Pankinjohtaja Sinikka Salon puhe Sijoitus-Invest 2003 -tapahtumassa

Tal och intervjuer Tal onsdag 12.11.2003, kl. 0.00
Sijoittajan rooli Euroopan rakennemuutoksessa


Hyvät kuulijat, naiset ja herrat. Minulle on erittäin mieluisa tilaisuus olla mukana täällä Sijoitus-Invest –tapahtumassa ja vaihtaa kanssanne ajatuksia rahoitusmarkkinoiden tilanteesta ja näkymistä. Tämän mahdollisuuden tekee vielä kiinnostavammaksi ajankohtainen tilanne markkinoilla ja talouspolitiikassa. Olemmehan monellakin tapaa tietynlaisessa käännekohdassa. Tämä koskee ensinnäkin suhdannekehitystä. Viime vuosia on sävyttänyt kansainvälinen talouden matalasuhdanne, jonka vaikutuksia ei ole voitu ohittaa pääomamarkkinoilla, rahapolitiikassa eikä myöskään työmarkkinoilla tai valtiontaloudessa. Nyt vihdoin on merkkejä kauan odotetun kasvun käynnistymisestä, selvimmin Yhdysvalloissa, mutta myös täällä Euroopassa, ja etualalle ennustajien ja analyytikkojen mielessä ovat nousseet kysymykset elpymisen voimasta ja kestävyydestä. Mahdollisen suhdannekäänteen lisäksi ajankohtaiseen talousproblematiikkaan kuuluu myös monia tärkeitä rakenteellisia kysymyksiä, ja haluaisin ottaa tässä esille niistä muutamia.

Olen luvannut puhua tänään sijoittajan roolista muuttuvassa Euroopassa. Maanosamme on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut suurten ja yhä jatkuvien taloudellisten ja poliittisten mullistusten kohteena, mutta Euroopan muutos on silti vielä tänäänkin aiheena mitä ajankohtaisin. Euroopan kehitys on sitä paitsi nyt tullut sellaiseen vaiheeseen, jossa juuri rahoitusmarkkinoiden toiminnan merkitys maanosan tulevaisuuden kannalta on monestakin syystä ratkaisevan tärkeä. Monet tärkeät eurooppalaiset kysymykset, kuten maanosamme kilpailukyky, EU:n itälaajentuminen ja päätöksenteon sopeuttaminen laajentumisen mukanaan tuomiin haasteisiin, väestön ikääntyminen ja julkisen taloudenpidon ongelmat sitoutuvat tiiviisti juuri rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Tämä eurooppalainen problematiikka tietysti vaikuttaa vahvasti myös Suomessa, jonka rahoitusmarkkinat on tänään jo selvästi nähtävä nimenomaan osana yhtenäistyvää eurooppalaista rahoitusmarkkina-aluetta.

* * *

Keväällä 2000 Eurooppa-neuvosto asetti unionin tavoitteeksi kehittää EU:sta kymmenessä vuodessa maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin talousalue. Tämän linjauksen, niin sanotun Lissabonin strategian, taustalla oli huoli Euroopan taloudellisesta kilpailukyvystä ja tulevasta taloudellisesta kasvusta kiristyvän kansainvälisen kilpailun oloissa. Pelättiin, että uusien teollisuusmaiden kilpailu heikentää Euroopan kilpailukykyä ja vie työpaikkoja perinteisessä low-tech tuotteissa, samalla kun Yhdysvaltojen etumatka vaikeuttaa menestymistä high-tech aloilla.

Strategia lähtee siitä, että ainoastaan innovaatioiden ja rakennemuutoksen edistäminen ja kilpailullisten, yhtenäisten sisämarkkinoiden kehittäminen voivat turvata Euroopan taloudellisen ja myös sosiaalisen hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Lissabonin strategian toteuttaminen on lähtenyt liikkeelle varsin hankalissa olosuhteissa. Viime vuosien taloudellinen kehitys Euroopassa on ollut pettymys, mutta tarve saada uutta dynamiikkaa maanosan talouteen tunnustetaan ehkä juuri siksi nykyään yleisemmin kuin koskaan.

