Rahapolitiikan haasteet epätasapainoisessa kansainvälisessä toimintaympäristössä

Maailmantalous

Maailmantalouden kasvu on viimeisen vuoden aikana ollut odotettua vauhdikkaampaa. Sekä Yhdysvalloista että Aasian maista – Japanista, Kiinasta ja Intiasta - tuli alkuvuonna odotettua vahvempia talouslukuja. Merkille pantavaa on myös Venäjän talouden nopea kehitys. Kasvu levisi sekä alueellisesti että toimialoittain. Myös Euroopassa ja euroalueella alkoi optimismi vihdoin viritä. Kasvuluvut eivät toki olleet suuria, mutta silti lievästi odotettua korkeampia.

Tänään näyttää siltä, että maailmantaloudessa suhdannenousun nopein vaihe on todennäköisesti jo ohitettu. Kesän ja alkusyksyn tiedot kertovat kasvuvauhdin maltillistuneen. Selvimpänä syynä on ollut öljyn hinnan nousu. Mutta taustalla on myös maailmantalouden suuret epätasapaino-ongelmat sekä elvyttävän talouspolitiikan vaikutuksen väheneminen.

Ennusteiden mukaan maailmantalouden kasvu jatkuu kuitenkin noin 4 prosentin vauhtia lähitulevaisuudessa. Keskimääräistä voimakkaampaa se on Aasian teollistuvissa talouksissa sekä siirtymätalouksissa. EU15-alueella kasvun ennustetaan jäävän runsaaseen 2 prosenttiin lähitulevaisuudessa. Oletuksena näissä skenaariossa on, että öljyn hinta vähitellen alenee nykylukemista (n. 50 dollaria barreli) 30-35 dollariin ja että maailmantalouden tasapainottomuudet eivät johda sellaisiin häiriöihin, mitkä voisivat järkyttää taloudellista kehitystä.

Näkymiä siis varjostavat öljyn hinta ja suuret tasapainottomuudet. Teollisuusmaissa viime vuosina harjoitettu kevyt rahapolitiikka on tukenut maailmantalouden elpymistä, mutta johtanut samalla voimakkaaseen likviditeetin kasvuun. Globaali likviditeetin runsaus on herättänyt huolta. Nämä huolenaiheet koskevat inflaation kiihtymisen uhkaa ja rahoitusepätasapainojen kumuloitumista sekä niiden heijastusvaikutuksia suurista teollisuusmaista muihin maihin.

Yhdysvalloissa vaihtotaseen ja julkisen talouden alijäämät ovat käynnissä olevan noususuhdanteen aikana pysyneet suurina tai jopa kasvaneet. Tämän kehityksen peilikuvana Aasian maiden rahoitussaatavat ovat kasvaneet, ja tähän liittyen valuuttakurssipaineet ovat lisääntyneet. Kiinan hyvin vahva kasvu on vaikuttanut merkittävästi raaka-aineiden ja öljyn hintakehitykseen. Japanin talouden julkisen sektorin rahoitusongelmat ja rakenneongelmat ovat yhä ratkaisematta, vaikka pientä edistystä on viime vuosina tapahtunut.

Näiden tasapainottomuuksien korjaaminen muodostaa erittäin vaativan haasteen talouspolitiikalle. Ongelmat voivat korjautua talouspolitiikan toimenpiteiden tuloksena tai markkinavetoisesti. Edellinen vaihtoehto voi olla hidas ja jotenkin ennakoitavissa, jälkimmäinen nopea ja yllätyksellinen. Ehkä paras vaihtoehto olisi sopiva määrä kumpaakin. Korjautumistavasta riippuu, kuinka maailmantalous lähivuosina lopulta kehittyy.

Tässä esityksessä näistä ongelmista keskitytään runsaan globaalin likviditeetin aiheuttamiin haasteisiin. Tämä kysymys on lähellä rahapolitiikan toimialaa ja sen huolena.

Maailmantalouden likviditeettiongelma

Kevyt rahapolitiikka ja Aasian maiden valuuttakurssipolitiikka

Viime vuodet ovat olleet hyvin poikkeuksellista aikaa maailman rahataloudessa: inflaatio on ollut matala; rahapolitiikka on ollut kevyttä; korot ovat olleet ennätyksellisen alhaiset ja likviditeettiä on maailmantalouteen kertynyt runsaasti. Nyt tuo likviditeetin määrä muodostaa keskeisen haasteen tulevan rahapolitiikan kannalta. Kuinka tähän tilanteeseen on tultu?

