Suomen Pankki pyrkii edistäjän roolissaan edistämään markkinakehitystä siten, että saadaan koko yhteiskunnan kannalta tehokkaat maksuratkaisut.

Maksuneuvosto on kansallinen yhteistyöelin vähittäismaksamisen kehittämiseksi. Maksuneuvosto kokoaa yhteen maksupalveluiden käyttäjät, tuottajat sekä viranomaiset tavoitteenaan tukea edistyksellisten, kansainvälisesti yhteensopivien ja yhteiskunnan kannalta tehokkaiden maksutapojen hyödyntämistä. Maksujärjestelmien luotettavuus ja tehokkuus riippuvat kaikkien maksuketjun osapuolten sujuvasta yhteistoiminnasta. Maksuneuvosto mahdollistaa maksupalveluiden käyttäjien, tuottajien sekä viranomaisten näkemysten huomioon ottamisen tulevaisuuden maksamisratkaisuja pohdittaessa. Tämä on erityisen tärkeää, koska maksujärjestelmät kansainvälistyvät yhä enemmän. Maksuneuvosto toimii myös euromaksualueen vähittäismaksuneuvoston (Euro Retail Payments Board, ERPB) kansallisena vastinparina.

Maksuneuvosto selvittää ja arvioi toimintaympäristön muutoksia, menossa olevia maksamiseen liittyviä hankkeita sekä sääntelyn vaikutuksia. Maksuneuvosto vaikuttaa maksamisen kehittämiseen julkaisemalla arvioita ja johtopäätöksiä esimerkiksi vuosittain järjestettävässä maksufoorumissa. Maksuneuvosto julkaisee työstään vuosiraportin. Työn käytännön organisoinnista vastaa Suomen Pankki.

Maksuneuvoston työhön osallistuvat Elinkeinoelämän keskusliitto, FiCom, Finanssiala, Kansaneläkelaitos, Kaupan liitto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kuluttajaliitto, Nordea Bank, OP Ryhmä, Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö, valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki.

Ajankohtaista