Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn
Avance Attorneys 10-vuotisjuhla
Ravintola Savoy 17.11.2021

Epätäydellinen Eurooppa muuttuvassa maailmassa

Kiitos kutsusta pitää puhe Avancen 10-vuotisjuhlassa, tässä arvokkaassa seurassa ja arvokkaassa ympäristössä.

Kymmenen vuotta tuntuu eteenpäin katsoen monesti pitkältä ajalta, mutta kun aikaa katsoo taaksepäin, usein vain silmänräpäykseltä. Kymmenessä vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua paljon, mistä yhtenä osoituksena on yrityksenne kasvu ja nousu Suomen asianajotoimistojen kärkikaartiin.

Muistan hyvin, kun aloititte Kluuvikadulla reilun kymmenen hengen porukalla. Kävimme kabinettipäällikköni Timo Pesosen kanssa tutustumassa toimintaan ja pelaamassa siellä pingistäkin. Avancessa vaikutti olevan startup-yrityksen rentoa meininkiä, joka pinnan alta osoittautui kyllä hyvin kunnianhimoiseksi ja ammattimaiseksi otteeksi.

Yksi osoitus siitä oli kevät 2015, kun Avancen tiloissa neuvoteltiin yhteiskuntasopimuksesta ennen Sipilän hallituksen muodostamista. Muistan, kun EK:n Matti Alahuhta ja SAK:n Lauri Lyly pitivät neuvoa ja väänsivät kättä Mikko Alkion toimiessa selvityshenkilönä. Siinä hetkessä sopua ei vielä löytynyt, mutta perustaa luotiin kilpailukykysopimukselle, jonka neuvottelujen vetovastuu hallituksen puolelta siirtyi minulle marraskuussa 2015. Jatkoin siltä pohjalta, jonka Mikko oli rakentanut.

Ja vaikka jäävi olenkin, uskallan väittää – myös ekonomistien tekemien vaikutusarvioiden perusteella – että kiky-sopimuksella oli hyvin merkittävä vaikutus suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukyvyn korjaamiseen ja talouden kasvun ja työllisyyden vahvistamiseen vuoden 2015 jälkeen.

Tänään teitä on jo noin 80 ja kasvunne jatkuu edelleen vahvana. Harva varmaankaan odotti, että asianajomarkkinoilla voisi tavallanne uusi toimija saavuttaa näin nopeassa ajassa näin merkittävän aseman. Liiketoimintanne keihäänkärki ovat olleet yrityskaupat. Kun selailin eilen illalla internetsivujanne, niin monessa viime viikkojenkin talousmediasta tutussa yrityskaupassa olette selvästikin olleet mukana.

Yrityskaupat kertovat osaltaan myös Suomen talouden dynamiikasta, uudistumisesta. Oletettavasti myöskään teidän toiminnallenne se ei ole vähäpätöistä, että Suomeen syntyy uusia kasvukykyisiä yrityksiä – ja toisaalta se, että rahoitusmarkkinat toimivat hyvin.

Keskityn puheessani tänään rahoitusmarkkinoiden ja rahapolitiikan eurooppalaiseen kuvaan ja euroalueen uudistamiseen liittyviin haasteisiin. Aloitan kuitenkin parilla lähihistoriaa koskevalla havainnolla.

Saksan entinen ulkoministeri ja vihreiden ikoni Joschka Fischer julkaisi muutama vuosi sitten kirjan nimeltä ”Epäonnistunut Eurooppa”, joka on pettyneen federalistin uskontunnustus ja Saksan eurokriisin aikana harjoittaman ns. talouskuripolitiikan ankara kritiikki. Se on toki nähtävä myös Saksan sisäpolitiikan jännitteitä vasten. Fischer teki sen kyllä vakaumuksesta, sillä hänellä kuten monella muullakin saksalaisella vihreällä on vankka näkemys siitä, että Euroopan vahvistaminen globaalin kehityksen suuntaajana vaatii Euroopan unionin tai ainakin euroalueen kehittämistä selkeäksi liittovaltioksi.

Minulla ei vastaavanlaista ongelmaa ole. Jaan kyllä käsityksen, että EU on monessa asiassa epäonnistunut verrattuna kansalaisten odotuksiin ja omiinikin. Varsinkin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhä alikehittynyttä verrattuna Euroopan taloudelliseen voimaan.

