Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki
Tutkimuksen hyödyntäminen rahapolitiikassa
Pellervon taloustutkimus PTT ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari
Helsinki, 20.11.2019
Tutkimuksen hyödyntäminen rahapolitiikassa
Arvoisa juhlayleisö, on ilo osallistua tähän juhlaseminaariin, jossa keskustellaan tutkimuksen roolista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Varmasti aina, mutta etenkin juuri näinä aikoina talouspolitiikassa tarvitaan perusteellista analyysia ja tutkimusta päätösten tueksi. Aiemmasta poikkeava väestön kehitys muuttaa totuttuja relaatioita samalla, kun tarvomme edelleen meitä reilut kymmenen vuotta sitten kohdanneen kansainvälisen finanssikriisin ja eurooppalaisen velkakriisin jälkimainingeissa.
Tutkijoiden panosta tarvitaan myös monien uusien ilmiöiden arviointiin ja analysointiin. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja digitalisaation vaikutuksia ei jatkossa voida sivuuttaa, kun tehdään talouspoliittisia päätöksiä.
Pellervon Taloustutkimus on ollut jo 40 vuoden ajan merkittävä toimija suomalaisessa tutkimusyhteisössä. Sillä on pitkät perinteet soveltavassa taloustutkimuksessa. Pellervon talousennusteet ovat olennainen osa kotimaista talouspoliittista keskustelua ja päätöksentekoa. Muihin tutkimuslaitoksiin verrattuna Pellervon Taloustutkimus on panostanut vahvasti julkisen talouden analysointiin ja aluetaloudellisiin tarkasteluihin.
Lämpimät onnittelut Pellervon Taloustutkimuksen henkilökunnalle 40 vuoden uurastuksesta taloustutkimuksen saralla!
Myös Suomen Pankki panostaa vahvasti tutkimukseen. Moderneilla keskuspankeilla on lähes sisäsyntyinen suhde tutkimukseen.
Nykyisin keskuspankille on annettu selkeä tavoite –hintavakaus– ja melko laajat vapausasteet niiden toimien suhteen, joilla hintavakautta tavoitellaan. Tälle on vahvat tutkimukselliset perusteet. Toimintamalli juontaa juurensa mm. Sargent-Wallacen epämiellyttävästä monetaarisesta aritmetiikasta, Kydland-Prescotin ja Barro-Gordonin ajallisen epäjohdonmukaisuuden teorioista ja Cukiermanin laajasta keskuspankkien itsenäisyyttä käsittelevästä tuotannosta.
Talouspoliittisen päätöksentekijän, kuten keskuspankin, itsenäisyyden (puolue)poliittisesta päätöksentekoprosessista mahdollistaa rajattu ja selkeä rahapoliittinen mandaatti (hintavakaus) ja keskuspankin toiminnan avoimuus. Riippumattoman päätöksenteon edellytys on läpinäkyvyys ja vastuullisuus. Vahvaan analyysiin ja tutkimukseen perustuvien päätösten kanssa on helppoa olla avoin. Vaikka tehdyt päätökset eivät aina ole jälkikäteen arvioituna olleet optimaalisia, niiden kanssa voidaan elää, jos päätöksenteon perusteet ja päätöksentekohetkellä käytössä ollut informaatio on kerrottu julki.
Suomen Pankki on Suomen keskuspankki. Osana eurojärjestelmää vastaamme osaltamme euroalueen rahapolitiikan valmistelusta, päätöksenteosta ja toimeenpanosta. Eurojärjestelmä koostuu Euroopan keskuspankista (EKP) ja euroalueen kansallisista keskuspankeista. EKP:n neuvosto on eurojärjestelmän ylin päätöksentekoelin ja Suomen Pankin pääjohtaja, Olli Rehn, on sen jäsen.
