Pankkivaltuusto on tänään vahvistanut Suomen Pankin tilinpäätöksen ja päättänyt Suomen Pankin johtokunnan esityksestä, että pankki tulouttaa valtiolle 26 milj. euroa eli puolet Suomen Pankin tilikauden 2021 tuloksesta.
Suomen Pankin tilintarkastettu tulos tilikaudelta 2021 on 52 milj. euroa. Suomen Pankista annetun lain mukaan voitosta käytetään puolet vararahaston kartuttamiseen ja muu osa siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Lain mukaan voitonjaosta voidaan päättää toisin, jos se on pankin taloudellisen aseman tai vararahaston suuruuden vuoksi perusteltua.
Suomen Pankin tuotot koostuvat pääasiassa setelistön ja eurojärjestelmän rahapolitiikan erien korkotuotoista, valuuttavarannon ja muun oman rahoitusvarallisuuden sijoitustuotoista sekä voitto-osuudesta, jonka Euroopan keskuspankki tulouttaa euroalueen keskuspankeille. Vuoden 2021 korkokate on 658 milj. euroa (2020: 731 milj. euroa). Korkotuotot jäivät edellisvuotisia pienemmiksi, koska valuuttavarannon ja Suomen valtion lainojen tuotot supistuivat. Lisäksi kohdennettuihin rahapolitiikan operaatioihin (TLTRO III) liittyvät korkokulut kasvoivat edelleen, joten Suomen Pankin osuus eurojärjestelmän rahoitustulosta pieneni 21 milj. euroon (2020: 79 milj. euroa).
”Rahapoliittiset arvopaperiostot ja pankeille myönnetyt luotot kasvattivat edelleen Suomen Pankin tasetta, ja korkotaso pysyi alhaisena. Kohdennettujen rahoitusoperaatioiden korkomenoja kompensoitiin liikepankeille suotuisien rahoitusolosuhteiden turvaamiseksi, mikä pienensi Suomen Pankin tulosta. Suomen Pankin taloudellinen tilanne on edelleen vakaa”, sanoi Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen.
Suomen Pankki kattaa tuotoillaan toimintansa kulut ja varaukset. Toimintakulut vuonna 2021 ilman setelihankintoja ja ylimääräistä eläkerahastomaksua ovat 106 milj. euroa (2020: 99 milj. euroa).
Suomen Pankin tilinpäätös, joka sisältää myös Finanssivalvonnan tuotot ja kulut, on julkaistu tänään 25.3.2022 Suomen Pankin verkkosivustolla.
Lisätietoja antaa johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen, puh. 09 183 2007.