Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe "Puoli päivää tulevaisuuteen" -seminaarissa

Rahoitusmarkkinoiden trendit ja Euroopan tulevaisuus

Hyvät kuulijat, tarkoitukseni on tänään pohtia kanssanne Euroopan kehityksen tulevaa suuntaa erityisesti rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta. Aihe on mielestäni erittäin tärkeä, ei vain minulle ja muille keskuspankkien edustajille, vaan koko Euroopan talouselämälle ja myös EU:n politiikalle ja näin kaikille eurooppalaisille. Monet Euroopan tulevaisuutta tällä hetkellä muovaavista syvällisistä prosesseista kytkeytyvät nimittäin hyvin tiiviisti rahoitusmarkkinoiden toimintaan ja kehitykseen. Tämä yhteys on kaksisuuntainen. Euroopan poliittisten rakenteiden muuttuessa rahoitusmarkkinat heijastavat näitä muutoksia, ja uskon että kymmenen vuoden kuluttua eurooppalaiset rahoitusmarkkinat ovat monessa suhteessa täysin erilaiset kuin nykyään. Toisaalta rahoitusmarkkinoiden kehitys myös vaikuttaa siihen, kuinka Eurooppa voi uudistua ja kehittyä tulevina vuosina. Erityisesti rahoitusmarkkinapolitiikka on keskeisessä asemassa, kun EU pyrkii rakentamaan taloudellisesti yhtenäisempää ja dynaamisempaa Eurooppaa.

***

Yksi keskeisimmistä maanosassamme käynnissä olevista mullistuksista on EU:n tuleva itälaajeneminen. Se on tietenkin osa kommunismin romahduksen jälkeen toistakymmentä vuotta sitten alkaneista taloudellisista ja poliittisista muutoksista Euroopassa. EU:n itälaajenemishanke osoittaa, että nämä muutokset jatkuvat yhä, ei vain hakijamaissa, vaan koko Euroopassa, ja koskevat siis myös kaikkia EU:n nykyisiä jäseniä. Ajatellaanpa vaikka erittäin ajankohtaista keskustelua EU:n poliittisten rakenteiden uudistamisesta: se on käynnistynyt juuri siksi, että EU:n jäsenmäärä on lähivuosina kasvamassa. Rahoitusmarkkinoihin itälaajeneminen liittyy varsinkin siten, että rahoitusmarkkinoiden tehtävänä on kerätä ja välittää se valtava sijoituspääomien virta, jonka mukaan tulevat uudet jäsenmaat tarvitsevat saavuttaakseen vanhat EU-maat taloutensa kehitystason ja tehokkuuden suhteen. Teknisemmällä tasolla itälaajenemisen onnistunut läpivienti vaatii erityisesti hakijamaiden pankki- ja rahoitussektorien tehostumista ja niiden rahoitusvalvonnan kehittämistä. Tämä on tärkeätä, jottei EU:n laajentumisen huumaa seuraisi muutaman vuoden kuluttua rahoituskriisien krapula.

Toinen samaan aikaan käynnissä oleva muutosprosessi on EU:n sisäinen integraatio, joka etenee jatkuvasti ja sen edistäminen on tunnetusti yhteisön politiikan keskeinen tavoite. Tämä prosessi on nyt, sisämarkkinoiden ja rahaliiton toteuduttua, viemässä kohti Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhä täydellisempää yhdentymistä. Yhdentyminen koskee muun muassa arvopaperimarkkinoita, maksujärjestelmiä ja erilaisten pankki- ja rahoituspalvelujen markkinoita. Se vaikuttaa myös politiikkaan: rahoitusmarkkinoiden merkitys taloudessa on niin keskeinen, että niiden sulautuessa yhteen EU-maiden talouspoliittisen yhteistyön muullekin syventämiselle tulee yhä enemmän kysyntää. Rahoitusvalvonta on tässäkin kohdin etulinjassa, mutta monet muutkin talouspolitiikan lohkot, kuten esimerkiksi verotus, ovat myös esillä keskustelussa. Voidaan sanoa, että juuri nyt rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen on yksi keskeisiä Euroopan poliittista integraatiota eteenpäin vieviä moottoreita. Tässä suhteessa se vaikuttaa rinnan turvallisuus- ja ympäristöpolitiikan uusien haasteiden kanssa.

