Pankinjohtaja Sinikka Salon juhlapuhe Moodi r.y:n 35-vuotisjuhlassa
Tal och intervjuer
Tal
lördag 8.2.2003, kl. 0.00
Opiskelijajärjestöjen tilaisuuksissa vierailu ja opiskelijoiden tapaaminen on minusta erittäin mieluisaa, mutta samalla se saa minut ja varmaan monen muunkin tähän elämänvaiheeseen ehtineen henkilön aina myös hiukan haikealle mielelle. Mieleen nousee valtavasti rakkaita muistikuvia omilta opiskelijavuosilta. Erityisesti mieleen palautuu elävänä se nuorekas innostus ja oppimisen ilo, jota silloin koimme. Nyt vasta oikein ymmärtää, mikä merkitys opiskelijavuosien hengellä on koko myöhemmässä elämässä. – Toivottavasti nykyinenkin opiskelijapolvi osaa vastustaa kyynisyyden houkutuksia ja säilyttää positiivisen asenteen maailmaan, oppimiseen ja uuden tiedon merkitykseen elämässä. Opiskelussahan ei pitäisi olla kysymys vain tietojen ja taitojen omaksumisesta, vaan myös kasvamisesta osaksi tiettyä ammatillista yhteisöä, liittymistä sen arvoihin ja sen käsitykseen omasta tehtävästään yhteiskunnassa. Tässä asiassa opiskelijoiden järjestötoiminnalla on luonnollisesti suuri merkitys ja työkenttä.
Minusta on erityisen suuri ilo ja myös kunnia olla mukana juuri Moodin vuosijuhlassa, koska olen itsekin opiskellut tilastotiedettä (itse asiassa tilastotiede oli pääaineeni valtiotieteen maisterin tutkinnossani). Minulla oli opettajina suurenmoisia persoonia, mm. professorit Seppo Mustonen ja Leo Törnqvist – molemmat tilastotieteen uranuurtajia. Tunnen suurta lukkarinrakkautta tilastoalaa ja tilastotiedettä kohtaan. Vaikka oma elämänurani tekikin minusta loppujen lopuksi ekonomistin eikä statistikkoa, koko ammattiurani ajan olen ollut tekemisissä tilastojen ja niitä koskevien analyysien, indeksien ja indikaattorien kanssa sekä tutkijana että nyttemmin päätöksentekotilanteissa ja muodostaessani mielipiteitä ja kannanottojani. "Luulo ei ole koskaan tiedon väärti", ja voin sanoa, että arvostukseni tilastoalaa, ja tilastotieteen opintojen korostamaa informaation systemaattisen analyysin tärkeyttä kohtaan on aina ollut korkea ja on viime vuosina vain lisääntynyt.
Olen tietysti taloustilastojen ja talousanalyysien viikoittainen suurkuluttaja, mutta olen myös joutunut omalta osaltani vastuuseen tilastojen kehittämisestä, nimittäin niiden yhdenmukaistamisesta euroalueella. Lisäksi olen joutunut myös tuottajan asemaan, koska Suomen Pankki on yksi tärkeimmistä tilastotuottajista Suomessa, ja rahoitustilastojen tuotanto pankissa kuuluu omaan vastuualueeseeni. Unohtamatta tilastotieteen metodologista merkitystä päätäntätieteenä keskitynkin tässä puheen-vuorossani nimenomaan tilastotuotannon ja tilastojen laadun tärkeyteen.
***
Käytännön tilastotieteilijöitä on usein pidetty numeronpyörittäjinä, joiden työn kohtalona on päätyä kirjastojen perähyllyille pölyyntymään. Vaikka ymmärrettäisiinkin niiden asioiden valtava yhteiskunnallinen merkitys, joita tilastoilla kuvataan, tilastotieteilijän oma rooli on nähty silti liian usein kovin passiivisena ja kuivana. En tiedä, onko tällaisessa imagossa koskaan ollut perää, mutta sen tiedän, että nykyaikana mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta.
Monet nykyajan ilmiöt ovat korostaneet statistikkojen ammattikunnan yhteiskunnallista merkitystä ja vastuuta. En tarkoita tällä pelkästään sitä itsestään selvyyttä, että nykyisessä informaatioyhteiskunnassa tilastojen tuotanto ja käyttö ovat kasvaneet. Tapahtunut muutos on ollut merkittävämpi ja se johtuu nähdäkseni ennen muuta kansainvälistymisestä. Mm. talouspolitiikan ja ympäristöpolitiikan kansainvälistyminen on muuttanut tilastojen roolia politiikassa. Ennen tilastot nähtiin päättäjien informaation lähteenä, ja ajateltiin, että informaation tiivistäminen ja johtopäätösten teko on päätöksenteon apu, mutta kuitenkin selvästi politiikalle alisteinen asia.