On täysi syy odottaa, että EU pystyisi parempaan turvallisuuden takaamiseksi tässä monenlaisten uhkien maailmassa – niin kansalaisten kuin jäsenvaltioidensa turvallisuuden, ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden. Ilmastonmuutoksen hidastamisessa EU on kyllä kiistatta globaali edelläkävijä, joka kaipaisi Yhdysvaltoja ja Kiinaa samanveroisesti täysillä talkoisiin. Ilmastonmuutos on globaali ongelma eikä tuloksia millään saada vain Euroopan omin toimin, vaikka seisoisimme päällämme.

Toisaalta EU:n rakentamiselle on omat ristiriitaiset reunaehtonsa, jotka rajoittavat yhteisten ratkaisujen tonttia. Tarkoitan sitä, että kansalaiset kyllä vaativat unionilta parempaa toimintakykyä vaikkapa turvallisuuden ja maahanmuuton asioissa, mutta eivät ole tuosta vaan valmiita antamaan sille työkaluja tähän. Toimivaltaa ja voimavaroja ei EU:lle helposti olla valmiita antamaan, koska väitetään, että se johtaisi liittovaltiokehitykseen, jolle on EU-keskustelussa varattu Voldemortin rooli.

Kun tämän seikan tiedostaa, on rahtusen verran helpompi elää ja hengittää epätäydellisessä Euroopassa. Nimittäin sellainenhan se on: ei kaikessa onnistunut, eikä jatkossakaan kaikessa onnistuva, vaan sen sijaan monessa suhteessa epätäydellinen, mutta silti tarpeellinen Euroopan unioni, joka kehittyy juuri niin nopeasti tai hitaasti kuin sen jäsenvaltiot ja kansalaiset antavat sen kehittyä – kansallisvaltioiden yhteenliittymänä, jossa on monilla aloilla tiivistä yhteistä päätöksentekoa. Tämä valtio-opillinen hybridi ei istu liittovaltion valmiiksi rakennettuun muottiin, mutta se ei myöskään ole vain löyhä hallitustenvälinen järjestö.

Ajattelen kyllä niin ja työskentelen sen eteen, että EU kehittyisi ajan myötä niin, että se pystyisi paremmin tukemaan jäsenvaltioidensa ja kansalaistensa turvallisuutta ja hyvinvointia. Tämä on aina tehtävä sellaisessa tahdissa, että kansalaiset voivat tukea tätä työtä, mikä vaatii jatkuvaa vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Yhteisen päätöksenteon rajojen jatkuva testaaminen on Euroopan poliittisen keskustelun arkipäivää. Tuomiopäivän profeetat ovat kuitenkin väärässä. Euroopan unionista ei tule klassista liittovaltiota tai tulonsiirtounionia – mutta ei se myöskään hajoa samasta syystä noin vain. On olemassa realistinen kolmas tie, mikä taloudellisen integraation osalta tarkoittaa sitä, että EU:n jäsenvaltioilla on ensi sijassa oma vastuu taloudestaan ja talouspolitiikastaan, mitä täydentää sekä sisämarkkinoiden tuoma kilpailu ja yrittäjyyden dynamiikka että talous- ja rahaliiton yhteiset, vakauttavat rakenteet.

Rahaliiton rakenteita on vahvistettava, tämä on selvää. Keskustelussa yksi ääripää korostaa jäsenvaltioiden omaa vastuuta ja toinen ääripää yhteisten rakenteiden ja riskien jakamisen etuja. Näen, että molempia tarvitaan.

Tällöin voimme puhua eurooppalaisesta synteesistä. Yhteiset rakenteet on suunniteltava siten, että ne rohkaisevat jokaista jäsenvaltiota ottamaan vastuuta omasta talouspolitiikastaan. Samalla on huolehdittava siitä, että yhteiset rakenteet ja resurssit riittävät turvaamaan rahoitusvakauden markkinoiden myllerryksen sattuessa.

Viime vuosikymmenen finanssi- ja velkakriisit olivat ankara stressitesti Euroopan unionille. Eurooppa pääsi haasteiden läpi ja läpäisi testin – kompuroiden ehkä, mutta kuten etenkin itäisessä Suomessa tiedetään, kompurointi on siitä hyvä, että se voi estää kaatumisen.

Kriisin keskeinen oppi on se, että EU ei voi olla mikään paikalleen pysähtynyt juridinen suojelukohde, vaan sen tulee olla ajassa elävä, alati kehittyvä poliittinen yhteisö, jonka on kyettävä jatkuvasti uudistumaan ajan vaatimusten myötä ja löytämään yhteisiä ratkaisuja yhteisiin eurooppalaisiin ongelmiin. Tämä pystytään aivan hyvin tekemään perussopimuksiin nojautuen ja/tai tarvittaessa niitä uudistaen.