Vuoden 2001 alusta lähtien rahapolitiikkaa kevennettiin keskuspankkien toimesta voimakkaasti ennen kaikkea Yhdysvalloissa, mutta myös Euroopassa ja Japanissa. Viime kesänä lyhyet nimelliset markkinakorot olivat Yhdysvalloissa 1 prosentin, Euroopassa 2 prosentin ja Japanissa nollan tuntumassa. Pitkät 10 vuoden markkinakorot olivat Yhdysvalloissa ja Euroopassa 4½ prosentin tuntumassa ja Japanissa hieman alle 2 prosentin. Korot olivat selvästi matalampia kuin kertaakaan vuoden 1960 jälkeen.

Ehkä selvimmin rahapolitiikan virityksen yleistä keveyttä kuvaa se, että näiden kolmen talouden (USA, JAP, EUR) yhteen painotettu keskuspankin politiikkakorko on nyt noin 3 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin talouden pitkäaikaisen tasapainoisen kehityksen kanssa sopusoinnussa oleva ns. luonnollinen korko. Luonnollinen tai neutraali korko määritellään yleensä talouden pitkäaikaisen keskimääräisen reaalikasvun ja inflaatiotavoitteen summana ja se vaihtelee maittain. Yhdysvalloissa sen arvioidaan olevan noin 4-5 prosenttia ja euroalueella hieman vähemmän.

Tuntuva rahapolitiikan keventäminen on johtanut voimakkaaseen luottoekspansioon. Likviditeetin mittarit – kuten rahamäärien ja luottojen kasvu - ovat nousseet jyrkästi. Rahamäärien ja luottojen suhde bkt:hen on noussut yleisesti teollisuusmaissa, mutta nopeimmin Itä-Aasiassa. Velkavarannot ovat monissa maissa ja sektoreissa jo niin korkeita, että ne herättävät huolestumista.

Yhdysvaltojen rahapolitiikan voimakkaan keventämisen taustalla oli jyrkkä suhdannekäänne ja pyrkimys ehkäistä sen mahdollisesti aiheuttamia ongelmia. Dollarin keskeisen kansain-välisen aseman ja eri valuuttojen yleisen dollarikytkennän myötä hyvin kevyt rahapolitiikka levisi laajalti maailmantalouteen. Tämä pätee erityisesti maihin, jotka ovat valuuttakurssipolitiikassaan seurailleet dollaria. Tosin kevyttä rahapolitiikkaa on Yhdysvaltain ohella noudatettu tarkoituksellisesti myös muissa maissa.

Muuhun maailmaan nähden keskimääräistä löysempi rahapolitiikka yhdessä voimakkaasti keventyneen finanssipolitiikan kanssa on tuonut Yhdysvalloille suuren vaihtotaseen ja julkisen talouden alijäämän. Muualla maailmassa vaihtotaseet ovat ekspansiivisesta talouspolitiikasta huolimatta yleisesti parantuneet tai olleet selvästi ylijäämäisiä.

Aasian keskeisissä maissa kevyen rahapolitiikan ohella tärkeänä rahan tarjontatekijänä ovat olleet vaihtotaseen ylijäämä ja pääoman tuonti. Maksutaseen kehitykseen on Aasiassa liittynyt rahaviranomaisten interventiotoiminta, joka on kasvattanut pankkien likviditeettiä paikallisessa valuutassa. Japanissa rahan tarjontaa on lisännyt voimakkaasti myös julkisten alijäämien rahoitus.

Yhdysvaltain alijäämä ja velkaantuminen heijasti alkujaan myös maan talouden vahvuutta, joka sai ulkomaiset sijoittajat ja yritykset investoimaan voimakkaasti Yhdysvaltoihin. Viime vuosina ulkomailta tulleet sijoitukset ovat kohdistuneet paljolti julkisen sektorin arvopapereihin. Kasvava osa sijoituksista on tullut Aasian maiden keskuspankeista.

