Pääjohtaja Erkki Liikanen
Vanhan kirjallisuuden päivät
Sastamala 29.6.2012
Vanhan kirjallisuuden päivät
Sastamala 29.6.2012
Löytöjäni vanhasta kirjallisuudesta
Kirjallisuuden ystävälle ei tarvitse pitkään perustella vanhojen kirjojen viehätystä. Mutta mihin viehätys oikeastaan perustuu? Onko kysymys aikamatkasta, kurkistuksesta maailmaan, jota ei enää ole? Vai saammeko niistä uutta näkökulmaa mieltämme vaivaaviin tämän päivän ongelmiin? Vai huomaammeko, että ongelmat ovatkin pohjimmiltaan samoja, vaikka aikakausi ja konteksti ovat muuttuneet?
Varmasti se on kaikkea tätä. Yksi vanhan kirjan lukemisen iloista on löytämisen ja yllättymisen ilo. Käsitykset siitä, mitä tutuksi luultu kirjoittaja on ajatellut, murtuvat. Erityisen vapauttava tällainen löytö on, kun kysymyksessä ovat poliittisen tai talousfilosofian klassikot, joista julkisessa keskustelussa on muodostunut kaavamainen ja yksipuolinen kuva.
Teollisen vallankumouksen alkuaikoina muuan tunnettu yhteiskuntafilosofi kirjoitti seuraavat sanat:
”Työnjaon kehittyessä työntekijöiden suurimman osan, siis kansan enemmistön, tehtävät tulevat rajoittumaan muutamiin yksinkertaisiin toimiin, usein yhteen tai kahteen.Mutta ihmisten enemmistön ymmärrys välttämättä muotoutuu heidän tavanomaisten toimiensa mukaiseksi. Miehellä, jonka koko elämä kuluu muutamien yksinkertaisten tehtävien suorittamisessa, joiden vaikutukset ehkä toistuvat alati samanlaisina, tai melkein samanlaisina, ei ole tilaisuutta käyttää ymmärrystään tai harjoittaa kekseliäisyyttään löytääkseen keinoja vaikeuksien poistamiseen, joita ei ehkä koskaan tapahdu. Siksi hän luonnostaan menettää tottumuksen sellaiseen ponnisteluun ja yleensä muuttuu niin tyhmäksi ja tietämättömäksi kuin ihmisolennon on mahdollista muuttua.Hänen mielensä turtumus tekee hänet, ei vain kykenemättömäksi nauttimaan järkevästä keskustelusta tai osallistumaan siihen, vaan myös kykenemättömäksi kokemaan jaloja ja helliä tunteita, ja siten tekemään oikeita ratkaisuja edes yksityiselämän tavallisten velvollisuuksien suhteen.Isänmaansa suuria etuja hän on täysin kykenemätön arvioimaan, ja ellei häntä erityisesti muokata, hän on myös kykenemätön puolustamaan maataan sodassa. Hänen elämänsä yksitoikkoisuus luonnollisesti lannistaa hänen mielensä rohkeuden ja saa hänet kammoksumaan sotilaan epäsäännöllistä, epävarmaa ja seikkailevaa elämää.Se veltostuttaa myös hänen ruumiinsa ja tekee hänestä kykenemättömän käyttämään voimaansa ja sinnikkyyttään mihinkään muuhun toimeen kuin siihen, mihin hän on kasvanut. Hänen erityinen ammattitaitonsa näyttää siten hankitun älyllisten, yhteiskunnallisten ja sotilaallisten hyveiden kustannuksella.Mutta jokaisessa kehittyneessä sivistysmaassa tämä on se tila, johon työtätekevä köyhälistö, siis kansan valtaosa, väistämättä vajoaa, ellei hallitus tee mitään sen estämiseksi.”
Kuka oli tämän kirjoittaja? Ei, se ei ollut Karl Marx. Kysymyksessä oli Adam Smith, ja ote on maailmankuulun ”Kansojen varallisuuden” viidennen kirjan 1. luvusta. Smith, jota on opittu pitämään vapaan markkinatalouden puolestapuhujana, osoittaakin yllättäen sosiaalista mieltä ja ymmärtää ihmisten työn vaikutuksen heidän henkiseen ja yhteiskunnalliseen olemiseensa.
