Pääjohtaja Olli Rehn
Suomen Pankki
Suomen Pankin webinaari: Kohti talouden uudistamista 26.3.2021
Kohti talouden uudistamista
Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät,
Toivotan teidät tervetulleiksi tähän webinaariin, jossa käymme läpi taloutemme keskeisiä kysymyksiä arvostetun puhujakaartin kanssa. Kevät ja valo tekevät tuloaan, toivottavasti myös koronapandemian osalta. Epävarmempaa sen sijaan on, kuinka keväinen tai syksyinen tunnelma meillä on Suomen pidemmän aikavälin talousnäkymien suhteen.
Meillä on myös toinen tärkeä syy tälle tilaisuudelle. Suomen Pankki täyttää tänä vuonna 210 vuotta. Suunnitteilla oli avata ovet ja kerätä ihmiset jälleen tiedon ja taiteen pariin. Nyt kävi toisin. Myöhemmin tänään pääsemme kuitenkin näkemään otteita Pankin pitkän taipaleen varrelta.
Aluksi pari sanaa meidän taloudestamme. Julkaisimme tänään Suomen Pankin vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen. Vuoden 2020 tulos oli 142 miljoonaa euroa. Pankkivaltuusto päätti tänä aamuna, että siitä 100 miljoonaa jaetaan valtiolle. Lain mukaan tuloksesta puolet käytetään Suomen Pankin vararahaston kartuttamiseen, loput siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Pankkivaltuusto voi päättää toisin, jos se on perusteltua. Tällä kertaa noin 70 % tuloutettiin valtiolle.
Suomen Pankin tulokseen vaikuttavat etenkin vallitseva korkotaso ja rahapolitiikan toimet, ja sen viimeaikainen heikentyminen on luonnollista seurausta koronakriisin ajan rahapolitiikasta. Kuten johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen toteaa aamun tiedotteessamme, Pankin tase on silti siinä kunnossa, että arvioidut riskimme on katettu ja voitonjako valtiolle mahdollista.
Hyvät kuulijat,
Koronakriisin aikana EKP:n neuvosto on keventänyt rahapolitiikkaa useaan otteeseen, laajasti ja eri keinoin, jotta rahoitusolot ovat suotuisat kaikilla talouden sektoreilla. Ohjauskorot on pidetty hyvin matalina. Vuosi sitten aloitettiin pandemiaan liittyvä osto-ohjelma PEPP, jossa ostojen määrä voi nousta 1850 mrd. euroon. Lisäksi eurojärjestelmä myöntää pankeille pidempiaikaisia kohdennettuja luottoja.
Tässä kuussa muutimme rahapolitiikkaa yhä elvyttävämpään suuntaan rahoitusolojen kiristymisen välttämiseksi. Kesäkuuhun ulottuvan jakson aikana tehdään merkittävästi alkuvuotta enemmän arvopapereiden ostoja. Ostoja jatketaan PEPP-ohjelmassa ainakin maaliskuuhun 2022 asti ja joka tapauksessa siihen saakka, kunnes pandemian katsotaan päättyneen.
Euroalueen inflaatio on tavoitteeseemme nähden yhä hyvin hidasta, vaikka se jonkin verran nopeutuikin vuoden alussa. Lähivuosien inflaationäkymät ovat vaimeat. Vahvasti kasvua tukeva rahapolitiikka on yhä tarpeen.
Koronapandemia on tehnyt käynnissä olevasta EKP:n rahapolitiikan strategiauudistuksesta entistä tärkeämmän. EKP ei uudista strategiaansa tyhjiössä, ja Yhdysvaltain keskuspankin Fedin strategiauudistus tarjoaa hyvän vertailukohdan.
Fed otti viime vuonna käyttöön joustavan kahden prosentin keskimääräisen inflaatiotavoitteen[1]. Yhdysvaltain rahapolitiikassa onkin odotettavissa voimakkaampi reaktio liian hitaaseen inflaatioon tai sen kasvaneeseen riskiin kuin kiihtyvän inflaation riskeihin. Fedin arvion mukaan sen tavoittelema täystyöllisyys voidaan saavuttaa ilman, että inflaatio nopeutumisestaan huolimatta kiihtyisi liiallisesti. Tavoitteen saavuttamiseksi inflaation tulee olla ajoittain tavoitetta nopeampaa erityisesti silloin, kun inflaatio on ollut pitkäaikaisesti tavoitteen alapuolella.