Rahoitusmarkkinoiden hyvän toiminnan merkitys Lissabonin tavoitteiden toteuttamisessa on keskeinen. Juuri rahoitusmarkkinoiden tehtävänähän on valita ne ideat ja yritykset, joihin tuleva taloudellinen kasvu perustuu. Rahoitusmarkkinoiden on myös koottava ja mobilisoitava varat tämän kasvun rahoittamiseksi. Jotta kaikki tämä voisi tapahtua, Euroopan rahoitusmarkkinoiden tulisi toimia mahdollisimman tehokkaasti. Nykyisiä markkinoita merkittävästi laajemmat ja syvemmät markkinat voidaan saada aikaan ainoastaan integroimalla nykyiset markkinat yksiksi yhtenäisiksi markkinoiksi. Tätä kautta saadaan mittakaavaetujen lisäksi lisää kilpailua, ja kilpailun kautta lisää tehokkuutta.

Kaikesta viime vuosina tapahtuneesta integraatiosta huolimatta, ja yhteisen rahan toteuttamisen jälkeenkin, Euroopan rahoitusmarkkinat ovat nimittäin edelleen monessa suhteessa liian pirstoutuneet, jos niitä verrataan esimerkiksi Yhdysvaltojen yhtenäisiin ja hyvin likvideihin markkinoihin.

Vaikka pankkien väliset lyhyen rahan markkinat ja pankkien välinen maksuliikenne toimivat nykyään jo hyvin yhtenäisesti koko euroalueella, arvopaperien tukkumarkkinoilla on edelleen paljon kansallisia raja-aitoja, ja rahoituspalvelujen vähittäismarkkinat ovat enimmäkseen täysin kansallisesti organisoituneet. Esimerkiksi sellaisissa keskeisissä tuotteissa kuin pankkilainoissa, talletuksissa, sijoituspalveluissa ja maksuliikkeessä ei vielä voida puhua aidosti yhtenäisistä eurooppalaisista markkinoista.

On selvää, että Euroopan rahoitusmarkkinoiden rakennemuutos tulee jatkumaan, ja sen vääjäämättömänä suuntana on yhtenäisemmät markkinat, pienemmät kaupankäyntikustannukset ja sujuvampi kansainvälinen maksuliikenne. Tähän suuntaan vaikuttaa sekä kansainvälinen kilpailu että viranomaisten välinen EU-tason yhteistyö, jossa koetetaan asteittain purkaa kansallisista rajoista johtuvia kilpailun esteitä. EU:n toimenpiteet rahoitusmarkkinoiden yhtenäistämiseksi on koottu niin sanottuun rahoituspalvelujen toimenpideohjelmaan (FSAP), josta sovittiin vuonna 1999 ja jonka pitäisi olla implementoitu vuoteen 1995 mennessä.

Rahoitusmarkkinoiden yhtenäistymiskehityksen rakenteellisia vaikutuksia ja tämän kehityksen nopeutta on vaikea ennustaa varmasti. Todennäköiseltä kuitenkin näyttää, että eurooppalaisessa rahoitusmaailmassa – niin pankkialalla kuin arvopaperitoiminnassakin – tullaan näkemään paljon enemmän kansalliset rajat ylittäviä toimialajärjestelyjä kuin tähän saakka. Suomi ja muut pohjoismaat ovat tässä suhteessa olleet edelläkävijöitä, osaksi varmaankin pienuutensa mutta osaksi ehkä pankkien aiemmin kokemien vaikeuksien vuoksi. Toinen todennäköinen kehityskulku on markkinoiden lisääntyvä arvopaperistuminen, jota kaupankäyntikustannusten lasku toivottavasti vauhdittaa. Kolmas kehityskulku lienee sijoitusten kotimaaharhan – home country bias – asteittainen väheneminen, joka tulee tehostamaan riskien hajauttamista Euroopassa. Suomalaisten sijoittajien kannalta kaikki nämä kehityskulut ovat lupaavia, mutta samalla ne asettavat yhä suurempia vaatimuksia sille tietopohjalle, jonka varassa sijoituspäätöksiä tehdään.

Nykyinen eurooppalainen talouspolitiikka tunnustaa rahoitusmarkkinoiden ratkaisevan merkityksen taloudellisen kasvun vauhdittamisessa. Suuria odotuksia asetetaan myös sille, mitä voidaan saavuttaa rahoitusmarkkinoita yhtenäistämällä ja niiden kilpailullisuutta lisäämällä. Testinä on viime kädessä se, miten hyvin uusien innovaatioiden ja kasvavien yritysten rahoitus tulevaisuudessa toimii ja miten osakemarkkinat edesauttavat tuottavuutta kasvattavien rakennejärjestelyjen toteuttamista vakiintuneiden yritysten kesken.

