Erkki Liikanen
Suomen Pankin pääjohtaja / Finlands Banks chefdirektör
Porvoon kaupungin itsenäisyyspäiväjuhla / Borgå stads självständighetsfest
Linnankosken lukio 6.12.2009
Arvoisa juhlayleisö! Hyvät kuulijat! Mina damer och herrar!
Hiippakunta- ja lukiokaupunki Porvoo oli tasan 200 vuotta sitten mullistavien tapahtumien näyttämönä neljän kuukauden ajan. Kuten tunnettua, Suomen säädyt kokoontuivat vuoden 1809 maaliskuussa Porvooseen. Se oli suurvaltasuhteiden ja ennen kaikkea Venäjän ja Ranskan välisen historian yksi mielenkiintoinen välietappi. Mutta Suomelle se merkitsi tärkeää askelta kansakunnan kehityksessä. Keisari Aleksanteri oli puheessa Porvoossa nostanut Suomen ”kansankunnaksi kansakuntien joukkoon”.
Tapahtumien tausta juonsi vajaan kahden vuoden taakse. Vuoden 1807 heinäkuussa olivat Napoleon ja Aleksanteri I kokoontuneet Tilsitiin neuvottelemaan rauhansopimuksesta. Tuolloin Venäjä liittyi Ranskan johtamaan Englannin vastaiseen kauppasaartoon. Ruotsi jäi Englannin ainoaksi liittolaiseksi ja samalla siitä tuli Venäjän potentiaalinen vihollinen.
Eräs ranskalainen historiantutkija kertoi neuvotteluista värikkäästi tuoreessa keisari Aleksanteria kuvaavassa elämänkerrassa. Hän kirjoittaa, että neuvottelut käytiin ranskankielellä, jota toinen neuvottelijoista puhui ilman murteellista korostusta, aksenttia. Se oli Venäjän tsaari, joka oli taas saanut hovin perinteisen vahvan ranskalaisen koulutuksen. Napoleon oli taas korsikalaisia, joiden vahva, omaperäinen murre on tunnettua.
Tilsitissä sovittu Venäjän ja Ranskan ensimmäinen liitto kesti vain vuoteen 1812, jolloin Napoleon hyökkäsi Venäjälle. Tämän lyhyen liiton yhdeksi harvoista, ellei peräti ainoaksi konkreettiseksi seuraukseksi jäi, että Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta. Vielä sotatoimien jatkuessa maaliskuussa 1809 Keisari Aleksanteri kutsui maapäivät koolle tänne Porvooseen
Porvoon maapäiviä on juhlittu täällä ansaitusti ja arvokkaasti vuoden aikana. Maapäivien juhlava puoli on vastikään saanut paljon uutta huomiota, kun Henrika Tandefeltin kirja Porvoo 1809. Juhlamenoja ja tanssiaisia valittiin voittajaksi Tieto-Finlandia -kisassa. Porvoon seremoniat saivat huomiota aiemminkin mm. professori Matti Klingen eri kirjoissa.
Porvoon maapäivillä keisari Aleksanteri ranskankielellä pitämän tunnetun puheen kielenkäyttö kumpusi valistusaatteesta. Sitä heijastivat häneen usein toistetut sanansa: Suomen kansa oli "korotettu kansakuntien joukkoon".
Valistusaate oli vaikuttanut kotiopettajien kautta Aleksanteri I:n kasvatukseen ja se heijastui hänen pyrkimyksiinsä uudistaa Venäjää. Hänen pääneuvonantajansa ja tukijansa tässä työssä oli hänen valtiosihteerinsä Mihail Speranski.
Speranskin tavoitteena oli uudistussuunnitelmassa jakaa itsehallinnollisiin maakuntiin ja luoda perustuslailliseen monarkiaan perustuva hallintojärjestelmä. Speranski oli nyt tehtävässään joutunut tutustumaan Ruotsin perustuslakeihin ja hallintolaitokseen ja hän näki niissä tiettyä esikuvallisuutta.
Suomen olosuhteet tarjosivat koekentän tuleville uudistuksille koko keisarikunnassa. Suunnitelmat jäivät kuitenkin Speranskin eron ja Napoleonin hyökkäyksen jälkeen paperille. Näin Suomi jäi muusta keisarikunnasta poikkeavaksi alueeksi. Suomen asioiden esittely siirtyi Speranskin eron jälkeen hänen seuraajaksi nimitetylle Gustaf Maurtiz Armfleltille.
