Suomessa liikkeessä olevasta setelistöstä löydettiin vuoden 2016 aikana yhteensä 2 171 euroseteliväärennöstä. Väärennösten määrä oli noin kaksinkertainen verrattuna vuoden 2015 tilanteeseen. Väärennösmäärän kasvun selittää pitkälti vuoden 2016 lopussa sattunut yksittäistapaus, jonka yhteydessä Helsingistä löydettiin lähes tuhat heikkolaatuista 500 euron seteliväärennöstä. Tapaus on poliisilla tutkinnassa. Muiden seteliarvojen väärennösmäärät pysyivät samansuuruisina kuin vuonna 2015.

Verraten muihin euromaihin väärennösmäärät ovat Suomessa edelleen pieniä, mikä johtuu muun muassa hyväkuntoisesta setelistöstä. Marraskuussa 2015 laskettiin liikkeeseen uusi 20 euron seteli, ja seuraavaksi liikkeeseen lasketaan uusi 50 euron seteli 4.4.2017. Uusien turvatekijöiden ansiosta setelin aitouden tarkastaminen on entistä helpompaa. "Vaikka väärennösten määrä on kasvanut, on väärennöksen saamisen todennäköisyys edelleen erittäin pieni", toteaa neuvonantaja Jussi Kangas Suomen Pankista. "On kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota setelin turvatekijöihin seteleitä käsiteltäessä".

Ajanjakso​20122013​​2014​2015​2016
​Väärennösten määrä ​620 ​427 502 ​1 085 2 171

 Vuonna 2016 Suomesta löydettiin eriarvoisista seteleistä eniten 500 euron väärennöksiä, joita oli yhteensä 1 000 kpl. Seuraavaksi eniten oli 50 euron väärennöksiä (446 kpl) ja 20 euron väärennöksiä (342 kpl). Ilman edellä mainittua yhtä tapausta, jossa löydettiin suuri määrä 500 euron väärennöksiä, kokonaismäärä olisi lähellä edellisen vuoden lukua ja 50 euroa olisi väärennetyin seteli.

Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joilla setelin aitous voidaan tarkastaa käyttämällä eurojärjestelmän julkaisuista tuttuja yksinkertaisia testejä: tunnustelemalla setelin painatusta, katsomalla seteliä ja kallistelemalla sitä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito. Ohjeita ja oppaita setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta (www.suomenpankki.fi).

Euroopan keskuspankki kertoo tämänpäiväisessä tiedotteessaan (www.ecb.europa.eu) euroseteliväärennösten kokonaistilanteesta.

Lisätietoja Suomen tilanteesta antavat

neuvonantaja Jussi Kangas Suomen Pankista, puh. 010 831 3432,
rikoskomisario Jukka Martikainen Keskusrikospoliisista, puh. 0295 486 598,
rikosylikonstaapeli Lauri Åberg Helsingin poliisista, puh. 0295 475 528.