* * *

Toinen Euroopan ajankohtaisista taloudellisista haasteista, jonka haluaisin nostaa esille tässä esityksessäni, on EU:n itälaajentumisen taloudelliset seuraukset. Kymmenen uutta jäsenmaata Virosta Maltaan liittyy ensi keväänä EU:n jäseniksi. Näiden maiden liittyminen lisää EU:n väestömäärää 75 miljoonalla, minkä seurauksena EU:n väkiluku tulee ylittämään Yhdysvaltain ja Venäjän yhteenlasketun väestömäärän. Taloudellinen potentiaali on siis huomattava. Toisaalta uudet jäsenmaat ovat kuitenkin taloudelliselta kehitykseltään niin paljon muuta EU:ta jäljessä, että niiden yhteen laskettu talous on vain kuutisen prosenttia nykyisen EU:n taloudesta, siis suunnilleen Hollannin suuruusluokkaa. Kasvu uusissa EU-maissa on toki ollut selvästi vanhaa EU:ta nopeampaa. Kasvua tarvitaan myös jatkossa, koska elintason ja tuottavuuden kuilua on vielä paljon kurottavana: uusien jäsenmaiden henkeä kohti laskettu BKT on toistaiseksi vain noin puolet siitä, mitä se on vanhoissa jäsenmaissa.

EU:n itälaajeneminen on haaste monessa suhteessa, myös rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta. Siinä missä Lissabonin strategian toteutuminen nojautuu rahoitusmarkkinoiden kykyyn siirtää varoja heikommin tuottavilta aloilta uusille ja lupaaville toimialoille, itälaajenemisen menestyminen nojaa paljossa rahoitusmarkkinoiden kykyyn siirtää varoja maantieteellisesti, kypsistä talouksista uusiin markkinatalousmaihin. Taloudellinen konvergenssi, jota tapahtuu kun EU:n uudet jäsenmaat asteittain kurovat umpeen Läntisen Euroopan taloudellista etumatkaa, vaatii nimittäin paljon investointeja. Korkeaa investointiastetta ei vaadita vain uusien jäsenmaiden teollisuudessa, vaan myös niiden infrastruktuurissa ja asuntosektorilla ja niin edelleen. Sijoittajat ovat tietenkin myös huomanneet konvergenssiin liittyvät suuret mahdollisuudet, ja EU-jäsenyyden toteutumisen voi odottaa parantavan näiden maiden investointi-ilmastoa entisestäänkin.

Uudet jäsenmaat ovat jo vuosia nauttineet huomattavista suorien sijoitusten virroista, ja tämän tilanteen odotetaan jatkuvan tulevaisuudessakin, vaikkakin yksityistämisprosessin loppuunsaattamisen takia suorat sijoitukset saattavat vastedes jossain määrin vähentyä aikaisemmilta tasoiltaan. Suorien sijoitusten lisäksi (ja osin suorien sijoitusten mukana) vaihtotaseiden alijäämiä on katettu myös finanssisijoituksilla. Uusien jäsenmaiden vaihtotaseet ovat olleet selvästi alijäämäisiä. Näin kuuluukin olla, jos taloudellisen konvergenssin halutaan etenevän ripeästi. Laajoihin pääomanliikkeisiin liittyy kuitenkin omat ongelmansa. Kokemus osoittaa, että suuret pääomanliikkeet johonkin maahan voivat aiheuttaa epävakautta, jos ne ovat suurempia kuin mitä maan talous pystyy sulattamaan, tai jos ne tehdään ilman syvällistä tietoa niistä hankkeista, joita tällä pääomalla rahoitetaan. Historiassa on paljon esimerkkejä tällaisten ylilyöntien huonoista seurauksista.

Uusien jäsenmaiden talouspolitiikan kestävyyteen ja niiden markkinoiden perusrakenteen luotettavuuteen on EU:ssa kiinnitetty eritäin paljon huomiota. Itälaajenemista on edeltänyt valtava investointi yhteiskunnalliseen ja inhimilliseen pääomaan uusissa jäsenmaissa. Kaikesta huolimatta on todettava, että vakautta ei voida milloinkaan turvata pelkästään lainsäädännöllä, regulaatiolla ja talouspolitiikan koordinoinnilla. Viime kädessä rahoitusmarkkinoiden vakaus aina, ja myös itälaajenemisen tapauksessa, riippuu paljon myös rahoitusmarkkinoiden ammattilaisten asiantuntemuksesta, taidosta ja moraalistakin.