Väestön ikääntyminen on kolmas keskeinen prosessi, joka jo varsin läheisessä tulevaisuudessa vaikuttaa syvällisesti Euroopan talous- ja sosiaalipolitiikkaan ja myös rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Ikääntymisen vaikutukset rahoitusmarkkinoilla eivät kuitenkaan ole itsestään selvät, vaan ne riippuvat paljon siitä, miten talouspolitiikassa ratkaistaan ikääntymiseen liittyvät eläke- ja työvoimapoliittiset ongelmat. Todennäköiseltä näyttää, että eläkesäästäminen – joko julkinen tai yksityinen, mahdollisesti molemmat – tulee tulevan vuosikymmenen mittaan Euroopassa olennaisesti lisääntymään. Siksi ennustetaan, että ikääntyminen tekee Euroopan arvopaperimarkkinoista, ja varsinkin osakemarkkinoista volyymiltaan paljon suuremmat kuin ne ovat tähän asti olleet. Eläkerahastojen ja –säätiöiden merkityksen kasvu sijoittajina vaikuttaa edelleen taloudellisen vallan jakaantumiseen liike-elämässä, mm. suuryritysten hallintoon ja toimintaan.

Neljäs keskeinen prosessi, jonka haluan tässä mainita, on teknologian kehitys. Vaikka pahin ”hype” uuden tietotekniikan ympäriltä onkin viimeisten parin vuoden aikana karissut, on selvää, että sen vaikutukset talouteen ja yhteiskuntaan ovat vasta alussa. On ilmeistä, että uusi teknologia ja tietoyhteiskunnan kehittyminen vaikuttavat Euroopan rahoitusmarkkinoihin muuttamalla rahoitusmarkkinoiden toimintatapaa: viittaan tässä esimeriksi rahoituspalvelujen sähköiseen kauppaan tietoverkoissa tai sähköisen maksamisen kehittymiseen. Teknologia vaikuttaa siis rahoituspalvelujen markkinointiin, tuotantoon ja jakeluun. Ehkä tätä tärkeämpää kuitenkin on toisensuuntainen vaikutus: se, että rahoitusmarkkinoiden toiminta vaikuttaa ratkaisevasti Euroopan talouden dynaamisuuteen eli siihen, miten Eurooppa pystyy kehittämään ja hyödyntämään teknologisia innovaatioita. Juuri tästä syystä rahoitusmarkkinoiden yhtenäistäminen ja sitä kautta toiminnan tehostaminen on keskeisessä asemassa koko EU:n ehittämisstrategiassa.

Sekä odotukset sähköisen kaupankäynnin tulevasta merkityksestä että luottamus rahoitusmarkkinoiden kykyyn seuloa teknologiahankkeista parhaat ja toteuttamiskelpoisimmat on kärsinyt vakavia takaiskuja viimeisten noin kahden vuoden aikana. Internet- ja mobiiliteknologian arvostus pörsseissä on romahdusmaisesti laskenut ja monet hankkeet, joihin aikaisemmin oli rahoitusta runsaasti tarjolla, ovat osoittautuneet pettymyksiksi. Samalla yhä enemmän epäilyksiä on kohdistunut rahoitusmarkkinoiden kykyyn selviytyä tyydyttävästi kauas tulevaisuuteen suuntautuvien hankkeiden arvioinnista ja yritysjohdon toiminnan valvonnasta. Epäilyksiä ja kritiikkiä on esitetty varsinkin Yhdysvalloissa, mutta ei ole syytä luottaa sokeasti siihen, että olosuhteet Euroopassa olisivat markkinoiden tehokkuuden kannalta paremmat kuin Atlantin takana. Tässä yhteydessä on kuitenkin saman tien todettava, että rahoitusmarkkinoiden roolia rahoituksen suuntaajina ei hevin voida korvata. Esimerkiksi teknologiaboomin rahoitukseen liittyneet ylilyönnit osoittavat puutteita yritysten ja rahoitusmarkkinoiden toiminnan läpinäkyvyydessä ja sääntelyssä, mutta eivät suinkaan viittaa siihen, että rahoitusmarkkinoiden toimivuus olisi talouden menestyksen kannalta vähämerkityksinen asia: läksy on juuri päinvastainen. Viime aikojen kokemusten perusteella lainsäätäjien, keskuspankkien ja muiden viranomaisten on panostettava rahoitusmarkkinapolitiikkaan ja rahoitusmarkkinoiden perusrakenteiden arkkitehtuuriin enemmän kuin viime vuosikymmenellä oli tehty.