Monista valuuttansa tuomista eduista huolimatta Yhdysvaltain velkaantumiskierre on tällä hetkellä liiallinen ja sen on pakko jossakin vaiheessa katketa tai ainakin hidastua tuntuvasti. Yhtenä kansainvälisen talouden riskitekijänä onkin pidetty sitä, että alijäämän takia dollari heikkenee jossakin vaiheessa voimakkaasti. Se auttaisi ulkomaankaupan tasapainottumista, mutta voisi hidastaa taloudellista kasvua muualla, erityisesti Euroopassa. Tämän skenaarion jatkoksi joudutaan rakentamaan skenaarioita siitä, mitä valuuttoja vastaan dollari heikkenee, koska eri mailla on erilainen valuuttakurssipolitiikka. Kiina ja Japani ovat toistaiseksi yrittäneet estää dollarin heikkenemisen omaa valuuttaansa vastaan. Paineet Aasian maiden harjoittamaa kiinteää US-dollarikurssipolitiikkaa kohtaan kasvavat.

Euroopassa on pelätty, että kelluva euro joutuu kantamaan koko kuorman. Tällainen mielikuva syntyy helposti, jos katsotaan vain suuria maita. Yhden bilateraalisen valuuttakurssin merkitystä ei kuitenkaan pidä liioitella. Euroopan ja varsinkin euroalueen osuus Yhdysvaltain ulkomaankaupassa on pieni, vain viidenneksen luokkaa. Suunnilleen sama on Kiinan ja Japanin yhteinen osuus, joten Yhdysvallat käy suurimman osan kaupastaan pienempien maiden kanssa. Pelkästään naapurimaat Kanada ja Meksiko yhdessä vastaavat jo noin kolmanneksesta Yhdysvaltain ulkomaankaupasta.

Yhdysvaltojen kysynnän rakenteessa ulkomaankaupan osuus on melko pieni (vienti 14 %, tuonti 16 %). On varsin todennäköistä, että tasapainottomuudet eivät voi korjautua yksinomaan valuuttakurssin kautta. Myös kotimaisen kysynnän on sopeuduttava, mikä merkitsee, että kotitalouksien säästämisen on ennen pitkää noustava.

Rahamäärä ja inflaatio


Maailmantalouden rahamäärä on noussut suhteessa bkt:hen viimeisten kymmenen vuoden ajan ja erityisen jyrkästi aivan viime vuosina. Esimerkiksi Kiinan reaalikasvu on ollut vuosittain 8 prosentin luokkaa, mutta raha- ja luottoaggregaattien kasvut vielä paljon rajumpia. Kiinassa sekä suppea että laaja rahamäärä suhteessa bkt:hen ovat 1990-luvun puolivälin jälkeen lähes kaksinkertaistuneet. Pankkien luottokanta yrityksille on lähes 150 prosenttia bkt:sta.

Löysän rahapolitiikan ja liiallisen likviditeetin vaikutukset ovat näkyneet maailmantaloudessa talouskasvun odotettua voimakkaampana ja laaja-alaisempana elpymisenä. Tämä on tietysti myönteinen ja toivottu asia. Mutta kevyt tilanne on myös saanut aikaan ilmiöitä, jotka herättävät huolta pitemmän päälle:

- raaka-aineiden ja öljyn maailmanmarkkinahinnat ovat vahvan kysynnän vuoksi nousseet tuntuvasti viimeisen 1-2 vuoden aikana. Näiden hintoja on nostanut Yhdysvaltojen ja Aasian maiden vahva kysyntä sekä öljyn hintaan Irakin ja muiden tuottajamaiden erilaisista kriiseistä aiheutunut riskilisä. Perinteisesti raaka-ainehintojen nousu on kertonut globaalin kysynnän vahvistumisesta ja inflaatiopaineiden noususta.

- globaalisti inflaatio on yhä melko alhainen, mutta Yhdysvalloissa ja Euroopassa kuluttajahintojen nousu on alkuvuodesta nopeutunut jonkin verran. Viimeaikaisiin inflaatioennusteisiin on liitetty yläsuuntainen riski.

- asuntomarkkinat ovat kuumentuneet ja asuntohintojen nousu on ollut suurta monessa maassa (UK, Espanja, Ranska, Ruotsi, ja Suomikin) viime vuosina.

- rahoitusolosuhteiden keventyminen on johtanut yksityisen sektorin velkaantumisen lisääntymiseen monessa maassa. Yksityisen sektorin velkaantumisesta on syntynyt suuri huoli rahapolitiikan kannalta.