Vaikka Eurooppa on ensin eurokriisin ja nyttemmin koronakriisin jäljiltä päässyt jaloilleen, jäljellä olevia taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita ei pidä vähätellä. EU:n täytyy uusiutua, jotta se voi suoriutua paremmin perustehtävistään. Se edellyttää EU:n suuntaamista kansalaisten näkökulmasta tärkeimpien kysymysten ratkomiseen, etenkin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ja kestävän kasvun ja työllisyyden vahvistamiseen.

Rahapolitiikka esti finanssikriisin ja tukee reaalitalouden elpymistä

Rahapolitiikka on yhtä paljon taidetta kuin tiedettä. Siinä pitää pystyä tekemään nopeitakin päätöksiä etenkin kriisitilanteissa.

Koronapandemian iskiessä nopeasti ja voimakkaasti reagoinut rahapolitiikka vaikutti ratkaisevasti siihen, että talouden romahdus kyettiin estämään. Kevättalvella 2020 koronapandemia aiheutti jopa uuden globaalin finanssikriisin vaaran, kun markkinat hyytyivät ja eurooppalaisten pankkien välttämätön dollarirahoitus uhkasi kuivua kokonaan. Finanssikriisi onnistuttiin keskuspankkien toimin torjumaan.

Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on tukenut voimakkaasti luotonantoa ja siten reaalitaloutta eli tuotantoa ja työllisyyttä. Se on tukenut myös hintavakautta. EKP on käyttänyt rohkeasti – monien mielestä liiankin rohkeasti – epätavanomaisia rahapolitiikan välineitä suotuisien rahoitusolojen turvaamiseksi. Niihin kuuluvat pandemiaan liittyvä arvopapereiden osto-ohjelma sekä pankkien kautta toteutetut pidempiaikaiset rahoitusoperaatiot. Yhdysvaltain Fedin kanssa yhdessä toteutetuilla suotuisilla valuutanvaihtojärjestelyillä turvattiin maaliskuussa 2020 dollarimääräisen rahoituksen saatavuus eurooppalaisille pankeille.

Rahapolitiikan päätökset ovat siis auttaneet Euroopassa yrityksiä ja kotitalouksia koronakriisin pahimman vaiheen yli. EKP:n runsaskätisen lainoituspolitiikan ansiosta myös euroalueen pankkisektori näyttää kestäneen koronan aiheuttaman talouden jyrkän pudotuksen keskimäärin sangen hyvin. Se on myös ehkäissyt ennalta yritysten mahdollista konkurssiaaltoa. Myös suomalaiset pankit ovat aktiivisesti hyödyntäneet EKP:n rahoitusoperaatioita ja ovat muutoinkin taseiltaan ja vakavaraisuudeltaan pääosin hyvässä kunnossa.

Tämä vakavaraisuus ei kuitenkaan ole tullut automaattisesti, ikään kuin jonkin markkinoiden näkymättömän käden ohjaamana. Politiikka siinä on takana. Tarkemmin sanoen EU:n toteuttama pankkien sääntelyn ja valvonnan kokonaisuudistus vuodesta 2010 lähtien. Pankkien toimintakykyä tukee nyt se, että niitä on finanssikriisin jälkeen vahvistettu järjestelmällisesti. Niiltä on vaadittu enemmän ja parempilaatuista pääomaa ja parempaa maksuvalmiutta kuin ennen finanssikriisiä. Pankkivalvontaa on parannettu. Ongelmiin joutuvien pankkien hoitaminen perustuu nykyisin lähtökohtaisesti sijoittajavastuuseen, eikä tappioita panna veronmaksajien piikkiin. Pankkiunioni kantaa nyt hedelmää.

Keskustelin kriisien eroista äskettäin talousvaikuttaja Björn Wahlroosin kanssa, joka tunnetusti muistaa hyvin 1990-luvun alun käänteet. En halua rasittaa teitä liioilla numeroilla, mutta tässä kohtaa pari kriittistä vertailulukua kertoo enemmän kuin tuhat sanaa pankkisektorin tilasta. Wahlroos huomautti, että Suomen silloinen pankkikriisi ei voinut olla mikään yllätys 1980-luvun väärän talouspolitiikan jälkeen, kun pankkien puskurit olivat keskimäärin vain 3 prosentin luokkaa.

