Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe Kannunvalajat r.y:n 56-vuotisjuhlassa

Tal och intervjuer Tal lördag 5.5.2001, kl. 0.00
Globalisaatio - kysymyksiä ja haasteita


Johdanto

Suomalaista ylioppilaselämää leimaa vahva yhteiskunnallisen dimension perinne, joka välillä on ilmennyt voimakkaammin, välillä vaimeammin. On itsestään selvää että valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoilla yhteiskunnallinen näkökulma korostuu, opiskellaanhan tässä tiedekunnassa aiheita, jotka sivuavat vallankäyttöä ja politiikkaa sekä niiden seuraamuksia eri yhteiskunnan alueilla.

Jokaisella sukupolvella on omat "juttunsa". Itse opiskelin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun vaihteessa - siis todellisten myllerrysten aikana, jolloin haluttiin muuttaa maailma radikaalisti ja nopeasti. Tähänkin aikaan pätee mielestäni hyvin se 1800-luvun suomalaista ylioppilaselämää koskeva luonnehdinta, jonka poimin Matti Klingen ja Laura Kolben kirjasta

"Suomalainen ylioppilas", eli että "ylioppilaat aina haluavat olla ja luulevat olevansa kansan johtajia ja tulevaisuuden omistajia". Näin ei luonnollisestikaan ainakaan täysin ole vaan useimmiten tämän uskon oikeutus joutuu kyseenalaiseksi. Silti niin uskotaan ja niin kai pitääkin olla yhteiskunnallisen keskustelun ja kehityksen edistämiseksi - ideat ja innostus tulevat nuorilta.

Kun mietin tämän puheeni aihetta, yritin pohtia, mitä olisivat nyt ne tärkeät "omat jutut", joissa valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijat haluaisivat "omistaa tulevaisuuden". Mielestäni yksi ilmeinen aihe on globalisaatio. Päädyinkin valitsemaan puheeni aiheeksi globalisaation ja sen kansainväliselle yhteisölle asettamien haasteiden pohdiskelun.


Globalisaatio, uusi talous - globalisaatiokritiikki

Talouspoliittista keskustelua on viime vuosina käyty pitkälti kahden megatrendin ympärillä: "uuden talouden" ja "globalisaation". Nämä kiistellyt käsitteet liittyvät itse asiassa niin läheisesti toisiinsa, että kumpaakaan ei voi kunnolla ymmärtää erikseen.

Mielenkiintoista on, että silti niihin suhtaudutaan yleensä hyvin eri tavalla. Uutta taloutta on yleensä pidetty positiivisena vallankumouksena, joka lupaa vaurauden nopeaa kasvua maailmassa ilman suurempaa inflaatiota tai saastuttavaa "savupiipputeollisuutta", ja joka voi vapauttaa ihmiset todella globaaliin, välittömään vuorovaikutukseen ja vastaanottajan ehdoilla tapahtuvaan tiedonvälitykseen.

Toisaalta globalisaatio puolestaan esiintyy julkisessa keskustelussa enimmäkseen uhkana. Kritiikki kohdistuu mm. globalisaation sosiaalisiin ja ympäristövaikutuksiin. Se perustuu pelkoon, että globalisaationa tunnetut kehitystrendit johtavat yhtä aikaa köyhyysongelmien kärjistymiseen kehitysmaissa, työpaikkojen tuhoutumiseen teollisuusmaissa ja myös ympäristön kiihtyvään tuhoutumiseen.

Merkittävä osa kritiikistä keskittyy myös siihen, miten globalisaatiokehitys vaikuttaa taloudellisen ja poliittisen vallan suhteeseen maailmassa. Pelätään, että markkinoiden voima on riistäytynyt käsistä ja hallitusten valvonnasta. Ajatellaan, että kun markkinat ovat muuttuneet niin suuriksi, että mikään kansallinen hallitus ei voi niitä ohjailla, ne alkavat vuorostaan ohjailla hallituksia. Tämä johtaa kansallisen suvereenisuuden vähenemiseen. Uskotaan että myös koko maailman kohtalot siirtyvät ihmisiltä markkinavoimille. Syntyy tilanne, ikäänkuin avaruusalus Maalla ei olisi kapteenia, joka sitä ohjaisi: "nobody is in charge".

