Pääjohtaja Erkki Liikanen
Tieto-yhtiön Tiedon päivät 12.10.2010
Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa?
[KUVA 1: Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa?]
Talouden tila ja suhdannenäkymä
Olen palannut tänään Kansainvälisen valuuttarahaston kokouksesta Washingtonista. Aluksi muutama sana siitä, miten kokouksessa maailmantalouden tila nähtiin. Yhteenvetona voi sanoa, että maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta elpyminen on kuitenkin haurasta ja epätasaista. Se on haurasta nimenomaan sen takia, että se on epätasaista.
[KUVA 2: BKT:n kasvu keskeisillä talousalueilla]
Valuuttarahaston kokouksessa esitettiin maailmantalouden ennuste, joka maalaa kuvan kohtuullisen suotuisasta, mutta hyvin kaksijakoisesta kehityksestä. Monet kehittyvät taloudet, ei vain Kiina, kasvavat nopeasti. Samaan aikaan kehittyneiden talouksien kasvunäkymät ovat selvästi alhaisemmat. USA:n kasvuennustetta alennettiin, euroalueen ennustetta taas korjattiin hieman ylöspäin.
Myös euroalueen sisällä kasvunäkymät ovat hyvin kaksijakoiset. Euroalueen kasvuveturi on nyt vientivetoinen Saksa. Pohjoinen Eurooppa kasvaa laajemminkin. Alhaisimmat kasvuluvut ovat maissa, joissa on jouduttu suuriin sopeutustoimiin.
Maailmantaloudessa vallitsee sisäisiä ja ulkoisia tasapainottomuuksia, joita olisi supistettava. Elvytystoimet ovat maiden sisällä vahvistaneet julkista kysyntää yksityisen ollessa heikkoa. Kestävää kasvu on kuitenkin vasta, kun yksityinen kulutus ja investoinnit ovat sen käyttövoimana.
Ulkoisten tasapainottomuuksien supistamiseksi alijäämämaiden on osaltaan säästettävä enemmän, ylijäämämaiden on taas lisättävä kulutustaan.
Kaksoistaantuman riskiä pidettiin kokouksessa hyvin vähäisenä.
Myös Suomen talous on vähitellen – muita myöhemmin – elpymässä syvästä taantumasta, johon se suistui globaalin rahoitusmarkkinakriisin myötä.
Viime vuonna Suomen bruttokansantuotteen määrä supistui peräti 8 %. Pudotus oli suurin sitten vuoden 1918. Erityisen kovaa taantuma iski tehdasteollisuuteen. Sen arvonlisäys pieneni viidenneksellä viennin romahdettua.
[KUVA 3: Käänne kasvuun tapahtunut Suomessa, kasvu laaja-alaista, mutta ei vahvaa]
Suomen bruttokansantuote alkoi kasvaa vuoden 2009 jälkipuoliskolla. Talouden elpyminen on voimistunut vuoden 2010 aikana, kun vienti on elpynyt. Kasvu on ollut voimakkainta perinteisillä vientialoilla puu- ja paperituotteiden valmistuksessa, metallien jalostuksessa ja kemianteollisuudessa. Myös kotimarkkinoille suuntautuvat asuntojen rakentaminen ja kauppa ovat elpyneet.
[KUVA 4: Elpyminen voimistunut Suomessa]
Suomen Pankki julkaisi kokonaistaloudellisen ennusteensa kaksi viikkoa sitten. Sen kuva maailmantaloudesta vastaa pitkälle valuuttarahaston näkemystä. Ennusteen mukaan kokonaistuotanto kasvaa lähivuosina hitaammin kuin ennen talouskriisiä, mutta kuitenkin vajaan 3 prosentin vuosivauhtia. Tällä vauhdilla taantumaa edeltänyt tuotannon taso saavutetaan ennustejakson lopussa vuonna 2012.
