Siirry sisältöön

Generation €uro -kilpailun kansallinen finaali järjestetään 6.4. klo 10.00-13.15 ja mukana kisaamassa on yhteensä kolme joukkuetta seuraavista oppilaitoksista: Kauniaisten lukio, Lahden yhteiskoulu ja Ålands Lyceum.

Loppukilpailua voi seurata suorana Suomen Pankin Youtube-kanavalla 6.4. klo 10.00-13.15.

Ohjelman aikana oppilaista koostuvat nelihenkiset joukkueet esittelevät ja perustelevat suullisesti oman ehdotuksensa EKP:n neuvoston korkopäätökseksi sekä mahdollisiksi muiksi rahapoliittisiksi toimiksi. Tilaisuuden juontaa Janne Grönroos. Ohjelmassa on joukkueiden kilpailutöiden esittelyn lisäksi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin avauspuheenvuoro ja Suomen Pankin asiantuntijoista koostuvan raadin puheenjohtaja Esa Jokivuolleen puheenvuoro. Kansallisen loppukilpailun voittaja julkistetaan klo 13.00.

Kilpailun tavoitteena on auttaa toisen asteen opiskelijoita ymmärtämään rahapolitiikkaa ja hahmottamaan sen vaikutusta talouteen. Kilpailulla pyritään myös syventämään opiskelijoiden tietämystä eurojärjestelmästä ja rahoitusalasta. Tämän vuoden Generation €uro -kilpailun ensimmäiselle kierrokselle osallistui Suomessa yhteensä 35 joukkuetta, joista loppukilpailussa mukana on kahden kilpailuvaiheen jälkeen kolme parasta joukkuetta. Tilaisuus tallennetaan ja tallenne julkaistaan Suomen Pankin YouTube-kanavalla tilaisuuden jälkeen.

Tervetuloa seuraamaan Generation €uro -kilpailun finaalia 6.4.2022!

Tutustu ohjelmaan täällä.