Hyvät Suomen Lainopillisen Yhdistyksen jäsenet, tervetuloa. Käsittelen puheenvuorossani keskuspankkien toimia meneillään olevassa velkakriisissä.
Kuva 2
Hallitusten ja keskuspankkien välinen työnjako on selvä. Hallitukset pitävät huolen maan talouspolitiikasta kokonaisuutena ja keskuspankeille on jätetty merkittävä, mutta kapea rahatalous. Keskuspankkien tehtävänä on hoitaa rahapolitiikkaa ja varmistaa, että rahoitusmarkkinat toimivat luotettavasti ja vakaasti, jotta rahapolitiikka välittyy toivotulla tavalla rahoitusmarkkinoille. Kun rahapolitiikan välittymisessä esiintyi häiriöitä kesällä 2011, myös me Euroopan keskuspankissa ja eurojärjestelmän kansallisissa keskuspankeissa jouduimme reagoimaan.
Rahapolitiikan välittyminen häiriintyi merkittävästi kesällä 2011
Kuvat 4-8
Kesällä 2011 useat merkit viittasivat siihen, että markkinat voivat jäätyä pahasti. Vuoden 2011 loppukesällä vakuudettomien ja vakuudellisten korkojen välinen erotus kasvoi 0,5 prosentista lähes 1,0 prosenttiin. Näiden korkojen välinen erotus voidaan nähdä eräänlaisena kuumemittarina, joka kertoo pankkien välisen markkinan toiminnasta. Myös valtiolainojen korot eriytyivät ja euroalueen keskikorko verrattuna esimerkiksi alimpaan valtionlainakorkoon, Saksan korkoon, leveni vuoden 2011 aikana. Rahamarkkinoiden toiminnan heikkeneminen ja euroalueen valtiolainojen korkojen huomattava eriytyminen pääomamarkkinoilla olivat omiaan estämään rahapolitiikan tasapainoisen välittymisen.
Kuva 9
Rahapolitiikan välittymisen varmistamiseksi Euroopan keskuspankki ja euroalueen kansalliset keskuspankit, Suomen Pankki muiden mukana, joutuivat tekemään vuoden 2011 jälkipuoliskolla tarvittavia toimia. Valtioiden ja yritysten liikkeeseen laskemien joukkolainojen markkinoiden toimivuutta varmistettiin keskuspankin osto-ohjelmalla ja ohjauskorkoa laskettiin kahdesti loppuvuonna 2011, marras- ja joulukuussa. Lisäksi käynnistettiin kaksi 3 vuoden luotto-operaatiota, jotka toteutettiin joulukuussa 2011 ja helmikuussa 2012.
Vuoden 2011 jälkipuoliskolla ilmoitettiin myös laajemmista vakuuksista, joita toimitetaan keskuspankille rahoituksen saamiseksi. Kun rahalaitos hakee keskuspankista rahoitusta, sen tulee aina toimittaa vakuudet. Vakuuksia arvioidaan päivittäin ja niistä otetaan vielä erillinen aliarvostus. Tällä vakuusarvoa leikataan siten, ettei keskuspankille tulisi tappiota vaan tämän vakuuden arvo kattaisi kaiken rahoituksen kaikissa tilanteissa, myös siinä ei-toivotussa tilanteessa, jossa keskuspankki joutuisi realisoimaan vakuuden.
Rahamarkkinat ja likviditeetti
Kuvat 11 ja 12
Rahoitusoperaatioiden osalta rahamarkkinoiden toiminta parani ja likviditeetti lisääntyi. Euroopan keskuspankin euromääräiset jälleenrahoitusoperaatiot nostivat keskuspankkirahoituksen määrää rahalaitoksille. Finanssikriisivuosina keskuspankkirahoituksen määrä on ollut aikaisempaa runsaampaa ja nyt viimeisten joulukuussa ja helmikuussa toteutettujen jälleenrahoitusoperaatioiden vuoksi rahoituksen maturiteetti ja lainojen pituus pankeille kasvoivat. Merkittävimmän osan muodostavat 3 vuoden operaatiot. Euriborit ovat laskeneet rahoitusoperaatioiden jälkeen ja tämän vuoden puolella markkinoilla on tapahtunut rauhoittumista.
Kuvat 14 ja 15
Lyhytaikaisten rahamarkkinoiden ja pitkäaikaisten lainamarkkinoiden osalta voidaan todeta, että rahapolitiikan joukkovelkakirjojen osto-ohjelmien koko verrattuna muuhun rahapolitiikan toteuttamiseen liittyvään rahoitukseen on vain murto-osa. Osto-ohjelmilla on varmistettu, että joukkolainamarkkinoilla ei tapahdu sellaisia vääristymiä, jotka johtaisivat tilanteeseen, jossa esimerkiksi tietyntyyppinen luottokelpoinen yritys Saksassa ja Italiassa joutuisi täysin erilaiseen rahoitukselliseen asemaan. Rahoituksen pitäisi toimia yhtäläisesti riippumatta siitä, missäpäin euroaluetta toimitaan. Italian ja Espanjan valtiolainakorot laskivat näiden joukkolainaosto-ohjelmien sekä rahoituksen järjestämisoperaatioiden ja 3 vuoden operaatioiden johdosta.
