​Pääjohtaja Erkki Liikanen
Suomen Pankki
Puhe Reisjärven Osuuspankin 100-vuotisjuhlassa
Reisjärvi, 22.11.2015

 

Osuuspankkitoiminta

Saksassa perustettu osuuskassaliike rantautui Suomeen 1900-luvun alussa. Osuuskassat toimivat yleensä paikallisesti, ja jäsenet tunsivat usein toisensa. Uusiksi jäseniksi kelpuutettiin vain ahkeria ja luotettavia henkilöitä. Lainoja myönnettiin vain tuotantoa lisääviin kohteisiin, ja niiden käyttöä valvottiin tarkasti.

Reisjärven Osuuspankin edeltäjä Keskikylän osuuskassa perustettiin huhtikuussa 1915. Tänään voimme juhlia pankin 100-vuotista taivalta.

Reisjärvi sai toisen osuuskassansa tammikuussa 1916. Tuolloin perustetun Kangaskylän osuuskassan hallitukseen valittiin mm. Otto Liikanen. Juuri ilmestyneen historian mukaan osuuskassa toimi kaksi ensimmäistä vuosikymmentään kassanhoitaja Antti Viljanmäen ja puheenjohtajan Otto Liikasen taloissa.

Kuka oli Otto Liikanen? Hän oli syntynyt Mikkelin maalaiskunnassa ja lähti 20-vuotiaana Amerikkaan parempaa toimeentuloa etsimään. Siellä hän tapasi Reisjärveltä kotoisin olevan Amanda (Manda) Maria Kumpumäen. He menivät naimisiin vuonna 1907 ja päättivät sen jälkeen palata Suomeen ja asettua asumaan Oton kotiseudulle Mikkelin puoleen.

Mandan isä, Gabriel Kumpumäki kuoli vuoden 1908 tammikuussa pian nuoren parin palattua ja Mandan äiti, Kustaava jäi leskeksi. Hautajaisissa leski ihastui niin savolaiseen vävyynsä, että pyysi nuorta paria jäämää taloon asumaan.

Asiasta ei tullut mitään savolaista projektia, joka on aloittamista vaille valmis, vaan ratkaisu tehtiin saman tien. Otto ja Manda muuttivat vuoden 1908 huhtikuussa Reisjärvelle.  Savon kivisten peltojen jälkeen Otto ihastui Pohjanmaan kivettömiin maihin, joita oli paljon helpompi raivata.

Kaksi Oton sisarta, Hilma ja Elina muuttivat myös töihin Reisjärvelle.  Sen jälkeen Hilma meni Heikki Pesolan kanssa naimisiin samana vuonna, kun Otto oli perustamassa Osuuskassaa.  Elina taas avioitui myöhemmin Kalle Puurulan kanssa. Sisarukset saivat yhteensä 29 lasta.

Otto Liikanen joutui kokemaan kovimman kautta 1930-luvun pulavuodet. Hän oli osaomistajana ja takaajana paikallisessa sahassa, joka meni nurin. Oton ja Mandan talo meni vakuutena pakkohuutokauppaan. He saivat lopulta ostetuksi sen takaisin. Mutta menetykset olivat tuntuvat.

Osuuskassojen omavaraisuusaste oli matala, mutta tappiopuskurin pienuuden korvasi osuuskassan jäsenien rajaton lisämaksuvelvollisuus osuuskassan veloista. Toisin sanoen: jos joku kassan jäsenistä jätti lainansa hoitamatta, piti muiden korvata syntynyt vaje. Tästä johtuva sosiaalinen paine piti yllä korkeata velanmaksumoraalia. Osuuskassoissa noudatettiin yhtä pankkitoiminnan tärkeimmistä periaatteista - tunne asiakkaasi.

Reisjärven Osuuspankki on säilynyt elinvoimaisena läpi historian murroskausien, ja sillä on ollut muiden osuuspankkien lailla merkittävä rooli paikkakunnan ja sen elinkeinoelämän kehittäjänä sekä yhdistystoiminnan tukijana.

