Digitaalisesta eurosta voi muodostua maksamisen peruskivi

Digitaalisesta eurosta voi muodostua maksamisen peruskivi

Arvoisat kuulijat,

On mukavaa saada puhua teille tänään maksamisen tulevaisuudesta, ja erityisesti siitä, millainen asema digitaalisella keskuspankkirahalla, CBDC:llä, voi siinä olla. Tämä aihe koskettaa suoraan talousjohtajien kenttää: maksuliikenteen sujuvuutta ja kykyä toimia tehokkaasti digitalisoituvassa ympäristössä.

Digitaalinen keskuspankkiraha herättää monia kysymyksiä: onko kyseessä keskuspankkien hypettämä muotihanke, vai onko se aito strateginen uudistus, joka muuttaa maksamisen rakenteita pysyvästi? Ja miten CBDC suhtautuu jo olemassa oleviin maksutapoihin?

Maksamisen ammattilaisten keskuudessa digitaalisella keskuspankkirahalla viitataan yleensä suuren yleisön tarpeisiin liikkeelle laskettavaan tilimuotoiseen saatavaan keskuspankilta. Tukkumarkkinoilla tällaista on jo olemassa liikepankkien keskuspankkitilien muodossa, mutta fyysinen käteinen on toistaiseksi edelleen ainoa laajasti kansalaisten käytössä oleva keskuspankkirahan muoto. Tänään tarkastelemme digitaalisen keskuspankkirahan kehitystä osana laajempaa rahajärjestelmän murrosta.

Keskuspankkiraha rahajärjestelmän perustana

Ennen kuin poraudumme syvemmin maksamisen muutokseen, on hyvä kerrata muutama rahajärjestelmän peruskivi. Rahan arvo ja käytettävyys maksuvälineenä perustuvat luottamukseen. Seteleillä ei itsessään ole arvoa, mutta laillisina maksuvälineinä voimme olla varmoja, että ne hyväksytään yleisesti kaupankäynnin katteeksi. Keskuspankki puolestaan huolehtii rahapolitiikallaan luottamuksen säilymisestä rahaan ylläpitämällä hintavakautta, eli rahan ostovoiman säilymistä.

Valtaosa nykyisin liikkeessä olevasta rahasta on kuitenkin liikepankkirahaa, eli pankkitileillä olevia saldoja, joita käytämme päivittäisissä maksutapahtumissa. Keskuspankki- ja liikepankkiraha elävät rinnakkaiseloa, sillä pankkienvälinen maksujen selvitys tapahtuu keskuspankkirahalla, esimerkiksi meidän T2 -järjestelmässä. Pankkien tilisaldojen vaihdettavuus keskuspankkirahaan on tekijä, joka viime kädessä yhteismitallistaa eri pankeissa olevien talletusten arvon.

Käteisestä kohti digitaalista arkea

Suomessa käteisen käytön vähentyminen on tehnyt sähköisestä maksamisesta arkea. Harvalla meistä on seteleitä nytkään mukana, vaikka Suomen Pankin maksamisen kotivarasuositus siihen kannustaakin. Tämän globaalin trendin myötä keskuspankit ovat alkaneet pohtia, tulisiko fyysiselle käteiselle kehittää digitaalinen vastine. Pitääkö kuluttajien tarjota mahdollisuus maksaa keskuspankkirahalla myös digitalisoituvassa maailmassa?

Miksi digitaalista keskuspankkirahaa kaavaillaan?

Kaikkien kehityshankkeiden osalta on hyvä kysyä, miksi on tarpeen muuttaa hyvin toimivaa järjestelmää? Mitä lisäarvoa digitaalinen keskuspankkiraha antaisi kansalaisille ja yrityksille?