Historiantutkijat ja muutkin ovat vuosikymmenten mittaan pohtineet keisari Aleksanterin sanomaa ja vuoden 1809 merkitystä Suomen historiassa. Professori Timo Soikkasen mukaan säädyt kokoontuivat tutkijasta riippuen joko valtiopäiville tai maapäiville. Näillä päivillä tehtiin tutkijasta ja tulkinnasta riippuen joko valtiosopimus tai herruussopimus. Siitäkin on kiistelty, syntyikö Suomesta tuolloin autonominen valtio vai vain Venäjän maakunta. Meidän ei tarvitse ottaa kantaa kaikkiin näihin kiistoihin; kiistatta vuoden 1809 valtiopäivät olivat merkittävä vaihe Suomen historiassa.
Professori Henrik Meinander asettaa uudessa kirjassaan vuodet 1809 ja 1944 mielenkiintoisella tavalla rinnakkain. Sodan päättyessä vuonna 1944 suomalaiset pohtivat tulevaisuuttaan suuren epävarmuuden vallitessa. Ajattelun pohjaksi haettiin historiasta vertailukohtia. Pessimistit pelkäsivät, kun vuonna 1944 Suomi oli jälleen työnnetty lähemmäksi Venäjän etupiiriä, se voisi merkitä loppua Suomelle itsenäisenä valtiona, kuten kävi pitkäksi aikaa Baltian maille. Pessimistit näkivät yhteyttä tsaarinajan sortovuosiin, jolloin autonomiaa oli kiristetty ja Venäjän sotilaallista otetta vahvistettu.
Optimistit taas uskoivat, että vuoden 1809 tapaan tapahtumista voi seurata uusi kansallinen kukoistus. Historia osoittaa, että optimistit olivat oikeassa myös 1944. Monet myöhemmät tekijät vaikuttivat molemmissa tapauksissa Suomen kannalta onnelliseen lopputulokseen.
Porvoon valtiopäivillä on ollut tärkeä paikka myös Suomen Pankin historiassa. Siitä eivät edes tutkijat kiistele. Täällä Porvoossa alkoi prosessi, joka johti keskuspankin perustamiseen kaksi vuotta myöhemmin.
Säädyille osoitettu keisarin kysymys "rahasta ja rahalaitoksesta" oli muotoiltu hyvin yleiseksi. Siinä todettiin Suomen rahalaitoksen olevan läheisessä yhteydessä maan poliittiseen asemaan, millä viitattiin suoraan tarpeeseen uudistaa maan rahaolot yhdenmukaisiksi Suomen uuden poliittisen aseman kanssa.
Säätyjen valtiovarainvaliokunta käsitteli asiaa, ja siellä todettiin että ensimmäiseksi oli saatava sekavat rahaolot järjestykseen. Sodan vielä kestäessä maassa liikkui sekä ruotsalaista että venäläistä rahaa. Sekä Venäjällä että Ruotsissa virallisena perusrahana oli hopearaha, Venäjällä rupla ja Ruotsissa riikintaalari. Käytännössä liikkeessä oli lähinnä arvoltaan vaihtelevaa setelirahaa.
Valiokunnan mietinnön mukaan ainoastaan hopeaan sidottu raha varmistaisi rahan arvon säilymisen vakaana Suomessa. Rahayksikön valinnan suhteen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi venäläinen hopearaha ja sen sadasosa eli kopeekka. Ensinnäkin oli kyse poliittisesta realiteetista, kun Suomesta oli tullut osaa Venäjää. Toisaalta ruplan jako sataan osaan oli kätevä järjestelmä. Ruotsalaisen järjestelmä oli monimutkaisempi. Riikintaalari jakaantui 48 killinkiin ja killinki edelleen 12 runstykkiin.
Yksimielisiä Porvoossa 1809 oltiin kuitenkin siitä, että vain oman keskuspankin avulla voitaisiin tulevaisuudessa turvata vakaiden rahaolojen pysyvyys. Säätyjen toiveet Suomen Pankin asettamisesta Ruotsin mallin mukaisesti säätyjen alaisuuteen eivät olleet aivan epärealistisia. Porvooseen kokoontuneet säätyjen edustajat eivät silloin aavistaneet, että Venäjällä vielä 1809 vallalla ollut perustuslaillinen virtaus jäisi lyhyeksi välivaiheeksi, eivätkä he voineet sitä tietää, että Suomen valtiopäiviä ei kutsuttaisi koolle Porvoon jälkeen yli puoleen vuosisataan.
