Helsingissä 24.3.2007
Arvoisat akateemiset naiset!
Haluan puhua teille kolmesta itselleni läheisestä teemasta – jopa missiosta. Sillä minulla on aina koko työurani ja elämäni ajan ollut asioita, joita olen halunnut viedä eteenpäin. Näitä asioita ovat: eurooppalaisuus, hyvinvointivaltio ja tasa-arvo. Minun maailmankuvassani ne kuuluvat linjakkaasti yhteen!
Aloitan eurooppalaisuudella:
Jotta voimme olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa EU:ssa, jossa meitä koskevista asioista päätetään, tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat – Paavo Lipposta siteeraten – ”kuin kala vedessä Euroopassa”. Jotta voisimme päästä tavoitteeseen tältä osin, meidän suomalaisten tulee löytää uudelleen eurooppalaiset juuremme ja eurooppalainen identiteettimme ja päästävä irti siitä mielestäni vielä varsin kyräilevästä suhtautumista yhteiseen EU:humme.
Itse olen miettinyt, miksi minun on niin helppo identifioida itseni eurooppalaiseksi ja miksi Eurooppa, nimenomaan Manner-Eurooppa, tuntuu minusta läheiseltä. Varmaankin se, että rakastumiseni Saksaan ja Ranskaan tapahtui herkkinä nuoruusvuosinani, on pohjimmainen syy siihen, että olen Eurooppa-fani.
Ensimmäisen ulkomaanmatkani ilman perhettäni tein 14-vuoden ikäisenä Saksaan kesällä 1962. Muistan vieläkin sen vapauden tunteen kun katselin legendaarisen höyrylaiva Ariadnen kannelta edessä avautuvaa ulappaa. Jokaiselle nuorelle kuuluvan oivalluksen, että ”edessä oli koko elämä”, minä siis koin enteellisesti Itämerellä matkalla kohti Manner-Eurooppaa. Myös rakkauteni Ranskaan on peräisin nuoruusvuosiltani.
Nuorena hankittu tuntuma Saksaan sekä myös ranskalaisuuteen on helpottanut kontaktien solmimista kollegoihin sekä tutkimuksen että keskuspankkitoiminnan piirissä. Ja huomaamattani minulle onkin vuosien kuluessa kasvanut ystävyys- ja kollegaverkosto, jonka jäseniin olen törmännyt vuosien kuluessa eri yhteyksissä.
Eurooppalaisuus on siis aina ollut minulle läheinen asia, ja Suomen liittyminen EU:n jäseneksi luonnollinen ratkaisu – kun se vihdoin saattoi toteutua. Niinpä se, että heti puoli vuotta jäseneksi tulomme jälkeen kesällä 1995 saatoin aloittaa työskentelyn Euroopan rahapoliittisessa instituutissa (EMI), ja olla perustamassa ja jatkaa työskentelyä Euroopan keskuspankissa oli upeaa. Vaikka keskuspankki-ihmisiä pidetään ”kuivina teknokraatteina”, näinä talous- ja rahaliiton suunnittelu- ja alkuvuosina, jotka vietin Frankfurtissa, työtämme leimasi aito innostus ja eurooppalainen henki.
Kun sitten tulin takaisin Suomeen, tunsin, että minulle puhtaasti ammatillisten tehtävien lisäksi kuuluisi eurooppalaisen hengen kohottaminen kotimaassa. Eurooppa-missioni selkeni entisestään. Uusi asema Suomen Pankin johtokunnassa myös suorastaan velvoittaa puhumaan eurooppalaisuudesta. Onhan Suomen Pankki osana Eurojärjestelmää mitä eurooppalaisin instituutio. Rahapolitiikka ja rahoitusmarkkinoiden eurooppalaisen integraation edistäminen ovat EU-tason asioita – rahapolitiikka on yksi kolmesta yhteisestä politiikasta (muut kaksi ovat maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka). Suomen Pankki yhdistää Suomen EU:n rahatalouteen.
Entä euro ja Eurojärjestelmä, EU:n sisämarkkinat?