Toimintaympäristön merkittävistä muutoksista ja erityisesti nollakorkorajoitteesta johtuen on tärkeää, että inflaatiotavoite ymmärretään symmetriseksi myös EKP:n kohdalla. Jos sen nähdään johtavan useammin alle kuin yli kahden prosentin inflaatiovauhtiin, inflaatio-odotukset asettuvat liian matalalle tasolle. Tällöin kahden prosentin inflaation saavuttaminen on vaikeaa.
Varteenotettavin vaihtoehto EKP:n uudeksi tavoitteeksi on kahden prosentin symmetrinen pistetavoite ja nollakorkorajoitteen huomioiminen rahapolitiikan mitoituksessa. Se tukisi inflaatio-odotusten asettumista oikealle tasolle ja siten tavoitellun – hitaan mutta ei liian hitaan – inflaation saavuttamista. Myös euroalueella on syytä painottaa työllisyyden vahvistamista, kun inflaatiopaineet ovat rakenteellisesti vaimeat.[2]
Hyvät kuulijat,
Suomessakin talouspolitiikka on laajalla rintamalla tukenut taloutta koronakriisin aikana. Osansa on ollut yhteisellä rahapolitiikalla, joka on meilläkin pitänyt yritysten ja kotitalouksien rahoitusolot suotuisina. Tärkeintä talous- ja työllisyyspolitiikkaa on silti ollut – on yhä – viruksen leviämisen estäminen eli lakien, viranomaisten suositusten ja terveen järjen noudattaminen. Tässä meistä jokainen kantaa vastuuta.
Suomen Pankin ennusteen mukaan talous kasvaa niin, että BKT:n määrä ylittää vuoden 2019 tason ensi vuonna. Samoin tekee työllisyysaste. Voimmeko siis päätellä, että selvisimme koronakriisistä ilman pitkäaikaista vahinkoa? Ikävä kyllä emme. Sekä BKT että työllisyysaste jäävät ennusteen mukaan edelleen urilta, joilla niiden kriisiä edeltäneissä arvioissa odotettiin olevan. Kasvaneen julkisen velan lisäksi kriisi jättääkin jälkeensä myös syventyneen julkisen talouden alijäämän.
Kun koronakriisi nyt asteittain toivottavasti siirtyy osaksi historiaa, Suomen taloudella on edessään samat pidemmän aikavälin ongelmat kuin ennen kriisiä – nyt vain aiempaa vaikeampina. Julkinen talous ei ole kestävällä tolalla, ja työllisyysaste on liian matala. Työn tuottavuuden kasvu on ollut poikkeuksellisen vaimeaa jo yli 10 vuoden ajan. Tämä kehitys pitäisi kääntää parempaan suuntaan. Suomessa on investoitu liian vähän sekä fyysiseen tuotannolliseen pääomaan että tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Eikä ole aktiivisesti huolehdittu kansainvälisten osaajien saamisesta Suomeen, taloutemme dynamiikkaa vahvistamaan.
Suomen kansantalouden ongelmien ratkaisuksi esitetään usein vain yhtä patenttilääkettä. Yksillä se on paikallinen sopiminen, toisilla julkisten menojen kasvattaminen ilman velkarajoitteita – kolmansilla joku muu.
En usko ihmelääkkeisiin, enkä juupas-eipäs -keskustelun hyödyllisyyteen. Monen muunkin mielestä yli kymmenen vuoden näivettymistaudin jälkeen tällainen jumittuminen vanhoihin juoksuhautoihin on kovin turhauttavaa ja masentavaakin. Sillä ei rakenneta mitään uutta ja kestävää.
Pystyisimmekö yksinkertaistavien vastakkainasettelujen sijaan harkitsemaan sellaista kahden kärjen työllisyys- ja tuottavuuslinjausta, jossa asetettaisiin aidosti tavoitteeksi sekä korkea työllisyysaste että korkea tuottavuus? Ja suuntaamaan julkisen vallan ja työmarkkinoiden osapuolten tulevat toimenpiteet pitkäjänteisesti niitä kohden?
Mitä tämä voisi tarkoittaa? Vaikkapa sitä, että paikallisen sopimisen edellytyksiä lisättäisiin sekä työ- ja virkaehtosopimusten raameissa että lainsäädäntöä kehittämällä. Sitä, että henkilöstön edustusta ja tiedonsaantia kehittämällä työntekijät saavat riittävästi tietoa yrityksen tilasta – ja että sopimiseen on riittävää osaamista kummallakin puolella. Osapuolten välillä tarvitaan sellaista luottamusta, johon nojautuen paikallinen sopiminen on sopimista, ei sanelua.