Se, että tuotanto palautuu romahdusta edeltäneelle tasolle vain hitaasti, on seurausta sekä vientituotannon rakenteesta että koko talouden tuotantorakenteen muutoksesta.
[KUVA 5: Suomen vienti elpyy vientimarkkinoita hitaammin]
Suomen vientiteollisuudessa on suuri paino investointitavaroilla, joiden kysyntä elpyy voimakkaammin vasta maailmantalouden kasvun vakiintuessa.
Kasvua hillitsee Suomessa myös se, että tuottavuuden kasvultaan nopean tehdasteollisuuden osuus talouden kokonaistuotannosta ja työllisistä on vuosituhannen vaihteesta lähtien hiljalleen pienentynyt. Samalla tuottavuuskehitykseltään hitaampien palvelualojen osuus on kasvanut.
[KUVA 6: Työttömyys vähenee hitaasti]
Käänteen vanavedessä työmarkkinoilta on kuulunut viime aikoina odotettua myönteisempiä uutisia. Vuoden 2009 lopulla tehtyjen työtuntien määrä alkoi tuotannon vähitellen elpyessä lisääntyä, ja vuoden 2010 mittaan työpaikkojen määrä on alkanut kasvaa.
Viimeisimmät tiedot sekä nuorten että ikääntyneiden työllisyydestä viittaavat siihen, että taantuman vaikutus työn tarjontaan ei ole muodostumassa niin pitkäaikaiseksi ja suureksi kuin pelättiin. Sekä nuorten että ikääntyneiden työttömyysaste on laskenut ja työllisyysaste noussut.
Lomautusjärjestelmän ansiosta työttömyysasteen nousu jäi taantuman aikana vaimeaksi tuotannon supistumiseen verrattuna. Vastaavasti työn kysynnän elpyminen näkyy ensi vaiheessa lähinnä lomautusten vähenemisenä, kun taas työttömyyden väheneminen on hitaampaa. Ennusteen mukaan työttömyysaste alenee vajaaseen 8 prosenttiin vuonna 2012.
Työllisyyden kohentuminen ylläpitää kuluttajien vahvaa luottamusta tulevaisuuteen. Yhdessä nämä tekijät tukevat yksityisen kulutuksen kasvua Suomessa lähivuosina. Elvytys ja alhaiset korot ovat lisänneet kotitalouksien asuinrakentamista. Tuotannolliset investoinnit elpyvät sitä mukaa, kun vapaa tuotantokapasiteetti vähenee.
[KUVA 7: Kuluttajahinnat nousseet Suomessa euroaluetta ripeämmin]
Tällaisessa taloudellisessa ympäristössä hintojen nousupaineet pysyvät vähäisinä Suomessa. Suomen Pankin ennusteen mukaan kuluttajahintainflaatio kiihtyy mutta säilyy 2 prosentin tuntumassa lähivuosina.
[KUVA 8: Julkisen talouden rahoitusasema ja velka]
Taantuman ja elvytystoimien myötä julkisen talouden rahoitusasema muuttui selvästi alijäämäiseksi vuonna 2009. Alijäämä uhkaa kasvaa vielä tänä vuonna. Sitä mukaa, kun talouden kasvu voimistuu ja finanssipolitiikan mitoitus muuttuu elvyttävästä kiristäväksi, alijäämä alkaa pienentyä. Alijäämien myötä julkisen talouden velka kasvaa nopeasti ja on ennusteen mukaan 55 prosenttia BKT:stä vuonna 2012.
Tällä tavoin vuosikymmenen aikana julkisen talouden velka-asteen alenemisesta julkiseen talouteen syntynyt liikkumavara menetetään muutamassa vuodessa. Samalla julkisen talouden sopeuttamistarve sen rahoituksen turvaamiseksi pitkällä aikavälillä – on kasvanut merkittävästi.