Osuuskassana sen toimintaan sisältyi luotonannon lisäksi osuustoiminta-aatteen hengessä annettua valistusta, kasvatusta ja säästäväisyyden edistämistä. Se myös osaltaan totutti maalla asuvia rahatalouteen. Laajemmin sillä on ollut tärkeä rooli yhdistystoiminnan edistäjänä.

Osuuspankit ovat jäsentensä omistamia osuuskuntia. Osuuspankeilla keskeinen uuden pääoman lähde on usein kannattavan liiketoiminnan kautta tapahtuva voittovarojen kerryttäminen. Tämän vuoksi paikallisesti toimivilla pienillä osuuspankeilla on tyypillisesti suuret pääomapuskurit ja myös hyvä vakavaraisuus.

Osuuspankeilla on sen lisäksi taseissaan usein enemmän talletuksia kuin lainoja. Siten pankkien ei tarvitse rahoittaa luotoantoaan arvopaperimuotoisilla veloilla, jotka voivat kriisitilanteessa osoittautua vähemmän vakaiksi rahoituslähteeksi kuin talletukset. 

Osuuspankit keskittyvät usein paikallisen liiketoiminnan kehittämiseen, jossa korostuu paikallisen informaation hyväksikäyttö ja ns. pehmeä tieto. Tyypiltään niiden liiketoimintamalli voidaan määritellä suhdepankkitoiminnaksi. Sillä on keskeinen rooli pienyritysten luotottamisessa.

Suomen Pankin ekonomisti Eeva Kerola on väitöskirjassaan tutkinut osuus- ja säästöpankkien menestystä Euroopan talouskriisin aikana. Verrattuna liikepankkeihin etenkin tiiviin ryhmärakenteen omaavat osuuspankit ovat viime aikoina menestyneet hyvin. Niiden kannattavuus on kriisin aikana pysynyt vakaana ja parantunut suhteellisesti liikepankkeihin nähden. Lisäksi niiden luottoluokitukset ovat heikentyneet liikepankkeja vähemmän.

Suhdetoimintamallilla toimineet pankit tarjosivat kriisin aikana suotuisampia ehtoja ja jatkoivat luotottamista. Hyvän informaation ansiosta ne myös selvisivät vähemmillä luottotappioilla. Kaiken kaikkiaan osuus- ja säästöpankeilla oli Kerolan väitöskirjan mukaan kriisin vaikutuksia lieventävä vaikutus.

Pankkien toimintaympäristön muutokset

Pankkien kannalta maailma näyttää tänään kovin erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Tuolloin Suomen talous oli kasvanut yhtäjaksoisesti jo vuosikymmenen. Luotot tekivät kauppansa, ja pankkien asuntolainakanta kasvoi rivakasti, vaikka korkotaso oli nykyistä selvästi korkeampi.

Pankkisääntely ja valvonta poikkesivat myös nykyisestä. Pankkien vakavaraisuussääntelyn uudistuksesta, ns. Basel II:sta, oli päästy sopimukseen, mutta sääntely perustui yhä aiempaan Basel I:een. Valvonta oli kansallista, ja sen sekä pankkisääntelyn sisällössä oli huomattavia maiden välisiä eroja. Nykytilanne poikkeaa monilla tavoin 10 vuoden takaisesta. Suomen bruttokansantuotteen määrä on jäänyt huippuvuosia pienemmäksi, eikä sen ennusteta vielä pitkään aikaan palaavan vuoden 2008 ennätystasolle. Voidaan puhua talouskasvun menetetystä vuosikymmenestä.

Myös rahoitusmarkkinoiden tilanne on muuttunut. Korkotaso on historiallisen matala, ja lyhimmät euribor-korot ovat painuneet negatiiviksi. Asuntolainakannan keskikorko on matalampi kuin koskaan aiemmin (1,3 %). Siitä huolimatta lainakannan kasvu on jäänyt vaimeaksi, osaksi koska kotitaloudet ovat tulleet entistä varovaisemmiksi.

