Osastopäällikkö, kauppatieteiden tohtori Kimmo Virolainen (52) on nimitetty Suomen edustajana Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtokunnan jäsenen sijaiseksi. Kolmevuotinen kausi Pohjoismaiden ja Baltian maiden toimistossa Washingtonissa alkaa tammikuussa 2016.

Virolainen on toiminut Suomen Pankin rahoitusmarkkina- ja tilasto-osaston päällikkönä vuodesta 2008 ja sitä ennen pankissa eri tehtävissä vuodesta 1994. Virolainen on jäsen Euroopan keskuspankin yhteisen valvontamekanismin valvontaelimessä ja toimii Suomen Pankin edustajana myös Euroopan pankkiviranomaisen hallintoneuvostossa.

Suomen Pankki vastaa Suomen yhteyksistä Kansainväliseen valuuttarahastoon. IMF:n johtokunnassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiirillä on yhteinen edustaja.