Samalla epäillään myös, että markkinoiden valta, johon globalisaatio samaistetaan, ei olekaan niin anonyymiä ja arvovapaata kuin markkinaoptimistit esittävät. Arvellaan, että valtaa keskittyy yhä enemmän monikansallisille suuryrityksille, jotka nykyään, voimasuhteiden käännyttyä niiden eduksi, muka pystyisivät sanelemaan maailmanlaajuisesti talouspolitiikan sisällön ja taloudellisen kehityksen suunnan. Toinen yhtä lailla kritisoitu valtakeskittymä ovat kansainväliset taloudelliset järjestöt, varsinkin Kansainvälinen Valuuttarahasto IMF, Maailmankauppajärjestö WTO ja Maailmanpankki, joiden epäillään edistävän globalisaatiota ja toimivan siinä väärien tavoitteiden puolesta, epäekologisesti, epädemokraattisesti ja epäoikeudenmukaisesti.


Globalisaatio ei ole pelkästään taloudellinen, talousvetoinen ilmiö

Mutta globalisaatio ei ole erillinen ilmiö, jolla olisi selvästi erottuvia "omia" vaikutuksia: se on nähtävä laajemmissa yhteyksissä. Mediatutkija Marshall McLuhan keksi jo 60-luvulla termin "maailmankylä", eikä sitä parempaa käsitettä ole mielestäni vielä keksitty kuvaamaan niitä ilmiöitä, jotka ovat synnyttäneet nykyisen globalisaatiokeskustelun. McLuhan näki maailman muuttuvan ennen kaikkea joukkotiedostusvälineiden merkityksen kasvun takia. Tämän päivän teknologian antamista vielä mullistavammista mahdollisuuksista hänellä ei kuitenkaan voinut olla edes aavistusta.

Nykyisessä keskustelussa globalisaatio nähdään usein lähinnä talousvetoisena kehityksenä. Keskusteluhan koskee paljolti sitä, millaisia poliittisia, sosiaalisia ja ekologisia seurauksia on sillä, että markkinat ja yritystoiminta yleensäkin yhä helpommin ylittävät kansalliset rajat. Taloudellinen näkökulma on kuitenkin hyvin pinnallinen ja johtaa helposti pettävän yksinkertaisiin johtopäätöksiin siitä, miten globalisaatioilmiöihin pitäisi suhtautua. McLuhanin maailmankylä -käsitteen ansio on juuri siinä, että se nostaa etusijalle tärkeimmät globalisaatiossa vaikuttavat tekijät: teknologian muutoksen ja siitä seuraavan kulttuurimuutoksen.

Maailmankylä -käsitteen näkökulmasta tarkastellen globalisaation käyttövoimana on ihmisten elämänpiirin yleinen laajeneminen, jonka teknologia on tehnyt mahdolliseksi. Elämä globalisoituu pohjimmiltaan kahdesta syystä. Ensinnäkin, uuden teknologian ansiosta tietoliikenne on muutamassa vuodessa valtavasti tehostunut, ja siksi kulttuurivaikutteet ja markkinatieto leviävät yhä vuolaampina virtoina yhä nopeammin ja saavuttavat yhä suuremman osan maailman ihmisistä. Yhä helpommin löydämme maailmalta asioita joista olemme kiinnostuneita, oli tämä kiinnostus sitten kaupallista, viihteellistä tai kulttuurillista. Juuri ne samat teknologian edistysaskeleet, joiden vuoksi puhutaan "uudesta taloudesta" ovat globalisoimassa ihmisten elämänpiiriä kokonaisuudessaan. Ja koska teknologinen kehitys on tavallaan peruuttamatonta - kerran keksittyä ei hevin saa keksimättömäksi - myös globalisaatiokehityksen voi odottaa olevan "yksisuuntaista".