Meillä EU:ssa tähän keskusteluun nivoutuu kysymys maksamisen suvereniteetista eli eurooppalaisten kyvystä hallita omia maksamisen ratkaisujaan. Suurin osa euroalueen sähköisistä maksuratkaisuista on Euroopan ulkopuolisten toimijoiden hallussa, mikä herättää kysymyksen strategisesta riippumattomuudesta. Nykyisessä geopoliittisessa ilmapiirissä tämä on yksi keskeinen syy sille, miksi eurojärjestelmässä pohditaan omaa digitaalista ratkaisua.

Maksaminen ja maksujen vastaanotto ovat verkostobisnestä, jossa maksutavan käyttäjien ja hyväksyjien määrä on keskiössä. Kuluttajana haluan maksuvälineen, joka kelpuutetaan riittävän laajasti, ja kauppiaana haluan vastaanottaa maksuja sellaisilla välineillä, joita käyttää riittävä joukko asiakkaita. Tämä tekee uuden maksuvälineen lanseeraamisesta huomattavan hankalaa. Kun toiminnassa on merkittävät skaalaedut, se on altis monopolisoitumiselle. Tallaisesta yhteiskunnan kriittisestä toiminnosta, ei kuitenkaan saa antaa muodostua yksityisen sektorin monopolia.

Taloushistoriasta tiedämme, että markkinalla, joka on altis keskittymiselle, on kielteisiä vaikutuksia koko yhteiskunnan tasolla. Maksaminenkin maksaa. Suomalaisen vähittäismaksamisen kustannuksista on puhuttu varsin vähän. Suomen Pankissa asiaa selvitettiin jo ennen koronapandemiaa, jolloin päädyttiin arvioon, jonka mukaan vuonna 2018 vähittäismaksamisen kustannukset ylittivät 600 miljoonaa euroa. Maksujen vastaanoton kustannusten on arvioitu olevan noin 0,5 % vähittäiskaupan liikevaihdosta. Mitä maksaminen maksaa nyt? Ei ainakaan vähemmän kuin ennen. Näihin tarpeisiin, markkinavääristymien ennaltaehkäisyyn ja kuluttajien valinnanvapauden lisäämiseen vastaaminen on toinen keskeinen syy hahmotella digitaalista keskuspankkirahaa Eurooppaan.   

Mihin käyttöön digitaaliset eurot tulisivat?

Meille Suomen Pankissa CBDC tarkoittaa eurojärjestelmän digitaalisen euron hanketta. Käytännössä yksityishenkilöt voisivat pitää euroja tilillä, joka olisi liikepankin sijaan eurojärjestelmän taseessa. Kaupoille taas tämä tarjoaisi uuden tavan vastaanottaa maksuja

Digitaaliset eurot ovat suunnitteluvaiheessa vielä usean vuoden ajan eikä lopullista päätöstä niiden liikkeeseenlaskusta ole tehty. Euroopan unionin lainsäädäntöelimissä on myös käsittelyssä digitaalista euroa koskeva säädösehdotus. Näitä kahta kehityslinjaa eli varsinaista hanketta sekä sitä koskevaa lainvalmistelua edistetään EU:ssa rinnakkain.

Digitaalisesta eurosta suunnitellaan useissa eri käyttötapauksissa toimivaa maksutapaa. Se olisi käytössä kivijalkakaupan kassalla, verkkokaupassa, henkilöiden välisissä maksutapahtumissa sekä julkishallinnon suorituksissa, kuten tukien maksatuksissa ja verojen keruussa.

Digitaalista euroa voisi käyttää muiden maksutapojen tapaan verkkoyhteyden toimiessa, mutta mikä tärkeintä, myös ilman verkkoyhteyttä. Suunnitelman mukaan offline-maksuissa henkilötiedot olisivat vain maksajan ja maksun saajan tiedossa. Yksityisyyden suoja olisi siis lähes yhtä hyvä kuin käteismaksussa.

Yritysten, erityisesti kaupan kannalta digitaalisten eurojen keskeisin ominaisuus liittyy niiden asemaan laillisena maksuvälineenä. Käytännössä kaikkien toimijoiden, jotka hyväksyvät mitä tahansa sähköisiä maksuvälineitä, tulisi hyväksyä digitaaliset eurot maksutapana koko euroalueella.  