Huomenna 25.3.2007 tulee kuluneeksi 50 vuotta Euroopan integraatioprojektin käynnistäneestä Rooman sopimuksen solmimisesta. Me suomalaiset, jotka saatoimme liittyä mukaan tähän projektiin vasta 45 vuotta tätä myöhemmin, kylmän sodan päättymisen jälkeen, emme aina muistakaan, että EU:n integraatio rauhan ja hyvinvoinnin takaamiseksi Eurooppaan on koko ajan mennyt eteenpäin – välillä hitaammin, välillä nopeammin. Viimeisen runsaan viidentoista vuoden aikana eteneminen on ollut huimaa – EU:n sisämarkkinat vuonna 1992, yhteinen raha ja rahapolitiikka vuonna 1999, laajeneminen 2004 ja jälleen tämän vuoden alussa Bulgarian ja Romanian liittyessä jäseniksi. Tällä hetkellä EU:hun kuuluu 27 valtiota, joiden alueella asuu 490 miljoonaa ihmistä. Myös euroalue laajeni vuoden vaihteessa, kun Slovenia otti käyttöön euron. Euroalueeseen, jonka rahapolitiikasta vastaa EKP ja Eurojärjestelmä – EKP ja euroalueen kansalliset keskuspankit – kuuluu nyt 13 valtiota. Suomi on yli 12 jäsenyysvuotensa aikana löytänyt paikkansa EU:ssa sekä itse hyötymällä jäsenyydestä, mutta samalla myös toimimalla rakentavasti EU:n yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.
Haluan muistuttaa, että EU on Suomelle sekä taloudellisesti että poliittisesti keskeinen väline, kun osallistumme globaaliin integraatioon. Voi sanoa, että EU on monissa asioissa ikään kuin astinlauta, jolla Suomi nousee globaalille näyttämölle. Myös poliittisesti ja psykologisesti olemme hyötyneet: Olemme tavallaan siirtyneet Euroopan ulkokehältä sen sisärenkaaseen. Pienenä maana hyödymme eurooppalaisesta yhteistyöstä paljon, todennäköisesti jopa enemmän kuin unionin suuret jäsenmaat, jotka toisaalta uskoakseni tarvitsevat EU:ta kyllä enemmän kuin usein myöntävätkään.
Meneillään olevat globalisaatioprosessit monessa suhteessa vielä lisäävät eurooppalaisen yhteistyön arvoa. Mainitsen tässä muutamia mielestäni keskeisimpiä esimerkkejä.
Ilmeisin esimerkki siitä, miten EU auttaa suomalaisia globaalilla tasolla on EU:n kauppapoliittinen voima. Kun suomalainen elinkeinoelämä tähtää aidosti maailmanlaajuisille markkinoille, on elintärkeää, että suomalaisia tuotteita ei syrjitä, vaan ne pääsevät niin sanotusti samalle lähtöviivalle kilpailevien maiden tuotteiden kanssa. EU:n yhteinen kauppapolitiikka työskentelee pitääkseen markkinat avoimena myös suomalaiselle elinkeinoelämälle koko sillä voimalla, mikä EU:lla suurena kauppamahtina maailmassa on. Jonkinlainen paradoksi on, että mitä enemmän Suomen vienti suuntautuu EU:n ulkopuolelle, sitä keskeisemmäksi EU:n yhteinen kauppapolitiikka ja siten EU:n komission toiminta kannaltamme muodostuu.
Toinen ja suomalaiselle elinkeinoelämälle yhtä tärkeä eurooppalaisen yhteistyön muoto on EU:n sisämarkkinat, jotka perustettiin vuonna 1992. Silloin tuli voimaan se yleisperiaate, että tuotetta, joka on markkinoilla yhdessä maassa, ei saa syrjiä muissakaan jäsenmaissa. Varsinkin pk-yritysten kasvumahdollisuuksien kannalta on aivan valtava saavutus, kun näin luotiin nyt yli 490 miljoonan asukkaan yhtenäinen kotimarkkina-alue, jolla kaikkinainen syrjintä on määrätietoisesti koetettu lopettaa ja on luotu "tasainen pelikenttä". Tällä on suuri merkitys yritysten globaalin menestyksen kannalta, sillä tutkimukset osoittavat, että riittävän laajat kotimarkkinat ovat keskeinen menestystekijä, kun kasvavat yritykset pyrkivät lyömään itsensä läpi laajemmilla kansainvälisillä markkinoilla.