Suhdannekuopasta keskipitkän aikavälin kasvu-uralle
Vaikka Suomen talous selviää taantumasta takaisin kasvu-uralle, talouden kasvunäkymät näyttävät vaatimattomilta verrattuna siihen tarpeeseen, jota hyvinvointivaltion kestävä rahoittaminen edellyttäisi.
Suomen taloudessa vaikuttaa samanaikaisesti monia rakenteellisia tekijöitä, jotka uhkaavat rajoittaa kasvua ja tulonmuodostusta pitkään sen jälkeen, kun taantuma on ohitettu.
Ikääntymisestä aiheutuva väestörakenteen muutos leikkaa talouden työvoima- ja tuotantopotentiaalia voimakkaasti.
[KUVA 9: Työvoimapotentiaali supistuu pitkään]
Eläkeikään tulevat ikäluokat ovat huomattavasti työikään tulevia suurempia. 60–64-vuotiaiden määrä ylittää työmarkkinaikään tulevien 20–24-vuotiaiden määrän selvästi seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Tänä vuonna ikäluokkien erotus on suurimmillaan peräti 74 000 henkeä.
Suurten ikäluokkien jälki on Suomen väestörakenteessa pitkä.
[KUVA 10–30: Suurten ikäluokkien pitkä jälki: sama asia toisesta näkökulmasta]
Lisäksi talouden vaisu kasvu voi vauhdittaa varttuneiden poistumista työmarkkinoilta. Kokemus on osoittanut, että työmarkkinoilta poistuneiden varttuneiden todennäköisyys palata työelämään on pieni. Ikääntyneiden siirtyminen suurin joukoin työvoiman ulkopuolelle uhkaa heikentää talouden kasvumahdollisuuksia merkittävästi tulevina vuosina.
Samaan aikaan Suomen taloudessa jatkuu tuotantorakenteen muutos, jota maailmanlaajuinen talouskriisi on kiihdyttänyt.
[KUVA 31: Toimialojen osuus talouden käypähintaisesta arvonlisäyksestä]
Vuosituhannen vaihteesta lähtien palvelujen osuus talouden kokonaistuotannosta ja työllisistä on hiljalleen kasvanut ja teollisuuden pienentynyt. Vuosina 2008–2009 tämä rakennemuutos nopeutui olennaisesti, kun teollisuuden tuotanto ja työllisyys supistuivat rajusti.
[KUVA 32: Tuotantorakenteen muutos luo uhkia]
On todennäköistä, että osa muutoksesta kumoutuu, kun vienti ja investoinnit elpyvät. Mutta on mahdollista, että osa muutoksesta jää pysyväksi. Teollisten tuotantoketjujen pilkkominen pieniin osiin ja sijoittaminen eri maihin on ollut yksi globalisaation keskeisistä piirteistä. Se muokkaa maiden tuotannon rakennetta myös jatkossa. Sen seurauksena teollista tuotantoa siirtyy kehittyneistä maista kehittyviin maihin.
Tämän lisäksi on riski, että ainakin osa taantuman aikana Suomessa lakkautetusta tuotannosta siirtyy pysyvästi pois Suomesta. Teollisuuden tuotanto-osuuden pieneneminen hidastaisi talouden kasvua, sillä tuottavuuden koheneminen palveluiden tuotannossa on hitaampaa kuin teollisuudessa.
[KUVA 33: Mistä kasvun eväät?]
Tilanne on siis kokonaisuudessaan haastava. Peruskuvan mukainen talouden kasvu ja tulokehitys eivät riitä rahoittamaan hyvinvointivaltiota pitkällä aikavälillä. Mistä löytyvät ne kasvun eväät, joilla pidetään yllä elintasoa ja hyvinvointiyhteiskuntaa Suomessa tulevina vuosina?
Tavoitteena uudistuva Suomi
Vastauksia tähän kysymykseen on etsitty monissa valtion työryhmissä, jotka ovat julkaisseet raporttinsa äskettäin.