Keisarin vahvistus pankin perustamiselle saatiin 12.12.1811, ja ensimmäinen ohjesääntö julkaistiin nimellä Keisarillinen Majesteetin Armollinen Reglementi Waihetus (Wäxeli-) Laina- ja Depositioni-Controrille Suomen Suuren- Ruhtinanmaassa. Myöhemmin instituutio sai nimekseen Suomen Pankki.
Valmistelutyöhön oli ottanut osaa monta henkilöä. Aivan perustamisen loppuvaiheissa kuvaan mukaan astui – tavallaan kätilön roolissa – vastanimitetty Suomen asiain komitean puheenjohtaja Gustaf Mauritz Armfelt.
Beträffande översättningar mellan olika språk är namnet Tandefelt inte alls nytt här i Borgå. Då kejsar Alexander I gav sin regentförsäkran 1809 översattes hans tal från franska till svenska av justitiekansler Adolf Tandefelt.
Under 1800-talet utvecklades finskan till ett förvaltningsspråk i Storfurstendömet Finland vid sidan av svenskan. Också efter det att Finland blev självständigt 1917 har Finland fortsatt att vara ett tvåspråkigt land, med finskan och svenskan som nationalspråk.
Jag anser att tvåspråkigheten är en stor rikedom för vårt land. Statsmakten och kommunerna måste också i fortsättningen erbjuda fullgod service på de båda inhemska språken, svenska och finska. Det gäller självfallet också offentligträttsliga samfund som Finlands Bank.
Svenskan är inte bara en nationell angelägenhet, utan språket är ett viktigt kommunikationsmedel då vi träffar våra nordiska vänner. Detta gäller även centralbankerna. Trots att Finland är medlem i Europeiska unionen och som enda land har övergått till euron, har vi inte alls glömt bort det nordiska samarbetet. Detta samarbete har under finanskrisen blivit intensivare än tidigare. Speciellt inom Internationella valutafonden IMF samarbetar Finlands Bank nära med centralbankerna från de övriga nordiska länderna och även från Baltikum.
Vuonna 2011 tulee kuluneeksi 200 vuotta Suomen Pankin perustamisesta ja tänä vuonna 10 vuotta siitä, kun Euroopan talous- ja rahaliitto aloitti toimintansa. Suomi on ollut mukana täysivaltaisena jäsenenä talous- ja rahaliitossa ja eurossa alusta saakka. Miten yhteinen raha sopii Suomen historian pitkään linjaan?
Palatkaamme hetkeksi takaisin historiaan. Voimme siirtyä Suomen Pankin perustamisesta vuoden 1865 rahauudistukseen. Sen isä oli J.V. Snellman. Uudistus oli tavoitteiltaan samansuuntainen toimenpide kuin Suomen liittyminen euroalueeseen. Se edusti myös pyrkimystä vakaisiin rahaoloihin.
Krimin sodan syttyminen vuonna 1854 oli käynnistänyt rahakriisin, jonka tuloksena ruplan vaihdettavuus hopeaan jouduttiin lakkauttamaan. Se toi monia vaikeuksia. Pahinta Suomen kannalta oli, että valuuttakurssit suhteessa perinteisiin kauppakumppaneihin Ruotsissa ja Pohjois-Saksassa alkoivat vaihdella. Kauppa ja ulkomaisen luoton saanti vaikeutuivat.
Suomalaiset halusivat ratkaisun rahakysymykseen. Keisari Aleksanteri II vastasi anomuksiin myöntämällä Suomelle vuonna 1860 oman rahayksikön, markan. Se oli kuitenkin määritelty suhteessa seteliruplaan, sen neljäsosaksi.
Kun setelirupla jäi lailliseksi maksuvälineeksi, ei tämä uudistus vielä tuonut ratkaisua pääongelmaan siitä, kuinka palata hopeakantaan.