Katkelma ei muuta sitä tosiasiaa, että Smith näki yksityisen voitontavoittelun talouselämän liikkeellepanevana voimana. Tunnettu on Smithin tiivistys markkinatalouden toimintaperiaatteesta:
”Emme odota teurastajan, oluenpanijan tai leipurin toimittavan meille päivällistämme hyväntahtoisuudesta, vaan heidän oman etunsa tähden.”
Smithin mukaan taloudellinen kilpailu oli se voima, joka ”näkymättömän käden” tavoin ohjasi yksityisen voitontavoittelun palvelemaan päivällistä odottavia, ostovoimaisia kanssaihmisiä. Tämä puoli Smithin ajatuksista oli nykyaikaisen kansantaloustieteen kehityksen lähtökohta ja on siksi paremmin tunnettu kuin hänen moraalinen huolensa taloudellisen kehityksen seurauksista.
Se, että Smithin ajattelun moraalinen ja sosiaalinen puoli on jäänyt vapaakaupan ja kilpailun puolustamisen varjoon, on esimerkki siitä kuinka poliittisen filosofian klassikoille usein käy. Heidän ajatuksensa tiivistetään ”ismeiksi” ja tällöin alkuperäisten ajatusten rikkaus ja moninaisuus pelkistyy iskulauseiksi ja ajatuskaavioiksi. Tällaiset luutumat ovat kahlitsevia, ja siksi niiden purkaminen, klassisten teosten avaaminen, muodostuu lukijalle virkistäväksi ja vapauttavaksi kokemukseksi.
Erityisen ajankohtaisia tuntuvat juuri nyt olevan Smithin ja muidenkin valistusfilosofien ajatukset, joihin meidän käsityksemme yhteiskunnan ja talouden periaatteista perustuvat, usein ilman että sitä edes tiedostamme. Mutta jos haluamme ymmärtää omaa ajatusmaailmaamme, on palattava sen juurille.
*
Meillä suomalaisilla on omat suuret valistusfilosofimme, Anders Chydenius ja J.V. Snellman. Heidät on nostettu kansakunnan kaapin päälle jo kauan sitten ja heidän ajatuksensa on pantu omiin aatteellisiin lokeroihinsa. Mutta kun toden teolla lukee näiden suurmiesten kirjoituksia, ne hämmästyttävät monipuolisuudellaan ja raikkaudellaan. Molemmat olivat toki aikansa lapsia, mutta he puhuttelevat myös nykyihmistä. Kun hylkää luutuneet ennakkokäsitykset ja katsoo, mitä he todella kirjoittivat, huomaa, että heidän ajatuksensa olivat paljon monivivahteisempia kuin odottaisi.
Chydenius tunnetaan talousliberaalina, joka taisteli Pohjanmaan kaupungeille oikeuden käydä ulkomaankauppaa omaan lukuunsa. Muistetaan, että hän pääteoksessaan ”Kansallinen voitto” vaati täydellistä elinkeinovapautta ja vastusti ulkomaankaupan rajoituksia. Häntä on pidetty Adam Smithin talousajattelun edelläkävijänä, eikä aiheetta.
Chydeniuksen tekstejä laajemmin lukiessa nousee yllättäen päällimmäiseksi tämän hengenmiehen sosiaalinen paatos ja siitä ponnistava yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimus. Tämä on Chydeniuksella jopa enemmän esillä kuin Smithin kirjoituksissa.
Eräässä ensimmäisistä kirjoituksistaan, vastauksessaan Ruotsin tiedeakatemian kirjoituskilpailuun maastamuuton syistä, Chydenius kuvasi työntekijöiden asemaa vuoden 1763 Ruotsissa näin:
"Orjailla toisten työssä niin kauan kuin jaksavat, joutua häädettäväksi pois köyhyyteen vanhoilla päivillään ja kuolla kurjuudessa, siinä ne laakerit, joiden tulisi houkutella työtätekevää joukkoa rakastamaan isänmaataan.”
Ja ”Kansallisessa voitossa” Chydenius jatkoi kaksi vuotta myöhemmin tähän tapaan:
”Tehtailija käy todella niin hyvin puettuna omista valmisteistaan, kuin kuka muu tahansa; mutta kehruuhuoneen työntekijät värjöttävät usein puolialastomina, ja toiset kulkevat ryysyisinä kaduilla kerjäämässä, sanoen olevansa maahan tulleita ulkomaalaisia, jotka ennen toivoisivat olevansa taas kotimaassa, kuin että he Ruotsissa seisoskelevat vierasten ovien edessä ja vihdoin kuolevat kurjuuteen.”
