Asuntolainakannan vuosikasvu kääntyi positiiviseen suuntaan huhtikuussa 2014. Asuntolainakannan vuosikasvu nopeutui ensimmäisen kerran kesän 2012 jälkeen ja oli 2,1 %. Asuntolainakannan vuosikasvun hidastuminen edeltävinä kuukausina on osaltaan kertonut taloudessa vallitsevasta epävarmuudesta.

Uusien asuntolainojen korko on pysynyt 2 prosentin tuntumassa viimeisen vuoden ajan. Asuntolainamarginaalit ovat sen sijaan supistuneet, sillä huhtikuussa 2014 asuntolainojen laskennallinen korkomarginaali oli pienimmillään sitten helmikuun 2013. Huhtikuussa asuntolainojen korkomarginaali oli 1,50 %. Uusien asuntolainojen laskennallinen korkomarginaali oli huippulukemissa eli 1,61 % viime elokuussa. Uusia asuntolainoja on alkuvuoden aikana nostettu maltillisesti, yhteensä 4,5 mrd. euron edestä, mikä on 0,2 mrd. euroa vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.  

Lainat

Kotitaloudet nostivat huhtikuussa 2014 uusia asuntolainoja 1,3 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli huhtikuussa 2,03 % eli sama kuin maaliskuussa. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli huhtikuun lopussa 88,6 mrd. euroa. Asuntolainakannan vuosikasvu nopeutui ja oli 2,1 %. Kotitalouslainoista oli huhtikuun lopussa kulutusluottoja 13 mrd. euroa ja muita lainoja 15 mrd. euroa.

Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin huhtikuussa 2,1 mrd. euron edestä, mikä on 0,4 mrd. euroa vähemmän kuin huhtikuussa 2013. Uusien yrityslainojen keskikorko laski maaliskuusta ja oli 2,17 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli huhtikuun lopussa 65,8 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 19,5 mrd. euroa.  

Talletukset

Kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli huhtikuun lopussa 82 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,44 %. Talletuskannasta oli yön yli talletuksia 53,2 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 14,6 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia kotitaloudet solmivat huhtikuussa 0,8 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli huhtikuussa 1,18 %. 

HUOM!
Rahalaitokset kattavat kaikki Suomessa toimivat rahalaitokset.
Lainat ja talletukset kattavat kaikki euromääräiset lainat ja talletukset koko euroalueelle, mutta muiden maiden kuin Suomen osuus luvuissa on erittäin vähäinen.

Keskeisiä Suomen rahalaitosten laina- ja talletustietoja, ennakkotietoja

  Helmikuu, milj. euroa Maaliskuu, milj. euroa Huhtikuu, milj. euroa Huhtikuu, 12 kk:n muutos1, % Keskikorko, %
Lainat kotitalouksille2, kanta 116 720 116 884 117 101 2,3 1,97
    - niistä asuntolainat 88 326 88 403 88 569 2,1 1,52
Lainat yrityksille2, kanta  65 238 65 431 65 779 6,8 2,00
Kotitalouksien2 talletukset, kanta 81 169 81 171 81 793 -0,4 0,44
Kotitalouksien uudet nostetut asuntolainat 1 073 1 144 1 306 2,03

1 Muutos on laskettu kantojen kuukausimuutoksista, jotka on puhdistettu arvostus- ja luokitusmuutoksista. 
2 Kotitaloudet sisältävät myös kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt; yritykset sisältävät myös asuntoyhteisöt.

Lisätietoja:

Essi Tamminen, puh. 010 831 2395, sähköposti: essi.tamminen (at)bof.fi
Johanna Honkanen, puh. 010 831 2992, sähköposti: johanna.honkanen(at)bof.fi.

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 1.7.2014 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa http://www.suomenpankki.fi/link/2331b6266da3492f832ec75e0f654bd9.aspx?epslanguage=fi.

Kuukausittainen Lainat, talletukset ja korot –tiedote on tilattavissa sähköpostiin Suomen Pankin internetsivustolta