Katosiko Euroopan idea pieniltä jäsenmailta?

Esitys (PDF)

Arvoisat kuulijat, hyvät ystävät,

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan Esko Antola -luentoa! Ehdotin ensimmäisessä Turun Eurooppa-foorumissa vuonna 2018 Esko Antolan nimeä kantavan tilaisuuden perustamista. Toisesta foorumista alkaen Suomen Pankilla on ollut kunnia järjestää tämä tilaisuus aina osana Turun Eurooppa-foorumia. Pyydän, että yhdytte kanssani toivottamaan Eskon kunniavieraaksemme ja tervetulleeksi tähän tilaisuuteen.

Hyvä Esko, olet suomalaisen Eurooppa- ja integraatiotutkimuksen kiistaton uranuurtaja. Itse asiassa toit aikoinaan tuon lähinnä valtio-opin piiriin kuuluvan tieteenalan Suomeen. Akateeminen tuotantosi on kattava, ja olet Esko ollut myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.

Palasin kesällä Esko Antolan laajaan julkaisutoimintaan, joka sekä omassa että Suomen Pankin kirjastossa täyttää hyllymetrejä. Poimin kokoelmasta yhden teoksen, jonka keskeisen sanomansa perustalla muistelin olevan erityisen ajankohtainen juuri tässä ajassa.

Kyseessä on Suomen EU-edustuston pysyvän edustajan, suurlähettiläs Antti Satulin työlle ja muistolle omistettu kirja “Marginaalista ytimeen”. Kirjan muuten toimitti eräs lähiseutujen kesäasukas, joka 2000-luvun puolessa välissä toimi Antti Satulin neuvonantajana, nykyinen tasavaltamme presidentti Alexander Stubb.

Kirjan eri luvuissa kuvataan, miten pian sen jälkeen, kun Suomesta oli tullut unionin jäsen, kaksi suurta kehityskaarta sai unionissa lisää vauhtia. Ensimmäinen oli unionin laajentuminen entisiin sosialistisiin maihin. Prosessi huipentui vuoden 2004 suureen itälaajentumiseen, joka monella tapaa aloitti uuden aikakauden koko Euroopassa.

Toinen valtava projekti oli jäsenmaiden yhteistyön syventäminen talous- ja rahapolitiikassa. Tätä teemaa käsitteli Esko Antolan ja minun yhdessä kirjoittamamme luku: ”Pienet, suuret ja eurooppalainen raha- ja talouspolitiikka”. Pohdimme Eskon kanssa, mitä hyötyjä pienet maat saavat Euroopan yhdentymisestä ja mihin suuntaan pienten jäsenmaiden kannattaisi EU:ta kehittää. Kursailematta olimme sitä mieltä, että ytimeen oli mentävä. Lainaan Paavo Lipposen avaussanoja kirjassa:

Suomen EU-politiikan keskeiseksi toimintalinjaksi muodostui sitoutuminen unioniin, sen instituutioihin ja yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin. Tähän liittyi pyrkimys unionin ytimeen, siis kaikkiin yhteistyömuotoihin, mukaan lukien sellaisetkin, joissa mukana eivät ole kaikki jäsenmaat, kuten yhteinen rahapolitiikka.

EU-jäsenyys euroineen voi tänään tuntua itsestään selvältä, mutta sitä se ei suinkaan ollut 1990-luvun alkupuolella, synkän laman syövereissä. Norja oli ollut samalla neuvottelumatkalla Suomen, Ruotsin ja Itävallan kanssa, mutta hyppäsi kyydistä kansanäänestyksen tuloksen perusteella. Norjalaisille näkyi riittävän öljyn tuoma vauraus, EFTA ja NATO.

Suomen siirtyminen Euroopan ”marginaalista ytimeen” tapahtui joutuisasti. Suomesta tuli eurojärjestelmän perustajajäsen. Vuonna 1999 Suomi toimi koko unionin puheenjohtajamaana. Taloutemme toipui lamasta lopulta nopeasti teknologiasektorin vetämänä.

Hyvät ystävät,

Historia on syytä tuntea, mutta muistot eivät elätä. Tänään elämme kovin toisenlaisessa maailmassa: rujo voimapolitiikka jyllää, maailmantalous jakaantuu blokkeihin, kansainvälinen yhteistyö on henkitoreissaan.

Voimapolitiikan paluu on huono uutinen Euroopalle. Maanosamme on valistuksen lapsi, jonka olemassaolo perustuu järjelle ja tiedolle, laille ja rauhalle. Näiden arvojen varaan rakennetun unionin on pelätty jäävän altavastaajaksi suurvaltojen määräämässä voimapolitiikassa. Kiina, Venäjä ja nyt myös Euroopan perinteinen liittolainen Yhdysvallat pyrkivät rakentamaan maailmaa, jossa suurvallat jälleen kerran jakavat etupiirit keskenään ja jossa oikeus kumartaa voimalle.