***

Rahoitusmarkkinoiden kehittämisen koko Euroopan tulevaisuuden kannalta keskeiseksi nähty merkitys tulee hyvin esiin EU:n talouden kehittämisstrategioissa. Lissabonissa keväällä 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto määritteli EU:lle kehittämisstrategian 2000-luvun ensi vuosikymmeneksi. Strategian sisältö tiivistettiin tuolloin vaatimukseen, että tämän vuosikymmenen aikana Euroopasta tulisi maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietopohjainen talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Lissabonin strategia laadittiin, jotta EU voisi vastata globaalin kilpailun ja tietotekniikan kehityksen haasteisiin. Strategiassa ei kuitenkaan ole keskeistä vain talous ja teknologia, vaan siinä haluttiin näiden ohella nimenomaan korostaa tavoitellun rakennemuutoksen sosiaalista dimensiota. Strategiassa talous ei ole itsetarkoitus, vaan samalla kun tavoitellaan dynaamista, tiedon ja teknologian hyödyntämiseen perustuvaa taloutta, tavoiteltu rakennemuutos tahdotaan yhdistää eurooppalaiseen, sosiaalista yhteenkuuluvuutta painottavaan yhteiskuntamalliin. Strategiassa keskeiseksi sekä talouden dynamiikan että sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta nähdään työllisyyden parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen.

Strategiaa muotoiltaessa Euroopan vahvuuksina mainittiin talous- ja rahaliiton instituutioiden avulla saavutettu erinomainen makrotaloudellinen vakaus ja väestön hyvä koulutustaso. Toisaalta ongelmina nähtiin sitkeästi korkeana pysyttelevä työttömyys ja palvelusektorin alikehittyneisyys, erityisesti tietotekniikan hyödyntämisen osalta. Ongelmaksi nähtiin myös korkeatasoisten tietotekniikan osaajien niukkuus Euroopassa.

Strategiassa kiinnitetään erityistä huomiota rahoitusmarkkinoihin. Tämä johtuu siitä, että markkinataloudessa juuri rahoitusmarkkinoiden toiminta pitkälti ratkaisee strategian tavoitteiden toteutumisen, nimittäin uusien investointien määrän ja suuntautumisen ja siten myös tuottavuuden pitkän aikavälin kasvun. Strategiassa todetaan, että tehokkaat ja läpinäkyvät rahoitusmarkkinat tukevat kasvua parantamalla pääomien kohdentumista ja alentamalla pääomakustannuksia. Niillä on siksi keskeinen rooli uusien ideoiden kehittelyssä ja käyttöönotossa sekä yrittäjyyden edistämisessä Euroopassa. Erityisesti riskirahoituksen markkinoiden kehittäminen on tärkeätä innovatiivisille PK -yrityksille, ja siten myös uusien työpaikkojen synnylle. Siksi strategiassa korostetaan todella yhtenäisten sisämarkkinoiden toteuttamisen tärkeyttä myös rahoituspalvelusektorilla. Erityisen paljon voitettavaa on niillä yhtiöillä, jotka ovat periaatteessa kyllin suuria herättääkseen ulkomaisten sijoittajien kiinnostusta, mutta kuitenkin sen verran pieniä, että osakkeiden markkinointi ulkomaille on tähän asti ollut niiden toiminnan laajuuteen nähden liian kallista.