* * *

Kolmas Euroopan ajankohtaisista haasteista on väestön ikääntyminen. Väestöennusteiden mukaan yli kuusikymmenvuotiaiden osuus Euroopan väestöstä lähtee lähivuosina jyrkkään kasvuun, ja vanhusväestön osuus todennäköisesti puolitoistakertaistuu kolmessa vuosikymmenessä. Tämä on ennennäkemätön muutos, ja merkitsee tietysti erittäin suurta rasitetta eurooppalaisille eläkejärjestelmille ja myös laajemmin koko hyvinvointiyhteiskunnalle. Ikääntymisshokkiin varautuminen vaatii säästämisen kasvua yhteiskunnassa. Osaksi lisääntyvä säästäminen tulee tapahtumaan kollektiivisissa järjestelmissä, missä suhteessa Suomi on eurooppalainen edelläkävijämaa; merkit viittaavat kuitenkin siihen, että kiinnostus myös yksityiseen eläkesäästämiseen kasvaa.

Tämän kehityksen odotetaan lisäävän rahoitusmarkkinoiden käyttöön tulevien varojen määrää. Tämän vision toteutumista on rahoitusmarkkinoilla tunnetusti odotettu jo jonkin aikaa. Pankit ja vakuutusyhtiöt ovat pyrkineet kehittämään ja markkinoimaan uusia tuotteita, mutta osakemarkkinoiden viime vuosien huono kehitys on ilmeisesti lykännyt sijoitusmarkkinoiden kasvua suhteessa siihen, mitä vielä muutama vuosi sitten odotettiin. On kuitenkin todennäköistä, että eläkesäästämisen kasvu jatkossa vielä kiihtyy. Yhtä todennäköistä on, että kuten markkinataloudessa yleensäkin, kaikkien sijoitustuotteita tarjoamaan pyrkivien yritysten – tai niiden asiakkaiden - odotukset tuskin toteutuvat.

Yksityisen eläkesäästämisen kasvu tulee tuomaan yhä suuremman osan väestöstä jatkuvaan kosketukseen rahoitusmarkkinoiden kanssa. Arvopaperisidonnainen eläkesäästäminen voi jopa nousta perinteisten pankkitalletusten rinnalle todelliseksi jokamiehen ja jokanaisen säästämismuodoksi. Se, käykö näin riippuu tietenkin markkinakehityksestä, mutta joka tapauksessa asiakaspiirin kasvun mahdollisuus merkitsee, että näitä sijoitustuotteita markkinoivilla yrityksillä on tulevaisuudessa kasvava vastuu ei vain asiakkaittensa varojen sijoittamisesta, vaan koko rahoitusalan uskottavuudesta suuren yleisön silmissä. Tämäkin näkökohta korostaa nimenomaan luottamuksen, ammattitaidon ja etiikan yhä kasvavaa merkitystä rahoitustoiminnassa. Voidaan aina sanoa, että sijoittajan ei pidä tehdä tyhmyyksiä, mutta vähintään yhtä totta on, että piensijoittajankin on voitava luottaa ammattilaisen hänelle antamaan kuvaan eri tuotteiden riskeistä ja tuotoista.

* * *

Hyvät kuulijat! Tulevaisuuden Eurooppa, enkä tarkoita tässä mitään poliittista yläkerrostumaa vaan sitä Eurooppaa, jossa me kaikki elämme, rakentuu pitkälle rahoitusmarkkinoiden tehostuvan toiminnan varaan. Tämä on yksi niistä pilareista, jonka varaan koko EU:n talouspoliittinen strategia on rakennettu. Euroopan kehitys tulee siksi todennäköisesti edelleen kasvattamaan rahoitusmarkkinoiden yhteiskunnallista merkitystä.

Nykyisillä rahoitusmarkkinoilta sijoittajan valintamahdollisuudet ja hänen käytettävissään olevan tiedon määrä ovat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin. Samalla käynnissä olevat suuret rakennemuutokset ja näköpiirissä oleva rahoitusmarkkinoiden volyymien ja asiakaskunnan kasvu vaativat kaikilta sijoitustoiminnan osapuolilta yhä suurempaa ammattitaitoa, asiantuntemusta ja vastuuntuntoa. Tämä on todellinen kohtalonkysymys sekä yksittäisen toimijan kannalta että koko talouden kannalta.

Lopuksi vielä sananen markkinoinnista, jota varten nyt alkava sijoitustapahtumakin on järjestetty. Rahoitusalalla jos missään hyvän markkinoinnin on oltava informoivaa markkinointia. Sijoitusammattilaisen ammattitaitoon ja tarkoitusperiin on voitava luottaa kuin lääkäriin, koska sijoitusammattilainen on paitsi kaupankäynnin osapuoli, myös piensijoittajan kannalta keskeinen informaation lähde. Näissä merkeissä toivotan tälle tapahtumalle ja sen osanottajille parasta menestystä.