Vertailun vuoksi: euroalueen pankkien vakavaraisuusaste oli finanssikriisin iskiessä vuonna 2008 noin 8 prosenttia, mikä sekään ei selvästi ollut riittävää, kun osa euroalueesta ajautui vakavaan pankkikriisiin vuosina 2008–12. Pankkiunionin myötä sääntelyä on tiukennettu. Nykyisin euroalueen pankkien puskurit ovat noin 15 prosentin luokkaa, kun niitä mitataan ns. ydinpääomalla eli laadukkaimmalla pääomalla.

Euroopan keskuspankki uudisti rahapolitiikan strategiansa

Entä rahapolitiikka tästä eteenpäin? EKP uudisti äskettäin rahapolitiikan strategiansa, jolla vastataan viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin taloudellisen toimintaympäristön suuriin rakenteellisiin muutoksiin, kuten väestön ikääntymiseen, hitaaseen tuottavuuskasvuun ja talouden globalisaatioon.  Näiden trendien seurauksena kansantalouden pitkän aikavälin reaalinen tasapainokorko on laskenut niin matalaksi, että se on kaventanut keskuspankkien kykyä reagoida suhdannekehitykseen keventämällä rahapolitiikkaa perinteisillä välineillä.

Uuden strategian mukaan hintavakautta voidaan ylläpitää parhaiten pyrkimällä kahden prosentin inflaatioon keskipitkällä aikavälillä. Inflaatiotavoite on symmetrinen, eli EKP:n neuvosto pitää tavoitetta hitaampaa ja nopeampaa inflaatiota yhtä kielteisinä. Se tukisi inflaatio-odotusten asettumista oikealle tasolle ja siten tavoitellun – hitaan mutta ei liian hitaan – inflaation saavuttamista.  Symmetrinen inflaatiotavoite auttaa ankkuroimaan inflaatio-odotuksia, joilla on oleellinen merkitys hintavakauden kannalta. Inflaatio voi väliaikaisesti olla myös tavoitetta jonkin verran nopeampaa. Keskipitkälle aikavälille määritelty inflaatiotavoite mahdollistaa aiempaa paremmin myös muiden kaikille euromaille tärkeiden tavoitteiden, kuten täystyöllisyyden, painottamisen päätöksenteossa, toki hintavakautta vaarantamatta.

Keskuspankkien harjoittama kevyt rahapolitiikka on saanut osakseen myös kovaa kritiikkiä. Monet ovat esittäneet huolensa kevyen rahapolitiikan seurauksista. On pelätty inflaation lähtemistä laukalle, hyperinflaatiota.

Sitä ei kuitenkaan tulla näkemään, koska keskuspankeilla on keinot sen estämiseksi. Jos inflaatio uhkaa kiihtyä liikaa, Euroopan keskuspankin rahapolitiikka toimii sen estämiseksi supistamalla osto-ohjelmia ja rahoitusoperaatioita sekä nostamalla ohjauskorkoja. Näin toimii itsenäinen keskuspankki, jonka ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu hintavakaus.

Finanssipolitiikan säännöt ovat myös rahapolitiikan kannalta erittäin tärkeitä. Kun sääntöjä uudistetaan, miltä uudistusten pitäisi näyttää?

Niistä olisi tehtävä yksinkertaisia ja avoimia, kuten uusi hintavakauden määritelmämme. Sääntöjen tehokkuutta tukee niiden kyky antaa kansalaisille ja markkinatoimijoille mahdollisuus tehdä hyvin informoitua arvioita talouden tilasta ja talouspoliittisten päätösten vaikutuksista.

Yksi hyvä lähtökohta on talouden pitkän ajan toteutuneeseen kasvuun perustuva velka-ankkuri ja siitä johdettu menosääntö, joka rajoittaisi tehokkaasti menojen kasvua myös talouden noususuhdanteen aikana. On näyttöä siitä, että tällaisia menosääntöjä on yleisesti sovellettu menestyksekkäästi monissa maissa. Poikkeustilanteita varten säännöissä tulisi olla ennalta sovitut kriteerit ja menettelyt ja niiden pitäisi pohjautua mahdollisimman paljon [jo] havaittuihin makrotalouden suureisiin.

EU:n olemassaolon oikeutus

Euroalueen uudistaminen liittyy kiinteästi koko Euroopan ja EU:n tulevaisuuteen ja on osa laajempaa pyrkimystä vahvistaa Euroopan taloutta ja poliittista järjestelmää. Sillä on myös iso kansainvälinen merkitys, etenkin nyt kun Euroopan rooli liberaalin demokratian lipunkantajana on vain kasvanut siitä, mikä se oli joitakin vuosia sitten.