Suomen osuus euroalueesta on vain noin 1,8 %. EKP:n neuvostossa vaikutusvaltaa ei kuitenkaan jaeta maan koolla. Jokaisella neuvoston jäsenellä yksi ääni käytössään, ja sen äänen vaikutusvalta riippuu oleellisesti äänen käyttäjän kyvystä vakuuttaa muita pöydässä istuvia päätöksentekijöitä.
Tutkimus- ja analyysikyvyillä on tärkeä merkitys tämän vaikuttavuuden hankkimisessa. Pitkäjänteisellä laadukkaalla tutkimuksella instituutio voi hankkia mainetta, joka kasvattaa kuulijoiden mielenkiintoa. Ajankohtainen, kulloiseenkin tilanteeseen osuva analyysi ja proaktiivinen tutkimustulosten esiinnosto ovat arvokkaita, kun hahmotellaan politiikkavaihtoehtoja ja tehdään valintoja niiden väliltä etenkin sellaisina aikoina, jolloin on sovellettava ennen kokeilemattomia politiikkatoimia.
Euroopan rahapoliittista linjaa ei muuteta Suomi-spesifisesti. Vaikuttaaksemme meidän tulee kyetä argumentoimaan analyyttisesti, mikä puolestaan vaatii tutkimuksellista otetta koko toiminnassamme. Tämä vaatimus ei rajaudu ylimpään päätöksentekoon, vaan se koskee koko valmisteluketjuamme, erityisesti edustustamme eurojärjestelmän eri komiteoissa ja työryhmissä, jotka ovat osa rahapolitiikan laajaa valmistelukoneistoa.
Tämä logiikka koskee luonnollisesti Suomen Pankin ohella koko muutakin eurojärjestelmää. Niinpä sekä Euroopan keskuspankki että kansalliset keskuspankit ovat panostaneet voimakkaasti tutkimustoimintaan ja tutkimusyhteistyöhön. Esimerkiksi viime vuosien vaimea inflaatiokehitys ja epätavanomaiset rahapolitiikkatoimet ovat tuoneet uudenlaisia haasteita rahapolitiikkaan. Uuden edessä tarvitsemme tutkimustietoa, ja kun olemme vastanneet uuteen haasteeseen uudenlaisilla toimilla, on meidän myös jälkikäteen kyettävä arvioimaan toimiemme tehokkuutta.
Avaan seuraavaksi Suomen Pankin tutkimustoimintaa ja sen yhteyttä politiikkatyöhön. Aluksi kuvaan tutkimustoimintamme painopisteet ja kuinka se on järjestetty Pankissa. Sen jälkeen kuvaan neljän esimerkin kautta kuinka tutkimustietoa hyödynnetään politiikkavalmistelussamme.
Suomen Pankin toiminta nojautuu vahvasti tutkimukseen ja analyysiin. Tutkimuksen merkitys korostuu rahapolitiikan valmistelussa ja makrovakauden analyysissa, mutta pyrimme pohjaamaan siihen myös Suomen talouden ennustamisen ja kotimaisen talouspolitiikan arvioinnin. Näiden lisäksi olemme erikoistuneet siirtymätalouksien, erityisesti Kiinan ja Venäjän, analysointiin ja tutkimukseen.
Tutkimustoiminta on keskitetty Suomen Pankissa pääasiassa kahteen yksikköön: varsinaiseen tutkimusyksikköön ja siirtymätalouksien tutkimuslaitokseen eli BOFITiin. Korkeatasoista analyysia ja tutkimusta tuotetaan kuitenkin myös Pankin muissa yksiköissä, usein yhteistyönä tutkijaekonomistien kanssa.
Suomen Pankin tutkimustoiminta pyrkii tuottamaan ja julkaisemaan tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, joka samalla tukee raha- ja makrovakauspolitiikan valmistelua. Monet tutkimusprojekteistamme ovat saaneet merkittävää huomiota myös kansainvälisessä mediassa. Tämä osaltaan rakentaa vaikuttavuuttamme.
