Viestinnän toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Perinteinen media on keskeinen tiedonlähde, mutta sosiaalisen median rooli on noussut yhä merkittävämmäksi. Uutisia julkaistaan ympäri vuorokauden ja niiden sykli on nopeutunut. Ihmisten tavat hankkia ja käsitellä tietoa ovat pirstaloituneet. Teknologiat, kuten tekoälysovellukset, muuttavat viestintätyötä.

Toimintaympäristön nopea muutos on tehnyt vaikeammaksi saavuttaa eri sidosryhmät. Siksi on tärkeää, että viestintä on monikanavaista, monikielistä ja ymmärrettävää. ”Suomen Pankin uudet viestinnän linjaukset auttavat meitä toimimaan muuttuvassa ympäristössä ja antavat sidosryhmille mahdollisuuuden arvioida toimintaamme”, kertoo Suomen Pankin varapuheenjohtaja Marja Nykänen.

Uusi ydinviesti kuvaa Pankin yhteiskunnallista roolia

Suomen Pankilla on tärkeä tehtävä vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta ylläpitämällä talousjärjestelmän vakautta. Suomen Pankin tänään julkaistu ydinviesti kuvaa Suomen Pankin keskeistä roolia: Vakauden puolesta, tutkitun tiedon pohjalta.

”Valeuutisten ja informaatiovaikuttamisen aikakaudella me suomenpankkilaiset tuotamme ja tulkitsemme tutkittua tietoa taloudesta. Tavoitteenamme on auttaa sekä meitä että tietoa hyödyntäviä sidosryhmiämme tekemään entistä parempia päätöksiä yhteiskunnan hyväksi”, tähdentää Marja Nykänen.

Suomen Pankin asiantuntijoiden tekemä tutkimus ja analyysi on tarkoitettu laajempaan yhteiskunnalliseen käyttöön. Viestimällä edistämme politiikkatavoitteiden toteutumista ja käymme vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa.

Suomen Pankki on osa eurojärjestelmää. Viestintä on keskeinen rahapolitiikan väline, jolla vaikutetaan eri toimijoiden odotuksiin talouden kehityksestä. Selkeä viestintä auttaa ymmärtämään, millaista politiikkaa keskuspankki tekee erilaisissa talouden tilanteissa. Suomen Pankki varmistaa, että eri sidosryhmät saavat tarvitsemansa tiedot Euroopan keskuspankin toiminnasta ja päätöksistä.

Tutustu Suomen Pankin viestinnän linjauksiin