Jotkut pitävät nykyisin vapaan markkinatalouden ja tasa-arvon ohjelmia toisilleen vastakkaisina. Chydeniuksen näkökulmasta vastakkainasettelua ei ollut. Chydenius oli 1700-luvun optimismin edustaja, joka uskoi taloudellisen vapauden jo sinänsä johtavan paitsi vaurauteen, myös tasa-arvoon. Tämän taustalla oli, että hän näki yhteiskunnallisen epätasa-arvon johtuvan nimenomaan säätyjen erioikeuksista ja siitä, että valtiovallan mahtia käytettiin yhteiskunnan vahvimpien etujen ajamiseen ja heikompiosaisten sortamiseen.
Tästä seurasi, että Chydeniuksella taloudellinen liberalismi ja sosiaalisten olojen kehittäminen olivat saman ohjelman erottamattomia osia. Hänen talouspoliittinen ohjelmansa suuntautui kilpailurajoituksia ja valtion myöntämiä monopoleja ja säännöstelytoimia vastaan. Samalla hän vaati ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä ja säätyprivilegioiden poistamista. Vanhemmiten hän kävi laajaa polemiikkia maataloustyöväen aseman parantamiseksi, jolloin päävaatimuksena oli sopimusvapauden ulottaminen isäntien ja palkollisten välisiin suhteisiin. Tämän päivän kielellä hän ajoi työsopimuksia.
Snellman taas tunnetaan parhaiten kieleen perustuvasta kansallisuuskäsityksestään ja sivistysohjelmastaan. Samalla muistetaan, että hän oli myös käytännön talouspoliitikko. Senaattorina Snellman toteutti rahauudistuksen, jonka tuloksena Suomi 1860-luvulla sai oman rahajärjestelmänsä. Snellmania pidetään konservatiivina, ja vanhemmiten Snellman selvästi muuttuikin yhä vanhoillisemmaksi.
”Valtio-opissa”, teoksessa, jonka Snellman julkaisi vuonna 1842 vähän ennen kuin aloitti journalistin uransa Kuopiossa, Snellman käsittelee laajasti monia poliittisia, sivistyksellisiä ja taloudellisia sekä eettisiä kysymyksiä. Varsinkin kirjan radikaalimmat kohdat yllättävät lukijan ja murskaavat sen konservatiivisen kuvan, joka Snellmanista on vuosikymmenten mittaan syntynyt, tai rakennettu.
Snellman kannatti elinkeinovapautta, osaksi taloudellisen tehokkuuden vuoksi, mutta ennen kaikkea yksilönvapauden vuoksi. Voi kuulla kaikuja Chydeniuksen ajatuksista, kun Snellman kirjoittaa elinkeinovapaudesta, että sen vallitessa
”Tie taloudelliseen riippumattomuuteen ei silloin ole kenenkään etuoikeus, vaan se on kaikille avoin.”
Hän ei kuitenkaan ollut yhtä optimistinen vapauden seurauksista kuin Chydenius. Snellman arveli elinkeinovapauden toteuttamisen johtavan omaisuuden keskittymiseen. ”Valtio-opin” 37. luvun mukaan:
”Omaisuuden haltijat voivat kylläkin vaihdella ja joukosta lähtenyt mies voi tarmolla ja harkinnalla nousta suurimpaan hyvinvointiin. Siitä huolimatta varallisuus kerääntyy suhteellisen harvoihin käsiin eikä juuri tunneta keskitietä ylenpalttisen rikkauden ja köyhyyden välillä, tai parhaassa tapauksessa rikkauden ja sen välillä, että ihmiselle annetaan päivän tarpeisiin riittävä, tasaisesti annosteltu varasto tarvikkeita.”
Snellman ei voi hyväksyä tällaista lopputulosta, vaan jatkaa:
”Kuitenkaan taloustieteilijöiden oma neuvottomuus ei juuri anna toivoa tulevaisuudesta. Omaisuuden epätasainen jakaantuminen on aave, joka vainoaa heitä, koska se liikkuu kansantaloustieteen omalla pohjalla. He eivät voi kieltää, että vaaran aiheuttanut elinkeinovapaus on myös lisännyt tuotantoa ja kansallista varallisuutta. Näin he ovat samassa pulassa kuin henkien manaaja, joka on loitsinut esiin manalan inhoja mahteja, mutta on unohtanut, miten niiden piinallisesta seurasta päästään eroon.”