Kun Snellman tuli valtiovarainpäälliköksi vuonna 1863, hän otti tehtäväkseen markan sitomisen hopeakantaan. Snellman sai keisarin suostumuksen sille, että markka voitiin määritellä uudelleen, ei yleisesti ruplan, vaan nimenomaan hopearuplan neljäsosaksi.
Kun keisarillinen manifesti oli annettu asiasta, Suomen Pankki alkoi lunastaa seteleitään uusilla hopeamarkoilla seuraavan vuoden maaliskuussa. Samalla markan arvo vakiintui suhteessa muihin hopeakantamaihin, kuten tärkeisiin kauppakumppaneihimme Ruotsiin ja Saksaan.
Kaikki kolme suurta vaihetta, Porvoon valtiopäivien lausuma pyrkimys vakaisin rahaoloihin, Snellmanin rahauudistus ja liittyminen euroon ovat ytimeltään pyrkineet samaan; on haluttu edistää vakaiden rahaolojen pysyvyyttä.
Raha- ja talousolojen vakauden merkitys korostuu uudelleen jälleen tänään. Runsaat kaksi vuotta sitten maailman rahoitusmarkkinat kokivat ensimmäiset häiriönsä, jotka syyskuussa vuosi sitten syvenivät syväksi kriisiksi.
Sen jälkeen kriisi levisi reaalitalouteen. Ulkomaankaupan rahoitus joutui vaikeuksiin ja maailmankauppa alkoi supistua ensi kertaa vuosikymmeniin. Luottamus tulevaisuuteen heikkeni jyrkästi ja investoinnit pysähtyivät. Maailmantalous ajautui taantumaan.
Keskuspankit eripuolilla maailmaa ryhtyivät ennennäkemättömiin toimiin rahoitusjärjestelmän toiminnan pelastamiseksi. Korkoja laskettiin jyrkästi ja vastapuolena toimiville pankeille annettiin niiden tarvitsema määrä likviditeettiä. Hallitukset tekivät myös tärkeitä sitoumuksia. Suuria pankkeja ei päästetä enää nurin. Valtiot ovat valmiita pääomittamaan pankkeja lainanannon turvaamiseksi jne. Näillä mittavilla toimenpiteillä kyettiin estämään rahoitusmarkkinakriisin syveneminen.
On myös ryhdytty konkreettisiin toimiin rahoitusmarkkinasäännösten uudistamiseksi. Luottoluokittajat tulevat säännösten piiriin. Myös toimenpiteet on käynnistetty sellaisten kannustusjärjestelmien rajoittamiseksi, jotta suosivat liiallista riskinottoa. Vakavaraisuussäännöksiä tullaan myös muuttamaan, jotta rahoituslaitoksilla olisivat riittävät puskurit talouden vaihteluissa.
Uutena toimenpiteenä luonaan Eurooppaan keskuspankkien ja finanssivalvojien riskikomitea, jonka tehtävänä on analysoida koko järjestelmää koskevia riskejä ja tehdä tarvittaessa ehdotuksia. Ei riitä, että katsotaan yksittäisiä puita, on pidettävä huolta koko metsästä.
Keskuspankkien ja hallitusten elvytystoimin on maailmantalouden syöksykierre pysäytettty. Ohjauskorkoja on laskettu rajusti ja eri toimenpiteiden tukemana markkinakorot ovat laskeneet jopa niitä enemmän. Erityisesti tämä on näkynyt kotitalouksien ja yritysten korkokustannuksissa Suomessa, jossa lainojen korot on muita enemmän sidottu lyhyisiin markkinakorkoihin.
Myös finanssipoliittinen elvytys on ollut merkittävä. On tehty erillisiä elvytystoimenpiteitä ja monissa Euroopan maissa jo finanssipolitiikan automaattiset vakauttajat ovat pehmentäneet maailmankaupan romahtamisen kielteisiä vaikutuksia kotimaiseen kysyntään ja työllisyyteen. Vakauttajat tarkoittavat sitä, että palkansaajilta ja yrityksiltä työttömyyden kasvaessa saadut verotulot ovat supistuneet ja turvaverkkojen vuoksi julkiset menot ovat lisääntyneet. Tämä on myös lisännyt julkisen talouden alijäämää. Onneksi julkisen talouden rahoitusasema oli Suomessa taantuman alkaessa vahva ainakin monien muiden maiden tilanteen verrattuna. Velkaantumisen vauhti on kuitenkin hyvin jyrkkä ja tulee valmistautua siihen, ettei tästä synny velkaantumisen kierrettä.