Eri eläketyöryhmät ovat esittäneet keinoja työurien pidentämiseksi työelämän laatua parantamalla. Opetusministeriössä johtaja Anita Lehikoisen johtama työryhmä on tehnyt ehdotuksia korkeakoulujärjestelmän uudistamiseksi vastaamaan paremmin yhteiskunnan osaamistarpeita. Ministeri Antti Tanskasen kasvutyöryhmä on etsinyt keinoja nopeuttaa tuottavuuden kasvua taloudessa. Valtiovarainministeriössä ylijohtaja Jukka Pekkarisen johdolla laaditussa raportissa on arvioitu julkisen talouden vakauttamiseksi ja sen rahoituksen kestävyyden turvaamiseksi vaadittavien toimenpiteiden sisältöä ja mittaluokkaa. Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen työryhmä viimeistelee parhaillaan ehdotuksiaan verojärjestelmän uudistamiseksi.
[KUVA 34: Mistä kasvun eväät? – Tavoitteet]
Yhteistä kaikissa esitetyissä suosituksissa on, että talouden rakenteita tulisi uudistaa ennakkoluulottomasti kasvun perustan vahvistamiseksi, suomalaisen tuotannon hintakilpailukyvyn ylläpitämiseksi sekä julkisen talouden rahoituksen kestävyyden turvaamiseksi.
Tuottavuuden kautta kestävään kasvuun
Monet ehdotetuista uudistuksista kohdistuvat työ- ja hyödykemarkkinoiden toimintaan, verotukseen, koulutuksen ja tutkimuksen järjestämiseen ja suuntaamiseen sekä yhteiskunnan perusinfrastruktuuriin.
[KUVA 35: Mistä kasvun eväät? – Uudistuva Suomi]
Moniin ehdotuksiin on helppo yhtyä. Eri markkinoilla tulisi taata riittävä kilpailu. Nuorten tuloa työmarkkinoille pitäisi aikaistaa ja ikääntyvien poistumista sieltä myöhentää. Työurien ennenaikaiseen keskeytymiseen tulisi puuttua määrätietoisesti.
Julkisen sektorin tuottamien peruspalvelujen vaikuttavuutta ja tuottavuutta pitäisi nostaa. Verotuksessa tulisi suosia sellaisia toimia, joilla edesautetaan työllisyyden kasvua ja työllistymistä.
Yhteisellä palkka-ankkurilla/ kehyksellä voitaisiin vakauttaa kansantalouden yleistä kehitystä samalla, kun mahdollisuuksilla sopia työehdoista ala- ja yritystasolla tuettaisiin joustavaa sopeutumista ja suomalaisen tuotannon kilpailukykyä.
[KUVA 36: Kasvun perustan vahvistaminen]
Talouden kasvun edellytysten vahvistaminen ja kasvun ylläpitäminen ovat keskeisessä asemassa, kun pyritään vastaamaan edessämme oleviin mittaviin haasteisiin. Talouden ja elintason kasvu syntyy työpanoksen kasvusta ja työn tuottavuuden kasvusta. Väestön ikääntyminen uhkaa vähentää työpanosta voimakkaasti seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Siksi tänä aikana talouden ja elintason kasvua täytyy hakea työn tuottavuuden kasvusta.
Kasvuteorian mukaan työn tuottavuuden kasvu määräytyy henkiseen pääomaan ja aineelliseen pääomaan tehtyjen investointien sekä teknologian kehityksen perusteella. Teknologialla tarkoitetaan ”tietoa siitä, miten tuotantopanoksista saadaan aikaan hyödykkeitä, joilla ihmiset tyydyttävät tarpeitaan”1). Se ei tarkoita vain valmistustekniikkaa, vaan koko arvoketjua raaka-aineista lopputuotteisiin. Tärkeä ovat ne ideat ja reseptit, joilla työtä organisoidaan uudelleen ja prosesseja järjestetään niin, että sijoitetulla pääomalla ja työvoimalla saadaan enemmän aikaan.