Pyrimme kannustamaan asiantuntijoitamme julkisiin esiintymisiin. Tutkijoiden tulisi osata nähdä tutkimuksen kansantajuistaminen tutkimustyönsä komplementtina, ei substituuttina. Politiikantekijänä emme tarvitse tutkimusta, joka on niin korkealentoista, ettei sitä ymmärrä kukaan muu kuin tutkija itse.
Kansainvälisyys on aina ollut keskeinen osa tutkimustoimintaamme, mutta tämä on korostunut erityisesti euroaikana. Emme istu yksin norsunluutornissamme. Pyrimme tutkimuksessa tiiviiseen yhteistyöhön akateemisen tutkijayhteisön ja ajatushautomoiden kanssa. Tutkijamme osallistuvat aktiivisesti eurooppalaisiin tutkimusverkostoihin sekä keskuspankkien väliseen tutkimusyhteistyöhön. Suomen Pankin asiantuntijoiden tutkimuksia esitetään tieteellisissä konferensseissa ja eurojärjestelmän tilaisuuksissa. Kansainvälisyydestä kertoo myös se, että puolet tutkimusyksikön kymmenestä tutkijasta on ulkomaisia.
Liikasen työryhmä
Otan ensimmäisen esimerkin tutkimustiedon käytöstä politiikkatyössä muutaman vuoden takaa sääntelyn kentältä. Finanssikriisi oli tuolloin runnellut kansainvälistä rahoitusjärjestelmää ja talouksia. Kuten sanonta kuuluu, kriisit ovat tutkijoille liian hyvä tilaisuus hukkaan heitettäviksi. Finanssikriisi todellakin sysäsi liikkeelle rahoitussääntelyn merkittäviä reformeja ja synnytti paljon tutkimusta asiasta.
Suomenpankkilaisten osaamisella oli keskeinen asema tärkeässä eurooppalaisessa hankkeessa, joka lisäsi ymmärrystämme pankki- ja pääomamarkkinoista ja niiden sääntelyn mahdollisuuksista. Viittaan tässä Suomen Pankin edellisen pääjohtajan Erkki Liikasen johtaman, EU:n komission asettaman korkean tason asiantuntijaryhmän työhön ja sen pohjalta tehtyyn raporttiin. Ryhmän tehtävänä oli analysoida pankkien rakenteita Euroopassa ja tehdä sääntelyehdotuksia.
Kysymyksenä tämä oli osa laajempaa hankekokonaisuutta, johon kuuluivat myös pankkien vakavaraisuus- ja maksuvalmiusmääräysten uudistaminen, pankkien kriisinratkaisujärjestelmä, ja euroalueen yhteinen pankkivalvonta. Ydinkysymys koski sitä, mitä liiketoiminnan ja arvopaperikaupan muotoja talletuspankeille pitäisi sallia. Talletuspankkitoimintaan liittyvät turvaverkot kuten talletussuoja voivat kannustaa pankkeja liiallisen riskinottoon ja epäterveeseen kasvuun arvopaperimarkkinoilla. Tästä voi seurata pankkien kriisialttiuden ja veronmaksajien vastuiden kasvu. Yksi mahdollinen sääntelykeino on yksinkertaisesti rajoittaa talletuspankkien osallistumista sellaisiin riskipitoisiin liiketoimiin, jotka eivät ole niiden perusliiketoiminnan kannalta välttämättömiä.
Toinen näkökanta oli, että pankkien vakavaraisuusmääräyksiä riittävästi kiristämällä, niiden suojana olevia turvaverkkoja purkamalla ja kehittämällä pankkien kriisinratkaisun mekanismeja voitaisiin päästä riittäviin tuloksiin. Niin sanottu moraalikato voisi näillä keinoilla vähentyä riittävästi, jotta varsinaisia liiketoimintarajoituksia ei tarvittaisikaan.