On totta, että täysin yhtenäisten sisämarkkinoiden tavoitteeseen pääsemisessä on vielä tehtävää, mm. palvelujen kaupan, eurooppalaisen patenttijärjestelmän ja maksujärjestelmien yhtenäistämisen alueilla, mutta jo tähänastisetkin saavutukset ovat suorastaan hämmästyttäviä, kun ajattelee kaikkia niitä poliittisia esteitä, mitä kilpailun avaamisella aina on.
Kolmas eurooppalaisen integraation muoto, joka tukee suomalaisten toimintaa globaalilla tasolla, on yhteinen valuutta, euro. Ennen rahaliiton perustamista monet Euroopan maat, myös Suomi, kärsivät kroonisesta rahataloudellisesta epävakaudesta. Valuuttakurssiepävarmuus ja sitkeitten inflaatio-odotusten takia korkeat korot heikensivät näiden maiden elinkeinoelämän menestystä ja kansainvälistymistä. Maastrichtin sopimuksella luotu rahapoliittinen järjestelmä, joka koostuu yhteisestä rahasta ja sitä hallinnoivasta itsenäisestä ja uskottavasta keskuspankkijärjestelmästä, on onnistunut rakentamaan koko euroalueelle historiallisesti poikkeuksellisen rahataloudellisen vakauden. Suomessa tämä näkyy muun muassa viimeaikaisista koronnousuista huolimatta edelleen matalana ja vakaana korkotasona ja lainapääoman saatavuuden helpottumisena. Tämä on globaalistikin katsoen merkittävä kilpailutekijä.
Merkillepantavaa muuten on, että juuri näillä alueilla, joissa EU-integraatiosta saatu hyöty on ollut suurin, keskeinen politiikan muotoilun rooli on unionitason toimielimillä: komissio vastaa yhteisestä kauppapolitiikasta ja sisämarkkinoista, ja EKP yhdessä kansallisten keskuspankkien kanssa yhteisestä rahapolitiikasta. EU:n integraation suurin voima onkin ilmeisesti juuri sen ylikansallisissa instituutioissa, ja niihin perustuvat sen suurimmat menestykset. Kuten Jean Monnet sanoi: ”Ilman ihmisiä mikään ei ole mahdollista, ilman instituutioita, mikään ei ole pysyvää."
Mutta instituutioita ei ole ilman sitä poliittista tahtoa, joka perustaa ne ja antaa niille niiden tarvitseman legitimiteetin. Henkilökohtaisesti uskon, että nimenomaan EU:n yhteisten instituutioiden vahvistaminen on tehokkain tie Euroopan taloudelliseen ja muuhunkin edistykseen.
***
Mutta palataan euroon, sillä jos integraatioprosessissa yleisemmällä tasolla on menossa jonkinlainen välivaihe, euro ja EKP:n yhteinen rahapolitiikka säilyy luotettavana ja työ mm. rahoitusmarkkinoiden integroimiseksi jatkuu. Nämä kysymykset ovat erityisen tärkeitä myös naisten kannalta.
Yhteinen valuuttamme euro ja eurooppalaisen yrittäjyyden toimintaympäristö kytkeytyvät erittäin tiiviisti yhteen. Yhteinen raha on osa EU:n yhteismarkkinaohjelmaa, jonka pyrkimyksenä on rakentaa Eurooppaan laajat kotimarkkinat, jotka antaisivat yrittämiselle parhaat mahdolliset edellytykset. Avoimilla ja laajoilla yhteismarkkinoilla innovaatioiden tekeminen ja tuotteistaminen on kannattavampaa kuin mitä se olisi suppeilla ja syrjivillä kansallisilla markkinoilla. Ajatus laajoista yhteismarkkinoista on koko EU:n ydin ja samalla – kuten edellä totesin – unionin suurin saavutus yritystoiminnan kannalta. Keskeinen merkitys tässä on yhteisellä rahalla, jonka käyttöönoton seurauksena aikaisemmin merkittävät valuuttakurssiriskit poistuivat ja valuutanvaihtokulut jäivät pois euroalueen sisäisissä taloustoimissa. Näin luotiin pohja todellisten yhteismarkkinoiden toiminnalle. EU:n komissiohan ajoi rahaliittohanketta määrätietoisesti eteenpäin tunnuksen "yhdet markkinat yksi raha" alla. Mutta työtä on edelleen tehtävä – yhteismarkkinat eivät vielä toimi täydellisinä. Vielä emme saa hyödynnettyä kaikkia niitä potentiaalisia hyötyjä, joita EU:n laajuiset, hyvin toimivat kotimarkkinat tarjoavat etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille, joita naisten yritykset tyypillisesti ovat.