Teknologian ohella toinen syy globalisaatioon ovat viime vuosina tapahtuneet poliittiset muutokset. Kommunismin ja myös monien oikeistodiktatuurien sortumisen jälkeen hallitukset eivät enää nykyään rajoita ihmisten kansainvälisiä kontakteja läheskään yhtä monessa maassa kuin ennen. Se olisikin nykyaikaisessa teknologisessa ympäristössä yhä vaikeampaa. Poliittiset muutokset, jotka ovat johtaneet demokratian ja kansalaisvapauksien lisääntymiseen maailmassa eivät ilmeisesti ole olleet teknisestä kehityksestä riippumattomia. Näyttää vahvasti siltä, että tekniikan kehitys ei olekaan johtanut "isonveljen" kontrolloimaan yhteiskuntaan niin kuin George Orwell aikoinaan pelkäsi, vaan päinvastoin: käyttäytymisen ja tiedonvälityksen keskitetty kontrolli on tullut entistä vaikeammaksi. Ihmisten kontaktipiirin avautumisella ja heidän näköalojensa samankaltaistumisella oli osansa myös kommunismin romahdukseen yhteiskuntajärjestelmänä.

Talouden globalisoituminen tavalla tai toisella on välttämätön seuraus maailmankylän syntymisestä ja siihen liittyvästä demokraattisen ja vapaan yhteiskuntamallin leviämisestä. Juuri siksi ajatus, jonka mukaan talouden globalisoituminen olisi jotenkin erotettavissa käynnissä olevasta yleisestä kulttuurimuutoksesta ei voi pitää paikkaansa. Markkinat muodostuvat siitä, miten nykyajan ihmiset elävät: kuluttavat, työskentelevät, säästävät ja liikkuvat, mitä viihdettä tai kulttuuria he seuraavat, ja niin edelleen. Ihmisten muuttuminen maailmankylän asukkaiksi, ja mikä tärkeintä toivottavasti samalla sen kansalaisiksi, globalisoi heidän taloussuhteensa samalla kun muunkin kanssakäymisensä. Markkinoiden toiminnassa sitten heijastuvat heidän tarpeensa ja osaamisensa, mutta myös heidän moraalinsa.


Kritiikin arviointia

Tätä taustaa vastaan on oikeastaan hiukan erikoista, että länsimaisiin elämäntapoihin kohdistuva kulttuuri- ja arvokritiikki kohdistuu juuri "globalisaatiota" vastaan. Yksi kyyninen selitys, toivottavasti epätosi, voisi olla, että kritiikki onkin pohjimmiltaan tekopyhää: taustalla olisi vain rikkaissa yhteiskunnissa syntynyt muutosvastarinta sitä uutta tilannetta kohtaan, jonka kehitysmaiden mukaantulo maailmantalouteen yhä varteenotettavampina kilpailijoina aiheuttaa. Pelättäisiin siis lähinnä työpaikkojen menetystä niillä aloilla, joilla kehitysmaiden tuotanto kasvaa, ja yleensäkin yhä suurempia rakennemuutoksia. Jos näin olisi, globalisaatiokritiikki olisi vain uusi, entistä tekopyhempi muoto vaatimuksesta suojata teollisuusmaiden elinkeinoelämää kilpailulta, pysäyttää maailmantalouden rakennemuutos ja näin tuomita kehitysmaat tulevaisuudessakin köyhyyteen ja riippuvuuteen rikkaiden maiden taloudellisesta avusta sen sijaan että ne pystyisivät seisomaan omilla jaloillaan.

Toinen helppo, esitettyä kritiikkiä ylenkatsova selitys voisi olla, että se perustuisi tietämättömyyteen kehitysmaiden tilanteesta: ikään kuin ei olisi huomattu, että juuri globalisaatio ja vain se tarjoaa kehitysmaiden väestölle todellisen mahdollisuuden taloudellisesti parempaan tulevaisuuteen, tai ikään kuin ei olisi huomattu, että kehitysmaissa globalisaatio uhkaa lähinnä noiden maiden taloudellisia ja poliittisia eliittejä, ja niitäkin vain siinä määrin kun ne tähän saakka ovat voineet keinotekoisesti hyötyä protektionismista ja eristäytymispolitiikasta. Globalisaation ensiksi tarjolla olevana vaihtoehtona ei ole luonnonmukainen idylli, vaan pysähtyminen, köyhyys ja vaihtoehdottomuus.

