Euroalueella inflaatio on nyt tavoitteen tuntumassa ja kasvu sinnittelee tullirytinässä
Euroalueen talous sinnittelee tullirytinässä. Vaikka kasvu on ollut ennustettua parempaa, on se silti yhä kituliasta. Myönteistä euroalueen taloustilanteessa on, että viime vuosien nopea inflaatio on saatu taltutettua.

Euroopan keskuspankin neuvosto päätti eilen pitää ohjauskorot ennallaan. EKP:n ennusteen mukaan inflaatio pysyttelee 2 prosentin keskipitkän aikavälin tavoitteen tuntumassa. Inflaation arvioidaan olevan keskimäärin 2,1 % vuonna 2025, 1,7 % vuonna 2026 ja 1,9 % vuonna 2027.
”Kun epävarmuus jatkuu ja inflaationäkymät ovat tällä hetkellä tavoitteen tuntumassa, meillä ei EKP:n neuvostossa ollut akuuttia tarvetta muuttaa korkoja. Liialliselle tyytyväisyydelle ei ole silti sijaa, vaan pysytään valppaana. Emme sitoudu mihinkään korkouraan, vaan päätökset tehdään kokous kokoukselta, seuraavan kerran lokakuussa”, toteaa Suomen Pankin pääjohtaja ja EKP:n neuvoston jäsen Olli Rehn.
Puolustushankintojen vaikutukset talouskasvuun
Geopolitiikan ja kauppapolitiikan kentältä tuleva epävarmuus heikentää edelleen talouden kasvua, vaikka kesän tullisopu lievensikin suurimpia uhkakuvia ja aiemmat koronlaskut tukevat edelleen kysyntää. Toisaalta puolustusmenojen ja investointien lisääminen saattaa piristää kasvua. Suurempi hankintojen kotimaisuusaste euroalueella synnyttäisi työpaikkoja ja kasvattaisi tuloja, ja sen kerrannaisvaikutukset talouteen olisivat myönteisemmät.
”Puolustusmenojen lisäys tukee kasvua etenkin vuosina 2026–2027. Niiden aiheuttamaa painetta julkiselle taloudelle niin Suomessa kuin Euroopassa voidaan vähentää, jos panostukset onnistutaan kohdentamaan yhteishankintoihin ja teknologista kehitystä edistävään toimintaan. Avainasemassa ovat osaavat ihmiset ja heidän tekemänsä innovaatiot”, toteaa pääjohtaja Rehn.
Vaikka puolustusmenojen olennaisin tarkoitus on turvallisuuden lisääminen, myös taloudellisiin vaikutuksiin on kiinnitettävä huomiota. Puolustussatsaukset lisäävät ainakin lyhyellä aikavälillä väistämättä velkaantumista, mutta tämä vaikutus on sitä pienempi mitä enemmän satsauksilla saadaan vauhditettua kasvua.
Suomen talous käynnistyy yskähdellen
Suomen Pankin tänään julkaiseman väliennusteen mukaan Suomen talous lähtee käyntiin yskähdellen. Yrityssektorin näkymät ovat kohentuneet, mutta heikko kotitalouksien luottamus jarruttaa edelleen talouden kasvua.
Heikon alkuvuoden vuoksi Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia. Vuonna 2026 kasvu kiihtyy 1,3 prosenttiin ja vuonna 2027 edelleen 1,7 prosenttiin. Inflaatio pysyy maltillisena, ja suureksi kasvanut työttömyys alkaa vähitellen pienentyä ensi vuodesta alkaen. Investointien lisääntyminen ja teollisuuden parantuneet näkymät ovat merkkejä yrityssektorin piristymisestä. Kotitalouksien heikkoa kulutuskysyntää piristää vähitellen muun muassa palkkojen nousu ja maltillinen inflaatio.
Esityskalvot 12.9.2025, pääjohtaja Olli Rehn