Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ry
Suomen Pankki
Finanssialan Keskusliitto

18.1.2008


Lukioiden valtakunnallisen Talousguru-kilpailun voittaja on valittu. Voittaja, vuoden 2008 talousguru, on Eemeli Lehto Etelä-Tapiolan lukiosta Espoosta. Toiseksi tuli William Lindström Ahvenanmaan lyseosta Maarianhaminasta ja kolmanneksi Jukka-Matti Turtiainen Joensuun lyseon lukiosta Joensuusta.

Helsingissä pidetty loppukilpailu oli kaksipäiväinen. Torstain kirjallisessa kokeessa kilpailijat pohtivat Yhdysvaltain asuntomarkkinoita ja kansainvälistä rahoitusmarkkinakriisiä. Tämän aamun ohjelmassa oli pariväittely, jossa punnittiin kilpailjoiden argumentointitaidot

Talousguru-kilpailu järjestettiin nyt yhdennentoista kerran vuoden tauon jälkeen. Valtakunnalliseen alkukilpailuun 10.12.2007 ilmoittautui 45 lukiota ja noin tuhat oppilasta. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton nimeämä tuomaristo valitsi koulujen parhaista 10 loppukilpailijaa.

Loppukilpailijat:
1. Enne Eerika, Sammon keskuslukio, TAMPERE
2. Hyötyniemi Otto, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu, HELSINKI
3. Kangas Seppo, Hämeenlinnan Yhteiskoulun lukio, HÄMEENLINNA
4. Koistinen Ari-Pekka, Kontiolahden lukio, KONTIOLAHTI
5. Lehto Eemeli, Etelä-Tapiolan lukio, ESPOO
6. Lindström William, Ålands lyceum, MAARIANHAMINA
7. Meri Otto, Helsingin Suomalainen yhteiskoulu, HELSINKI
8. Orjala Emma, Kokkolan yhteislyseon lukio, KOKKOLA
9. Suominen Sanni, Someron lukio, SOMERO
10. Turtiainen Jukka-Matti, Joensuun lyseon lukio, JOENSUU.

Talousgurun järjestävät yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto (HYOL ry), Suomen Pankki ja Finanssialan Keskusliitto (FK). Myös Taloustoimittajien yhdistys tukee kilpailua. Tavoitteena on innostaa lukiolaisia taloustiedon opiskeluun.

Lisätietoja:
Neuvonantaja Heli-Kirsti Airisniemi, Suomen Pankki, puh. 010 831 2680,
viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, Finanssialan Keskusliitto, puh. 020 793 4273.