Ehkä on kiinnostavaa kuulla, mikä Snellmanin ratkaisu varallisuuden keskittymisen ongelmaan oli:
”Epäsuotuisa suhde voidaan tasoittaa vain siten, että omistaja maksaa veroa valtiolle ja valtio huolehtii työntekijöiden koulutuksesta ja nuoruuden ja vanhuuden vuoksi voimiltaan riittämättömien ylläpidosta. Omistaja on pakotettava tekemään tässä asiassa suurempia uhrauksia, jopa herättämällä levottomuutta omaisuuden turvasta. Se voidaan turvata vain sivistämällä enemmistöä ja suojaamalla työläisen vanhuus kurjuudelta. Olen edellä viitannut siihen, miten työntekijälle pitää taata työtä vastaavat ansiot. En voi käsittää, että lailla pakottamalla päästäisiin parempiin tuloksiin kuin sillä moraalisella pakolla, jonka työntekijät sivistyksensä ja ihmisoikeuksistaan savuttamansa tietoisuuden nojalla kohdistavat omistajaan tämän omaan etuun yhdistettynä.”
Snellmanin visio markkinatalouden tulevaisuudesta ja hänen kritiikkinsä taloustieteilijöitä kohtaan tuntuu melkeinpä profeetalliselta kun ottaa huomioon, miten varhain se on kirjoitettu, ennen vuoden 1848 vallankumouksia, kauan ennen työväenliikkeen ja sosiaalipolitiikan syntyä.
*
Molemmille suomalaisen yhteiskuntafilosofian klassikoille on siis ominaista huoli yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, vaikka heidän käsityksensä valtion mahdollisuudesta ratkaista taloudellisen epätasa-arvon ongelmia olivatkin erilaiset. Chydenius ei näytä odottaneen valtiolta paljon muuta kuin haitallista puuttumista asioihin vahvimpien eduksi, kun taas Snellmanilla valtio on enemmän ratkaisu kuin ongelma.
Toisin kuin Chydenius, Snellman ei ollut individualisti, sillä hänen mielestään ihminen toteutti itseään nimenomaan kansalaisena. Snellmanin vapauskäsitys heijastelee saksalaisen idealismin vaikutusta ja sen velvollisuusetiikkaa, ja hänestä
Toisin kuin Chydenius, Snellman ei ollut individualisti, sillä hänen mielestään ihminen toteutti itseään nimenomaan kansalaisena. Snellmanin vapauskäsitys heijastelee saksalaisen idealismin vaikutusta ja sen velvollisuusetiikkaa, ja hänestä
”Vapauden teot eivät ole yksilöä, vaan ihmiskuntaa varten.” (Valtio-oppi, luku 36)
Tämä tarkoitti myös taloudellista vapautta ja sen käyttöä, sivistysvaltiossa.
Vaikka käsitykset valtiovallan roolista ja mahdollisuuksista poikkeavat Chydeniuksen ja Snellmanin poliittisessa ohjelmassa oli kuitenkin myös paljon yhteistä. Yksi yhdistävä tekijä oli heidän kiinnostuksensa poliittista julkisuutta ja sananvapautta kohtaan. Molemmat olivat aikanaan radikaaleja tässä kysymyksessä ja molempien ajatuksilla myös suuri käytännön vaikutus.
Juuri Chydeniuksen ansiosta Ruotsi-Suomessa säädettiin vuonna 1766 maailman ensimmäinen painovapauslaki. Chydenius oli tuolloin valtiopäivämiehenä, ja hän oli kirjoittanut asiasta mietinnön, jossa hän selitti, että valtiollisista asioista piti saada käydä vapaata julkista keskustelua. Ajatus oli tuohon aikaan ennenkuulumattoman radikaali, mutta Chydeniuksen mukaan
”ei (tarvitse) todistaa, että kohtuullinen kirjoitus- ja painovapaus on lujimpia peruspylväitä, mihin vapaa hallitustapa voi nojata.”