Edellä kuvatun kehityksen taustalla on sekä kansainvälisiä että kotimaisia tekijöitä. Vuonna 2007 puhjennut maailmanlaajuinen finanssikriisi ja sitä seuranneet Euroopan valtioiden velkakriisin ja reaalitalouden syvä taantuma muuttivat tilanteen.

Suomen taloutta ovat painaneet sekä suhdanne- että rakenteelliset tekijät. Tavaravientimme pieneni. Matkapuhelinten vienti supistui voimakkaasti vuoden 2007 jälkeen. Verkkolehtien ja sähköisten lukulaitteiden yleistyminen pienensi paperin kysyntää ja maailmantalouden kasvun hidastuminen investointitavaroiden kysyntää. Työikäisestä väestöstä poistuu joka vuosi enemmän ihmisiä kuin sinne tulee. Venäjän talouden vaikeudet ovat välittyneet myös Suomen vientiin.

Pankkisääntelyn muutokset – Basel

Myös pankkien sääntely ja valvonta ovat muuttuneet. Kriisi toi esille vakavia puutteita pankkien vakavaraisuussääntelyssä. Eurooppalaisilta pankeilta oli vaadittu riskeihin nähden liian vähän omia varoja, ja pankkien omat varat sisälsivät eriä, jotka eivät kattaneetkaan tappioita kriisitilanteessa. Lisäksi aiemmin itsestäänselvyytenä pidetty pankkien välillä hyvin toiminut likviditeetti kuivui ajoittain, mikä aiheutti ongelmia pankkijärjestelmään ja laajemmalti myös rahoituksen välitykseen.

Tilanteeseen reagoitiin laajalti. Rahoitussektorin toimintaperiaatteita koordinoiva rahoitusmarkkinoiden vakausneuvosto (Financial Stability Board, FSB) korosti rahoituslaitosten riskinkantokyvyn parantamista. Ryhdyttiin valmistelemaan uutta pankkien sääntelykokonaisuutta, Basel III:a. Siinä pankkien edellytettiin mm. varaavan entistä enemmän ja etenkin parempilaatuisia omia pääomia riskiensä varalta. Basel III- suositukset on viety lainsäädäntöön EU-tasolla ja kansallisesti. Vakavaraisuuden uusia määritelmiä on sovellettu vuoden 2014 alusta lähtien. Paljon on menty eteenpäin, mutta työ jatkuu.

Pankkiunioni

Euroopassa on edetty kesän 2012 jälkeen ripeästi pankkiunionin rakentamisessa. Pankkiunioni koostuu toistaiseksi yhtenäisestä pankkivalvonnasta ja yhteisestä kriisinratkaisusta.  Sen kolmas elementti, yhteinen talletussuoja, on seuraava haaste, joka edellyttää, että kaikki kansalliset järjestelmät ovat samalla viivalla.

Yhteisen pankkivalvonnan tavoitteena on tehokas, ylikansallinen ja yhdenmukainen valvonta. Euroalueen pankkeja valvoo yhteinen valvontamekanismi, joka koostuu Euroopan keskuspankista sekä euromaiden kansallisista valvontaviranomaisista. Suurimmat, eli taseeltaan yli 30 mrd. euron suuruiset luottolaitokset ovat EKP:n suoran valvonnan alaisena, näiden joukossa myös Suomen 4 suurinta luottolaitosta.

Myös yhteistä kriisinratkaisua on edistetty. Euroalueelle on perustettu yhteinen kriisinratkaisumekanismi, joka koostuu yhteisestä kriisinratkaisuneuvostosta ja kansallisista kriisinratkaisuviranomaisista, Suomessa rahoitusvakausvirastosta. Sen tehtävänä on varmistaa pankkiunioniin kuuluvien maiden ongelmapankkien hallittu kriisinratkaisu siten, että vaikutukset reaalitalouteen ja julkiseen talouteen jäävät mahdollisimman pieniksi.