Liikasen työryhmä suositteli, että pankkikonsernien pitäisi eriyttää niiden omaan lukuun tekemä arvopaperikauppa ja markkinatakaustoiminta talletuspankkitoiminnasta erilliseen yhtiöön, mutta kuitenkin pankkikonsernin sisällä. Tämän yhtiön rahoitus olisi eristettävä talletuspankista. Vaikka Liikasen ryhmän suosituksia ei ole (toistaiseksi) toteutettu, ne saivat paljon huomiota ja ne ovat tarjonneet ajateltavaa pankkisääntelyn kehittäjille.
Liikasen työryhmä ja sen taustavoimat, tärkeältä osin myös Suomen Pankista, olivat raporttia valmistellessaan hyvin tietoisia alan tutkimuksesta. He olivat lukeneet mm. professori Martin Weitzmanin klassisen tutkimuksen siitä, milloin sääntely kannattaa perustaa hintoihin ja milloin määriin vaikuttamalla. He olivat tietoisia pankkiteoreettisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kielto sijoittaa hyvin riskipitoisiin arvopapereihin voi olla sääntelyn kannalta perusteltua silloin, kun tällaisten riskien mittaaminen on hyvin epävarmalla pohjalla. Raportin tekijät ammensivat myös klassisesta kapean pankkitoiminnan (narrow banking) tutkimuskirjallisuudesta joutuessaan pohtimaan, kuinka ”kapeaksi” talletuspankin liiketoiminnan liikkumatila olisi yhteiskunnallisesti optimaalista asettaa.
Työhön osallistuneet tekivät saman huomion kuin professori Marco Pagano, joka toimi niihin aikoihin Euroopan järjestelmäriskikomitean neuvoa-antavan tieteellisen komitean puheenjohtajana. Hänen mukaansa oli yllättävää, miten vähän akateemista tutkimusta loppujen lopuksi oli tarjolla pankkien rakennesääntelyn vaikutuksista. Aika ei sallinut Liikasen raporttia tehtäessä tuottaa kokonaan uutta teoreettista tutkimusta asiasta. Tuolloin oli käytettävä ja sovellettava luovasti sitä mitä kirjallisuudessa jo oli.
Liikasen raportin valmistelu on hyvä esimerkki siitä, kuinka Suomen Pankin kaltainen instituutio tarvitsee tutkijoita olemassa olevan tutkimustiedon tehokkaaseen suodattamiseen ja luovaan soveltamiseen silloin, kun aikataulu on tiukka. Työryhmä aloitti työnsä vuoden 2012 alussa ja raportti julkaistiin jo saman vuoden lokakuussa. Euroopan Komission asiantuntijat tekivät valtaosan 150-sivuisen raportin arvokkaasta taustatyöstä. Puheenjohtajan Suomen Pankista ja Finanssivalvonnasta avukseen kokoaman taustaryhmän rooli oli kuitenkin hyvin tärkeä lopullisten politiikkasuositusten ideoimisessa ja perustelemisessa – tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen perustuen.
Aino-malli
Seuraava esimerkkini tutkimuksen ja politiikkatyön rajapinnasta on ns. Aino-malli ja sen jatkuva kehitystyö. Aino (joka lausutaan ”I know”) on rakenteellinen malli Suomen taloudesta. Se on keskeinen työväline Suomen Pankin talousennusteiden ja vaihtoehtoisten talouspolitiikan simulointien tuottamisessa.
Suurten makromallien historia Suomen Pankissa on pitkä. BOF-mallien aikakausi alkoi jo 1970-luvulla. Ne olivat sen ajan tyyliin kokoelma talouden eri osia kuvaavia yhtälöitä, jotka eivät välttämättä muodostaneet täysin johdonmukaista kokonaisuutta. Ne olivat epäilemättä alttiita Lucas-kritiikille, mutta ne olivat kuitenkin aikanaan välttämättömiä kotimaisen rahapolitiikan suunnittelussa ja talouden ennustamisessa.