Kuten edellä totesin, euron käyttöönotto rauhoitti tuntuvasti Euroopan rahaoloja. Tällä vakaudella on jo ollut oma myönteinen vaikutuksensa Euroopan rahoitusmarkkinoiden yhdentymiseen. Yhteisen valuutan myötä olemme lähempänä tavoitetta, että yritysten ja sijoittajien, myös kuluttajien käytössä olisivat Euroopan laajuiset rahoitusmarkkinat, jotka takaisivat kansalaisille ja yrityksille laajimmat palvelut kilpailukykyisimpiin hintoihin, ja joilla laskuttamisen ja maksuliikenteen hoidon kannalta ei pitäisi olla merkitystä, asioidaanko euroalueen eri maiden välillä vai yhden maan sisällä. Näiden tavoitteiden merkitys mm. yritystoiminnan edellytysten kannalta on ilmeinen, mutta nämä tavoitteet eivät ole vielä täysin toteutuneet.
Euron käyttöönoton jälkeen tietty osa euroalueen rahoitusmarkkinoista integroitui erittäin nopeasti lähes täysin; esimerkiksi pankkien väliset vakuudettomat lyhyen rahan markkinat toimivat nykyisin kitkatta ja yhtenäisesti koko euroalueella. Edistystä on tapahtunut muillakin markkinalohkoilla.
Saavutetuista edistysaskeleista huolimatta euroalueen rahoitusmarkkinat ovat kuitenkin edelleen monessa suhteessa lohkoutuneet. Yhdentymiskehityksen tiellä ovat erilaiset lainsäädäntöön liittyvät erot sekä valvontajärjestelmien ja hallinnollisten lupamenettelyjen erot. Rahoitusmarkkinoiden perusrakenteet kuten arvopapereiden selvityskeskukset toimivat myös eri maissa eri tavoin, eikä niitä ole helppo yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Osa yhteisten markkinoiden esteistä on luonteeltaan sellaisia, että ne pohjimmiltaan perustuvat olemassa olevien olojen lyhytnäköiseen puolustamiseen.
Markkinoiden yhdentymistä jarruttavista eri kitkatekijöistä huolimatta olen optimistinen EU:n rahoitusmarkkinoiden yhdentymiskehityksen suhteen. Edut aidosti yhtenäisistä Euroopan laajuisista rahoitusmarkkinoista yksinkertaisesti ovat liian suuret, jotta voisimme jättää ne hyödyntämättä. Rahoitusmarkkinoiden kehittämistyö ja säätelyn yhtenäistäminen onkin EU:n talouspoliittisessa yhteistyössä keskeisellä sijalla. Myös Eurojärjestelmä – ja Suomen Pankki sen osana – on mukana tässä kehittämistyössä, etenkin maksujärjestelmien yhdentämisen osalta.