Viime kädessä nimenomaan teknologian kehitys on ratkaisevin tuottavuuden ja talouden kasvun lähde. Investointeja henkiseen ja aineelliseen pääomaan tarvitaan, kun uutta teknologiaa otetaan käyttöön. Tai kääntäen: ilman teknologian kehittymistä ei tarvitse opetella uusia tuotantotapoja eikä hankkia uudentyyppisiä koneita ja laitteita.
Informaatio- ja viestintäteknologian esiinmarssi teki mahdolliseksi sen, että globalisaatiosta on kehittynyt keskeisin talouden kehitystä ohjaava tekijä maailmassa tällä vuosituhannella. Informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) kehitys on mullistanut tuotantoprosessien hallinnoinnin ja mahdollistanut tuotantoketjun pilkkomisen pieniin osiin, jotka voidaan suorittaa eri maissa. Samalla uusia maita – erityisesti Kiina, Intia ja Itä-Euroopan entiset sosialistimaat – on kytkeytynyt maailmantalouteen suurella voimalla.
Vahvan ICT-osaamisen ja sen perustalle rakentuneen Nokia-vetoisen ICT-klusterin ansiosta Suomi pääsi nopeasti mukaan hyötymään globalisaation luomista mahdollisuuksista.
[KUVA 37: Kokonaistuottavuuden taso eri maissa – yrityssektori]
Vuodet 1990-luvun alun laman jälkeen rahoitusmarkkinoiden kriisiytymiseen ja sitä seuranneeseen maailmantalouden taantumaan saakka olivat Suomessa tuottavuuden ja elintason nopean kasvun aikaa. Vuoteen 2005 mennessä Suomi oli edennyt kehittyneiden maiden kärkikaartiin yrityssektorin kokonaistuottavuudella mitattuna.2)
[KUVA 38: Kokonaistuottavuuden taso eri maissa – teollisuus pl. ICT ja yksityiset palvelut]
ICT-klusterin ohella myös monilla muilla teollisilla toimialoilla ja joillakin palvelualoilla, kuten kaupassa ja teleliikenteessä, tuottavuus kasvoi nopeasti. Laman jälkeen erityisesti toimipaikkarakenteiden muutokset, joissa uusia työpaikkoja syntyi korkean tuottavuuden toimipaikkoihin, nopeuttivat tuottavuuden kasvua.
Uskon, että informaatio- ja viestintäteknologian hyödyntäminen ja globalisaation eteneminen ovat keskeiset maailmantaloutta eteenpäin vievät tekijät myös nykyisen taantuman jälkeen.
[KUVA 39: Teknologian kehityksen kolme kanavaa tuottavuuteen]
Informaatio- ja viestintäteknologian kuten minkä tahansa uuden teknologian kehitys ja käyttöönotto kohentaa työn tuottavuutta kolmella tavalla. 1) Se nostaa tuottavuutta uutta teknologiaa edustavien tuotteiden valmistuksessa. 2) Se nostaa tuottavuutta toimialoilla, jotka käyttävät uutta teknologiaa sisältävää pääomaa. 3) Se nostaa tuottavuutta kaikkialla taloudessa, kun uusi teknologia saa yritykset, julkisen sektorin ja kotitaloudet muuttamaan toimintatapojaan aiempaa tehokkaampaan suuntaan.
Professori Matti Pohjola on tutkinut laajasti tuottavuuden ja talouden kasvun taustalla olevia tekijöitä.3) Hänen mukaansa Suomessa uuden teknologian myönteinen vaikutus on välittynyt talouteen tuottavuuden kasvusta ICT-tuotteiden tuotannossa. Yhdysvalloissa puolestaan vaikutus on välittynyt pääasiassa uutta teknologiaa sisältävän pääoman käytön kautta.