Haluan korostaa, että digitaalisia euroja ei kuitenkaan kaavailla poistamaan seteleitä ja kolikoita, vaan toimimaan niitä täydentävänä julkisen sektorin tarjoamana sähköisenä maksuvälineenä. Tulemme tulevaisuudessakin kantamaan huolta käteisen saatavuudesta sekä käytettävyydestä. Tämä on tärkeä seikka, koska hankkeen ytimessä on halu lisätä vaihtoehtoja maksamisen kentälle. Setelit on syytä säilyttää myös varajärjestelmänä, joka toimii esimerkiksi myös silloin, kun sähköverkko ei toimi.

Keskuspankille, joka on osaltaan vastuussa maksujärjestelmien toiminnasta ja rahoitusvakaudesta, on keskeistä ymmärtää uusiin teknologioihin liittyvien mahdollisuuksien lisäksi niiden potentiaaliset riskit. Uudet teknologiat tulee tutkia ja testata perusteellisesti, jotta ymmärrämme niiden sivuvaikutukset. Meille on oleellista, että luottamus pankkijärjestelmän vakaaseen toimintaan on turvattu riippumatta siitä, mille teknologialle se perustuu.

Erilainen arkkitehtuuri

Perinteinen maksujärjestelmä ja tilipohjainen CBDC-arkkitehtuuri eroavat toisistaan monin osin. Esimerkiksi Suomessa kansainväliset maksukortit ovat ylivoimaisesti käytetyin maksutapa kaupan kassalla. Ne nojaavat liikepankkirahassa tapahtuviin siirtoihin pankkien maksupalveluntarjoajien ylläpitämissä järjestelmissä. Maksutapahtuman käsittely edellyttää lukuisia välivaiheita ja osapuolia toteutuakseen. Samoin tilisiirroissa asiakas antaa omalle pankilleen ohjeen siirtää varoja pankkitililtään maksunsaajalle tämän pankissa olevalle tilille. Maksut tapahtuvat liikepankkirahalla, vaikka maksutapahtuman selvitys kahden pankin välillä tapahtuukin keskuspankin järjestelmissä.

Erona edelliseen tilipohjaisen keskuspankkiraha-arkkitehtuurin keskeisenä rakenteellisena elementtinä ovat loppukäyttäjien suorat keskuspankkitilit. Tämä mahdollistaisi maksut keskuspankkitileiltä toiselle, ilman muiden välikäsien osallistumista, ainakin teoriassa. Tällainen uusi tili-infrastruktuuri, jota keskuspankki ylläpitäisi, tarjoaisi turvallisen ja luotettavan maksujärjestelmän, joka toimisi nykyisistä maksuraiteista riippumattomasti ja siten vahvistaisi oleellisesti eurooppalaisen maksamisen toimintavarmuutta.

Tässäkin tapauksessa asiakasrajapinnasta vastaisi nykyiseen tapaan pankit ja muut maksupalveluntarjoajat. Aivan kuten seteleiden osalta, asiakkaat eivät hankkisi maksuvälineitään suoraan keskuspankista, vaan maksupalveluiden tarjoajilta, erityisesti liikepankeilta. Maksupalveluiden tarjoajilla tulisi olemaan merkittävä rooli myös maksutapahtumien toteuttamisessa. Digitaaliset eurot eivät kuitenkaan olisi sidottu mihinkään yksittäiseen toimijaan, vaan jokainen kuluttaja voisi valita vapaasti oman palveluntarjoajansa. Myös toimijan vaihtaminen kävisi helpommin kuin matkapuhelinoperaattorin vaihto nykyisin. Sellaisissakin tilanteissa, joissa alkuperäinen palveluntarjoaja olisi ajautunut ongelmiin. 