En kuitenkaan tahdo uskoa, että kritiikki on selitettävissä vain itsekkyydellä tai tietämättömyydellä. Kyllä keskustelun ja globalisaatiokritiikin taustalla on myös aitoa arvopohjaa. Kritiikkihän vetoaa sellaisiin ihanteisiin kuin köyhyyden vastustaminen, ympäristön vaaliminen ja demokratia, joista ei voi olla eri mieltä. Siinä mielessä se on positiivinen osoitus siitä, kuinka vahva voima moraalisiin periaatteisiin nojaava kansalaismielipide voi olla.

Valitettavasti kritiikki näyttää kuitenkin yleensä perustuvan hyvin pinnalliseen näkemykseen globalisaation syistä ja seurauksista. Erityisesti kritiikin saamat muodot osoittavat, että se perustuu myös ilmeisesti täysin virheelliseen kuvaan siitä, mitkä ovat kansainvälisten talouspoliittisten järjestöjen kuten IMF:n ja WTO:n vaikuttimet, kun ne yrittävät kehittää globalisoituvan talouden vaatimia taloudellisia ja poliittisia rakenteita.

Kritiikkiin liittyviä laittomuuksia ja muita lieveilmiöitä ei tietenkään voi hyväksyä.

Globalisaatiokritiikillä on mielestäni myönteinen merkitys jos ja kun se johtaa yhä korkeampiin eettisiin vaatimuksiin siinä, mitä ostetaan, mitä tuotetaan ja miten tuotetaan. Pitää huomata, että maailmanlaajuisen kansalaismielipiteen valvova vaikutus monikansallisten yritysten toimintaan on juuri "maailmankylälle" ominainen poliittinen ilmiö. Kritiikillä on myös myönteinen merkitys, kun se saa kansainväliset järjestöt toimimaan avoimemmin ja osoittamaan, miten niiden tavoitteet ja strategia liittyvät yleisesti hyväksyttyihin arvoihin.

Se osuu kuitenkin mielestäni kokonaan harhaan, jos se tahtoo rajoittaa maailman avautumista ja globalisoitumista. Globalisaatio on paitsi peruuttamatonta, myös perimmältään valtava positiivinen voima. Ongelmat ovat suurimpia juuri niillä ihmisillä ja yhteisöillä, jotka eivät pääse osallisiksi globalisaatiosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.


Globalisaation haasteet kansainväliselle yhteisölle

Globalisaatiopolitiikka ei siksi minusta voi lähteä kysymyksestä, onko globalisaatio hyvää vai pahaa, vaan on kysyttävä, mitä yhteisiä haasteita se kansainväliselle yhteisölle aiheuttaa ja miten näihin haasteisiin on vastattava.

Tässä suhteessa olen taipuvainen ajattelemaan asioita reaalipolitiikan kannalta. On muistettava, että sen hallitusten välisille sopimuksille perustuvan kehityksen vaihtoehtona, jota kansainväliset järjestöt – IMF, WB, WEO - rakentavat, ei suinkaan ole jonkun ideaalisen, valistuneen itsevaltiaan johtama harmonia, vaan maailman taloudellinen ja poliittinen pirstoutuminen keskenään kilpaileviin kauppablokkeihin. Tästä seuraisi taloudellisen kehityksen hidastuminen ja kaupan muuttuminen vielä ilmeisemmin maailmantalouden vahvojen osapuolten harjoittaman valtapolitiikan instrumentiksi.

Tärkeintä on siksi, että näiden järjestöjen (IMF, WB, WTO) työ etenee, ja se on mahdollista vain, jos kaikki merkittävät valtiot kokevat kannaltaan mielekkääksi osallistua tähän työhön ja toteuttaa aikaansaadut sopimukset. Tämä näkökohta asettaa tietysti omat rajansa sille, miten päätöksiä voidaan tehdä.

