Pääjohtaja Erkki Liikanen
Eduskunnan talousvaliokunta 1.2.2011
 

Suomen Pankin rooli ja riskit eurojärjestelmän toimissa

 
Suomen Pankki osallistuu osana eurojärjestelmää kaikkien EKP:n rahapoliittisten operaatioiden toimeenpanoon. Tämä koskee myös velkakirjamarkkinaohjelman puitteissa tehtyjä arvopaperiostoja. Yhteisen rahapolitiikan pelisääntöjen mukaisesti Suomen Pankki saa suhteellista kokoaan vastaavan osan rahapolitiikan (ml. setelistö) tuotoista. Vastaavasti osallistuu osuudellaan yhteisen rahapolitiikan riskien kantoon. Suomen Pankin osuus EKP:n pääomasta, ns. pääoma-avain, on 1,8 %.
 
Suomen Pankin taseen riskipuskurit on suunniteltu siten, että ne kattavat rahapoliittisten toimien ja oman sijoitustoiminnan riskit. Suomen Pankki on voinut suorittaa lisäksi valtiolle merkittävän voitonjaon vuosittain. Vuosilta 2007–2009 voittoa on jaettu noin 250 miljoona euroa vuosittain. Vuoden 2010 osalta eduskunnan pankkivaltuusto päättää voitonjaosta tilinpäätöksen valmistuttua.
 
Eduskunnan hyväksymän EU:n perussopimuksen mukaisesti euroalueen rahapoliittiset päätökset tekee Euroopan keskuspankin neuvosto. Suomen Pankin pääjohtaja on neuvoston jäsen. Sen lisäksi Suomen Pankilla on muiden euroalueen maiden keskuspankkien tavoin keskeinen asema rahapolitiikan päätösten toimeenpanossa.
 
Suomen Pankin tehtävät, toimivaltuudet ja vastuut eurojärjestelmässä on määritetty EKPJ:n perussäännössä ja laissa Suomen Pankista. Suomen Pankki on eduskunnan pankki ja eduskunnan valvonnan alainen.
 
EKP:n neuvoston rahapoliittisiin päätöksiin kohdistuva laillisuusvalvonta toteutuu Euroopan unionin tuomioistuimen kautta. EKP:n neuvosto on toiminnassaan itsenäinen, joten poliittista valvontaa EKP:n rahapoliittisiin toimiin ei perussopimuksen nojalla kohdistu.
 
Suomen Pankki pitää eduskunnan informoituna EKP:n rahapoliittisista toimista ja niiden perusteluista. Suomen Pankki on raportoinut EKP:n toimista ja niihin liittyvistä taloudellisista riskeistä säännöllisesti pankkivaltuustolle ja eduskunnan määräämille tilintarkastajille.
 
Lisäksi Suomen Pankki on talousvaliokunnan käytettävissä, kun valiokunta niin tahtoo. Talousvaliokunnalle on joulukuussa 2010 järjestetty seikkaperäinen informaatiotilaisuus rahapolitiikan toimeenpanosta, vakuuskäytännöistä ja riskeistä