Keskeisenä, ajankohtaisena hankkeena mainittakoon tavoite toteuttaa vuoteen 2010 mennessä täysin yhtenäinen eurooppalainen maksualue (Single Euro Payments Area, SEPA) nykyisen pirstoutuneen maksujärjestelmärakenteen sijaan. Sillä, että maksusuoritukset kulkevat vaivattomasti ja kohtuuhintaisesti yli rajojen, on suuri merkitys etenkin pk-yrityksille, mutta myös kotitalouksille. Esimerkiksi matkailun alueella toimivat yritykset ovat pieniä, mutta monilla niistä on markkinointikontakteja laajalti Manner-Euroopassa. Hinnan noteeraaminen kotoisessa eurovaluutassa koko laajalla alueella on tehostanut toimintaa olennaisesti ja kynnys tulla Suomeen on madaltunut. Mm. Lapin matkailumarkkinat ovat jo integroituneet osaksi laajempia, Euroopan sisämarkkinoita, euroalueen markkinoita. Asiakkaan kannalta maiden väliset raja-aidat madaltuvat edelleen, kun maksuliike rajan yli helpottuu. Maksuliikenteen helpottuminen luonnollisesti helpottaa myös esimerkiksi kotitalouksien vuokranmaksua loma-asunnostaan Espanjan aurinkorannikolla tai rahalähetystä Saksassa opiskelevalle pojalle tai tyttärelle.
Rahoitusmarkkinoiden integraatioon liittyvä työkenttä on laaja ja tarjoaa erinomaisen esimerkin niistä hyödyistä, joita määrätietoisella eurooppalaisella yhteistyöllä voidaan saavuttaa. On tärkeää, että nämä kysymykset säilyvät poliittisella agendalla. Euroopan laajuisten, hyvin toimivien rahoitusmarkkinoiden muodostumisen puolesta kannattaa ponnistella, sillä kuten edellä olen pyrkinyt selostamaan – hyvin toimivilla rahoitusmarkkinoilla on yrittäjyyteen ja Euroopan koko talouskehitykseen oleellinen, myönteinen vaikutus.
Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen on myös keskeisellä sijalla Lissabonin strategiassa, josta – kuten tunnettua – sovittiin keväällä 2000, jolloin Eurooppa-neuvosto – EU-maiden hallitusten päämiehet – määritteli EU:lle kehittämisstrategian 2000-luvun ensi vuosikymmeneksi. Strategian sisältö tiivistettiin tuolloin vaatimukseen, että tämän vuosikymmenen aikana Euroopasta tulisi maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietopohjainen talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Lissabonin strategia laadittiin, jotta EU voisi vastata globaalin kilpailun ja tietotekniikan kehityksen haasteisiin. Sen toimeenpano on kunkin jäsenmaan vastuulla.
Lissabonin strategia, naiset ja harmaantuva Eurooppa
Lissabonin strategiassa keskeiseksi sekä talouden dynamiikan että sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kannalta nähdään työllisyyden parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Lissabonin strategian välitarkistuksessa vuonna 2005 haluttiin entisestään saada uutta vauhtia Euroopan kilpailukykyyn ja kasvuun. Samalla vahvistettiin, että työllisyysasteen nostaminen ja uusien työpaikkojen syntyminen edellyttävät myös sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä, työntekijöiden ja yritysten sopeutumiskyvyn edistämistä ja työmarkkinoiden joustavuutta sekä investoimista inhimilliseen pääomaan.
Taloudellinen kasvu, joka on välttämätön hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi syntyy työpanoksesta, jolla tarkoitetaan työn määrää sekä tuottavuudesta eli siitä kuinka hyvin ja tehokkaasti tuotamme tavaroita tai palveluksia.
Harmaantuvassa Euroopassa työpanoksen kasvu on hiipumassa. Arvioidaan, että EU-maiden kokonaistuotanto kasvaa keskimäärin jopa prosenttiyksikön hitaammin kuin Yhdysvalloissa pelkästään siitä syystä, että työntekijöiden määrä ei vanhalla mantereella kasva kun taas Yhdysvalloissa työntekijöitä tulee lisää mm. siirtolaisina. Tuottavuudessakaan emme ole onnistuneet täysin hyödyntämään mm. tietoteknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Toisaalta eläkemenot kasvavat. Tarvitsemme sekä naisten työpanoksen että tuottavuuden selvitäksemme.
Vaikka Suomessa olemme toistaiseksi pärjänneet ehkä parhaiten EU:ssa ja koko Euroopassa, meilläkään ei ole varaa jäädä itsetyytyväisyyteen. Ongelmamme ovat yleiseurooppalaisia.