Nykyisin tilanne on muuttunut, ja tilastoista on tullut yhä useammin informaation lisäksi myös normeja. Tämä on nostanut tilastoalan uudella tavalla yhteiskunnallisen päätöksenteon keskiöön, ei enää politiikalle alistettuna, vaan politiikan rinnalle. Euroopan integraatio antaa tästä paljon esimerkkejä. Syynä on se, että yhdentynyt Eurooppa toimii harmonisoitujen mittarien varassa.
Kuten tiedätte, Euroopan unionilla ei ole keskitettyä hallintokoneistoa, ei talouspolitiikassa, ei sosiaalipolitiikassa, ei ympäristöpolitiikassa eikä muillakaan keskeisillä elämänalueilla. Kuitenkin Eurooppa harrastaa kunnianhimoista ja tiivistyvää talouspolitiikan koordinointia. Yhteinen politiikka ei kumminkaan perustu yhteiseen administraatioon, vaan se perustuu yhteisiin normeihin, joita sitten kansallisen tason hallinnossa pannaan täytäntöön. Esimerkiksi talouspolitiikassa meillä on vakaus- ja kasvusopimus, jonka tarkoituksena on huolehtia siitä, että rahaliiton jäsenvaltiot eivät elä toistensa kustannuksella tai muuten häiritse toisten jäsenmaiden taloudellista tilannetta. Sopimus koskee julkisen velan ja julkisten alijäämien määrää euroalueen jäsenmaissa. Muutenkin talouspolitiikassa on lukuisia koordinointiprosesseja, jotka yhteen sovittavat jäsenmaiden politiikkaa vertaispainostuksen ja yhteisesti sovittujen normien avulla. Kaikki nämä talouspolitiikan normit perustuvat tilastoihin: kansantalouden tilinpitoon, työvoimatilastoihin, rahoitustilastoihin ja niin edelleen.
Jos tilastonormien merkitys on kasvanut Euroopan integraatiossa, vastaava ilmiö näkyy myös globaalilla tasolla. Ajatellaan esimerkiksi ympäristöpolitiikkaa. Kioton sopimus, päästökauppa, koko se kansainvälinen yhteistyö, jolla maapallo koetetaan säilyttää tuleville sukupolville, perustuu tilastoindikaattoreiden käyttöön politiikan normeina. Toinen esimerkki tilastojen merkityksen kasvusta globaalipolitiikassa on työ kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kehityksen vakauttamiseksi, eli niin sanottu uusi kansainvälinen finanssiarkkitehtuuri. Tätä on viime vuosina rakennettu kansainvälisten järjestöjen yhteistyönä. Keskeinen merkitys tässä uudessa finanssiarkkitehtuurissa on normien kehittäminen eri maiden taloustilastojen sisällölle, laadulle ja valmistumisnopeudelle.
On siis tultu maailmaan, jossa kansainvälinen poliittinen yhteistyö yhä enemmän toimii tilastokäsitteiden ja niiden normittamisen kautta. Samalla kansallisen tason politiikka joutuu yhä enemmän peilaamaan itseään niitä normeja vastaan, joista eurooppalaisella tasolla tai globaalilla tasolla on määritelty. Mittareina toimivat ne tilastot, joita kansalliset viranomaiset tuottavat.
***
Samalla kun tilastojen rooli on noussut politiikan apuvälineestä politiikan kiintopisteeksi ja mittatikuksi, myös tilastoviranomaisten asema on noussut uuteen valoon.
Viime aikoina julkisuudessa näkynyt sananvaihto pääministeri Lipposen ja tilastokeskuksen pääjohtaja Heli Jeskasen välillä, koskien työttömyystilastojen laadintaperusteita ja Suomen työttömyyden mahdollista puolittumista, oli todennäköisesti pitkälti sanomalehdistön paisuttelemaa eikä minun tietääkseni heijastanut mitään todellisia mielipide-eroja siinä, miten Suomen tilastotuotanto pitäisi hoitaa. Pikemminkin se korosti sitä, miten korkeat laatuvaatimukset kansainvälinen tilastollinen yhteistyö asettaa eri maiden taloustilastoille. Samalla se myös oivallisesti toi esiin, kuinka tärkeitä tilastot ovat nykyajan yhteiskunnassa, ja kuinka tärkeitä asioita ovat tilastoviranomaisten riippumattomuus ja kiistaton ammattitaito. Tämän esimerkin jälkeen jokainen ymmärtää, miten vahingollista olisi, jos olisi mitään epäilyksiä siitä, että tilastonlaatijat ottavat poliittisia tarkoituksenmukaisuusnäkökohtia työssään huomioon.