Vuoden 2000 tienoilla Suomen Pankki aloitti uudenlaisen mallikehitystyön. Kun oli siirrytty yhteiseen rahapolitiikkaan euroalueella, huomiomme keskittyi Suomen talouden rakenteellisiin haasteisiin: esimerkiksi väestön ikääntymiseen ja sen myötä finanssipolitiikan pitkän aikavälin kestävyyden haasteisiin. Uudenaikaiset rakenteelliset makromallit tarjosivat tähän hyvä kehikon. Niiden pohjalta meillä tehty mallinnustyö oli keskuspankkien, voi sanoa jopa tieteen, eturintamassa. Projekti huipentui, kun syksyllä 2004 Ainoa käytettiin ensimmäisen kerran Suomen Pankin ennusteen tuottamiseen.
Suomen Pankissa luonnollisesti seurattiin tarkasti tämän alueen tutkimuksen kehitystä. Finanssikriisi teki välttämättömäksi tuoda rahoitussektori osaksi Aino-mallia. Päivitetty malli palvelee meillä myös kriisin jälkeen luotujen makrovakausvälineiden käytön valmistelua ja päätöksentekoa.
Vuonna 2012 valmistunut uudistus oli niin merkittävä, että aloimme puhua Aino 2.0:sta. Sillä on tehty tärkeitä arvioita ja vaihtoehtoisia politiikkasimulointeja esimerkiksi Venäjä-pakotteiden, kilpailukykysopimuksen, pankkien vastasyklisten pääomapuskurien ja Brexitin vaikutuksista Suomen talouteen. Syksystä 2015 alkaen Aino 2.0 on ollut myös ennustekäytössä.
Ainon meneillään oleva kehitysvaihe, Aino 3.0, tähtää erityisesti makrovakausanalyysin vahvistamiseen. Jotta myös luottojen kysyntään vaikuttavien makrovakausvälineiden, kuten lainakattojen, velka-tulo-suhteiden tai erilaisten lyhennysohjelmien, vaikutuksia voidaan analysoida makromallissa, mallin täytyy sisältää riittävän tarkka kuvaus asuntomarkkinoista ja asuntolainoista. Tämä avaa mahdollisuuden tutkia tarkemmin myös rahapolitiikan välittymistä Suomen taloudessa.
Aino-malli on kaikin puolin hyvä esimerkki siitä, mitä tutkimuksen ja politiikan rajapinnassa tapahtuu. Päätöksentekijöiden tehtävä on pitää tutkijat ajan tasalla siitä, mitkä ovat relevantteja tutkimuskysymyksiä. Tutkijoiden tehtävä puolestaan on tuntea ja kehittää malleja, jotka voivat vastata näihin kysymyksiin. Mallin realismin ja riittävän yksinkertaisuuden välillä joudutaan tekemään valintoja. Realismin tavoittelu kasvattaa mallin kokoa ja monimutkaisuutta – toisaalta mutkikas malli on hankala käyttää erityisesti, jos sen antamia vastauksia tarvitaan nopeasti.
Rahapolitiikan strategia ja toimeenpano
Otan lopuksi kaksi esimerkkiä Suomen Pankin rahapoliittisesta tutkimuksesta, jotka ovat vaikuttaneet EKP:n rahapolitiikasta käytävään keskusteluun ja käytännön politiikkatoimenpiteisiin.
Euroalueen hintavakaus on määritelty kuluttajahintaindeksin alle 2 prosentin vuotuiseksi nousuksi, ja siihen pyritään keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi EKP:n neuvosto on ilmoittanut, että se tavoittelee inflaatiota, joka keskipitkällä aikavälillä tarkasteltuna on lähellä hintavakausmääritelmän ylärajaa – below, but close to 2%.
EKP:n hintavakaustavoitteesta keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti sekä keskuspankeissa, akateemisessa tutkijayhteisössä että mediassa. Tämä on osa rahapolitiikan strategiasta käytävää keskustelua, jota meidän pääjohtajammekin on ollut herättelemässä.