Tällä hetkellä eri kansainvälisissä järjestöissä, varsinkin Kansainvälisessä Valuuttarahastossa ponnistellaan ns. uuden kansainvälisen rahoitusarkkitehtuurin luomiseksi, jotta voitaisiin turvata kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden entistä vakaampi toiminta, ja siten lisätä pääomamarkkinoista riippuvaisten (eli luottoa tai sijoituksia tarvitsevien) maiden aseman turvallisuutta. Kysymyksessä on mittasuhteiltaan valtava, pitkän ajan vaativa ohjelma, joka koostuu monista eri osa-alueista. Siinä puututaan moniin keskeisimpiin ongelmavyyhteihin: talouspolitiikan läpinäkyvyyttä ja taloustiedon saatavuutta kehitetään; luodaan kansainvälisiä laatustandardeja rahoitusmarkkinoiden valvonnalle ja perusrakenteelle; ja pyritään lisäämään sijoittajien vastuuta ja koordinaatiomahdollisuuksia ongelmatilanteiden varalta. Valuuttarahastolla on keskeinen rooli näiden uudistusten kehittelyssä ja myös käytännön toteuttamisen koordinoinnissa ja valvonnassa.

Rahoitusmarkkinoiden parempi toiminta ei kuitenkaan yksin riitä aikaansaamaan tuotantoresurssien siirtymistä rikkaista maista köyhempiin maihin. Lisäksi tarvitaan myös kauppavirtojen vapauden turvaamista ja laajentamista. Jotta köyhimmät maat voisivat paremmin päästä osallisiksi niistä hyödyistä, joita maailmantalouden nopea yhdentyminen tuo, rikkaimpien maiden pitäisi avata rohkeasti markkinoitaan näiden maiden tuotteille. Tästä aiheutuisi sopeutumisvaikeuksia pienelle osalle rikkaimpien maiden väestöä, mutta sekä kehitysmaat että teollisuusmaiden väestön valtaosa hyötyisivät, edelliset parempien ansioiden, jälkimmäiset taas edullisten hintojen ja uusien kulutustavaroiden muodossa. Lisäksi kehitysmaiden vaurastuminen luo uusia markkinoita niille tuotteille, joihin rikkaat teollisuusmaat ovat erikoistuneet - esimerkiksi kännyköille!

Kehitysmaiden kannalta keskeinen asia olisi myös subventioiden vähentäminen teollisuusmaiden vientituotannossa. Nämä subventiot pitävät monien tuotteiden maailmanmarkkinahintoja keinotekoisen matalina ja ovat kokonaisuutena ottaen kiistatta vahingollisia, ainoina hyötyjinä ne, jotka teollisuusmaissa työskentelevät tukipalkkioiden varassa pyörivillä toimialoilla. Näitä taustoja ajatellen on outoa, että WTO:n toimintaa vastaan hyökkäävät juuri ne ihmisryhmät, jotka kokevat olevansa kehitysmaiden asialla.


Lopuksi

Hyvät valtiotieteen ylioppilaat, juhlivat kannunvalajat. Alun perin puhetta miettiessäni minulla oli tietenkin mielessäni lähemmin rahapolitiikkaan ja EMUun liittyvä aihe, jonka luonnollisesti tunnen paremmin omakseni. Globalisaatio on kuitenkin niin houkutteleva aihe, että halusin tahallani hieman samaistua nuoruus- ja opiskeluaikoihini ja ryhtyä rohkeasti "omimaan tulevaisuutta". En oikein osaa sanoa olisiko puheeni ollut kuulemanne kaltainen ilman sitä kokemusta, joka minulla on rahoitusmarkkinoiden toiminnasta, tai kansainvälisten järjestöjen toiminnasta tai toiminnasta eräissä kansalaisliikkeissä, tai ylipäänsä havainnoistani politiikasta.

Joka tapauksessa haluan jättää nämä ajatukset teille kannunvalannan kohteeksi. Samalla haluan myös paljastaa teille, miksi aikanaan vaihdoin valtiotieteelliseen ja siellä kansantaloustieteeseen – olenhan alun perin matemaatikko ja tilastotieteilijä. Syynä oli nimenomaan kiinnostukseni yhteiskunnasta, vallan ja vallankäytön analyysistä. En luonnollisestikaan ajatellut tulevani "kansan johtajaksi" alussa siteeraamani Klingen ja Kolben suomalaista ylioppilasmaailmaa koskevan havainnon mukaisesti - enkä sitä olekaan, mutta kyllä minulla hieman oli toiveita tulla "tulevaisuuden omistajaksi" ja vaikuttaa pieneltä osaltani maailmanmenoon. Tunnustan mielihyvin, että valtiotieteellinen tiedekunta oli minulle erinomainen valinta.