Kaksi vuotta on pitkä aika politiikassa ja taloudessa. Ilmeisesti myös taloustieteessä. Näin kirjoitti nobelisti Paul Krugman otsikolla ”The Finnish Disease” eli ”Suomen tauti” New York Times -lehden blogissaan 1.6.2015:
”Kannattaa korostaa, miten kerta kaikkiaan surkean huonoa Suomen suoritus talouspolitiikassa on ollut. Miksei Suomi nouse kuopastaan? Velka ei ole ongelma: lainaa saa halvalla. Mutta kaikki on kiinni euron aiheuttamasta pakkopaidasta.”
Olin vannonut ministerinvalani ja aloittanut työ- ja elinkeinoministeriössä pari päivää aiemmin. En tarttunut Krugmanin heittoon velkaelvytyksestä, mutta se toimi kieltämättä kannustimena kääriä hihat ja ryhtyä töihin Suomen talouden nostamiseksi. Siihen tarvittaisiin määrätietoista talouspolitiikkaa ja laajaa yhteistyötä työmarkkinoilla.
Menneet kaksi vuotta ovat olleet Suomen taloudessa ja työmarkkinoilla vaiherikasta aikaa. Olisivat voineet olla vieläkin vaiherikkaampia, mutta onneksi sopu on säilynyt.
Tänään, kaksi vuotta Krugmanin madonlukujen jälkeen, Suomen talous kasvaa taannoisia ennusteita nopeammin ja uusia työpaikkoja syntyy. Itsetyytyväisyyteen ei ole aihetta ja pulmia riittää, mutta pahimman ohi on päästy. Kestävään kasvuun on eväitä, kunhan emme itse mokaa sitä ja jatkamme uudistusten tiellä.
Mikä on auttanut kääntämään talouden kurssin? Yhdistelmä sekä ulkoisia että kotimaisia tekijöitä. Euroalueen elpyminen, EKP:n kevyt rahapolitiikka ja raaka-aineiden suotuisa hintakehitys ovat tukeneet kasvua. Suomessa talouspolitiikka on lopettanut vapaan pudotuksen ja kovaa maata on saatu jalkojen alle. Kotimainen kysyntä ja rakennusinvestoinnit ovat pitäneet kasvua yllä ja nyt myös viennin veto ja tuotannolliset investoinnit ovat lähteneet liikkeelle ja vahvistavat kasvun pohjaa.
Viime vuonna neuvoteltu kilpailukykysopimus on mainettaan parempi väline suomalaisen työn kilpailukyvyn parantamiseksi. Se on vahvistanut luottamusta. En lähde arvuuttelemaan niiden motiiveja, jotka vähättelevät kikyn merkitystä.
Mitä sopimus merkitsee Suomen taloudelle? Se korjaa kustannuskilpailukykyämme noin 4 prosenttiyksiköllä kauppakumppaneihimme verrattuna yksikkötyökustannuksilla mitattuna. Suhteessa Ruotsiin ja Saksaan parannus on vielä suurempi. Tämä kasvattaa työllisyyttä arviolta kymmenillä tuhansilla henkilöillä lähivuosien aikana.
Paikallisen sopimisen lisääminen on kiky-sopimuksen yksi tavoite. TEM:in yhteistoiminta-asiamiehen, varatuomari Harri Hietala kokoamien tietojen mukaan työaikapankkia koskevat määräykset otettiin useimmille sellaisille toimialoille, joissa niitä ei ennestään ollut. Samoin selviytymislauseke otettiin lähes kaikkiin alakohtaisiin tes/ves-sopimuksiin. Määräykset, joilla alistetaan paikallinen sopiminen liitoille, ovat olleet melko harvinaisia. Nyt näitä määräyksiä poistettiin entisestään.
Tehdyillä muutoksilla on työmarkkinoilla olennaista merkitystä, koska kilpailukykysopimuksen kattavuus on yli 90 prosenttia kaikista palkansaajista.
Nyt sovitut laajennukset työaikapankkien osalta merkitsevät sitä, että työajan järjestämisestä voidaan meillä sopia työpaikoilla hyvin laajasti. Tällainen sopiminen mahdollistaa työpanoksen kohdentamisen ilman lisäkustannuksia sellaisiin työntäyteisiin ajankohtiin, jossa sille on tarvetta. Sopiminen auttaa myös ottamaan huomioon työntekijöiden yksilölliset tarpeet työaikajärjestelyissä.
Kilpailukykysopimus sisältää myös 24 tunnin vuotuisen työajan pidennyksen. Sopimusteksti ei edellyttänyt sitä, että tästä sovittaisiin paikallisesti. Eräitä merkittäviä palvelualoja ja osaa julkisesta sektorista lukuun ottamatta niin kuitenkin toimittiin.
Paikallisesti sovittavilla ratkaisuilla voi olla suuri merkitys tuottavuuden ja työllisyyden parantamisessa, minkä vuoksi sitä on syytä edistää edelleen. Luottamuksen vahvistaminen sekä liitto- että yritystasolla on tässäkin avainasemassa.
Kiky-sopimus on myös vastausta Krugmanin eurokritiikkiin ja osoittaa, että suomalainen sopimusyhteiskunta pystyy sopeutumaan rahaliiton oloihin. Jos siihen kyetään jatkossakin, kestävää kasvua ja parempaa työllisyyttä on lupa odottaa.
Lainaan lopuksi toista eturivin taloustieteilijää, joka kiteyttää Suomen haasteen näin:
”Suomalaisia työmarkkinoita tuskin kehitetään vallankumouksen voimin; täytyy toivoa, että jonkinlainen evoluutio muiden Pohjoismaiden esikuvan suuntaan osoittautuisi Suomessa mahdolliseksi. Tavoitteena voisi olla määrätty palkkakoordinaatio (vientialat palkkajohtajana), yritystasolle hajautettu palkanmuodostus ja nykyistä paremmin turvattu työrauha.”
Näin toteaa professori Sixten Korkman kirjassaan Väärää talouspolitiikkaa, eikä liene väärässä. Sekä Etlan että PT:n entisenä tutkijana hän sitä paitsi tuntee Suomen työmarkkinat perin pohjin, ja molemmilta puolilta. Voisiko olla, että Suomi pärjää maailmantalouden murroksessa paremmin Korkmanin kuin Krugmanin opeilla?
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Suomen Pankin johtokunnan jäsen. Hän toimi elinkeinoministerinä 2015-16.