Edellä kuvasin muutaman keskeisen eron, joita digitaalisella keskuspankkirahalla voisi olla nykyjärjestelyihin verrattuna. Yksi asia ei kuitenkaan muuttuisi. Nimittäin nykyisen kaltaisen pankkijärjestelmän keskeinen asema osana hyvin toimivaa rahoitusjärjestelmää. Eurojärjestelmä haluaa, että pankit ovat jatkossakin ne, jotka rahoittavat reaalitalouden pyörien pyörimistä. Tästä syystä kaikki tarvittavat suunnitteluratkaisut tullaan tekemään rahoitusvakauden säilymiseksi. Esimerkiksi digieuromääräisille tileille määritellään enimmäissaldorajat eikä digieurosaldoille myöskään maksettaisi korkoa. Näillä ja muilla tarpeellisilla suunnitteluratkaisuilla huolehditaan siitä, että fyysisen käteisten tapaan digitaaliset eurot pysyvät maksuvälineinä eikä niistä tule houkuttelevaa sijoituskohdetta. Siten niistä ei myöskään aiheudu merkittäviä riskejä rahoitusjärjestelmän toiminnalle.

Millä aikataululla voimme saada digitaalisia euroja?

Kun puhun digitaalisesta eurosta, minulta tavataan kysyä, kuinka pian olemme siirtymässä keskuspankkirahan digitaaliseen aikakauteen? EKP:n neuvosto päättää kuluvan vuoden loppupuolella siitä, miten ja missä muodossa digitaalisen euron hankkeen valmistelua jatketaan. Milloin digitaalisia euroja voisi sitten olla kansalaisten ja yritysten käytettävissä? Tähän ei voi antaa täsmällistä arviota. Hanke on vielä kesken, ja monet keskeiset päätökset vielä puuttuvat. Keskeisimpänä se, että EU:n lainsäätäjien, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin, on saatava omat prosessinsa valmiiksi ennen kuin eurojärjestelmä voi edetä valmistelun viimeisiin vaiheisiin ja kohti lopullista päätöksentekoa. Olemme varmasti lähellä vuosikymmenen vaihdetta, ehkä sen toisella puolella, ennen kuin meillä on käsissämme kaikkiin maksutilanteisiin koko euroalueella yleisesti hyväksytty digitaalinen laillinen maksuväline.

Globaali tilannekuva

Digitaalisen keskuspankkirahan globaalin valmistelutilanteen aikataulujen arviointi on sitäkin hankalampaa. Kansainvälisen järjestelypankki BIS:n mukaan lähes kaikki keskuspankit tutkivat tällä hetkellä CBDC:tä niin vähittäis- kuin tukkumarkkinahankkeiden osalta. Näiden hankkeiden kehitys vaikuttaa aktiiviselta, sillä viime vuoden tiedoilla yli sata maata tutkii digitaalista keskuspankkirahaa. Neljä vuotta aiemmin vastaava luku oli noin kolmekymmentä.  Ainakin paperilla aktiivisuus on lisääntynyt dramaattisesti.

Tarkastelemalla asiaa lähemmin huomataan, että loppuvuodesta 2024 monet läntiset keskuspankit ovat ilmoittaneet vähittäismaksamisen CBDC-hankkeiden hyllyttämisestä toistaiseksi. Yleistä valmistelutilannetta kuvaa myös se, että Kiinan pilotin ohella ainoastaan Bahaman, Jamaikan ja Nigerian hankkeet ovat sellaisia, joissa on laskettu digitaalista keskuspankkirahaa yleisön saataville. Tarkkaa dataa näistä hankkeista on niukasti saatavilla, mutta joidenkin arvioiden mukaan kierrossa olevat CBDC-määrät ovat sangen vaatimattomia – puhutaan prosentin kymmenyksistä suhteessa kokonaisrahamäärään.

Globaalisti tukkupuolen hankkeita vaikutetaan edistävän yhä enemmän. Eurojärjestelmän hankkeiden valmistelussa tilanne on kuitenkin toisin: meidän vähittäismaksamisemme edistämiseen tähtäävä digitaalisen euron hanke etenee etujoukossa.

