Siirry sisältöön

Pääjohtaja Olli Rehn
Suomen Pankki
Savolaisen osakunnan vuosijuhla, Savolainen osakunta 22.02.2020

Mualima tarvihtoo savolaesija

Arvoisat Savonmuan immeiset ja muunnii savonmieliset, naiset & miehet,

Ihan alakuusa tahtosin suuresti kiittee teitä kutsusta ja mahottoman korkeesta kunnianosotuksesta! Tämmöstä kloorijjaa kun sua niin ihan syämmestä ottoo. Myö tuon Savonmuan Hiliman vm. 2012 eli vaemoenj Merjan kanssa kovi mieluusti tultiin juhlimoo teijä kans. Kiitos olokoon niinikkää järjestäjille, korree on tupa ja apeki vimosen piälle – eikä juomapuolessakkaa ollu valittamista!

Tiällä Vinnillä tuassii heiluessa sitä muistaam mimmosta aikoo se olj, ku ite ens kertoo tiällä astelj. Hirmu miärä immeisiä tulj tavattua ja ystävyyksij solomittua: Haataisen Tuula Varkauesta olj sammoihi aekoihi seremoniamestarina; Nissise Martti johti jo sillo kuorova ja asevelj Virolaese Pekka toimitti Susj-lehtee. Muitannii ystävyyksij on osakunnas synnynnä ja monet nykypäeviin suakka säilynnä.

Tuljpa sitä jalakapallokentillännii kelepo miärä teluttua. Osakunnan savolaeste yhteisö jeleppasi opiskelijamualimaan intekroitumisessa ja hillitti kaipuuta Savonmuan rauhaan tiällä piäkaapunnin viliskeessä.

Miä kuulin, että ehtoon aiheena oljs kot ja kot-Suomesta voisinnii teille vähän huastella. Uattelin parisen sannaa sannoo koesta ja savolaisista, lähivuosien huasteista ja mualiman onnellisimmasta kansasta.

Sitä ennen taijan näin stamuna eli stadiinmuuttajana kuitennii vaehtoo Pieksämäjen murteest piäkaapunnin tae aenaki sudeettisavon nuotille, jottei kielj mänis ennee enempee solomulle.

Hyvä savolainen juhlaväki,

Koti on paikka ja mielentila. Kuten identiteettimme, kotimme rakentuu kerroksittain kokemuksiemme ja muistojemme pohjalle. Synnyinkotimme on Suomen Savo, isommassa kuvassa planeettamme Maa. Joillekin koti on useampi paikka yhtä aikaa, joillakin sitä taas ei ole ollenkaan.

Kotipaikan merkitys suomalaisille näkyy hyvin nimistössämme. On sellaisia nimiä kuin Pohjalainen, Lappalainen ja Ruotsalainen. Väestöliikkeet ovat kuitenkin tehneet nimien ja kotipaikan logiikan seuraamisesta haastavaa, kuten Suomen ministerihistoriasta huomaamme: Holkerin hallituksen sosiaaliministeri Tuulikki Hämäläinen on nimittäin helsinkiläinen, pääministeri Johannes Virolainen oli karjalainen ja pääministeri Ahti Karjalainen puolestaan savolainen.

Yhtä kaikki, Suomen kehittymistä on merkittävästi tukenut kansamme henkinen monimuotoisuus. Juuri Savon Kuopiosta kummunnut idealismi ja innokkuus loivat nostetta suomalaisuusliikkeelle 1800-luvun puolivälissä ja tukivat sen leviämistä kansalliseksi liikkeeksi. Länsi-suomalaisten ”jäykästä rationalismista” taas on ollut suurta hyötyä talouskysymyksissä. Aiheesta kirjoitti jo vuonna 1922 Veikko Korhonen Savotar-lehdessä, jossa hän esitteli itä- ja länsisuomalaisten eroja sekä ”erittäinkin savolaisia heimo-ominaisuuksia”.

Erityisen silmiinpistävästi idän ja lännen luonteenlaatujen ero näkyi valtiopäivillä. Lännessä anottiin rahaa teihin, siltoihin ja hevosiin, idässä taas haluttiin tukea kirjallisuudelle, teatterille ja naisten oikeuksille. Työnjako oli myös lainsäädäntötyössä selvä: Kun oli esillä minkä hyvänsä lain yleiset perustelut, puhuivat Itä-Suomen miehet; kun tuli esille sen pykälät, oli sananvuoro Länsi-Suomella.

Mihin Savo tällä rationalismin ja idealismin akselilla oikein sijoittui? Puoliväliin, kirjoitti Korhonen. Savosta nimittäin löytyy niin järkeä kuin sydämen viisauttakin. Allekirjoitan väitteen varauksetta.

***

Maailmakin on kotimme. Kun 1980-luvun puolivälin alla opiskelijana liikuin Savolaisen osakunnan käytävillä, oli tunnelma opiskelijapiireissä ahdistunut. Ydinsodan uhka varjosti mieltämme, kun kylmän sodan asevarustelu jatkui.

Tänään ydinsota-ahdistus on vaihtunut ilmastoahdistukseen ja huoleen maailman tulevaisuudesta. Mutta ennen kuin sukellan näihin aikamme suuriin kysymyksiin, on ensin syytä asettaa ongelmamme perspektiiviin.