Teknologiateollisuus ry:n eilisen ilmoituksen toimintansa muuttamisesta voi ehkä nähdä heijastavan sitä, että paikallisen sopimisen lisäämiseen nähdään tarvetta. On toivottavaa, että muutoksista huolimatta koordinaatio palkanmuodostuksessa onnistuu Suomessa lähivuosinakin. Sitä Suomen tapaisen rahaliiton jäsenmaan talous ja työllisyys tarvitsevat. Toivottavaa on myös se, että työntekijöiden edustuksen ja tiedonsaannin mahdollisuudet paranevat, kuten Teknologiateollisuus ry eilen jäsenyrityksilleen suositteli.
Toisena kärkenä tämä tarkoittaisi sitä, että Suomen rakenteellista kilpailukykyä vahvistetaan monin eri tavoin, jotta työn tuottavuus taloudessamme voi kasvaa. Palkansaajillehan tuottavuus merkitsee lisää palkanmaksuvaraa ja reaalista ostovoimaa. Miten yritysten investointi- ja toimintaympäristöä voidaan parantaa tuottavuuden vahvistamiseksi, ja mihin yritykset ovat valmiita sen eteen sitoutumaan?
Mielessäni haen sellaista uudistavaa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa, johon Tarmo Lemola viittaa tuoreessa, tärkeässä kirjassaan ja joka nojaisi yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten tiiviiseen, ohjelmapohjaiseen yhteistyöhön.[3] Innovaatiotoimintaa on mahdollista tukea laajalla ja pysyvällä t&k-verohelpotuksella, joka tukisi yhtäläisesti kaikkien alojen ja yritysten mahdollisuuksia kehittää tuottavuutta. Sen rinnalla julkinen valta antaisi suunnattua t&k-tukea, jonka suuntaamiseen vaikuttaisi arviot eri klusterien ja toimialojen menestyksen edellytyksistä. On esitetty myös erityisen korvamerkityn TKI-rahaston perustamista.
Marinin hallituksen ohjelmassa ja helmikuisessa Ala-Pietilän työryhmän raportissa esitetään, että tavoiteltaisiin t&k-menojen kasvattamista 4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä kunnianhimoinen tavoite on nähdäkseni aivan paikallaan, kun ottaa huomioon Suomen heikon tuottavuuskehityksen. Voisiko sen taakse saada vaikkapa parlamentaarisen komitean avulla laajan yhteiskunnallisen tuen? Sillä huolehdittaisiin pitkäjänteisesti julkisen vallan panostuksesta tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Mieleen tulee luontevasti vertailu vuonna 1980 mietintönsä jättäneeseen teknologiakomiteaan, joka loi pohjan Tekesin perustamiselle ja yli laman kantaneelle t&k-rahoituksen mittavalle kasvattamiselle. Olisiko siinä esikuvaa tällekin vuosituhannelle?
Tämä ei suinkaan ole kattava lista, eivätkä nämä esiin nostamani asiat ole ainoita, joilla Suomen kasvukykyä voidaan vahvistaa. Sellaisia työllisyystoimia, joilla on todellista vaikuttavuutta tutkimustiedon valossa, on ilman muuta tarve toteuttaa työllisyysasteen nostamiseksi.
Toivonkin hartaasti, että voisimme suomalaisessa talouskeskustelussa keskittyä näihin olennaisiin kysymyksiin ja hakea niihin toimivia ratkaisuja ennakkoluulottomasti ja yhteistyöllä. Ikääntyvän maamme tilanne on sen verran vaikea, ettei meillä ole enää varaa toistemme ohi puhumiseen ja päätösten siirtämiseen aina vain seuraaville hallituskausille. Muu maailma ei odota edes maailman onnellisinta kansaa.
Siinä hengessä on myös tämän tilaisuuden ohjelma suunniteltu. Tänään keskustelemme etenkin kahdesta ajankohtaisesta kysymyksestä: paikallisesta sopimisesta ja tuottavuuskasvun edellytysten parantamisesta. Tutkimustiedosta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, mutta se lienee todistettu, että paikallisen sopimisen lisäämisestä ja innovaatiopolitiikan kehittämisestä on mahdollista saada merkittäviä hyötyjä suomalaisten hyvinvoinnin ja Suomen talousnäkymien kannalta.
Kiitos!
[1] Jerome H. Powell, New Economic Challenges and the Fed's Monetary Policy Review, Jackson Hole via webcast, 27.8.2020
[2] Olli Rehn, Euroopan keskuspankki arvioi uudelleen rahapolitiikan strategiaansa kriisien ja matalan inflaation maailmassa, Kansantaloudellinen aikakauskirja 2/2020
[3] Tarmo Lemola, Kohti uutta tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. Vastapaino, Tampere 2020.