Pehr Gyllenhammarin johdolla toiminut EU:n asiantuntijaryhmä on arvioinut, että pelkästään rahoitusmarkkinoiden toimintaa tehostamalla voitaisiin EU-maiden taloudellista kasvua kiihdyttää puolella prosentilla vuodessa, ehkä jonkin verran ylikin. Tällaisiin arvioihin liittyvät tulkinnanvaraisuudet ja epävarmuudet ovat varmasti suuria, mutta tätä luokkaa olevalla kasvuvaikutuksella olisi tietenkin erittäin suuri myönteinen merkitys Euroopan työllisyyden, kilpailukyvyn ja myös Euroopan valtioiden budjettitalouden kannalta. Toisaalta rahoitusmarkkinoiden häiriöt ja epävakaus, jos huonosti käy, voisivat aiheuttaa paitsi taloudellista vahinkoa, myös takaiskuja ja epävakautta Euroopan poliittisessa kehityksessä. Rahoitus- ja pankkikriiseissä tapaa tuhoutua paitsi taloudellista pääomaa ja työpaikkoja, myös poliittista ja sosiaalista pääomaa, ja siksi markkinoiden vakaa toiminta on laaja yhteiskunnallinen kysymys.

Mitkä sitten ovat markkinoiden tärkeimmät kehittämistarpeet? Euroopan rahoitusmarkkinoiden ehkä suurimpana ongelmana nykyään on pidettävä niitä edelleenkin vaivaavaa pirstoutuneisuutta. Huolimatta yhteisen rahan käyttöönotosta ja yhdestä, yhtenäisestä rahapolitiikasta rahoitusmarkkinat toimivat EU-alueella yhä monessa suhteessa kansallisesti eriytyneinä. Pisimmälle yhtenäistyminen on edennyt pankkien välisillä lyhyen rahan markkinoilla, jotka ovatkin käytännössä jo täysin integroituneet. Arvopaperimarkkinoilla tilanne on huonompi, mikä johtuu muun muassa lainsäädännön kansallisista eroista sekä arvopaperikaupan selvitys- ja toimitusjärjestelmien hajanaisuudesta. Kansainvälinen arvopaperikauppa on EU-alueen sisälläkin näin ollen paljon hankalampaa ja kalliimpaa kuin kansallinen. Erityisesti osakemarkkinat ovat integroituneet vielä heikommin kuin joukkovelkakirjamarkkinat. Tähän on viimeksi kiinnitetty huomiota Alexandre Lamfalussyn työryhmän raporteissa, jolta pohjalta uudistuksia pyritään viemään eteenpäin.

Rahoituspalvelujen vähittäismarkkinoilla tilanne on vielä epätyydyttävämpi kuin osakemarkkinoilla ja kansalliset rajat vaikuttavat käytännössä erittäin paljon rahoituspalvelujen vähittäiskauppaan jopa euroalueen sisällä. Myös Euroopan maksujärjestelmä on erittäin pirstaleinen. Vaikka erilaista standardointityötä on tehty jo pitkään, käytännössä maksaminen EU-maasta toiseen on paljon hankalampaa, hitaampaa ja kalliimpaa kuin maksaminen yhden maan sisällä, varsinkin kotitalouksien ja pienyritysten maksuissa. Tähän asiaan Komissio on tunnetusti äskettäin puuttunut maksupalvelujen hinnoittelua koskevalla regulaatiollaan, joka jo ensi vuonna (1.7.2003 alkaen) rajoittaa pankkien oikeutta periä rajat ylittävistä tilisiirroista korkeampia palkkioita kuin kotimaisista maksuista. Regulaatio ei yksin riitä ongelmaa korjaamaan, ja siksi on syytä pelätä, että maksujärjestelmän pirstoutuneisuus haittaa pääsemistä todellisiin yhtenäismarkkinoihin ei vain rahoituspalvelujen, vaan monien muidenkin tuotteiden markkinoilla. Maksujärjestelmäthän ovat kaikkien markkinoiden toiminnan kannalta välttämätön infrastruktuuri.

