Venäjän hyökkäyssota on johtanut Euroopassa energiakriisiin. Suomen Pankin tänään julkaiseman väliennusteen mukaan kriisi heikentää Suomen talouden näkymiä. Poikkeuksellisen nopea inflaatio syö kotitalouksien ostovoimaa ja kuluttajien luottamus talouteen on erittäin heikkoa, mikä vähentää yksityistä kulutusta.

Vahva alkuvuosi antaa hyvän lähtökohdan talouden kasvulle kuluvana vuonna. Suomen talous kasvaakin ennusteen mukaan 2,2 % vuonna 2022. Suomen talouden kasvunäkymät ovat heikentyneet kesän aikana. Energiakriisi ja inflaation kiihtyminen kasvattavat taantuman uhkaa. Heikkenevän suhdanteen seurauksena talous supistuu 0,3 % vuonna 2023. Vuonna 2024 talouskasvu palaa 1,1 prosenttiin.

Inflaatio pysyy nopeana. Kuluttajahintojen nousupaineet helpottavat vasta vuoden 2023 aikana, kun energian hintojen nousu hidastuu ja kysyntä vaimenee. Inflaatio kiihtyy 7 prosenttiin vuonna 2022 ja yltää vielä vuonna 2023 reiluun 4 prosenttiin. Energiakriisin vuoksi ennusteeseen liittyy merkittävää epävarmuutta.

Työmarkkinoiden myötätuuli laantuu. Suhdanteen heikkeneminen ennakoi suotuisan työllisyyskehityksen päättymistä. Yritysten vaikeus löytää ammattitaitoista työvoimaa saattaa jonkin verran vaimentaa työllisyyden reaktiota heikkenevään suhdannetilanteeseen, jos yritykset pyrkivät pitämään kiinni työntekijöistään huonojen aikojen yli. Kokonaisuutena työllisyysaste heikkenee hieman vuonna 2023.

Ennusteen suurimmat riskit liittyvät energiakriisin etenemiseen. Energian hintojen arvioitua rajumpi nousu ja nopean inflaation jakson pitkittyminen suhteessa ennustettuun heikentäisivät kotitalouksien ostovoimaa ja talouskasvua entisestään.

Lisätiedot:

Ennustepäällikkö Meri Obstbaum

meri.obstbaum@bof.fi

+35891832363