Toimintatapojen laaja-alaisen muutoksen kautta välittyvästä myönteisestä kasvu vaikutuksesta on tutkimusten mukaan toistaiseksi vähemmän tietoa. Kasvututkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tyypillisesti suuret teknologiset murrokset kuten höyryvoiman ja sähkövoiman käyttöönotto ovat kohentaneet talouden tuottavuutta ja kansalaisten elintasoa pitkällä aikavälillä uuden teknologian käyttöönoton yhteiskunnassa aikaansaaman toimintatapojen syvällisen ja laaja-alaisen muutoksen kautta.
Informaatio- ja viestintäteknologian mahdollistamat uudet toimintatavat ovat tuottavuuden ja elintason kasvun avain tulevaisuudessa. Teknologian kehitysmahdollisuudet ovat rajattomat. Sen sijaan tuotantopanosten – raaka-aineiden ja työn – määrä on rajallinen. Tästä syystä elintason jatkuva kasvu voi perustua vain teknologian kehitykseen ja sen laaja-alaiseen hyväksikäyttöön yhteiskunnassa.
Professori Erik Brynjolfsson johtaa MIT:ssä tutkimuslaitosta (MIT Center for Digital Business), jonka tutkijat ovat selvittäneet informaatio- ja viestintäteknologian hyödyntämistä ja uusien toimintatapojen leviämisen edellytyksiä yrityksissä.4) Brynjolfsson puhuu toimintatapojen menestyksellisen muutoksen läpikäyneistä yrityksistä ”digitaalisina organisaatioina”.5)
[KUVA 40: Investoinnit organisaatioon ja koulutukseen ICT-investointeja suuremmat]
Hän korostaa, että varsinaisten tietokone-, ohjelmisto- ja viestintävälineinvestointien lisäksi tarvitaan merkittäviä täydentäviä investointeja uusiin toimintatapoihin, jotta yritykset kykenevät hyödyntämään informaatio- ja viestintäteknologian luomia mahdollisuudet täysimääräisesti. Muutosprosessia eteenpäin vievien toimenpiteiden tulisi kohdistua tapoihin hallita ja hallinnoida tietoa, päätöksentekomekanismeihin, henkilöstön rekrytointiin, palkintaan ja koulutukseen sekä yrityskulttuuriin.
Brynjolfssonin viesti on tärkeä. On selvää, että tuottavuuden ja elintason kasvulle asetettuja tavoitteita ei saavuteta yhteiskunnassa, jos yritykset eivät kykene muuttamaan liiketoimintamallejaan eivätkä tuottamaan entistä tuotosta tai peräti entistä suurempaa tai parempilaatuista tuotosta entisin tai peräti entistä vähemmin tuotantopanoksin.
Tällä saralla on meillä vielä paljon saavutettavaa – myös teollisuudessa, jossa monet yritykset monella toimialalla toimivat jo nyt teknologisen kehityksen eturintamassa, mutta etenkin yksityisessä palvelutuotannossa ja erityisesti julkisessa palvelutuotannossa, joissa tuottavuus on kohentunut hitaasti jos ollenkaan informaatio- ja viestintäteknologian esiinmarssin aikana.
Julkisen talouden kestävyysvaje ja hyvinvointipalvelujen tuotannon tuottavuus
Suomessa on laajasti hyväksytty ja myös sitouduttu pitämään yllä hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä tarkoittaa, että terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluissa halutaan säilyttää korkea palvelutaso ja laaja palvelujen saatavuus.
Vielä ennen taantumaa nähtiin, että tämä hyvinvointimalli kestää myös väestön ikääntymisen ilman voimakkaita tuloperusteiden muutoksia. Valtion ja kuntien samoin kuin työeläkelaitosten uskottiin siis pystyvän vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen ja lisääntyviin tulonsiirtoihin ilman, että velkaantuminen kääntyy kestämättömään kasvuun.