Toinen euroalueen rahoitusmarkkinoiden ongelma, niiden pirstoutuneisuuden ohella siis, on puutteellinen tehokkuus. Sekä pankkien että arvopaperipörssien kustannusrakenne on monissa Euroopan maissa varsin raskas, esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai vaikkapa Pohjoismaihin verrattuna, ja melko laajasti ollaan yhtä mieltä siitä, että rahoituspalvelujen tuotannossa on mahdollisuuksia huomattaviin kustannussäästöihin. Osittain tämä tehottomuus on seurausta markkinoiden pirstoutuneisuudesta, joka on rajoittanut kilpailua ja tehnyt kalliin kustannusrakenteen mahdolliseksi. Kustannuskysymys on myös vakauskysymys, koska vain kannattava ja kustannustehokas pankkisektori voi generoida riittävästi tulorahoitusta ja näin huolehtia vakavaraisuutensa riittävyydestä pitkällä aikavälillä.

Kolmas Euroopan rahoitusmarkkinoiden ongelma on, että kun markkinat kehittyvät ja yhdentyvät, rahoitusvalvonta uhkaa jäädä tässä kehityksessä jälkeen. Euroopan rahoitusvalvontahan perustuu ns. kotivaltioperiaatteeseen, joten rahoitustoimialan kansainvälistyessä yhä suurempaa osaa toiminnasta valvoo jonkin muun maan viranomainen kuin sen, jossa palvelu myydään. Myös talletusvakuutus saattaa yhä useammassa tapauksessa olla jonkin muun maan vastuulla kuin sen, jossa ongelmiin johtaneet riskit on otettu tai jossa korvauksiin oikeutetut tallettajat asuvat. Samalla pankki- arvopaperi- ja vakuutustoiminnan lähentyminen aiheuttaa uusia haasteita valvontaorganisaatioille. Viranomaisten monilukuisuus asettaa suuria vaatimuksia niiden väliselle tiedonkululle ja operatiiviselle yhteistyölle. Nämä vaatimukset kasvavat sitä mukaa kun rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen Euroopassa tavoitteiden mukaisesti etenee.

***

Lissabonin strategian toteuttaminen käytännön rahoitusmarkkinapolitiikassa päätettiin perustaa EU:n jo edellisenä vuonna hyväksymään ohjelmaan, joka tähtää nimenomaan rahoitusmarkkinoiden yhtenäistämiseen ja tehostamiseen EU-alueella. Tämä ohjelma on niin sanottu rahoituspalvelujen toimenpidesuunnitelma eli FSAP – Financial Services Action Plan – joka hyväksyttiin keväällä 1999 ja ulottuu vuoteen 2005.

Kaiken kaikkiaan FSAPiin sisältyi alun perin 42 eri ehdotusta toimenpiteiksi, joilla Eurooppaan voitaisiin luoda yhtenäiset, tehokkaat ja vakaat rahoitusmarkkinat. Ehdotuksilla pyrittiin edistämään neljää strategista tavoitetta:

Rahoituksen tukkumarkkinoiden täysi yhtenäistäminen EU-alueella;
Rahoituspalvelujen avointen ja turvallisten vähittäismarkkinoiden kehittäminen;
EU:n rahoitusmarkkinoiden jatkuvan vakauden varmistaminen;
Veroesteiden poistamisen rahoitusmarkkinoiden yhtenäistämisen tieltä

Ensimmäinen toimenpidesuunnitelman strategisista tavoitteista on todella yhtenäiset eurooppalaiset rahoituksen tukkumarkkinat. Tässä kehittämishankkeet keskittyvät lähinnä arvopaperi- ja johdannaismarkkinoihin, joissa pirstoutuneisuuden ongelmat ovat vakavimmat. FSAP:in mukaan sijoituspääoman saatavuus EU:n laajuisesti on yhtenäistettävä siten, että yksi tarjousesite riittää arvopaperien myyntiin koko EU:n alueella. Yritysten tilinpäätösinformaatio on yhtenäistettävä ns. IAS -standardin pohjalle. Eläkerahastojen kansainvälistä toimintaa EU:n sisällä on helpotettava. Arvopaperikaupan selvitysjärjestelmien toimivuutta on parannettava ja niiden kustannuksia alennettava.