Kun tarkastellaan tosiasioita, on helppo yhtyä edesmenneen ruotsalaisen professorin Hans Roslingin menestyskirjassaan Faktojen maailma esittämään väitteeseen, että ihmiskunnan asiat ovat tällä hetkellä isossa kuvassa paremmalla tolalla kuin koskaan. Ihmiset ovat keskimäärin terveempiä, pitkäikäisempiä, varakkaampia ja koulutetumpia kuin milloinkaan ennen. Sodat, väkivalta, nälänhätä ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet murto-osaan sadan vuoden takaisesta. Ihmiset tekevät mielekkäämpää työtä, heillä on enemmän vapaa-aikaa ja maailma on heille avoimempi kuin ennen. Maailmantalouden pitkälti suhdanneluonteiset tilapäiset ongelmat eivät muuta näitä tosiasioita.

Myös ilmastonmuutoksen torjunnassa on tapahtunut edistysaskelia. Hiilidioksidipäästöt ovat olleet viime vuosien ajan laskusuunnassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kokonaispäästöt kuitenkin kasvavat erityisesti Kiinan voimakkaasti lisääntyvän energiankulutuksen ajamana.

Sen sijaan että annamme ilmastoahdistuksen halvaannuttaa itsemme, onkin paljon hyödyllisempää miettiä, mitä voimme tehdä sen hidastamiseksi. Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääjohtaja ja Mikkelin yhteiskoulun kasvatti Petteri Taalas on aivan oikein painottanut, että ihmiskunnalla kyllä on toivoa, kunhan tehdään päättäväistä työtä, etenkin maailmanlaajuisesti ja energiataloudessa, jonka osuus on ratkaiseva päästöjen vähentämisen kannalta. Olen aivan samaa mieltä. Onkin hyvä muistaa presidentti J.K. Paasikiven sanat 1940-luvulta: kuolemanpelossa ei kannata tehdä itsemurhaa. Se pätee tänäänkin.

Ilmastonmuutoksen asettamaan haasteeseen vastaaminen edellyttää, että meillä on riittävät resurssit käytössämme. Tämä puolestaan tarkoittaa, että meidän on pidettävä oma taloutemme hyvässä iskussa. Suomi pääsi Euroopan velkakriisin jälkeiseen talouskasvuun kiinni verrattain myöhään, ja nyt suhdannehuippu näyttää jo jääneen taakse.

Myös työllisyyden suotuisa kehitys on Suomessa taittumassa. Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat ovat yleistyneet, kun samanaikaisesti on sekä paljon työttömiä työnhakijoita että avoimia työpaikkoja. Työllisyysnäkymien heikkeneminen vaikeuttaa julkisen talouden tasapainottamista ja kestävyysvajeen kuromista umpeen.

Lopuksi haluan vielä viitata erikoiseen suomalaiseen paradoksiin.

Joidenkin mielipidemittausten mukaan olemme maailman onnellisin kansa. Myös erilaisissa koulutusta, hyvinvointia ja yhteiskunnan toimivuutta mittaavissa selvityksissä sijoitumme yleensä korkealle.

Toisaalta samaan aikaan kykymme tehdä yhteiskuntana päätöksiä vaikuttaa kummallisen heiveröiseltä. Työmarkkinat ovat olleet sekaisin viimeiset puoli vuotta, on nähty nokittelua ja työtaistelujen kierrettä, ja monet neuvottelut ovat vielä edessä. Sotea on puuhattu parikymmentä vuotta, mutta aina se kaatuu poliittisiin kiistoihin, valtiosääntötulkintoihin tai muihin ongelmiin. Osin soten loputtoman vatvomisen ja loirimaisen kaatuilun seurauksena Suomen kuntatalous on kriisissä – ei vähiten Savossa – ja julkisen talouden tasapaino on taas heikkenemään päin.

Jokin tässä yhtälössä mättää! Miten voi olla maailman onnellisin kansa, jos päätöksentekokyky on kehitysmaaluokkaa? Elämmekö illuusioiden vallassa – vai olemmeko vain kovin vähään tyytyväisiä, panemme aina vain leipään puolet petäjäistä?

Olisiko niin, että maailman onnellisin kansa ansaitsisi parempaa? Voisiko ajatella, että niin työmarkkinoilla kuin uudistustyössä asetettaisiin kansakunnan etu etusijalle ja ryhdyttäisiin määrätietoisesti ja yhteistyöllä ratkomaan näitä isoja kansallisia ongelmia? Siinä työssä meidän on syytä toivoa maamme kansanvaltaisille päättäjille parhainta menestystä.

Niin näiden Suomen sisäisten ongelmien kuin ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa tarvitaan sekä idealismia kansan yhdistämiseksi että rationalismia päätösten tueksi. Jos Veikko Korhosta on uskominen, kuten mielestäni on, ei tähän tehtävään sovellu paremmin kukaan muu kuin savolainen. Haluankin kannustaa meitä kaikkia olemaan ennakkoluulottomia, avarakatseisia ja päättäväisiä toimiessamme Suomen ja maapallon – meidän kotimme – hyväksi. Tässä työssä Savolaisen osakunnan panos on ensisijaisen tärkeä myös tulevana vuosikymmenenä. Mualima tarvihtoo meitä savolaesija!

Lämpimät onnittelut 115-vuotiaalle Savolaiselle osakunnalle!