Lissabonin strategian mukainen työhön osallistumisasteen tavoite on EU:ssa 70 % vuoteen 2010 mennessä, naisten osalta 60 %. Suomessa tavoitellaan osallistumisasteen nostamista 75 prosenttiin. Näissä tavoitteissa on kovasti tekemistä, sillä EU:n työllisyysaste tällä hetkellä on alle 66 %. EU:ssa on parantamisen varaa etenkin naisten osallistumisessa työmarkkinoille. Naisten työllisyysaste on EU-alueella hieman yli 57 %, mutta Suomessa noin 66 %.
Näistäkin luvuista nähdään selvästi naisissa oleva potentiaali, kun pohditaan keinoja työhön osallistumisasteen nostamiseksi. Jotta naiset saataisiin lisääntyvästi työelämään ja pysymään siellä, tarvitaan infrastruktuuri, mm. päivähoitopaikkoja, joka tukee työssäkäynnin ja perheen yhteensovittamista. Näitä palveluja ei kuitenkaan missään ole riittävässä määrin pystytty tuottamaan pelkästään yksityisin varoin, vaan julkista subventiota tarvitaan.
Tässä on tilaus tehokkaalle pohjoismaiselle hyvinvointivaltiomallille, eli mallille, jolle leimallista on, että julkisesti rahoitetuilla palveluilla tuetaan ansiotyön ja perheen yhteensovittamista ja siten hyödynnetään sekä naisten työpanosta että korkeaa koulutustasoa sekä työllisyyden että tuottavuuden lisäämiseksi. Ei ole sattuma, että naisten työhön osallistumisaste on korkealla tasolla juuri Pohjoismaissa, ja alimmillaan maissa, joissa ei esimerkiksi päivähoitopaikkoja ole julkisin varoin järjestetty. Näissä maissa tapahtunut naisten viimeaikainen työhön osallistumisasteen nousu on tapahtunut syntyvyyden laskun kustannuksella. Esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa syntyvyys on romahtanut. Pohjoismaat selviävät tässäkin parhaimmin. Meillä naisten ei ole tarvinnut tehdä valintaa ansiotyön ja perheen välillä – on voinut saada molemmat!
Talouspolitiikan haasteet
Entä talouspolitiikan haasteet? Vaikka Suomen talous on vakaammalla pohjalla kuin useimmissa muissa EU-maissa, hyvinvointivaltion rahoitus muodostaa haasteen meidänkin talouspolitiikalle väestömme vanhetessa.
Tarvitaan taloudellista kasvua, mutta pelkästään määrällisen talouskasvun varaan ei voida hyvinvointivaltion rahoittamisessa tuudittautua. Varteenotettava, jollei jopa ainoa tapa turvata hyvinvointijärjestelmämme rahoitus on hyvinvointivaltion tehokkuuden lisäämiseen. Se on erityisen tärkeää paitsi palveluja käyttävien veronmaksajien kannalta myös siellä työskentelevän henkilökunnan (josta pääosa naisia) palkkakehityksen kannalta.
Vaikka Suomesta tietoyhteiskuntana vallitsee laaja yhteisymmärrys, tavoite ei ole vielä toteutunut riittävän laajalti. Tietoteknologian soveltaminen laajalti yhteiskunnassa on vielä alkutaipaleella tai puolitiessä. Tavoitteenahan on tietoon pohjautuva tuotantomuoto kaikilla yhteiskunnan ja talouden alueilla – ei pelkästään IT-sektorissa.
Tuottavuuden lisääminen on erittäin haasteellista erityisesti kuntasektorille, jolla on suuri vastuu palvelutuotannosta. Suomalaisen yhteiskunnan menestystä lähivuosikymmeninä voidaankin varsin pitkälle mitata sillä, miten julkinen sektori selviää näistä haasteista, eli kuinka säilyttää suurta kannatusta nauttivan pohjoismainen hyvinvointivaltiomallin periaatteet, kohtuullinen ja työntekoon kannustava verotus sekä talouden hyvä kilpailukyky väestön ikääntyessä. Hyvinvointipalvelujen ja hallinnon tuottavuuden jatkuva parantaminen on tässä aivan avainasemassa, ja tietotekniikka keinoista keskeisimpiä.
