärin 2–3 vuotta. Jos näin kävisi, tämä lieventäisi jo selvästi väestön ikääntymisestä aiheutuvaa rasitusta. Suomen Pankissa tehdyn tutkimuksen mukaan tarve korottaa työeläkevakuutusmaksuja pienenisi arviolta 3 prosenttiyksikköä. Myös verotuksen kiristämistarve olisi vähäisempi. Tämä näkyisi vastaavasti pienempänä työllisyystappiona pitkällä aikavälillä.

Moneen muuhun teollisuusmaahan nähden Suomi on kuitenkin varsin hyvin varautunut väestön ikääntymisestä ja eläköitymisestä aiheutuviin ongelmiin: eläkkeitä on rahastoitu ja eläkejärjestelmää on hiljattain uudistettu tulevien haasteiden varalta. Kuitenkin ikääntymis- ja eläköitymisongelma on Suomessa vakava, koska se on meillä edessä monia muita länsimaita aikaisemmin ja tulee esiin jyrkemmin.

Eräs keino, jolla voidaan lievittää ikääntymisestä julkiselle taloudelle aiheutuvia rasi-tuksia, on teknologian tehokkaampi hyödyntäminen etenkin julkisten palvelujen tuottamisessa. Sen avulla palvelujen lisääntyvä kysyntä on mahdollista tyydyttää, vaikka en-tistä suurempi osa palvelujen tuottajista on jäämässä lähivuosina kuntasektorilla eläkkeelle. Meillä Suomessa näyttäisi olevan ongelma, että vaikka olemme hyviä tuottamaan uusia teknisiä tuotteita, olemme muita maita jäljessä uuden teknologian hyödyntämisessä. Poikkeuksiakin on, kuten Suomen pankkisektori, jossa olemme uuden teknologian hyödyntäjinä kärkimaita. Olisi suotavaa, että samaan tuottavuustason nostoon päästäisiin myös julkisten palvelujen saralla. Kaiken kaikkiaan kuntapuolella tulisi keskittyä enemmän palvelujen tehokkaaseen tuottamiseen kuin kuntarajojen siirtelyyn. En tiedä onko optimaali kuntakoko löydettävissä, mutta nykyistä tehokkaampia, kuntarajat ylittäviä palvelujärjestelmiä on mielestäni helppo kehittää. Onko siihen sitten poliittista tahtoa, on eri asia.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Suomen talousnäkymät lähivuosille näyttävät siis varsin suotuisilta. On kuitenkin erittäin tärkeää nähdä lähivuosia kauemmas ja ennakoida tulevia ongelmia. Merkittävimmät kehitystämme ohjaavat tekijät ovat globalisaatio, teknologinen kehitys sekä demografinen kehitys.

Suomen ongelmana on mm. vientimme keskittyminen paljolti aloille, joilla kansainvälinen kilpailu kiristyy ja hinnat laskevat. Suomen tulee kyetä nykyistä tehokkaammin houkuttelemaan maahan korkean tason investointeja, jotka monipuolistavat vientimme rakennetta ja kohottavat tuottavuutta. Sekä asuntomarkkinoiden että työmarkkinoiden toimivuutta tulee tehostaa, sillä niiden toimimattomuus heijastuu talouteen laajalti: esimerkiksi kotitalouksien riskeihin ja tulonkäyttöön sekä työllisyyskehitykseen. Työmarkkinoilla menetetään lähivuosina paljon kokemusta ja tietotaitoa, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Nyt on korkea aika huolehtia siitä, että työmarkkinoilla on saa-tavissa tilalle riittävästi osaavaa työvoimaa, jotta tämä "sukupolven vaihdos" sujuu ongelmitta.

Tavoitteenamme tulee olla se, että Suomessa riittää tulevaisuudessa niin työtä kuin työn tekijöitäkin. Haluamme myös kilpailla siitä, että Suomi säilyy korkean teknologian ja muun korkean osaamisen yhteiskuntana. Siihen tarvitaan Ihmisiä, Ideoita ja Investointeja.