Monien viime vuosien aikana Suomi kasvoi voimakkaasti maailmankaupan kasvun myötä. Vientimme lisääntyi erityisesti investointitavaroiden osalta. Nyt kun maailmankauppa takkuaa ja investoinnit ovat jäässä, on Suomi kohdannut taantuman monia muita maita voimakkaammin. On tehtävä kaikki mahdollinen, jotta taloutemme iskukyky on vahva, kun maailman talous elpyy. Siihen tarvitaan innovaatioita, sopeutumista muuttuviin markkinatilanteisiin ja kilpailukykyä.
Tärkeää on pitää huolta niistä nuorista, nuorista, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta. Nuorten pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi 1990-luvulla ja liian monet syrjäytyivät työelämästä kokonaan. Olisi tärkeää pitää huolta siitä, että samanlainen kehitys ei tässä taantumassa pääse toteutumaan.
Mina damer och herrar
Jag har redan talat om professor Henrik Meinanders nya bok "1944". Meinander redogör för bakgrunden till det personliga löfte som president Risto Ryti gav till den tyska krigsledningen om att inte ingå en separatfred med Sovjetunionen. I utbyte fick Finland vapenstöd och annan militärhjälp, som de hårt kämpande finska soldaterna så väl behövde för att kunna uppnå det som vi brukar kalla en avvärjningsseger.
I grund och botten handlade andra världskriget i Nordeuropa enligt Meinander om två huvudfaktorer: dels kampen om de svenska malmfälten i Lappland, dels den sovjetiska oron för Leningrads säkerhet. Danmark och Norge blev ockuperat av Tyskland medan Finland tvingades ta sig an Sovjetunionen. Sverige lyckades med tur och skicklighet hålla sig utanför de rena krigshandlingarna.
Förutom de heroiska insatserna av de finska soldaterna sommaren 1944 bidrog kapplöpningen till Berlin till att Stalin inte försökte sig på en regelrätt invasion av Finland. De sovjetiska trupperna behövdes på annat håll. Finlands självständighet och demokratiska samhällsskick klarade sig med en hårsmån.
I och med att Risto Ryti lämnade presidentposten ansåg sig Finland inte längre bundet av löftet till Tyskland om att inte ingå en separatfred. Under marskalk Mannerheims ledning som både överbefälhavare och president kunde Finland ingå ett vapenstilleståndsavtal med Sovjetunionen.
På Finlands Bank har vi en speciell respekt för Risto Ryti. Ryti utnämndes till chefdirektör för Finlands Bank endast 33 år gammal 1923, och han återgick faktiskt till den posten efter att ha varit statsminister och president. Hans tid som centralbankschef efter kriget blev emellertid kort (1944–1945), eftersom han dömdes till tio års tukthus så som ”krigsansvarig”.
Risto Ryti gjorde en viktig livsgärning både som chefdirektör för Finlands Bank och som en politiker som bidrog till att rädda Finlands självständighet under de svåra krigsåren.
Samaan aikaan kun Risto Ryti joutui tasavalllan presidenttinä äärimmäisen vaikeisiin ratkaisuihin, oli Juho Kusti Paasikivi hallituksen ulkopuolella, mutta kuitenkin eräänlainen sisäpiirin ulkojäsen. Kesällä 1944 Paasikivi pohdiskeli synkästi valtion kohtaloa. Hän oli tullut historiaa lukiessaan pessimistiksi. "Valtiot toimivat Staatsräsonin - valtion edun - mukaan. Se on hirveää, blutrotig - veripunaista." Ja Paasikivi jatkoi: "Toistaiseksi ei ole löydetty mitään järjestelmää, joka rajoittaisi Staatsräsonia, valtioiden etupolitiikkaa, ja suojelisi toisia valtioita sitä vastaan. Hän korosti: "Staatsräsonin, valtioiden etupolitiikan, rajoitus, sen suhde moraaliin, on kysymys, minkä ratkaisemisesta erityisesti riippuu ensi kädessä pienten maiden tulevaisuus, mutta loppujen lopuksi myös suurten ja koko ihmiskunnan tulevaisuus".