Mekanismilla on täydet kriisinratkaisuvaltuudet vuoden 2016 alusta lähtien. Työnjako muistuttaa pankkivalvonnan vastaavaa: yhteinen kriisinratkaisuneuvosto vastaa EKP:n valvonnassa olevien merkittävien pankkien sekä maiden rajat ylittävien pankkien kriisinratkaisusta ja kansalliset kriisinratkaisuviranomaiset vastaavat muiden pankkien kriisinratkaisusta.

Ensi vuoden alusta lähtien sovelletaan sijoittajavastuuta, jossa pankkien velkojat osallistuvat vaikeuksissa olevien pankkien elvyttämistalkoisiin. Ajattelutavassa on suuri muutos, sillä jatkossa ei enää lähtökohtaisesti oleteta, että valtio ja veronmaksajat maksavat viime kädessä ongelmapankkien pelastamisesta aiheutuvat kustannukset.  

Yhteisen talletussuojan tavoitteena on lisätä rahoitusjärjestelmän kriisinsietokykyä ja vähentää pankkien ja valtioiden ongelmien välistä kytköstä. EU:n komissio julkaisee vielä tänä vuonna ehdotuksensa yhteisestä talletussuojajärjestelmästä. Komissio ehdottanee ainakin alkuvaiheessa nykyisistä kansallisista talletussuojajärjestelmistä rakentuvaa vakuutusjärjestelyä, joka toimisi jälleenvakuutuksen tavoin.

Kansallisten talletussuojajärjestelmien rahastointiasteissa on nykyisin suuria eroja, ja yhteiseen rahastointiin siirtyminen edellyttäisi näiden erojen kuromista umpeen. Siksi yhteisen talletussuojajärjestelmän rakentaminen ei ole ongelmatonta. Sitä koskevassa päätöksenteossa on silti kyettävä katsomaan riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Yhteisen talletussuojan luoma turvaverkko rajaisi julkisen talouden riskejä etenkin maissa, joissa pankkisektori on Suomen lailla keskittynyt.

Suomen pankkisektorin nykytilanne

Pankkien nykyistä toimintaympäristöä leimaavat hidas talouskasvu ja matala korkotaso. EKP:n rahapolitiikka on ollut voimakkaasti elvyttävää. Matalien ohjauskorkojen lisäksi EKP panee toimeen laajaa arvopaperien osto-ohjelmaa.

Rahamarkkinakorot ovat kauttaaltaan matalat, ja lyhyet euribor-korot ovat painuneet negatiivisiksi. Markkinakorkojen lasku on välittynyt yritysten ja kotitalouksien lainakorkoihin, koska vaihtuvakorkoiset lainat muodostavat suuren osan lainakannasta.

Laina- ja talletuskorkojen välinen marginaali onkin pienentynyt. Matalan korkotason lisäksi hidas laina- ja talletusmäärien kasvu on painanut pankkien korkokatetta, jonka osuus pankkien kokonaistuotoista on pienentynyt. Suurta muutosta tähän ei ole odotettavissa, sillä rahoitusmarkkinat odottavat korkotason pysyvän matalana myös lähivuosina.

Muut tuotot ovat kuitenkin osaksi korvanneet korkokatteen vaimeata kehitystä. Pankit ovat markkinoineet aktiivisesti talletuksia korkeatuottoisempia sijoitus- ja säästämistuotteita, kuten omaisuudenhoitoa, sijoitusrahastoja ja vakuutussäästämistä. Etenkin sijoitusrahastojen suosio on kasvanut, mikä on lisännyt pankkien palkkiotuottoja. Kannattavuutta ovat lisäksi tukeneet hidas kulujen kasvu ja pieninä säilyneet luottotappiot.

Kaikkiaan Suomen pankkisektorin riskinkantokyky on säilynyt hyvänä. Pankeilla on riittävän paljon omia varoja, ja omien varojen laatu on korkea.