Suomen Pankissa laadittu tutkimus on osunut keskustelun ytimeen. Siinä lähtökohtana on havainto, jonka mukaan EKP:n hintavakaustavoitetta ei ole määritelty yksiselitteisesti, minkä vuoksi EKP:n todellisesta inflaatiotavoitteesta voidaan esittää erilaisia tulkintoja. Tutkimuksessa arvioidaan EKP:n hintavakaustavoitteen täsmällistä arvoa käyttämällä reaaliaikaista neljännesvuosiaineistoa vaihtoehtoisten rahapolitiikan reaktiofunktioiden estimointiin. Tutkijat käyttävät sitä ennusteinformaatiota, joka EKP:n neuvostolla on ollut käytössään, kun se on tehnyt rahapolitiikkapäätöksiä. Estimoidut reaktiofunktiot paljastavat kuinka rahapolitiikkapäätöksillä reagoidaan päätöksentekohetken ennusteisiin inflaatiosta ja talouskasvusta.
Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan kahteen kysymykseen: i) mikä on EKP:n neuvoston todellinen inflaatiotavoite, ja ii) onko mennyt inflaatiokehitys vaikuttanut EKP:n neuvoston rahapolitiikkapäätöksiin?
Tutkimustulosten mukaan EKP:n todellinen inflaatiotavoite vaikuttaisi olleen 1,6%–1,8%. Kun EKP:n neuvosto tekee rahapolitiikkapäätöksiä, se näyttäisi ottaneen huomioon ennusteet tulevasta inflaatiosta ja talouskasvusta, mutta myös menneellä inflaatiokehityksellä vaikuttaa olleen merkitystä neuvoston päätöksiin. Näin tutkijat päättelevät, että rahapolitiikka on ollut osittain taaksepäin katsovaa. Tutkimuksen perusteella voi esittää, että EKP:n rahapolitiikan hintavakaustavoitetta ei ole määritelty yksiselitteisesti, ja että erilaiset tulkinnat tavoitteesta lisäävät riskiä siitä, että inflaatio-odotukset erkaantuvat keskuspankin inflaatiotavoitteesta.
Tältä pohjalta voidaan argumentoida, että EKP:n inflaatiotavoite pitäisi määritellä selkeämmin, ja että rahapolitiikan reaktiofunktiota tulisi täsmentää. Niinpä olemme Suomen Pankissa peräänkuuluttaneet tarvetta hintavakaustavoitteen ja rahapolitiikan strategian uudelleentarkasteluun. Jos ja kun sellainen tehdään, sen tulee perustua laajaan analyysiin ja korkeatasoiseen tutkimustietoon.
Voimme nostaa tutkimuksen avulla keskeisiä kysymyksiä esiin. Tällainen toiminta vaatii tutkimustyötä tekevältä politiikkalaitokselta kuitenkin vahvaa itseluottamusta erityisesti silloin, jos ja kun tutkimustulokset eivät mairittele toteutettua politiikkaa.
Finanssikriisi ja pankkien likviditeetin varmistaminen
Viimeinen esimerkkini on itselleni läheisin, sillä se liittyy keskeisesti väitöskirjaani. Tämä on esimerkki tutkimuksesta, jossa ongelmien identifiointi, politiikkaratkaisut ja tutkimuksen teko linkittyvät täysin toisiinsa.
1990-luvun puolivälissä keskuspankit toimeenpanivat rahapolitiikkaa pääsääntöisesti siten, että ne lainasivat liikepankeille likviditeettiä joko kiinteä- tai vaihtuvakorkoisilla huutokaupoilla korkojen ohjauksen näkökulmasta oikeaksi katsomansa määrän.