Chydeniuksen mielestä
"Kansakunnan vapaus ei ole sitä, että kaikkivaltiaat säädyt saavat toimia mielivaltaisesti, vaan se edellyttää, että kansakunnan valistuneisuus sitoo niiden kädet ja estää niitä menettelemästä itsevaltaisesti".
Tämä käsitys julkisuuden merkityksestä poliittisen vapauden keskeisenä tekijänä yhdistää Chydeniuksen suomalaisen valistuksen toiseen suureen nimeen, Snellmaniin. Snellman vie sananvapauden ja julkisen keskustelun merkityksen kuitenkin vielä paljon pitemmälle. Hänen filosofiassaan kansallinen julkisuus oli poliittisen vapauden tärkein osa, jopa tärkeämpi kuin muodolliset valtioelimet. Snellmanilla julkisessa keskustelussa toteutuva kansakunnan henkinen elämä muodosti niin vahvan voiman, että sen rinnalla ennen pitkää kaikki reaaliset vallankäytön muodot osoittautuisivat vain näennäisiksi ja ohimeneviksi. Tähän perustui myös Snellmanin sivistysohjelman poliittisuus ja hänen ryhtymisensä journalistiksi pian ”Valtio-opin” valmistumisen jälkeen.
Sananvapauteen liittyen täytyy muuten ihmetellä, miten ajankohtaisia ovat edelleen Snellmanin ajatukset yksilön suojasta tiedotusvälineiden valokeilassa. Luulisi, että tämä teema on uusi ja oman aikamme joukkotiedotuksen ja kaupallisen lehdistön esiin nostama, mutta niin vain Snellman jo ”Valtio-opissaan” (sen 29. luvussa) analysoi tätäkin kysymystä. Snellmanin kanta asiaan on ankara. Hän kirjoitti:
”Monissa niistä maista, joissa on laajempi painovapaus, alistetaan julkisuuden henkilöiden yksityiselämäkin jo julkiseen valvontaan. Menettelylle ei voi olla mitään ehdotonta oikeusperustetta, yhtä vähän kuin sellaista on toisaalta yksityiselämän rauhoittamisella jälkipuheilta. Itse painovapaus on tapaan perustuva yhtä hyvin kuin sitä on yksilön oikeus päästä yksityiselämänsä julkisesta kuvaamisesta. Ihmisen ei pidä käyttäytyä edes yksityisissä toimissaan niin, että hän joutuu karttamaan julkisuutta. Jos yleinen mielipide vaatii tässä asiassa hellävaraisuutta, se merkitsee myönnytystä yksilölle yli sen, mitä hänellä on tarkkaan ottaen oikeus vaatia.”
Tätä ei siis kirjoittanut brittiläisen tabloidin toimittaja, vaan mies, joka aloitti suomalaisen poliittisen journalismin Saima-lehdessä Kuopiossa vuonna 1844.
*
Merkillinen on se löytämisen ilo, jonka kokee kun avaa monta sukupolvea sitten kirjoitetun tekstin ja löytää siitä ajatuksen, joka puhuu asioista jotka ovat ajankohtaisia juuri nyt. Klassikoille on ominaista, että ne avautuvat uudella lukemalla aina uudesta näkökulmasta, riippuen siitä tilanteesta, missä lukija on ja kuka lukija on.
Björn Wahlroos julkaisi keväällä kirjan ”Markkinat ja demokratia”. Kirjassa käydään läpi huomattava määrä vanhoja kirjoja. Ei ole yllätys, että hän käsittelee Adam Smithia ja tämän ajatuksia kilpailun ja voitontavoittelun merkityksestä enemmän kuin tämän huolta sosiaalisesta kehityksestä.
Wahlroos kirjoittaa myös Alexander Hamiltonista, yhdestä USA:n perustuslain luojasta ja ilmoittautuu voimakkaasti Hamiltonin ajatusten tukijaksi. Hamiltonin kirjoitukset ovat keskeinen osaa kuuluisaa teosta ”Federalist papers”.
Hamilton vaati vaikuttavissa kirjoituksissaan vahvaa liittovaltiota. Yksi hänen suuri ajatuksena oli koota yhteen osavaltioiden velat liittovaltion velaksi, jotta Yhdysvaltain luottokelpoisuus paranisi.