- voidaan sanoa että vaikka inflaatio on vielä hidasta, rahoituksen runsaus voi nousta siihen pisteeseen, että se uhkaa järkyttää menossa olevan taloudellisen nousun kestävyyttä.

Rahapolitiikan huolenaiheet


Tulevalla rahapolitiikalla on siten monia huolenaiheita ja haasteita. Perinteinen huoli rahapolitiikan kannalta on se, että runsas likviditeetti lisää aikaa myöten inflaatiopaineita. Nykyisessä tilanteessa, jossa reaalikorot ovat selvästi pitkän ajan luonnollisen koron alapuolella, voi syystä olla huolissaan inflaationäkymistä pitkällä tähtäimellä. Jos reaalikorko jää kovin alhaiseksi pitkäksi aikaa, on seurauksena talouden ylikuumeneminen ja inflaatio-odotusten nousu, kuten ennenkin vastaavissa tilanteissa.

Valuuttakurssit ovat monessa maassa melko joustamattomat. Monet Aasian maat ovat intervenoineet markkinoilla pitääkseen valuuttansa nimellisen kurssin erityisesti dollarin suhteen vakaana. Politiikka on estänyt valuuttakurssien normaalia vaihtelua ja muutosta. Valuuttainterventiot voivat voimistaa inflaatioriskiä, jos ne estävät valuuttaa vahvistumasta ja johtavat ekspansiivisempaan politiikkaan mitä muuten haluttaisiin. Runsas likviditeetti jäytää rahatalouden vakautta erityisesti niissä maissa, jotka harjoittavat tällaista politiikkaa.

Yhdysvalloissa, Japanissa ja Euroopassa luotu likviditeetti on johtanut yksityisen pääoman virtaamiseen erityisesti kehittyviin talouksiin, jotka tarjoavat korkeinta nimellistä tuottoa. Pääomavirrat kehittyviin talouksiin ovat kasvaneet voimakkaasti vuoden 2002 jälkeen. Tämä on johtanut rahoitusolosuhteiden dramaattiseen keventymiseen kehittyvissä maissa, mikä uhkaa rahoitusmarkkinoiden vakautta.

Tällä hetkellä päähuoli monessa keskuspankissa todennäköisesti on, kuinka päästä eroon viimeaikaisesta pitkästä löysän rahapolitiikan ajanjaksosta. Viimeaikaiset yhä ristiriitaiset signaalit taloustilanteesta ja korkea öljyn hinta vaikeuttavat ratkaisun tekoa. Rahapolitiikan kiristäminen voisi auttaa patoamaan uuden likviditeetin muodostumista. Öljyn hinnan ja velkaantuneisuuden vuoksi varovaisuus politiikassa voi kuitenkin olla lyhyellä tähtäimellä paikallaan.

Yhdysvaltain kotitaloudet ja yritykset ovat monilta osin raskaasti velkaisia sekä kotimaahan että ulkomaille (tosin onnekseen dollareissa) ja velka kasvaa yhä nopeasti. Velkaongelmia ei tosin vieläkään merkittävästi esiinny, koska korot ovat pysyneet alhaalla. Aasian suurissa maissa isot velat ovat kotimaisia, mistä syystä ongelma on periaatteessa helpompi. Toisaalta sekä Japanissa että Kiinassa on jo valmiiksi erittäin laaja ja vaikea hoitamattomien luottojen ongelma. Euroopassakin velkavarannot ovat useimmissa maissa selvästi nousseet, mutta rahoitustilanne on kokonaisuutena muita tasapainoisempi.

Varsinkin pienissä maissa ulkoinen epätasapaino on pitkään jatkuessaan usein päätynyt valuuttakriisiin. Yhdysvaltojen kohdalla tällainen riski on pienempi, koska maa on suuri ja sen valuutalla on keskeinen asema maailman rahajärjestelmässä.

Kiina ei kärsi vaihtotaseen alijäämästä, vaan siellä riskinä on liiallinen luottoekspansio ja pankkikriisin uhka. Kiinan rahoitusjärjestelmä on kuitenkin yhä vahvasti julkisen vallan säännöstelemä ja tukema.

Japanilla on suuri ulkomainen nettosaaminen, joten se ei ole riippuvainen ulkomaisten sijoittajien käyttäytymisestä. Velkaongelma on puhtaasti kotimaisten talousyksiköiden välillä. Huolenaiheita ovat valtion velan nopea kasvu sekä pankkien järjestämättömien luottojen suuri määrä.