Rahoituspalvelujen vähittäismarkkinoilla FSAP haluaa helpottaa rahoituspalvelujen kuten esimerkiksi asuntolainojen ja vakuutusten kauppaa EU-maiden välillä. Tällä alueella FSAP:n kehittämisehdotukset koskevat ennen muuta kuluttajasuojan toteuttamista rajat ylittävässä rahoituspalvelujen kaupassa. Toinen vähintään yhtä tärkeä prioriteetti on integroidun vähittäismaksujärjestelmän luominen EU-alueelle.

Rahoitusmarkkinoiden vakauden kehittämisen puolella FSAP tähtää valvontaviranomaisten välisen yhteistyön olennaiseen tiivistämiseen EU:ssa. Ohjelmaan kuuluu myös luottolaitosten ja vakuutusyhtiöiden tervehdyttämistoimia koskevien säädösten kehittäminen.

Verotuksen puolella FSAP pyrkii korkotulojen verotuksen osittaiseen yhtenäistämiseen määräämällä koroille minimiverotaso, jota kaikissa jäsenmaissa olisi vähintäänkin sovellettava. Tällä pyritään esimerkiksi siihen, että erot talletusten verokohtelussa eivät vääristäisi pankkikilpailua yhtenäistyvillä markkinoilla.

***

Sen jälkeen kun FSAP ja Lissabonin strategia hyväksyttiin, on tapahtunut paljon. EU:n piirissä on tehty määrätietoista työtä rahoitusmarkkinoiden integraation edistämiseksi ja huomattava osa FSAP:n sisältyvistä aloitteista on jo edennyt direktiivi- tai regulaatioasteelle, joskin paljon työtä on vielä tekemättä. Tämän työn on tapahduttava suurelta osalta talouselämän toimesta. On nimittäin muistettava, että rahoitusmaailma ei koostu kehittämispäätöksistä, ylätason strategioista eikä direktiiveistä, vaan käytännön liiketoiminnasta. Siksi FSAP ja muut tällaiset ohjelmat osoittavat arvonsa vasta eurooppalaisen talouselämän käytännön testissä.

Esimerkiksi eurooppalainen pankkisektori on reagoinut tuossa edellä mainitsemaani kansainvälisen vähittäismaksuliikenteen hinnoittelua koskevaan EU-regulaatioon perustamalla European Payments Council- nimisen yhteistyöjärjestön, joka on asettanut tavoitteekseen toteuttaa vision yhtenäisestä eurooppalaisesta maksualueesta. Järjestö ajaa mm. yleiseurooppalaisen maksujen selvityskeskuksen perustamista lähivuosien aikana. Tämä olisi tärkeä virstanpylväs Euroopan vähittäismaksujärjestelmien todellisessa yhdentymisessä, joka edellyttää kansainvälisten vähittäismaksupalvelujen tuotantokustannusten tuntuvaa alentumista.

Samalla kun integraatio- ja kehittämisohjelmia on kehitetty ja työstetty käytäntöön, ympäröivä maailma on muuttunut nopeasti. Enimmäkseen uutiset ovat olleet rahoitusmarkkinoiden kannalta huonoja. Tietotekniikka- ja telekommunikaatiosektorin kasvuodotukset ovat maailmanlaajuisesti laskeneet. Talouskasvun taittuminen on heikentänyt valtioiden budjettitasapainoa kaikkialla. Vuosi sitten syyskuun 11 päivänä tapahtuneet terrori-iskut ovat nostaneet turvallisuuskysymykset ja globaalin turvallisuusyhteistyön etualalle. Viimeksi huomio on suuntautunut kysymykseen, millaisen informaation varassa rahoitusmarkkinat toimivat. Enron’ista ja WorldCom’ista alkaneet kirjanpitoskandaalit ovat horjuttaneet luottamusta yritysten hallintoon ja niiden jakamaan markkinainformaatioon varsinkin Yhdysvalloissa, mutta tuntuu selvältä, etteivät näiden tapahtumien opetukset voi jäädä huomiotta Euroopassakaan.