Makrovakauspolitiikka

Rahoitusvalvojat ovat perinteisesti keskittyneet yksittäisten rahoituslaitosten valvontaan. Kansainvälinen finanssiriisi antoi toisaalta pontta uuden ns. makrovakauspolitiikan kehittämiselle. Siinä kiinnitetään huomiota laajemmalti rahoitusjärjestelmään kohdistuviin riskeihin, jotka toteutuessaan voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä myös reaalitalouteen. Makrovakauspolitiikan tavoitteena on pienentää tällaisten uhkien todennäköisyyttä ja pitää toteutuneiden uhkien vaikutukset mahdollisimman pieninä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi viranomaiset tarvitsevat makrovakausvälineistöä.

Suomen makrovakausviranomainen on Finanssivalvonta, jonka johtokunta päättää muuttuvan lisäpääomavaatimuksen, ns. vastasyklisen puskurin, asettamisesta. Muuttuvan lisäpääomavaatimuksen tavoitteena on loiventaa luottosyklin muutoksia ja siten edesauttaa rahoituksen välityksen vakaata kehitystä.

Lisäksi ensi vuoden alussa astuvat voimaan ns. makrovakausvälineet, jotka antavat viranomaisille mahdollisuuden asettaa asuntoluototuksen enimmäisluototussuhde, ns. lainakatto, sekä neljälle Suomen rahoitusjärjestelmän kannalta systeemisesti merkittäviksi katsotuille luottolaitoksille asetetut lisäpääomavaatimukset. Makrovakauspolitiikan vaikuttavuuden kannalta on tärkeätä, että makrovakausvälineet ovat saatavilla jo ennen mahdollista kriisiä, jotta viranomaiset voisivat tarvittaessa toimia nopeasti.

Yleinen talouskehitys Suomessa

Euroalueen näkymien kohentumisesta huolimatta Suomen talouden kasvu on ollut vaisua. Kuten edellä totesin, Suomen talouteen on kohdistunut yhtä aikaa monia eri sokkeja, jotka ovat kaventaneet teollisuuden ja viennin pohjaa ja vaimentaneet talouskasvua.

Tärkeää on tunnistaa tosiasiat. Moni näistä ongelmista on pitkäaikainen, eikä poistu suhdanteiden muuttuessa. Sen vuoksi me tarvitsemme rakenneuudistuksia. Eläkeuudistus on yksi niistä. Toisaalta on tärkeää, että hallitus ja eduskunta etenevät myös ns. sote-uudistuksen osalta.  Meidän pitää kyetä lisäämään tuottavuutta kaikkialla, myös julkisissa palveluissa. Yhteisillä varoilla tulee saada enemmän aikaan.

Suomi menetti voimakkaasti kustannuskilpailukykyään vuosina 2008—2009. Ensin nimellispalkkojen korotuksen ylittivät merkittävästi kilpailijamaiden vauhdin ja sen jälkeen taantuman myötä tuottavuus romahti. Olisi hyvin toivottavaa, että työmarkkinajärjestöt löytäisivät neuvotteluissaan ratkaisuja kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi.

Toimiva julkinen talous ja palvelut ovat yksi hyvinvointiyhteiskunnan pilari. Kun kansantuotteemme on supistunut selvästi, on kansantalouden kyky rahoittaa yhteisiä palveluja supistunut. Suomen velkaantumisvauhti ei voi jatkua selvästi muita nopeampana.

Suomen talouden ongelmat ovat suuria, mutta meillä on myös vahvuutemme. Meillä on hyvä koulutusjärjestelmä ja toimiva hallinto. Meillä ovat naiset ja miehet laajasti työmarkkinoiden käytettävissä. Me voimme luottaa oikeuslaitokseen eikä meillä ole korruptiota. Maassa on paljon yrittäjyys- ja innovaatiopotentiaalia.

Näihin vahvuuksiin ja oikeaan tilannearvioon perustuen on nyt rakennettava pohja kasvulle ja työllisyydelle. Siihen tarvitaan kaikkien yhteisiä ponnistuksia.

Haluan tuoda parhaat onnittelut 100 vuotta täyttävälle Reisjärven osuuspankille.

;