Rahoituksen kasvutrendien jatkuminen lisää joka tapauksessa talouksien haavoittuvuutta ja jopa kriisien todennäköisyyttä. Rahan määrän ja luottojen nopean kasvun on joka tapauksessa pakko joskus taittua, mikä saattaa rajoittaa merkittävästikin maailmantalouden kasvua.

Euroalueen rahapolitiikka


Käänne rahapolitiikassa Yhdysvalloissa

Rahoitusmarkkinat alkoivat reagoida globaalin talouskasvun nopeutumiseen ja inflaation oireisiin viime keväänä, kun Yhdysvalloissa julkaistiin tietoja odotettua paremmista alkuvuoden kasvuluvuista ja työllisyyden kohenemisesta. Markkinoiden korko-odotukset muuttuivat nopeasti.

Odotusten mukaisesti Yhdysvaltojen keskuspankki nosti rahapoliittista ohjauskorkoa kesäkuussa ja antoi samalla ymmärtää, että korkopolitiikassa on aika siirtyä vahvasti elvyttävästä virityksestä maltillisesti kohti neutraalimpaa korkotasoa. Sen jälkeen FED on nostanut ohjauskorkoaan kahdesti kesän ja alkusyksyn aikana, prosenttiyksikön neljänneksen kerrallaan, niin että ohjauskorko on nyt 1.75 %.

FEDin lausuntojen perusteella siirtymisen korkopolitiikassa kohti neutraalimpaa korkotasoa voidaan odottaa jatkuvan, jollei talouskehityksessä tapahdu käännettä heikompaan suuntaan. Markkinoiden odotusten mukaan FEDin keskeinen ohjauskorko on 2 % tämän vuoden lopussa. Ensi vuoden osalta markkinoiden odotukset jakautuvat. Markkinoiden konsensusnäkemyksen mukaan FED jatkaa maltillisia koronnostoja ensi vuonna. Johtuen viime viikkojen hieman odotuksia heikoimmista talousluvuista jotkut ekonomistit odottavat FEDin pitävän "tuumaustauon" ensi vuoden alussa.

Lähestyvät presidentinvaalit ovat hillinneet ajankohtaista talouspoliittista keskustelua ja mahdollisesti myös päätöksentekoa. Vaalien voittaja joutunee joka tapauksessa hillitsemään julkisen talouden velkaantumista.

EKP:n rahapolitiikan viritys


Euroopan keskuspankki ja sen neuvosto on kuluneen vuoden ajan seurannut tarkoin talouskehitystä ja hintavakauteen kohdistuvia uhkia. EKP on arvioinut, että lähinnä öljyn hinnan noususta aiheutunut inflaation kiihtyminen yli hintavakaustavoitteen ylärajan on väliaikaista, eikä hintavakaus näytä olevan uhattuna keskipitkällä aikavälillä.

EKP:n viimeisen ennusteen mukaan euroalueen talous kasvaa n. 2 % tänä vuonna, 1,8-2,8% vuonna 2005. Inflaatio ylittää hintavakaudelle asetetun ylärajan vielä noin puolen vuoden ajan, minkä jälkeen sen odotetaan hidastuvan alle 2 prosentin ensi vuoden alkupuoliskon aikana ja pysyvän keskimäärin alle 2 prosentin vuonna 2005. Tämä ennuste perustuu oletukseen, että öljyn hinta laskee keskimäärin noin 37 dollariin vuonna 2005. Inflaatioennusteeseen on todettu liittyvän yläsuuntainen riski.

Viimeisen EKP:n neuvoston kokouksen (7.10.) jälkeen antamassaan tiedotteessa neuvosto onkin todennut, että

"Hintavakauteen liittyy edelleen monia odotettua nopeamman inflaation riskejä. Öljyn hinnan kehitys on edelleen huolestuttavaa, erityisesti siltä osin, että palkan- ja hinnanasetannasta johtuvat kerrannaisvaikutukset toteutuvat."

* * *

"Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vuotuisen inflaatiovauhdin odotetaan laskevan alle 2 prosenttiin vuonna 2005, mutta useita keskipitkän aikavälin hintavakautta uhkaavia tekijöitä on seurattava huolellisesti. - …hintavakautta uhkaavien riskien toteutumista on seurattava erityisen valppaasti."