Jos EU:n rahoitusmarkkinapolitiikka perustuisi pelkkään ”laissez faire” –tyyliseen sääntelyn purkamiseen, viimeisten kahden vuoden tapahtumat olisivat todennäköisesti aiheuttaneet suuria vaikeuksia pyrkimyksille yhtenäistää ja tehostaa Euroopan rahoitusmarkkinoita. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan FSAP ja muukin markkinoiden perusrakenteiden uudistamistyö etenee edelleen, ja enimmäkseen alkuperäisten tavoitteiden ja suuntaviivojen mukaisesti. EU:n rahoitusmarkkinoiden integraatio- ja tehostamisohjelma on siis toistaiseksi osoittautunut ehkä yllättävänkin ”myrskynkestäväksi”. Tämä johtuu siitä, että ohjelmat ovat keskittyneet rakentamaan yhtenäistä juridista ja muuta perusrakennetta, jonka varassa markkinat voisivat toimia tehokkaasti (avoimesti ja kilpailullisesti) ja samalla yhtenäisesti. Avaimena on siis, että kilpailun avaaminen kytketään osaksi prosessia, jossa markkinoita kehitetään vakaammiksi, läpinäkyvämmiksi ja turvallisemmiksi.

Vastaavaa sääntelyn kehitystyötähän tehdään nykyään myös laajasti globaalilla tasolla IMF:n, BIS:n ja Financial Stability Forumin piirissä, mutta siellä ratkaisuaan odottavat ongelmat ovat tietysti vielä suuremmat kuin EU:n sisäisessä työssä, jossa maiden lähtökohdat ovat sittenkin lähempänä toisiaan ja maiden poliittinen riippuvuus toisistaan on suurempi kuin globaalissa yhteistyössä. Myös yhteinen rahapolitiikka EMU-alueella on osaltaan tukenut Euroopan sisäistä rahoitusmarkkinoiden kehittämistyötä.

Yhtenäisten rahoitusmarkkinoiden rakentamisen on tarkoitus muuttaa koko EU:n talouselämää, tietysti nykyiset hakijamaat mukaan lukien. Tavoiteltu vaikutus ei ulotu vain luottolaitoksiin ja pörsseihin ja muualle rahoitusalalle, vaan teollisuuteen, kauppaan, palveluihin ja julkiseen talouteen. Kaikki nämä sektorit tulevat käynnissä olevan muutoksen seurauksena radikaalisti ”eurooppalaistumaan”, kun markkinat ja yritysten rahoitus- ja omistusrakenteet sulautuvat Euroopassa yhä enemmän yhteen. Rakennustyö tulee myös muuttamaan tekijöitään, eli EU-maiden hallituksia ja viranomaisia sekä myös komissiota, EKP:ta ja muita yhteisön toimielimiä. Yhteisen politiikan ja yhteisötason toimivaltuuksien merkitys tulee korostumaan. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn ja valvonta vaativat niin laajaa poliittista ja viranomaisyhteistyötä, että tämä työ omalta osaltaan voimakkaasti syventää myös poliittista integraatiota EU:n piirissä.

Kaiken kaikkiaan, rahoitusmarkkinoiden kehittämistyö on keskeisellä sijalla EU:n talouspoliittisessa yhteistyössä lähivuosina. Samalla tämä työkenttä on erinomainen esimerkki niistä hyödyistä, joita eurooppalaisella integraatiolla voidaan saavuttaa. Epäilen, että ilman EU:n yhteistä politiikkaa tällä alueella maanosamme talouselämä tuskin pääsisi hyötymään yhtenäisistä, avoimista ja turvallisista rahoitusmarkkinoista näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. EU:n yhtenäinen rahoitusmarkkinapolitiikka vahvistaa myös eurooppalaisten neuvotteluasemia globaaleilla foorumeilla, joissa eurooppalaiset näkökannat voivat näin saada sen painon, mikä niille kuuluu maanosamme taloudellisen painoarvon perusteella.

Klicka här för att redigera kakainställningar.: