Erika Ilkka 25.7.2019 

Tätä tekstiä kirjoittaessani kesätyöpestini alkaa saavuttaa puolivälinsä. Aloitin työt Suomen Pankin johdon sihteeristössä kesäkuun alussa ja jatkan elokuun loppuun saakka. Aika on kulunut hurjaa vauhtia ja luulen, että huomaan istuvani taas syksyllä koulun penkillä pikemmin kuin uskonkaan.

Opiskelen Haaga-Heliassa johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelmassa, ja voin todellakin sanoa päässeeni opintojani vastaavaan kesätyöhön. Työskentelen Suomen Pankin johtokunnan assistenttipalveluissa sijaistaen ja avustaen vakituisia assistentteja. Assistentin työ johdon sihteeristössä on mielenkiintoista ja vastuullista, ja pääsinkin kesätyöntekijänä heti "oikeisiin töihin" ja osaksi todella mukavaa tiimiä. Tärkeimpiin tehtäviini lukeutuu johtokunnan kokousten valmistelu yhdessä johtokunnan sihteerin kanssa, mikä on yksityiskohtainen ja monisäikeinen prosessi. Lisäksi teen monia "perinteisiä" assistentin töitä kuten esimerkiksi matkajärjestelyitä, kalentereiden hallintaa ja laskujen käsittelyä. Opeteltavaa on paljon, mutta onneksi apuakin aina löytyy.

Yksi koulutusohjelmamme ja assistentin työn kiinnostavimmista puolista on mielestäni tapahtumien järjestäminen. Kuinka ollakaan, heti kesätyöpestini alussa bongasin Suomen Pankin intranetistä ilmoituksen avustajahausta Silver Economy Forumiin. Se oli sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Suomen Pankin, Finanssialan sekä Global Coalition on Aging -koalition järjestämä ikääntymisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin keskittyvä tapahtumakokonaisuus, joka oli osa myös Suomen EU-puheenjohtajakauden virallista ohjelmaa. Olen aiemmissakin työtehtävissäni päässyt osallistumaan tapahtumien järjestämiseen ja ollut mukana esimerkiksi Slushissa, joten yksi Suomen EU-puheenjohtajuuskauden suurimmista tapahtumista houkutteli heti.

Jussi-Pekka Rantanen toimi tapahtuman juontajana.

Tapahtuma oli kaksipäiväinen ja järjestettiin heinäkuussa 2019 Finlandia-talolla. Meitä avustajia tuli eri järjestäjäorganisaatioista ja meidät jaettiin erilaisiin tehtäviin kuten vieraiden rekisteröintiin, infopisteeseen sekä backstagelle lämpiöön. Itse pääsin ilokseni avustamaan juuri lämpiöön, missä huolehdittiin siitä, että puhujat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, heidät mikitetään ja he saavat rauhassa valmistautua esitykseensä. Ohjelmassa oli niin ministereiden puheita kuin monenlaisia paneelikeskusteluita, ja lämpiössä pääsin osaksi kulissien takaista kuhinaa.

Työn lomassa kerkesin myös hieman tutustumaan tapahtuman tarjontaan. Näytteilleasettajilla oli esillä mitä mielenkiintoisempia innovaatioita kuten vanhuuspuku, joka päällä pääsi kokemaan ikääntymisen fyysisiä vaikutuksia, sekä esimerkiksi kehon lämpötilaa säätelevä ranneke tai älypakastin, jonka valmiita aterioita voi lämmittää helppokäyttöisessä uunissa. Pääsin myös kuulemaan mielenkiintoisia keskusteluita esimerkiksi työn muutoksesta ja ikääntymisen monista vaikutuksista talouskehitykseen.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen pitämässä tapahtuman päätöspuhetta.

Ensimmäisen päivän päätteeksi sekä Helsingin kaupunki että Suomen Pankki järjestivät illallistilaisuudet, ja yksi tehtävistäni olikin koordinoida Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan avustajien tehtäviä illallisjärjestelyissä. Huolehdimme vieraat sujuvasti Finlandia-talolta pankille ja vielä illallisen jälkeen hotelleihinsa. Suuren tapahtuman järjestämisessä kyse on miljoonan pienen palan yhteensovittamisesta, mikä on sekä palkitsevaa että haastavaa. Hyvällä yhteistyöllä suoriuduimme kuitenkin erinomaisesti ja vieraat poistuivat tapahtumasta tyytyväisinä.

Olen kesätyössäni päässyt kokemaan monenlaista mielenkiintoista kesän ollessa vasta puolivälissä. Olen saanut oppia uutta joka päivä ja oppiminen jatkuu varmasti koko kesän. Uskon kesätyön Suomen Pankissa antavan niin lisämotivaatiota opintoihin kuin myös runsaat eväät työelämään, jatkui se sitten missä tahansa.