Pentti Hakkarainen
Johtokunnan varapuheenjohtaja
Puheenvuoro Maanpuolustuskurssien 45. erikoiskurssin avajaisissa Helsingissä 6.5.2014.
Taloudellinen vakaus ja kansallinen turvallisuus
Taloudelliseen vakauteen kuuluu sellaisia asioita kuin terve julkinen talous, vakaa hintataso ja vakaasti toimivat rahoitusmarkkinat.
Paljon muutakin siihen toki kuuluu, kuten korkea työllisyys ja riittävät sosiaaliset turvaverkot. Taloudellinen vakauden ylläpitäminen edellyttää luottamusta, ennustettavuutta ja vakaita poliittisia oloja.
Kansalliseen turvallisuuteen taas kuuluu se, että kansalaiset voivat elää vapaina ja vailla pelkoa, että heidän pitäisi pelätä ulkoista uhkaa, terrorismia tai rikollisuutta ja että suuronnettomuuksien tai luonnonkatastrofien varalle on valmistauduttu.
Hyvinvointivaltiossa ihmisten turvallisuutta on vahvistettu luomalla sosiaalisia turvaverkkoja työttömyyden, tapaturmien, sairauden ja muiden yllättävien tilanteiden varalle.
Taloudellinen vakaus voidaan menettää monesta syystä. Syy voi ulkoinen tai sisäsyntyinen.
Ulkoinen syy voi olla geopoliittinen kriisi, maailmankaupan romahdus, öljykriisi, luonnononnettomuus tai jotain muuta sellaista, johon omalla talous- tai muulla politiikalla ei voida vaikuttaa.
Sisäsyntyisestä taloudellisen vakauden menetyksestä on paljon kokemuksia, osa niistä varsin tuoreita. Syitä voi olla monia, kuten huono hallinto, tiettyjen erityisryhmien tukeminen tai vain pitkäjänteisyyden puute. Näin on ajauduttu valtion liialliseen velkaantumiseen, korkeaan inflaatioon tai pankkikriisin kautta reaalitalouden romahtamiseen. Kärjistyneet eturistiriidat tai heikentynyt luottamus poliittisiin päättäjiin ja yhteiskunnan instituutioihin ovat pahentaneet tilannetta.
Kestävällä pohjalla oleva talous antaa turvallisuutta. Tämä pätee jokaisen yksityishenkilön ja yrityksen kohdalla. Sama pätee myös valtioihin, vaikka niiden kohdalla tilanne on joiltakin osin erilainen kuin yksityisillä toimijoilla.
Entisinä aikoina taloudelliset edut ja poliittis-sotilaalliset intressit kulkivat käsi kädessä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa maailmankauppa ja pääomanliikkeet olivat vapaita. Tätä vapautta kuitenkin rajoitti – ainakin pienten maiden näkökulmasta – suurten valtioiden pyrkimys hegemoniaan sekä talouden että politiikan alalla. Sotien välisenä aikana ajauduttiin suuren laman seurauksena protektionismiin. Nationalismi ja rajojen sulkeminen johtivat vihanpitoon tunnetuin seurauksin.
Toisen maailmansodan jälkeinen aika poikkeaa edeltävistä aikakausista siinä, että nyt käytössä oli toimivia kansainvälisiä instituutioita. Kansainvälisen politiikan puolella Yhdistyneet Kansankunnat on onnistunut rajaamaan konflikteja aivan toisella tavalla kuin Kansainliitto aikanaan.
Talouspolitiikassa Kansainvälisellä valuuttarahastolla on ollut merkittävä rooli kansainvälisen rahajärjestelmän koossapitämisessä. Lukuisat muutkin kansainväliset organisaatiot, kuten Maailmanpankki, Maailman kauppajärjestö ja OECD, ovat olleet mukana edistämässä kansainvälistä koordinointia talouspolitiikan alueella.
Vaikka erimielisyyksiä on ollut ja vaikka joissakin asioissa on edetty tuskastuttavan hitaasti, voidaan hyvin perustein väittää, että kansainvälisten instituutioiden puitteissa tapahtunut koordinaatio ja yhteistyö ovat pitäneet maailmantalouden koossa. Vaikka tavoitteena on ollut taloudellinen vakaus ja kehitys, niiden kautta on samalla edistetty maailmanrauhaa.
Kommunismin romahtamisella ja kylmän sodan loppumisella oli arvaamattomia vaikutuksia maailmantalouteen. Varsin lyhyessä ajassa 2-3 miljardia ihmistä tuli avoimen maailmankaupan piiriin. Sopeutuminen suhteellisten etujen muutokseen laajensi maailmankauppaa, muutti kauppavirtoja ja omistusrakenteita. Samanaikaisesti koettiin informaatioteknologian nopea muutos.