Hamilton toimi Yhdysvaltain ensimmäisenä valtiovarainministerinä. Hän ja ensimmäinen ulkoministeri, myöhempi presidentti Thomas Jefferson ja Hamilton olivat peräänantamattomia kiistakumppaneita, jopa vihamiehiä.
Thomas Jefferson vaati mahdollisimman pientä valtiota. Valtion sekaantuminen piti hänestä rajoittaa ehdottomaan minimiin, kaikki muu aiheuttaisi vain vahinkoa. Kun on lukenut molempien kirjoituksia, Wahlroosissa on paljon enemmän Jeffersonia kuin Hamiltonia.
Olemme voineet lukea samat kirjat, minä ja Wahlroos, mutta löytäneet sieltä eri kohdat, välillä jopa eri juonen. Niin vanhojen kirjojen kanssa voi käydä.
*
Suuret ajattelijat painivat usein samojen kysymysten äärellä. Tarvitaan kilpailua ja elinkeinonvapautta, koska se luo kannustimet talouden ja hyvinvoinnin kasvuun. Mutta samalla tarvitaan solidaarisuutta ja lähtökohtaerojen tasoittamista, koska vain siten voidaan luoda yhteiskunta.
Kilpailun ja solidaarisuuden tasapainon saavuttaminen on ollut ja on suuri haaste. Työn pitää palkita, muuten kannustimet kehitykseen puuttuvat. Mutta solidaarisuutta tarvitaan, ilman sitä yhteisöt eivät pysy koossa. Syrjäytyminen tuo mukanaan myös suuria kustannuksia.
Vanhoista kirjoista löytyy pohdittuja kannanottoja moniin kysymyksiin, jotka ovat polttavan ajankohtaisia. Nykyään suomalaiseen politiikan kieleen yritetään vakiinnuttaa uudissanoja, juuri sellaisia, joista George Orwell varoitti. Otan yhden esimerkin: maahanmuuttokriittinen. Sitä ei löydy vanhoista kirjoista. Mutta maahanmuutosta toki keskusteltiin ennenkin. Mitä pohjalainen kirkkoherra Anders Chydenius kirjoitti maahanmuutosta ja uskonnonvapaudesta?
”Että kaikilla muukalaisilla, minkä ikäisiä ja säätyisiä ja mitä sukupuolta ja uskontunnustusta he lienevätkin, jotka tästä puoleen tahtovat Ruotsiin ja sen alaisiin maakuntiin muuttaa, siellä asuakseen ja itseään vuosittain elättääkseen, on siihen, ainakin valtakunnan suuremmissa tapulikaupungeissa, oleva täydellinen vapaus ynnä saman kuninkaallisen turvan ja suojeluksen lupaus, kuin kaikilla muilla Ruotsin valtakunnan alamaisilla, siitä päivästä, jolloin he kuninkaalliselle majesteetille uskollisuutta vannovat.”
”Että kuninkaallinen majesteetti vakuuttaisi kaikille maahan tuleville muukalaisille täydellisen omantunnonvapauden heille itselleen, heidän lapsilleen ja jälkeläisilleen ja että he saisivat esteettömästi, hiljaisesti ja tuottamatta pahennusta meidän kotimaisille seurakunnillemme, harjoittaa omaa jumalanpalvelustansa.””Asia ei olekaan uusi; viisaat hallitsijat ovat hyvin ymmärtäneet sellaisilla maahanmuutoilla lisätä valtakuntansa voimaa ja arvoa.”
Näin kirjoitti Chydenius vuonna 1779. Kannattaa lukea vanhoja kirjoja. Niistä saa perspektiiviä.
Keväällä julkaistiin valikoima Anders Chydeniuksen tärkeimpiä tekstejä englanniksi nimellä ”Anticipating The Wealth of Nations: The selected works of Anders Chydenius”. Tämä tervetullut kirja ennakoi Chydeniuksen koottujen teosten laajaa tieteellistä editiota, joka on piakkoin ilmestymässä.
On hyvä, että keskeisen yhteiskuntafilosofimme ajatuksia voidaan nyt tutkia myös englanniksi. Olisiko siis, Snellmanin koottujen ilmestyttyä sekä ruotsiksi että suomeksi, aika saada myös hänen keskeisestä tuotannostaan saataville englanninkielinen valikoima – vaikkapa ”Valtio-opista” aloittaen?