Voimme tarkastella digitaalista keskuspankkirahaa vielä toisesta näkökulmasta. Kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä tekijöitä ovat pääomavirrat ja transaktiokustannukset. Näihin kysymyksiin ovat myös monet kansainväliset instituutiot kiinnittäneet huomiota arvioidessaan CBDC:n mahdollisuuksia.

Rahan liikkuminen valtioiden rajojen yli on ollut pitkään myös poliittisella agendalla toistuva teema. Useissa tutkimuksissa on ennakoitu, että CBDC-arkkitehtuuri voisi tehostaa pääomavirtoja sekä nopeuttaa ja alentaa maksutapahtumien kustannuksia. Erityisesti valuutanvaihtoa vaativat maksut kahden valuutta-alueen välillä voisivat hyötyä ratkaisuista, jotka tarjoavat tällaisia etuja.

Ennen kuin näistä hyödyistä päästään laajasti osallisiksi maailmankaupassa, tarvitaan kuitenkin merkittävää kansainvälistä yhteistyötä ja koordinaatiota, jotta rajat ylittävä maksaminen olisi aidosti sujuvaa. Se on kuitenkin visio, jota kannattaa määrätietoisesti tavoitella – myös digitaalisen keskuspankkirahan osalta.

Yhteenvetona voin todeta, että digitaalisen keskuspankkirahan ympärillä on käynnissä valtaisa määrä erilaisia tutkimus- ja pilotointihankkeita, mutta varsinaisia päätöksiä ottaa digitaalinen keskuspankkiraha laajamittaisesti käyttöön on silti vain vähän. Vaikuttaa siltä, että eurojärjestelmä tulee olemaan merkittävä ladunavaaja tällä saralla.

Tulevaisuuden näkymät

Miksi Euroopassa sitten on mielekästä edetä tällaisen merkittävän infrastruktuurihankkeen kanssa? Kun tarkastelukulmaa nostetaan geopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden tasolle, korostuu entisestään tarve kehittää maksujärjestelmiä, jotka ovat omissa käsissä. Viimeaikaiset kehityskulut ovat alleviivanneet strategisen autonomian merkitystä eurooppalaisessa maksamisessa. Tällä hetkellä Euroopan maksumarkkina, ja erityisesti Suomen, on monilta osin täysin riippuvainen EU:n ulkopuolisista palveluntarjoajista. Digitaalinen euro voisi osaltaan vahvistaa Euroopan unionin asemaa globaalina toimijana ja lisätä sen vaikutusvaltaa kansainvälisessä talousjärjestelmässä.

Digitaalinen keskuspankkiraha vahvistaisi maksamisen häiriönsietokykyä tarjoamalla uuden, turvallisen ja tehokkaan maksuvälineen digitaaliselle aikakaudelle – sellaisen, joka olisi suoraan ja pysyvästi eurooppalaisten viranomaisten hallinnassa. Toisin sanoen pitäisimme jatkossa itse hallussamme sen, miten ja millä ehdoilla maksamisen kannalta välttämätön infrastruktuuri toimii, kaikissa oloissa ja riippumatta kansainvälisen politiikan muutoksista. Tämä lisäisi kilpailua maksamisen kentällä ja vähentäisi huoltovarmuuteen liittyviä riskejä, jotka syntyvät, kun kriittinen infrastruktuuri on sidottu yksittäisiin ratkaisuihin.

Olen vakuuttunut siitä, että digitaalinen keskuspankkiraha uutena maksutapana ja alustana loisi pohjan myös uusille innovaatioille ja lisäisi kilpailua maksupalveluiden markkinassa. Vahva ja vakaa talouden perusinfrastruktuuri synnyttää ja houkuttelee investointeja, edistää kaupankäyntiä ja tukee sisämarkkinan kehittymistä sekä sen ulkopuolelle suuntautuvaa taloudellista vuorovaikutusta.

Puheluonnos, pidetty puhe saattaa poiketa tekstistä.