Jean Monnet, Euroopan Unionin ranskalainen "perustaja-isä" pohdiskeli samoja kysymyksiä vuonna 1944 aivan toisaalla. Hän korosti, ettei Euroopassa voi olla rauhaa, jos valtiot rakentuvat uudelleen sellaisen kansallisen suvereniteetin pohjalle, joka johtaa arvovaltapolitiikkaan ja taloudelliseen suojautumiseen. Jos Euroopan valtiot suojautuvat uudelleen toisiaan vastaan, suurten armeijoiden luominen on uudelleen välttämätöntä. Ja seurauksena on ennen pitkää sota.
Siellä missä Monnet puhui nationalismista ja kansallisesta suvereniteetista, siellä Paasikivi kirjoitti staatsräsonista. Ytimeltään molemmat puhuivat samasta asiasta. Paasikivi sanoi avainkysymyksen olevan, kuinka rajoittaa staatsräsonia, valtioiden etupolitiikkaa. Monnet taas piti perusongelmana, kuinka rajoittaa kansallista suvereniteettia.
Historia oli tehnyt Paasikivestä yhtäältä pessimistin, toisaalta varovaisen. Kun Monnet'ta syytettiin lukuisten aloitteiden yhteydessä liiallisesta optimismista, hän vastasi aina: "En ole optimisti, olen päättäväinen".
Toinen Euroopan Unionin perustaja-isä, Ranskan entinen pääministeri ja ulkoministeri Robert Schuman osaltaan tiivisti oman ajattelunsa julkaisemattomissa muistelmissaan: "Historian kova koulu on opettanut minulle rajaseudun ihmisenä, että olen epäileväinen hätäisen improvisoinnin tai liian kunnianhimoisten hankkeiden suhteen. Mutta kun tosiasioihin tai ihmisten korkeimpiin etuihin perustuva kypsä harkinta johtaa uusiin aloitteisiin, jotka ovat jopa vallankumouksellisia, silloin meidän tulee pitää niistä kiinni päättäväisesti ja peräänantamattomasti".
Schuman teki Monnet´n valmisteleman "vallankumouksellisen" aloitteen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta toukokuussa 1950. Schuman halusi siirtää sodan raaka-aineet, hiilen ja teräksen yhteisön alaisuuteen. Tämän yhteisön piti olla ensimmäinen askel Euroopan federaation luomiseksi, mikä oli välttämätön rauhan säilyttämiseksi. Ja Schuman tiivisti sanomansa: "Näin sidottu tuotannon solidaarisuus tulee osoittamaan, että sota Ranskan ja Saksan välillä ei tule olemaan vain ajateltavissa olevan ulkopuolella, vaan myös materiaalisesti mahdoton."
Perustamissopimus Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä allekirjoitettiin lopullisesti huhtikuussa vuonna 1951. Kuusi vuotta myöhemmin paljolti samalle perustalle rakennettiin Euroopan talousyhteisö, EEC. EEC taas syveni ja laajeni myöhemmin Euroopan Unioniksi. Suomi liittyi Euroopan Unioniin kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1995.
Euroopan integraation perustajaisä Schuman jätti Ranskan ulkoministerin tehtävät tammikuussa 1953. Lopputalvesta maailman ja Suomen huomio suuntautui Neuvostoliittoon. Stalin oli kuollut maaliskuussa. Suurella mielenkiinnolla seurattiin uuden johdon valintaa.
Stalinin hautajaisissa pääministeri Urho Kekkonen edusti Suomea. Palattuaan hän kertoi presidentti Paasikivelle, että mielet Moskovassa olivat rauhoittuneet. Uusi johtaja Malenkov on Stalinin hengen mies ja tulee ajamaan samaa politiikkaa. Uusi hallitus oli tarkan suunnitelman mukaan järjestetty ja Malenkov ja Berija olivat yhtä mieltä.
Samoihin aikoihin Suomen ulkomaankauppaliitto haki tunnettua ranskalaista puhujaa tilaisuuteensa Helsinkiin. Pariisin lähetystön lehdistöneuvos Heikki Brotherus oli tutustunut Schumaniin kveekarien tilaisuuksissa ja tunsi siksi hänet. Nyt kun Schuman oli vetäytynyt hallituksesta, piti Brotherus häntä hyvänä ehdokkaana.
