Heidi Häyrynen Etelä-Tapiolan lukiosta Espoosta on voittanut lukiolaisten vuoden 2014 Talousguru-kilpailun. Kilpailun toiseksi tuli Niilo Laiho Ressun lukiosta Helsingistä ja kolmanneksi tuli Olli-Markus Savolainen Kerttulin lukiosta Turusta. Helsingissä 27.-28.2.2014 pidettyyn loppukilpailuun valittiin 10 alkukilpailussa parhaiten menestynyttä opiskelijaa. Kouluissa ympäri Suomen 15.1.2014 järjestettyyn alkukilpailuun osallistui 800 opiskelijaa 118 lukiosta. Jo 17. kerran järjestetyn kilpailun tavoitteena on edistää lukiolaisten talousosaamista.
 
Loppukilpailu muodostui kirjallisesta ja suullisesta osiosta. Kirjallisessa osiossa finalistit joutuivat asettumaan pääministerin nimittämän talouspoliittisen neuvonantajan rooliin ja tekemään ehdotuksen siitä, miten talouskasvua saadaan Suomessa aikaan. Kilpailun suullisessa osiossa finalistit väittelivät pareittain muun muassa siitä ovatko yritystuet tarpeellisia vai eivät.
 
Loppukilpailun kolme parasta palkittiin rahapalkinnoin (1 000 euroa, 500 euroa ja 250 euroa). Voittajan lukio saa lisäksi vuodeksi haltuunsa kilpailun kiertopalkintona toimivan aidon tohtorinhatun. Kaikki finalistit saivat talousaiheiset lehtipalkinnot. Kilpailussa menestymisen kautta on mahdollista saada myös opiskelupaikka korkeakoulussa ilman sisäänpääsykoetta.
Talousgurun järjestävät yhteistyössä Finanssialan Keskusliitto, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja Suomen Pankki. Kilpailua tukevat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto.
  
Loppukilpailijat aakkosjärjestyksessä:
 
Otso Hao, Helsingin suomalainen yhteiskoulu   
Susanna Hyartt, Kuopion yhteiskoulun musiikkilukio  
Heidi Häyrynen, Etelä-Tapiolan lukio, Espoo 
Tero Koivunen, Kauniaisten lukio 
Riikka Lahti, Ilmajoen lukio  
Niilo Laiho, Ressun lukio, Helsinki   
Ville Leppänen, Joensuun lyseon lukio
Jermu Petro, Tampereen Lyseon lukio 
Pasi Rajala, Kalevan lukio, Tampere   
Olli-Markus Savolainen, Kerttulin lukio, Turku

Lisätietoja:
Finanssialan Keskusliitto, viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, puh.020 793 4273
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry, toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen, puh. 044 303 1789
Suomen Pankki, tiedottaja Iina Lario, puh. 010 831 2689