Meillä Suomessa pankit jättivät kiinteäkorkoisiin huutokauppoihin säännönmukaisesti kohtuuttoman korkeita tarjousmääriä. Likviditeetin jakautumisesta tuli sattumanvaraista, eikä se heijastellut pankkien todellisia tarpeita. Tähän ratkaisuna siirryimme toteuttamaan pankkien tarjoukset täysimääräisinä, emmekä enää säädelleet pankkijärjestelmän likviditeettiä. Miksi ohjata rahan jälkimarkkinahintaa määrillä, kun se oli mahdollista tehdä suoraan ensimarkkinahinnalla? Ratkaisumallimme vastasi
Ben Bernanken kuvausta määrällisestä keventämisestä: ”se toimii käytännössä, mutta ei teoriassa”.
Siirryin Suomen Pankin tutkimusosastolle tekemään väitöskirjaa erilaisten likviditeetintarjontamallien vaikutuksesta rahamarkkinoiden tasapainoon. Osoitin, että käytännön lisäksi täydenjaon politiikka toimii myös teoriassa. Se on optimaalinen tapa korkojenohjaukseen erityisesti silloin, kun likviditeetin kysyntään liittyy suurempi epävarmuus kuin sen tarjontaan.
Väitöstutkimukseni jälkeen palasin politiikkatyöhön. Lähes lukemattomista yrityksistäni huolimatta en onnistunut vakuuttamaan eurooppalaisia kollegoitani täydenjaon likviditeettipolitiikan hyvyydestä. En, ennen kuin finanssikriisi iski ja nosti likviditeetin kysyntään liittyvän epävarmuuden ennennäkemättömälle tasolle. Tuolloin kaikille politiikkavalmistelun piirissä toimineille oli selvää, että nyt oli aika siirtyä noudattamaan uutta toimintatapaa. Sellaista, jota ei oltu kokeiltu käytännössä muualla kuin Suomessa, mutta, jonka teoreettinen pohja tuntui jostain syystä kuitenkin kummallisen tutulta.
Täydenjaon politiikkaan siirtymisen myötä vakavaraisten pankkien likviditeetin saantiin liittyvä epävarmuus poistui, ja korkoihin pesiytynyt ylimääräinen likviditeettipreemio saatiin poistettua, ja rahamarkkinakorot palautuivat keskuspankin korkojenohjaustavoitteen mukaisiksi.
Viimeistään tuon kokemuksen pohjalta minulle on ollut selvää, että formaalin, tieteellisen tarkastelun läpikäyneen mallin avulla on helpompi kommunikoida ja vakuuttaa asiantuntijakollegat.
Olen toivon mukaan onnistunut valaisemaan, miksi rahapolitiikan tekemisessä tarvitaan tutkimusta. Samanlaisista syistä tutkimusta ja vahvasti analyyttistä osaamista tarvitaan myös muissa politiikkainstituutioissa ja tutkimuslaitoksissa. Tutkijat tuottavat uusia argumentteja pohjaksi politiikanteolle ja voivat siten olla mukana muuttamassa maailmaa. Tutkijakoulutuksen saaneita henkilöitä tarvitaan myös muualla tehdyn tutkimustiedon suodattamiseen, soveltamiseen ja kommunikointiin. Tutkija ei tuota uusia tutkimustuloksia tyhjiössä, vaan osana kansainvälistä tieteellistä yhteisöä ja työyhteisöään. Tutkimusten tulokset eivät aina välttämättä mairittele tutkijoiden työnantajaa tai tutkimuksen tilaajaa, mutta sillä, että tällaisetkin tulokset halutaan ja uskalletaan sanoa ääneen, on suuri arvo.
Tutkimusten tulee olla huolella tehtyjä ja täyttää tieteelliset kriteerit. Meillä Suomen Pankissa keskeinen mittari tälle on, että tutkimuksia kyetään säännöllisesti julkaisemaan myös alan arvostamissa tieteellisissä aikakauslehdissä.
Kiitos, ja vielä kerran onnea 40-vuotiaalle tutkimuslaitokselle!