Ulkomaankauppaliiton johto oli ihastuksissaan. Mutta ajan kuvaan kuului, että sitten alkoivat vaikeudet. Brotherus sai kirjeen ulkoministeriön kansliapäälliköltä Tarjanteelta, joka syytti häntä omavaltaisesta toiminnasta. Brotheruksen mukaan ulkoministeriö meni jopa niin pitkälle, että pyysi Ranskan Helsingin lähettilästä peruuttamaan suunnitellun Schumanin Suomen vierailun.
Vierailu kuitenkin toteutui huhtikuussa. Ministeri Ralf Törngren kertoi viikoittaisessa tapaamisessa presidentti Paasikivelle, että ulkomaankauppaliiton johto haluaa tehdä vierailusta suuren jutun, mutta hallitus ei. Hän totesi Paasikiven päiväkirjojen mukaan, että ”hallitus ei pidä päivällistä, eikä muuta huomiota”. Pääministeri Urho Kekkonen ei siksi Schumania tavannut. Presidentti J.K. Paasikivi oli kuitenkin kuuntelemassa Robert Schumanin puhetta 9.4.1953 ja otti hänet myös vastaan seuraavana päivänä.
Ajan kuvaan kuului, että Pravda kirjoitti vierailusta viikkoa myöhemmin. Pravdan mukaan ei voitu kiistää, ettei Schumanin vierailulla ollut yhteyttä Suomen ja Neuvostoliiton kauppavaihdon elävöittämistä vastaan suunnattuun keskusteluun.. Kirjoituksen oli laatinut Stefan Smirnov, joka myöhemmin palveli NKP:n kansainvälisen osaston Suomi-yksikössä aina 1980-luvulle saakka.
Suomen pitkä tie
Suomi oli Hiili- ja teräsyhteisön ja EEC:n luomisestaa kovin etäällä. Neuvostoliitto piti EEC:tä lännen liittona. Suomen liikkumavara oli rajoittunut ja jokaista liikahdusta mietittiin ja seurattiin. Euroopan integraatioprosessia tunnettiin vähän – jos ollenkaan.
Oli kuljettava pitkä tie aina vuoteen 1992 asti ennen kuin maamme haki Euroopan unionin jäsenyyttä.
Perusongelmassa eli Suomen ulkopolitiikan sovittamisessa EU:n jäsenyyteen tapahtui käänne elo-syyskuussa vuonna 1991. Tällöin muuttui ulkopoliittinen toimintaympäristömme. Vallankaappaus Moskovassa epäonnistui. Baltian maat itsenäistyivät. Venäjän ja Suomen naapuruussuhteille neuvoteltiin uusi sopimuspohja. Venäjälle EU oli muuttunut uhkasta kumppaniksi.
Mikä on oleellisinta Euroopan unionissa? Oleellisinta on se, että Unionissa määrää laki, ei voima. Laillisuuden ja oikeusvaltion periaate (rule of law) on jäsenmaiden välisiä suhteita säätelevä keskeisin periaate. Komission tehtävänä on valvoa EU:n perustamissopimusten kunnioittamista. Riippumaton Euroopan tuomioistuin ratkaisee toiminnan laillisuudesta syntyneet kiistakysymykset.
Laillisuuden periaate ja yhteiset instituutiot ovat tärkeä suoja kaikille jäsenmaille niiden kokoon ja väkilukuun katsomatta. Erityisesti näin on pienten jäsenmaiden kohdalla. Nämä periaatteet on nyt vahvistettu Lissabonin sopimuksessa.
Oliko Suomen EU-jäsenyys yksi ratkaisu Paasikiven perimmäiseen ongelmaan staatsräsonista, valtion etupolitiikasta ja pienten maiden kohtalosta?
Talvisodan alkamisesta tuli kuluneeksi alkuviikosta 70 vuotta. Pitkä ja raskas sota kesti aina syksyyn 1944.
Sodan päättymisestä kului 50 vuotta Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Olemme tänään itsenäinen kansa ja samalla olleet jo 15 vuotta täysivaltainen jäsen perussopimukseen ja yhteisiin instituutioihin nojaavassa Euroopan unionissa.
Uhrit eivätkä ponnistukset olleet turhia. Haluan esittää kunnioittavan tervehdyksenä sotiemme veteraaneille ja lotille.
Hyvää itsenäisyyspäivää! Jag önskar er alla en trevlig självständighetsdag!