Tällä hetkellä euroalueen korot ovat verraten matalat, kun niitä verrataan euroalueen maiden historiallisiin korkoihin tai arvioihin euroalueen neutraalista korkotasosta. EKP:n ohjauskorko on 2 %. Lyhyet markkinakorot ovat nimellisesti noin 2 % ja reaalisesti lievästi negatiiviset. Pitkät 10 vuoden markkinakorot ovat nimellisesti runsaat 4 prosenttia ja reaalisesti noin 2 %. Rahamäärän kasvu on ollut viime vuosina runsasta, selvästi yli sen, mitä inflaatiota kiihdyttämätön kasvu edellyttäisi. Tosin viimeisen vuoden aikana vauhti on maltillistunut. Luotot yksityiselle sektorille ovat kasvaneet nopeaa vauhtia. Rahoitusolosuhteet ovat kaiken kaikkiaan olleet keveät ja rahapolitiikka on koko ajan ollut kasvua tukevaa.

Rahoitusmarkkinoiden informaatiosta on luettavissa markkinoiden odotukset inflaation ja koron kehityksestä. Viimeisimpien tietojen mukaan kuluttajien ja rahoitusmarkkinoiden inflaatio-odotukset eivät ole nousseet, vaikka öljyn hinta on syksyn aikana noussut ja pysynyt korkeana. Myös markkinoiden koronnosto-odotukset ovat loppukesän ja syksyn aikana hieman maltillistuneet siitä, mitä ne olivat alkukesällä. Nyt markkinat odottavat, että EKP nostaa ensimmäisen kerran korkoa ensi vuoden toisella neljänneksellä, 0.25 prosenttiyksiköllä. Rahoitusmarkkinoiden luonteen mukaisesti nämä korko-odotukset voivat kuitenkin muuttua herkästi talousnäkymiä koskevien tietojen mukana.

Markkinoiden odotukset ovat vain niiden näkemys korkojen tulevasta kehityksestä. EKP:n korkoratkaisut perustuvat täysin sen omaan arvioon hintavakautta koskevista näkymistä ja niihin kohdistuvista riskeistä, ja EKP:n neuvosto seuraa tilanteen kehitystä hyvin tiiviisti.

Finanssipolitiikan ja rakennepolitiikan haasteet

Talous- ja rahaliiton talouspolitiikka muodostuu rahapolitiikan, finanssipolitiikan ja rakennepolitiikan kokonaisuudesta. Ne kaikki tukevat osaltaan yhteisiä tavoitteita – vakautta, kasvua ja Euroopan tuotantomahdollisuuksien ja kilpailukyvyn kohottamista, niin että Eurooppa pärjää kovenevassa globaalissa kilpailussa. Näistä rahapolitiikka on omissa tavoitteissaan – hintavakauden ja alhaisten korkojen aikaansaamisessa - onnistunut verrattain hyvin.

Finanssipolitiikassa ei vielä ole saavutettu julkisen talouden tasapainoiselle kehitykselle ja pitkän ajan kestävyydelle asetettuja tavoitteita. Kaikkiaan 10 nykyisistä jäsenmaista on vakaus- ja kasvusopimuksen määrittelemän liiallisen alijäämän menettelyn piirissä. Lisäksi vakaus- ja kasvusopimuksen soveltamisessa on törmätty komission, ministerineuvoston ja jäsenmaiden välisiin ristiriitoihin. Samalla luottamus koko finanssipoliittista järjestelmää kohtaan on horjunut. Vakaus- ja kasvusopimus on komission toimesta otettu uudelleenarvioinnin kohteeksi (Komission tiedonanto 3.9.2004).

Vakaus- ja kasvusopimus on ollut mainettaan parempi. Tämän ovat myöntäneet myös Euroopan keskuspankki ja euroryhmän maiden valtiovarainministerit. Sen ansiosta EU-maiden julkisen talouden tasapaino on kohentunut, inflaatio on hidastunut ja korkotaso laskenut. Sääntöihin perustuva finanssipolitiikan järjestelmä on hyvä, eikä perustamissopimusta ja vakaus- ja kasvusopimusta ole syytä muuttaa. Vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanoa tulisi kuitenkin selkeyttää vahvistamalla sen ennaltaehkäiseviä elementtejä ja tehostamalla sen toimeenpanoa.