Kuvat 16 ja 17
On huomattava, että vaikka puhutaan Italian ja Espanjan hyvin korkeista koroista, niin pidemmällä, koko euroajan huomioivalla aikavälillä, ne eivät ole niin kaukana siitä keskiarvosta, millaista korkoa nämä maat ovat maksaneet ja pystyneet selviämään korkotasoista hyvin. Tarkasteltaessa Italian 10 vuoden keskikorkoa ja tämän hetken korkoa, tai vastaavasti Italian kahden vuoden keskikorkoa ja tämän hetken korkoa, voidaankin huomata, ettei ero ole suuri. Itse asiassa kahden vuoden korossa ollaan alle sen keskiarvon, jota Italia on maksanut koko euroaikana. Saman kuvan voisi piirtää Espanjasta.
Kuvat 18 ja 19
Maiden väliset kehityserot ovat merkittäviä. Ne osoittavat hyvin sen, mitä maa on itse tehnyt taloutensa tasapainottamiseksi. Irlantia voidaan pitää hyvänä esimerkkinä maasta, joka on noudattanut lainanantajien asettamaa talousohjelmaa. Sen lisäksi, että sen rahoitus on varmistunut, niin yleinen luottamus Irlannin luottokelpoisuuteen on vahvistunut. Markkinoilla Irlannin korot ovat tulleet alaspäin. Parhaiten luokiteltujen maiden korkoerot suhteessa Saksaan myös kuvastavat sitä, miten hyvin niiden julkinen talous on hoidettu. Hyvänä asiana voidaan todeta Suomen kuuluvan joukkoon, joka saa rahoitusta varsin kapealla marginaalilla verrattuna esimerkiksi Itävaltaan tai Ranskaan.
Rahapolitiikan riskeistä
Kuva 21
Keskuspankkien toimintaan liittyy aina riskejä. Keskuspankit joutuvat tekemään toimia, joihin sisältyy jo lähtökohtaisesti riski- ja tappiovaara, joskus varsinainen tappiokin, jotta rahoitusjärjestelmä saadaan pidettyä toiminnassa. Nämä riskit otetaan jatkuvasti huomioon keskuspankkien toiminnassa nykyaikaisten välineiden avulla.
Riskejä on kahdenlaisia. Suurin riskilähde on aina se, miten rahapolitiikassa onnistutaan. Rahapolitiikan toteuttamiseen ja pankkien rahoittamiseen liittyvä riskienhallinta on etukäteen säännelty. Rahalaitoksille myönnettävän rahoituksen riskejä hallitaan kahden keskeisen kriteerin perusteella. Ensimmäiseksi varmistetaan, että lainaa hakeva rahoituslaitos on vakavarainen. Toiseksi asetetaan kriteerit vakuuksille, joita vastaan keskuspankki antaa luottoa. Vakuuksien arvostus on sellainen, että keskuspankki voi realisoida ne siinä tapauksessa, että pankki tulee laina-aikana maksukyvyttömäksi.
Kuvat 22-24
Näin ollen vakuudet arvostetaan päivittäin markkina-arvoon, josta otetaan lisäksi vähennyksenä erityinen vakuusarvostus, jotta vakuuksien realisointitilanteen kustannukset eivät aiheuttaisi tappiota keskuspankille. Esimerkkinä todettakoon Kreikan 10 vuoden joukkolainan hinta ja vakuusarvo ja sen kehitys. Se käsitys, että 10 miljoonan euron Kreikan valtion velkakirja kelpaisi samasta arvosta vakuudeksi ei pidä paikkansa. Vakuus kelpaisi juuri ja juuri parista miljoonasta ja lisäksi rahoituksen hankkijan pitää olla vakavarainen. Aliarvostukseen vaikuttavat tarjottavan vakuuden juoksuaika, realisointinopeus sekä luottokelpoisuus. Vakuuksia vastaanotetaan yli sen, mitä rahalaitokset hakevat rahoitusta.
Kuva 25
Luotto-operaatioiden lisäksi keskuspankeilla on riskejä, jotka liittyvät omaan rahoitusvarallisuuteen ja arvopapereiden osto-ohjelmiin. Nämä huomioidaan sijoitustoiminnan riskienhallinnassa, asetetaan limiitit, minimiluokitusvaateet jne. Riskit tulevat tarkasteluun keskuspankin riskipuskureita vastaan.
Kuva 26
Tähän loppuun totean, että keskuspankkitoiminnan suurimmat riskit ovat aina makrotaloudellisia. Siihen liittyen esimerkiksi Suomen Pankki 1990-luvun alussa joutui tilanteeseen, jossa suurempien vahinkojen ja tappioiden välttämiseksi keskuspankin kannettavaksi jäi riskejä ja tappioita, joita kukaan ulkopuolinen ei korvannut. Tämän johdosta on tärkeää, että keskuspankki voi toiminnassaan hyvinä vuosina vahvistaa riskipuskureita, jotta ne ovat käytettävissä huonompina vuosina, jolloin tällaisiin erityistoimiin joudutaan.