Koronakriisin jäädessä historiankirjoihin EU:n keskeisiä poliittisia haasteita tulevina vuosina ovat maahanmuuton parempi hallinta ja Euroopan ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden vahvistaminen

Yhtä lailla tärkeää on myös Euroopan talouden ja yritystoiminnan vahvistaminen. Sen pitäisi perustua vielä nykyistä vahvemmin innovaatioihin ja tutkimukseen ja siten tuottavuuden parantamiseen. Se tulisi myös yhdistää sukupolvemme suurimpaan haasteeseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen ja sen vaikutusten lievittämiseen.

Emmekä saa unohtaa sisämarkkinoita, EU:n kovaa ydintä, joka on EU:n jäsenvaltioidensa kansalaisille tuomien taloudellisten hyötyjen moottori. Sisämarkkinat kannustavat yrityksiä parantamaan tuottavuuttaan ja antavat uusille yrityksille mahdollisuuden haastaa vanhoja. Tämä edellyttää, että talous ei saa luoda esteitä markkinoiden kilpailulle. Esimerkiksi lentolippujen, verkkovierailujen ja tiedonsiirron hintakehitys osoittaa, että EU on menestynyt monessa suhteessa. Sisämarkkinoiden toiminalle luodut säännöt, joilla pyritään estämään kilpailun rajoittaminen ja vääristyminen, ovat pitkällä aikavälillä keskeinen Euroopan kansalaisten hyvinvointia edistävä tekijä.

Monien palveluiden, kuten digitaalisten palvelujen, osalta EU:n yritykset eivät vielä toimi laajoilla yhtenäismarkkinoilla. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi eurooppalaiset palveluyritykset eivät ole menestyneet amerikkalaisten ja kiinalaisten yritysten välisessä kilpailussa – vaikka Wolt onkin osoittanut, että tästä säännöstä on poikkeuksia.

Hyvät ystävät,

Viimeisen yli 10 vuoden aikana Suomi on toisinaan ottanut kovia asenteita vastustaakseen yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja. Eri mieltä voi olla, ja pitääkin, kun siihen on hyvä syy. Jarrumieheksi tai -naiseksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Muistan esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin edeltäjän ja joitain ehdollisia tukipaketteja kriisimaille, mukaan lukien takuut.

Yhteiset rakenteet kuitenkin syntyivät, ne olivat olennainen osa kriisin ratkaisua, ja ovat nyt jatkossa osa euroalueen yhteistä työkalupakkia.

Olisiko jatkossa Suomen tulevaisuuden uudistuslinjaa määriteltäessä harkittava niinkin radikaalia työskentelytapaa, että kannanmuodostamista ei kannattaisi aloittaa heti kynnyskysymyksien asettamisesta tai perustuslakivaliokunnan koolle kutsumisesta – vaan aidosti pohtimalla, millaisilla uudistuksilla euroalue ja Suomi voivat parhaiten lisätä kaikkien maiden etuja ja tukea kestävä kasvua ja työllisyyttä?

Tämä voisi olla hyödyllisempää sekä Euroopalle että jopa Suomelle.

Olemme Euroopassa vahvasti riippuvaisia toisistamme, ja meillä suomalaisilla on kaikki syyt ja mahdollisuudet jatkossakin vaikuttaa aktiivisesti yhteisten eurooppalaisten asioiden hoitoon. Sillä on myös suora vaikutus kykyymme huolehtia omista asioistamme.

Onkin paikallaan vielä muistuttaa itseämme siitä, että sitoutuminen Euroopan yhdentymiskehitykseen on muodostanut Suomen pitkän linjan ja kansallisen menestyksemme perustan.

Silloin kun Euroopassa on sodittu tai jouduttu lamaan, Suomella on mennyt huonosti. Silloin kun Euroopassa on vallinnut rauha ja talous on kasvanut vakaasti, Suomella on mennyt hyvin.

Euroopan unioni, 27 jäsenvaltion yhteenliittymä, työskentelee rauhan ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi, minkä takia Suomi on valinnut EU:n jäsenyyden. Oman etumme vuoksi Suomen eurooppalainen valinta ei voi olla mitään suhdannepolitiikkaa.

Arvoisat kuulijat,

Näillä suomalaisilla ja eurooppalaisilla ajatuksilla haluan onnitella 10-vuotiasta Avance Asianajotoimistoa sekä toivottaa teille kaikille menestystä.

;