Nämä tekijät yhdessä muuttivat myös liiketoimintamalleja siten, että tuotannollisen toiminnan ja yrityksen kansallisuuden välinen yhteys heikkeni. Tämä on vähentänyt valtioiden ja yritysten välistä keskinäisriippuvuutta. Yritysten ja kansallisvaltioiden edut eivät enää kulje käsi kädessä.
Euroopan integraatio lähti aikanaan liikkeelle turvallisuusintresseistä, mutta keinot olivat taloudellisia. Vuonna 1951 perustettu hiili- ja teräsyhteisö siirsi näiden teollisuusalojen kehittämistä koskevat päätökset ylikansalliselle tasolle. Ajatuksena oli, että maat (lähinnä Ranska ja Saksa) eivät voi ryhtyä sotaan, jos ne eivät voi vapaasti päättää omasta strategisesta teollisuudestaan.
Tänäänkin Euroopan unioni on siten rakennettu, että mikään maa ei siinä voi saada hegemoniaa. Yhteiset instituutiot ja määräenemmistöpäätökset pitävät siitä huolen.
Euroopan integraatio ja globalisoituminen ovat lisänneet maiden välistä keskinäisriippuvuutta. Samalla ne ovat rajoittaneet talouspolitiikan mahdollisuuksia. Selvin osoitus tästä on kansallisesta rahapolitiikasta luopuminen yhteisen rahapolitiikan hyväksi.
Rahoitusjärjestelmän tehokas ja luotettava toiminta on yhteiskunnan toimivuuden keskeinen perusta. Se on yhteiskunnan verenkierto. Jos tässä on pieniäkin tukoksia tai ongelmia, voivat häiriöstä vakavasti kärsiä yhteiskunnan elintärkeät osat. Finanssimarkkinoiden on pystyttävä toimimaan kaikissa oloissa.
Suomen Pankki keskuspankkina – pankkien pankkina – varmistaa osaltaan rahoitusjärjestelmän tehokkaan ja luotettavan toiminnan. Lisäksi Finanssivalvonta valvoo finanssialan toimijoita, pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta sekä arvopaperimarkkinoiden toimintaa. Pankkien ja muiden rahoituslaitosten vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden lisäksi valvonnan kohteena on maksujärjestelmien toimivuus. Siinä keskuspankin rooli on erityisen keskeinen.
Rahoitusjärjestelmän tärkeyden johdosta finanssimarkkinoilla on varauduttava kaikkiin mahdollisiin häiriöihin. Se on keskeinen kansallisen huoltovarmuuden alue. Huoltovarmuuskeskuksen kanssa hyvässä yhteistoiminnassa Suomen Pankki on järjestänyt finanssialan kriisiharjoituksia säännöllisesti muutaman vuoden välein. Harjoituksiin osallistuu suuri määrä yksityisiä organisaatioita ja julkisia toimijoita ja enemmän kuin tuhat ihmistä.
Rahoitusmarkkinat ovat jo nyt pitkälti integroituneet. Rahoitustoiminta ylittää rajat Euroopan sisällä mutta myös globaalisti. Kansainvälistä sääntelyä ja valvontaa sekä näihin liittyviä rakenteita ollaan vahvistamassa. Tekeillä on lukuisia uudistuksia, joiden tarkoituksena on varmistaa pankkien terve toiminta ja vahvistaa niiden riskiensietokykyä. Näillä pyritään estämään uudet pankkikriisit tai ainakin pienentämään niistä veronmaksajille aiheutuvia kustannuksia.
Viimeisimpänä vaiheena tässä on pankkiunionin pystyttäminen. Yhteinen pankkivalvonta siirtyy EKP:n vastuulle tämän vuoden marraskuussa. Ensi vuonna otetaan käyttöön yhteinen kriisinratkaisumekanismi. Mukaan tulevat kaikki euroalueeseen kuuluvat EU:n jäsenmaat, mutta muutkin voivat liittyä pankkiunioniin.
Yhteinen valvonta koskee suoraan suurimpia pankkeja, joilla on merkittävää rajat ylittävää pankkitoimintaa muissa EU-maissa. Ennen yhteiseen valvontaan siirtymistä suurimmille pankeille suoritetaan yksityiskohtainen taseiden arviointi ja stressitestit. Tarkoituksena on, että yhteisen valvonnan piiriin ei tule elinkelvottomia pankkeja.
Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja myöhemmin euroalueeseen nähtiin aikanaan laajalti Suomen turvallisuutta vahvistavana tekijänä. Luultavasti useimmat ovat edelleen samaa mieltä.
Osana kansallista turvallisuutta meidän tulee kuitenkin itse ja omin toimin huolehtia taloudellisen vakauden säilymisestä.