Hyvinvointivaltion puolustamiseksi julkisen sektorin tuottavuutta pitää tehostaa enkä nyt tarkoita sitä, että julkisella sektorilla työskentelevien naisten selkänahasta pitäisi repiä vieläkin enemmän. Se ei varmaankaan ole enää mahdollista. Saattaa olla jopa niin, että tässä on menty liian pitkälle. Hyvinvointivaltion työntekijöinä ja palveluiden käyttäjinä naisten tulisi kuitenkin siirtyä pois siilipuolustuksesta. Naiset eivät saa mennä kyykkyyn, kun kuulevat sanat tehokkuus ja tuottavuus, sillä ne ovat myös heidän etunsa. Sen sijaan meidän tulee miettiä, miten pohjoismainen hyvinvointivaltio yhdistetään tietoyhteiskuntaan niin, että tehokkuus kasvaa ja organisaatiot virtaviivaistuvat. Toimintoja ja hallintoa kehittämällä voidaan tehdä oikeita asioita oikeassa paikassa oikea-aikaisesti. Mm. Sitran selvitykset osoittavat, että aivan varmasti julkisen palvelujen tuottamisessa löytyy aitoa rationalisointia, josta hyötyvät sekä palvelujen tuottajat että palvelujen käyttäjät.
Kun järjestelmä toimii tehokkaasti, se on myös työntekijöiden kannalta mielekäs. Tehokkaasti laadukkaita palveluja tuottavasta järjestelmästä meillä on varaa ja halua maksaa sitä pystyssä pitävät verot. Jos hyvinvointivaltio rapistuu eikä palveluja saa tai ne ovat huonolaatuisia, maksuhalu loppuu. Siksi julkisen sektorin työn tehostaminen ja rationalisointi on myös naisten edun mukaista.
Millä taidoilla Suomi pärjää
Mitä työtä Suomessa tulevaisuudessa tehdään, ja millainen osaaminen antaa suomalaisille parhaat mahdollisuudet toimia tulevaisuuden maailmassa, jota leimaavat yhtäältä globalisaatio ja toisaalta ne rakennemuutokset, joita kärjistyvät ympäristö- ja luonnonvaraongelmat aiheuttavat.
On ilmeistä, että me suomalaiset olemme hyötyneet suuresti globalisaatiosta – ilman osallistumista kansainväliseen työnjakoon Suomen kaltainen, luonnonvaroiltaan köyhä ja perifeerinen maa ei olisi voinut kehittyä nykyisenlaiseksi, erääksi maailman vauraimmista yhteiskunnista. Tämän osoittaa historia; myös tällä hetkellä meneillään oleva globalisaation "toinen aalto" on ollut Suomelle taloudellisesti tavattoman edullinen.
Tähän asti olemme siis pärjänneet hyvin ja vaikka mennyt menestys ei takaakaan automaattisesti hyvää tulosta myös tulevaisuudessa, olen optimistinen: Teknisen kehityksen ja talouksien avautumisen myötä yritysten maantieteellinen sijainnin merkitys entisestäänkin vähenee ja jos maailmankaupan vapautuminen jatkuu, myös kotimarkkinoiden pienuudesta aiheutuvat haitat pienten maiden elinkeinoelämälle vähenevät.
Mutta haasteisiin pitää myös tarttua, sillä ilman että itse muutumme, ei meillä ole rakentavaa roolia muuttuvassa maailmantaloudessa. Monia tuotteita, joista suomalaiset ovat saaneet toimeentulonsa, siirtyy valmistettaviksi vaurastuvissa kehittyvissä maissa. Samalla myös raaka-aineiden ja energian kallistuminen muuttaa tuotannon ehtoja. Emme voi jäädä paikoillemme.
Tulevaisuudessa kovin kilpailu käydään siitä, missä maassa ja millä alueella tehdään korkeata osaamista vaativa työ. Se työ, jossa arvonlisäyksen määrä ja palkanmaksukyky on korkein. Näissä toiminnoissa kestävää kilpailukykyä on nimenomaan sellainen, joka perustuu erinomaisuuteen niin sanotun hiljaisen tiedon alueella. Hiljaisella tiedollahan tarkoitetaan osaamista, jota on vaikea kirjoittaa paperille tai muuten formalisoida, vaikea siirtää organisaatiosta toiseen – osaamista, joka perustuu kokemukseen, kulttuuritaustaan ja arvomaailmaan. Sen suhteellinen arvo kasvaa, kun muut asiat maailmassa muuttuvat yhä liikkuvammiksi ja helpommin saavutettaviksi.