Meille keskuspankkilaisille läheinen esimerkki tilastotuotannon riippumattomuuden ja objektiivisuuden tärkeydestä koskee edellä mainitsemaani Euroopan vakaus- ja kasvusopimusta. Viime aikoina joissakin Euroopan maissa on ollut vaikeuksia saada valtiontalouden alijäämät mahtumaan sopimuksessa mainittuihin rajoihin. Koko Euroopan talouspolitiikan koordinaation uskottavuus riippuu tässä tilanteessa siitä, voidaanko luottaa kansallisiin tilastoviranomaisiin, että he tekevät tehtävänsä kylmäverisesti ja objektiivisesti, ammatillisesta integriteetistään tinkimättä. Jos toisin epäiltäisiin, koko eurooppalainen talouspoliittisen yhteistyön rakennelma joutuisi luottamuskriisiin.
Tilastoviranomaiset ovat näin yhä vahvemmin liittyneet siihen julkisten viranomaisten ryhmään, joiden ehdoton riippumattomuus ja integriteetti on niiden toiminnan kannalta välttämätöntä. Tuomioistuimethan on vanhastaan nähty instituutioina, joiden olemassaolon oikeutus on kiinni niiden itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta. Viimeistään Euroopan rahaliiton perustamisen aikoihin kävi selväksi, että myös keskuspankit kuuluvat samaan joukkoon. Ehkä sallitte minun sanoa muutaman sanan myös keskuspankeista tässä yhteydessä.
Kun Euroopan rahaliittoa suunniteltiin, keskeinen asia oli rahapolitiikan luotettavuus ja uskottavuus. Monet Euroopan maat olivat kärsineet valuuttansa arvoon kohdistuneesta epäluottamuksesta, mikä oli näkynyt korkeana inflaationa, korkeina korkoina ja valuuttaspekulaationa. Euroopan yhteinen raha piti perustaa sellaiselle pohjalle, että tällaisesta epäluottamuksesta päästäisiin lopullisesti eroon. Ratkaisuksi tuli, että Euroopan keskuspankista muodostettiin itsenäinen ja riippumaton instituutio, jolle kuitenkin annettiin selkeä, lakiin kirjattu tavoite: hintavakauden ylläpitäminen euroalueella. Taloudelliset suhdanteet vaihtelevat, mutta kokemus osoittaa, että rahaliiton instituutiorakenne on onnistunut. Eurooppa ei kokonaisuutena ole vuosikymmeniin nauttinut matalammista koroista ja alhaisemmasta inflaatiosta kuin nykyisin. Rahapolitiikan luottamus on radikaalisti parantunut. Valuuttakriisit, jotka vielä viime vuosikymmenen alussa aiheuttivat suurta tuhoa monissa Euroopan maissa, Suomessakin, ovat jääneet historiaan.
***
Arvoisat tilastotieteilijät,
Olen puheenvuorossani korostanut tilastoalan yhteiskunnallisen merkityksen kasvua. Tilastotieteilijän työ on tuskin koskaan ollut pelkkää suorittamista, numeroiden murskaamista jonkun toisen tahon raaka-aineeksi. Nykyisin, ja viimeistään nykyisin, tilastot ovat talouden, yhteiskunnan ja ympäristön objektiivinen mittaristo, joka voi täyttää tehtävänsä vain jos alalla työskentelee omistautunut ja ammattietiikastaan huolehtiva yhteisö. Ammattietiikka syntyy ammattiylpeydestä ja nöyryydestä – ylpeydestä omasta tehtävästä ja nöyryydestä suhteessa oppimiseen ja uusiutumiseen. Olkaa siis ylpeitä siitä, että olette tilastotieteilijöitä.
Kiitän Moodi ry:tä tästä päivällistilaisuudesta ja toivotan yhdistyksellenne menestystä sen osaltaan ylläpitäessä suomalaisen tilastoalan ammattikunnan pitkiä ja hienoja perinteitä!