Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen rahastopääomakanta kasvoi vuonna 2017 yhteensä noin 12,9 mrd. euroa. Tästä 7,6 mrd. euroa selittyy uusilla sijoituksilla ja 5,2 mrd. euroa arvostusmuutoksilla. Kun suomalaisrahastojen väliset sijoitusvirrat jätetään huomiotta, on sijoitusten vuositason sijoitusvirta tilastointihistorian suurin.
Suomalaisten sijoittajien osuus suomalaisiin rahastoihin tehdyistä nettosijoituksista oli 3,3 mrd. euroa ja ulkomaisten 4,3 mrd. euroa. Ulkomaisia sijoituksia suomalaisiin rahastoihin kasvattivat erityisesti vuoden alkupuoliskolla Ruotsista tehdyt sijoitukset.
Myös suomalaisten sijoittajien ulkomaisiin rahastoihin tekemät sijoitukset kasvoivat vuonna 2017 voimakkaasti ja olivat 8,2 mrd. euroa. Ulkomaisiin rahastoihin sijoittivat Suomesta erityisesti työeläkelaitokset (4,7 mrd. euroa), sijoitusrahastot, jotka näin kanavoivat niihin sijoitettuja varoja edelleen ulkomaisiin rahastoihin (2,7 mrd. euroa), ja vakuutuslaitokset (0,8 mrd. euroa).
Suomalaisilla enemmän sijoituksia ulkomaisissa kuin kotimaisissa rahastoissa
Suomalaiset olivat vuoden 2017 lopussa sijoittaneet kotimaisten sijoitusrahastojen osuuksiin kaikkiaan 96 mrd. euroa (rahastojen väliset sijoitukset pl. 78 mrd. euroa). Ulkomaisiin rahasto-osuuksiin suomalaiset olivat sijoittaneet 125 mrd. euroa (rahastojen väliset sijoitukset pl. 110 mrd. euroa).
Suomalaisten sijoitukset niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin rahastoihin ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Suomalaisten kotimaisiin sijoitusrahastoihin tekemien sijoitusten kanta on yksistään 2010-luvulla noin kaksinkertaistunut ja ulkomaisiin sijoitusrahastoihin noin kolminkertaistunut1.
Kotimaisissa rahastoissa kotitaloudet ovat käytännössä suurin sijoittajaryhmä. Vuoden 2017 lopussa ne omistivat suoraan 30 mrd. euroa Suomen sijoitusrahastopääomakannasta (suomalaiset kotitaloudet 22 mrd. euroa). Jopa suurempi määrä kotitalouksien varoja kanavoituu rahastoihin vakuutuslaitosten kautta ns. sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten muodossa. Suomen Pankin arvion mukaan tällaisten sijoitusten määrä oli vuoden 2017 lopussa vähintään 30 mrd. euroa.
Rahastosijoituksia kanavoitui runsaasti pohjoismaisiin yrityksiin
Vuoden 2017 aikana suomalaisiin sijoitusrahastoihin tehdyistä nettosijoituksista pohjoismaisiin kohteisiin kanavoitui 4,8 mrd. euroa, josta Suomeen noin 75 %.
Pitkän koron rahastoihin virtasi uusia sijoituksia nettomääräisesti 2,4 mrd. euroa. Ne kanavoituivat ennen kaikkea yritysten ja pankkien liikkeeseen laskemiin joukkolainoihin, joista suurin osa oli pohjoismaisia. Valtioiden joukkolainoihin kanavoitui nettomääräisesti vain 0,1 mrd. euroa.
Osakerahastoihin tehtiin uusia sijoituksia nettomääräisesti noin 3 mrd. euroa. Rahastot lisäsivät sijoituksiaan Suomen ohella erityisesti Britannian, Ruotsin, Japanin ja euroalueen yritysten osakkeisiin, kun taas sijoituksia yhdysvaltalaisiin ja venäläisiin osakkeisiin vähennettiin.
1 Lähteet: Suomen Pankin sijoitusrahastotilasto ja arvopapereiden omistustilasto sekä Tilastokeskuksen rahoitustilinpidon vuositiedot 1995–2016.
Keskeisiä Suomeen rekisteröityjä sijoitusrahastoja koskevia ennakkotilastotietoja
- Sijoitusrahastojen rahasto-osuusvelan jakautuminen omistajasektoreille
- Sijoitusrahastojen arvopaperisaamiset alueittain
- Sijoitusrahastojen arvopaperisaamiset vaateittain, alueittain ja sektoreittain
Lisätietoja antavat
Topias Leino, puh. 09 183 2315, sähköposti: topias.leino(a)bof.fi
Anne Turkkila, puh. 09 183 2175, sähköposti: anne.turkkila(a)bof.fi.
Seuraava sijoitusrahastotiedote julkaistaan 2.5.2018 klo 13.