Hiljainen tieto on ainutlaatuista. Se perustuu laajaan kulttuuriseen osaamiseen, ylivoimaisiin vuorovaikutustaitoihin ja -verkostoihin, innovatiivisuutta ja yhteistyötä tukevaan jaettuun arvomaailmaan. Korkeaan koulutukseen ja tutkimustoimintaan.
Ja juuri näillä osaamisen alueilla naiset ovat perinteisesti olleet vahvoja. Juuri näitä taitoja hyödynnetään uusissa kansainvälisessä kilpailussa menestyvissä yrityksissä – etenkin palvelusektorilla: aineettomien tietotekniikkaa hyödyntävien palvelusten tuotannossa, liike-elämää palvelevilla aloilla sekä perinteisemmissä palveluissa. Globaalistuvassa ja integroituvassa maailmassa ja Suomessa naisten moniosaaminen ja kulttuuriset taidot on todella hyödynnettävä. Seuraava ulkopuolinen arvio puhukoon puolestaan: "The Finnish women could be described as strong-willed, adventurous, restless, often fearless, not without charm, and decidedly in love with life. Her level of education is second to no one in the world of women, and this gives her a feeling of self-confidence, which allied with her sense of adventure and natural sisu, makes her, increasingly, a force to be reckoned with in the area of business." (Richard D. Lewis (2005): Finland, Cultural Lone Wolf).
Arvoisat naiset!
Alussa mainitsin, että minulla on kolme missiota – eurooppalaisuus, hyvinvointivaltio ja tasa-arvo. Olen nyt valottanut niitä kahden ensimainitun osalta – olen puhunut Euroopasta ja hyvinvointivaltiosta. Missä tasa-arvo? Itse asiassa se sisältyy jo suurelta osin näihin. Eurooppalainen yhteiskuntamalli sisältää sen – markkinatalous yhdistettynä yhteisöllisyyteen ja välittämiseen. Taloudellisesti ja tehokkaasti toimiva, moderni hyvinvointivaltio mahdollistaa mm. perheen ja työssäkäynnin yhdistämisen ja luo siten edellytyksiä tasa-arvolle. Silti luonnollisesti on paljon tehtävää – ja naisten on sekä naisjärjestöissä että yhdessä miesten kanssa toimittava epäkohtien poistamiseksi. Tasa-arvohan hyödyttää myös poikia ja miehiä. Visiossani miesten ja naisten tasa-arvoinen yhteistyö kaikilla alueilla parantaa maailmaa ja elämää.
Lopuksi haluaisin kuitenkin antaa teille pohdittavaksi yhden keinon liittyen ajankohtaisen asiaan miten saada naisia lisää yritysten ylimpään johtoon ja hallituksiin. En kannata kiintiöitä yksityisten yritysten hallituksiin – ne ovat markkinatalouden ja yksityisen omistusoikeuden vastaisia – mutta sen sijaan olen useaan otteeseen kannustanut naisia käyttämään markkinaehtoisia keinoja naiskasvoisemman talouselämän edistämiseksi. Naisethan voisivat esimerkiksi sijoittaa vain sellaisten yritysten osakkeisiin, joiden johtoelimissä on myös naisia. Tällaisen ”painostuskeinonhan” raha tarjoaa. Luin taannoin erään ruotsalaisen sijoitusrahaston johtajan – mieshenkilön – lausunnon rahastonsa sijoituspolitiikasta: he eivät sijoita yhtiöihin, joiden hallituksissa ei ole yhtään naista. Vaikka naapurimaamme tunnetusti lienee meitä tasa-arvo -myönteisempi, en usko tällaista tapahtuvan vain tasa-arvon vuoksi, vaan koska naiset ovat Ruotsissakin merkittävä ja valistunut sijoittaja-asiakasryhmä.