Kuva julkisen talouden kestävyydestä on synkentynyt olennaisesti vuosien 2009–2010 aikana. Käytännössä taantuma söi sen velkaantumisvaran, jolla kasvaviin menoihin ja kutistuvaan veropohjaan oli Suomessa varauduttu. Kun ikääntyminen käytännössä on jo täällä, tulee julkisen talouden rahoituksen saattaminen kestävälle pohjalle olemaan erityisen suuri haaste. Tämän haasteen mittakaavaa ja erilaisten sopeutumiskeinojen kokonaistaloudellisia vaikutuksia on arvioitu useammassakin Suomen Pankin viimeaikaisissa selvityksissä.
[KUVA 41: EU:n kolmitahoinen ikääntymisstrategia]
EU:n piirissä on korostettu toimenpiteitä julkisen talouden rahoitusaseman vakauttamiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi sekä talouden rakenteiden uudistamiseksi kasvua ja työllisyyttä tukevaan suuntaan. Taantuman myötä on noussut tärkeäksi edetä kaikilla rintamilla samanaikaisesti.
Myös Suomen Pankin laskelmat osoittavat, että pelkästään verotusta kiristämällä ei kestävyysvajetta käytännössä voida täyttää. Kun otetaan huomioon, että verotuksen kiristämisellä on epäsuotuisia vaikutuksia työmarkkinoille ja talouden kasvuun, on täysin mahdotonta, että koko sopeuttaminen voitaisiin tehdä veroperusteita muuttamalla.
Vaikka on ilmeistä, että täysin ilman verotuksen kiristämistä valtion velkaantumista tuskin saadaan hallintaan, yksistään sen varaan kestävyyspolitiikkaa ei voi rakentaa. Tarvitaan siis muita keinoja, joista työurien pidentämisen on keskeinen.
Erittäin tärkeä kestävyysstrategian elementti on myös tavoite parantaa julkisen palvelutuotannon tuottavuutta. Kun hyvinvointi- ja terveyspalvelujen osuus koko talouden tuotannosta ja siten työvoimaresursseista on jo nyt mittava, ja tulee nousemaan vielä tuntuvasti lähivuosikymmeninä, vaikuttaa tuottavuuden kasvu keskeisesti kestävyysvajeeseen.
Tuottavuuden kasvu julkisessa palvelutuotannossa vaikuttaa suoraan palvelutuotannon kustannusrasitukseen. Lisäksi tuottavuuden kasvu vaikuttaa siihen, missä määrin markkinatuotantoon on käytettävissä työvoimaresursseja.
Jos julkisten peruspalvelujen tuottavuus nousisi ja julkisia palveluja voitaisiin sen myötä tuottaa aiempaa edullisemmin, kuva kestävyysvajeesta muuttuisi selvästi suotuisammaksi.
[KUVA 42: Skenaario: kokonaisveroaste ikääntyvässä Suomessa]
Tätä havainnollistaa oheinen kuvio. Siinä peruslaskelma kuvaa tilannetta, jossa julkisen talouden kestävyysongelma ratkaistaisiin täysin työhön kohdistuvia veroja ja maksuja korottamalla. Kun otetaan huomioon talouden dynamiikka, nousisi verotuksen kiristämistarve 10 prosenttiyksikön tuntumaan. Tällöin oletetaan, että julkisten peruspalvelujen tuottavuus ei nouse lainkaan. Jos sen sijaan julkisen terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja koulutuksen tuottavuus kasvaisi yhden prosentin joka vuosi tarkastelujaksolla, verotuksen kiristämistarve pienenisi vajaaseen kolmanteen osaan.
Laskelman mukainen yhden prosentin suuruinen tuottavuuden vuotuinen nousu vähentäisi olennaisesti julkisen talouden sopeuttamistarvetta. Tavoite vaikuttaa suurelta, kun sitä verrataan toteutuneeseen tuottavuuden muutokseen. Julkisen talouden tuottavuus ei ole keskimäärin noussut lainkaan tai se on jopa pienentynyt viimeisten noin 20 vuoden aikana. Kuitenkin on selvää, että julkisten peruspalvelujen tuottavuuden kohottamiseksi on hyvin paljon tehtävissä, kun tavoitteet ovat selkeät ja kannustimet oikein suunnattu.