Komission tiedonannossaan esittämiin maakohtaisten tekijöiden huomioonottamiseen tasapainoon pyrkimisessä ja liiallisen alijäämän korjaamisessa liittyy omat riskinsä. Kaikkia maita tulisi kohdella ehdottomasti samalla tavalla.

Jos talouspolitiikan ohjenuoraksi on otettu käyttöön sääntö, kuten vakaus- ja kasvusopimus, se toimii vain, jos sitä noudatetaan. Euroopan maiden julkisen talouden velkaantumisen pitää alentua, jotta tulevaisuudessa voidaan rahoittaa väestön ikääntymisen aiheuttamat menot. Säännön uskottavuutta ei pidä riskeerata sillä, että lyhytaikaisesti luovutaan sen noudattamisesta. Tätä näkökohtaa ovat taloustieteilijät usein painottaneet, ja tästä asiasta – talouspolitiikan johdonmukaisuuden painottamisesta – palkittiin Kydland ja Prescott vast'ikään taloustieteen Nobel-palkinnolla.

Vakaus- ja kasvusopimuksen käsittely on EU:n asianomaisissa elimissä meneillään ja lopullisia ratkaisuja voidaan odottaa ensi kevään huippukokouksessa.

Suomen talouden haasteet – tuottavuuden lisääminen

Ennusteiden mukaan työikäinen väestö alkaa Suomessa muutaman vuoden päästä supistua, eläkeläisten määrä nopeasti lisääntyä ja ikääntymiseen liittyvät menot kasvaa. Sama tilanne on edessä muillakin EU-mailla, mutta Suomi kulkee tässä asiassa edellä. Hyvinvointivaltion rahoituspohjan turvaaminen, samanaikaisesti kun yrityksiin ja verotukseen kohdistuu globalisaation ja kilpailun aiheuttama paine, on suuri haaste talouspolitiikalle. Siksi talouskasvun edellytysten turvaaminen on oltava talouspolitiikan painopisteenä.

Talouskasvu perustuu pitkällä aikavälillä työvoima- ja pääomapanoksen kasvuun ja tuottavuuteen. Kun tulevaa kasvua ei voi laskea työvoimapanoksen lisääntymisen varaan, kaikki mahdollinen on tehtävä työllisyysasteen nostamiseksi. Työllisyysasteen nostaminen on keskeisin tekijä, jolla ikääntymisen aiheuttamien menojen kasvuun voidaan varautua. Verokiilan kaventaminen ja työiän pidentämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat keskeisiä keinoja työllisyyden nostamiseksi.

Tämä ei kuitenkaan yksinään riitä. Meillä on syytä kiinnittää huomiota myös pääomapanoksen ja kokonaistuottavuuden kasvuun. Investoinnit ovat tuottavuuden kasvun keskeinen lähtökohta. Myös panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan ja koulutukseen ovat rinnastettavissa investointeihin. Uudet investoinnit mahdollistavat toimintojen järjestämisen uudelleen. Tämä pätee varsinkin investointeihin, joiden myötä uutta tekniikkaa otetaan käyttöön perinteisillä teollisilla toimialoilla ja palvelutuotannossa.

Tuottavuuden koheneminen tekee mahdolliseksi sen, että yksikkökustannukset alenevat ja palkanmaksuvara kasvaa tai hinnat alenevat. Näin myös reaalitulot kasvavat. Reaalitulojen kasvu luo puolestaan kysyntää, tuotantoa ja työllisyyttä ja parantaa samalla kansalaisten elintasoa ja hyvinvointia. Näin ollen tuottavuuden parantaminen on dynaaminen vaikutusketju, mikä johtaa yrityksen toimintaedellytysten paranemisesta työntekijöiden/kansalaisten elintason kohoamiseen.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että tuottavuuden kasvu ja investointiaste kulkevat käsi kädessä (ovat positiivisesti korreloituneita) ja että korkea tuottavuus ja korkea elintaso kulkevat myös yhdessä. Tuottavuuden kohottamiselle on siten vahvat perusteet.

Ja kestävää tuottavuuden kasvu on kun se perustuu investointeihin ja uusien toimintatapojen ja liiketoimintamallien oppimiseen.

