Geopoliittinen epävarmuus lisää kyberriskien ja muunlaisen vaikuttamisen todennäköisyyttä myös rahoitusalalla. Rahoitusalan ja viranomaisten varautuminen on hyvällä tasolla. Kotitalouksien varautumisella on suuri merkitys yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua myös itse.
Avaa tili toiseenkin pankkiin ja aktivoi sen käyttö
Mikäli esimerkiksi yksittäisen pankin palvelut ovat jonkin aikaa poissa käytöstä, on hyödyllistä, että kotitaloudella on pankkitili ja maksukortit kahdessa eri pankissa. Näiden verkko- ja mobiilipankit on hyvä aktivoida. Varmista, että henkilö- ja yhteystietosi ovat ajan tasalla.
Maksamisen lisäksi pankkitunnuksia käytetään sähköisen tunnistautumisen välineenä myös monissa palveluissa, joissa tarvitaan luotettavaa tunnistautumista. Onkin hyvä pohtia, kannattaako tunnistautumista varten hankkia joko mobiilivarmenne teleoperaattorilta tai toisen pankin pankkitunnukset.
Ota käyttöön pikamaksusovellus
Päivittäisten raha-asioiden huoltovarmuutta voi parantaa ottamalla käyttöön maksamisen mobiilisovelluksia. Esimerkiksi kotimaiseen Siirtoon pohjautuva pikamaksusovellus on hyvä lisä omien maksutapojen valikoimaan. Siirto välittää maksut reaaliajassa siihen osallistuvien pankkien tilien välillä. Kysy palvelua pankistasi.
Varaa käteistä muutaman päivän tarpeisiin
Käteistä rahaa on hyvä olla kotona pieni määrä osana normaalia varautumista. Kotivaraa suositellaan 72 tunniksi. Jokaisen olisi tärkeää miettiä, millaisella vähimmäissummalla pärjäisi muutaman päivän ilman maksukorttia. Kotiin ei kuitenkaan kannata säilöä suuria summia käteistä.