[KUVA 43: Julkisen sektorin tuottavuuden kohentaminen]
Julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseen tähtääviä hankkeita on ollut laajasti meneillään sekä valtiolla että kunnissa. Keskeisenä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen palvelujen tuottamisessa. Kuitenkin ICT voidaan nähdä myös strategisena voimavarana, joka mahdollistaisi kokonaan uudet toimintamallit julkisessa hallinnossa. Näitä on pohdittu vastikään ilmestyneessä Valtiovarainministeriön julkaisussa 'Hallinto hyvinvoinnin ja talouden tasapainottajana'.
Valtiovarainministeriön raportin mukaan ICT:tä hyödyntämällä voitaisiin sekä parantaa palvelujen laatua että lisätä palvelujärjestelmän tehokkuutta. Tietotekniikan mahdollistaman hyödyn saaminen edellyttää kuitenkin eri toimijoiden välillä sekä yhteisiä toimintamalleja että yhteisiä tietoteknisiä perusratkaisuja. Selvityksessä tuodaan esiin, että pysyvä tehokkuuden ja tuottavuuden parantaminen edellyttää, että julkisessa hallinnossa puretaan siilorakenteita, lisätään keskitettyä ohjausta tehostaminen ja vahvistetaan tietojohtamista.
Mahdollisuudet julkisen talouden tuottavuuden kohentamiseen ovat merkittäviä. Julkisten palvelujen järjestämisessä on aina kaksi tärkeää tavoitetta, vaikuttavuus (effectiveness) ja tehokkuus (efficiency). Pitää tehdä oikeita asioita, joissa syntyy aitoa arvonlisää ja pitää tehdä ne tehokkaasti, jotta saadaan mahdollisimman paljon aikaan.
[KUVA 44: Tuottavuutta kohentavilla ratkaisuilla voidaan luoda aiempaa kestävämpi pohja Suomen hyvinvointipalveluille]
Tärkeää olisikin, että julkisen talouden toimintoja uudistettaisiin pitkäjänteisesti eikä suunnittelu saisi rajoittua nykyisiin institutionaalisiin rakenteisiin. Kun koko ajan pohditaan, miten palvelut suunnataan sinne, missä vaikutus on suurin ja järjestetään tavalla, jossa verovaroja käytetään mahdollisimman tehokkaasti, luodaan pohja kustannusrasituksia pienentävälle julkisen talouden strategialle.
Taantuman kärjistämä julkisen talouden kriisi auttaa meitä näkemään paremmin julkisen talouden kestävyysongelmat. Tärkeitä on kuitenkin, että eri ehdotuksista muodostetaan yhteinen toimintalinja, palasista kokonaisuus. Vain niin tarinalle tulee juoni. Muutos taas edellyttää voimakasta sitoutumista niin keskitetysti valtion taholla kuin hajautetusti kunnissa.
_______
1) Pohjola M (2008), ”Tieto- ja viestintäteknologia tuottavuuden kasvun lähteenä”, Teknologiateollisuus ry, 2008.
2) O’Mahony M ja Timmer M P (2009), ”Output, Input and Productivity Measures at the Industry Level: The EU KLEMS Database”, Economic Journal, Volume 119, Issue 538, pages F374-F403, June 2009.
3) Pohjola M (2010), ”Miten tuottavuuden kasvun käy”, teoksessa ”Kriisin jälkeen”, toim. Rouvinen P ja Ylä-Anttila P, Sitra 288, 2010.
4) http://ebusiness.mit.edu/erik/
5) Brynjolfsson E (2005), ”VII Pillars of Productivity”, Optimize, May 2005, Issue 22.