Työn tuottavuuden kasvua koskevissa kansainvälisissä vertailuissa Suomi on yleensä kärkisijoilla. Positiivinen yleiskuva on kuitenkin syntynyt lähinnä siitä, että tuottavuuden kasvu on meillä ollut erityisen nopeaa elektroniikkateollisuudessa, televiestintäalalla ja rahoitussektorissa. Suomessa on joitakin toimialoja, kuten metsäteollisuus ja metallin perusteollisuus, joissa tuottavuuden taso on jo maailman huippua. Sitä vastoin monilla muilla teollisilla aloilla, palveluista puhumattakaan, tuottavuuskuilu on olemassa jopa euroalueen vastaaviin toimialoihin verrattuna. Tuottavuusero Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä johtuu juuri palvelujen heikommasta tuottavuudesta Euroopassa.

Tuottavuuden kohottamistarve onkin tärkeä erityisesti palvelualoilla. Suomessa palvelujen hinnat ovat yleisesti korkeat, minkä vuoksi yksityisten palvelujen käyttö on vähäistä. Julkisiin sosiaali- ja terveydenhoitopalveluihin tulee kohdistumaan kasvava menopaine. Kustannusten nousun rajoittamiseksi palvelujen tehokkuutta on pystyttävä lisäämään. Tärkeää olisi löytää kannustimet ja keinot julkisten palvelujen tuottavuuden kohottamiseksi.

Palvelujen tuottavuutta kohottamalla niiden laatua voidaan parantaa tai hintaa voidaan alentaa, jolloin yhä useammat voivat niitä käyttää. Kysyntä lisääntyy ja synnyttää uusia työpaikkoja.

Tuottavuuskuilun kurominen umpeen ja jatkuva tuottavuuden parantaminen edellyttävät uusia investointeja, suoria sijoituksia ulkomaille tai ulkomailta tänne sekä rakennejärjestelyjä, jotka usein tapahtuvat yrityskauppojen kautta. Tuottavuuden kohottamisessa myös ulkomaankaupan avoimuudella ja kilpailun lisääntymisellä on tärkeä rooli. Kannustimet tuottavuuden kohentamiseen puuttuvat, jos kilpailu on vähäistä.

Jollei esimerkiksi globalisaation paineeseen joutunut Suomen vientiteollisuus kykene jatkuvasti nostamaan tuottavuuttaan ja sitä kautta säilyttämään kilpailukykyisyytensä, merkitsee se varsin pian työpaikkojen menetystä tai tuotannon siirtymistä kokonaan halvemman kustannustason maihin.

Globalisaation vaikutuksista puhuttaessa viitataan yleensä Aasian maiden taholta tulevan kilpailun lisääntymiseen ja tuotannon siirtymiseen vanhoista teollisuusmaista sinne. EU:n laajentuminen on merkinnyt vastaavanlaisen kilpailuasetelman syntymistä vanhojen ja uusien EU:n jäsenmaiden välille. Laajentuminen on johtanut vanhojen EU-maiden teollisuuden tuotannon ja tuotantoketjujen leviämiseen uusiin jäsenmaihin, joissa voidaan hyödyntää paitsi halvempaa työpanosta usein myös uudempaa tekniikkaa ja hyvää tuottavuutta. Vain tuottavuutta jatkuvasti kohottamalla vanhat EU-maat voivat kilpailla uusien maiden kanssa.

Vielä pari vuosikymmentä sitten, kun elimme miltei kroonisen vaihtotasealijäämän aikaa, neuvottiin, että emme voi elättää itseämme vain pesemällä toistemme paitoja, tarvitaan vientituloja. Nyt tilanne on muuttunut monella tavalla; kulutamme vähemmän kuin tuotamme ja teolliset työpaikat vähenevät. Uusia työpaikkoja voidaan synnyttää palvelutarjontaa lisäämällä ja monipuolistamalla.

Työllisyysasteen nostaminen on tarpeen, jotta voidaan varautua väestön ikääntymisen aiheuttamiin ongelmiin. Yhtä tärkeää on luoda ympäristö, joka kannustaa tuottavuuden jatkuvaan kohottamiseen. Tavoitteet eivät ole vastakkaisia. Ilman investointeja riittävän nopea tuottavuuden paraneminen jää saavuttamatta ja reaalitulojen kasvu jämähtää paikalleen. Silloin kannustimet investointeihin heikkenevät entisestään.

;