Näitä historiallisia taustoja vasten voimme kysyä, mikä on Euroopan idea pienten jäsenmaiden kannalta voimapolitiikan maailmassa. Millaiset ratkaisut vahvistavat Euroopan unionin vaikuttavuutta pitkällä sihdillä? Sehän on erityisen tärkeää unionin keskisuurille ja pienemmille jäsenmaille.

Kalvo 2. Kova paine keskuspankin itsenäisyyttä kohtaan

Maailmanpolitiikan murros näkyy ja tuntuu myös keskuspankkien toiminnassa. Osallistuin viime viikon lopulla Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven (Fed) vuosittaiseen tutkimuskonferenssiin Villissä Lännessä, Jackson Holessa Wyomingissa. Siellä oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, kun Fedin pääjohtaja Jerome Powell piti painavan puolustuspuheen keskuspankkien itsenäisyyden ja vakaan rahapolitiikan puolesta. Paikalla oli ansioituneita ekonomisteja ja meitä keskuspankkiireita sekä Yhdysvalloista että eri puolilta maailmaa. Euroopan joukkojamme johti EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde.

Presidentti Trump on painostanut Yhdysvaltain keskuspankkia voimakkaasti laskemaan korkoja. Pääjohtaja Jay Powell on kuitenkin pitänyt linjansa ja jatkanut Fedin politiikkaa muuttamatta. Viimeisimpänä Trump on jopa erottamassa Fedin johtokunnan jäsenen Lisa Cookin.

Sen jälkeen, kun kaksinumeroinen inflaatio 1980-luvulla taltutettiin, Fedin itsenäisyyttä on pidetty rikkomattomana periaatteena. Nyt tämä periaate kuitenkin pahasti horjuu. Tällä voi olla mittavia ja globaaleja heijastusvaikutuksia sekä rahoitusmarkkinoihin että reaalitalouteen.

Kalvo 3. Miksi keskuspankin itsenäisyys on tärkeää?

Koska keskuspankin päätehtävä on turvata hintojen vakaus, itsenäinen keskuspankki pystyy tekemään pitkäjänteisiä ja harkittuja päätöksiä ilman lyhyen aikavälin poliittista painetta.

Kun keskuspankkiin luotetaan, ihmiset, yritykset ja rahoitusmarkkinat uskovat sen pitävän kiinni hintavakaudesta. Tämä luottamus ankkuroi inflaatio-odotukset: jos kaikki odottavat inflaation pysyvän matalana, se myös pysyy todennäköisemmin matalana.

Itsenäisyyden tuoma uskottavuus parantaa rahapolitiikan vaikuttavuutta. Keskuspankin ei tarvitse reagoida rajusti tilapäisiin talouden häiriöihin, koska odotukset pysyvät vakaasti tavoitteen mukaisina. Tämä vähentää tarvetta tehdä inflaation hillitsemiseksi sellaisia voimakkaita ja äkillisiä toimenpiteitä, jotka aiheuttavat työttömyyttä ja muita rujoja yhteiskunnallisia ja inhimillistä vahinkoja.

Entä mikä tilanne on Euroopassa? Läikkyykö Amerikan meno meille? Sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että euroa perustettaessa Euroopan keskuspankin itsenäisyys rahapolitiikasta päätettäessä ankkuroitiin EU:n perussopimukseen, jossa se on monen institutionaalisen lukon takana.

Ei olekaan pelkkää sattumaa, että euroalueen inflaatio on nyt 2 prosentin tavoitteessa – kyllä sillä on yhteys keskuspankin itsenäiseen päätöksentekoon.

Tämä on sikäli syytä noteerata, että olemme viime vuosina kohdanneet monia isoja kriisejä – koronapandemia ja Venäjän sodan aiheuttama energiakriisi – jotka kiihdyttivät inflaation poikkeuksellisen nopeaksi.

Kalvo 4. Euroalueen inflaatio nyt 2 prosentin tavoitteessa

Rahapolitiikan linja on onnistunut vakauttamaan euroalueen inflaation 10 prosentin huipustaan 2 prosentin tavoitteen mukaiseksi ilman, että kasvu olisi sakannut tai työttömyys rajusti noussut.

Epävarmuus geopolitiikan ja kauppasodan vaikutuksista kuitenkin varjostaa talouden näkymää. Euroalueen talouden kasvu on osoittautunut ennakoitua kestävämmäksi. Inflaatio on toisaalta lyhyellä aikavälillä hidastumassa alle 2 prosentin tavoitteen halvemman energian, vahvemman euron ja palveluinflaation hidastumisen seurauksena. Seuraamme EKP:n neuvostossa tarkasti talouden tilannekuvaa ja olemme valppaina toimimaan, jos tarvetta ilmenee.

Kalvo 5. Dollarin valta-asema ja euron kansainvälinen rooli

Monet kysyvät myös, säilyykö Yhdysvaltain dollarin dominanssi. Etenkin, kun viime aikojen kehitys Yhdysvaltain rahoitussektorilla herättää monia kysymyksiä. Sääntelyn purkaminen ja kryptovarojen valtavirtaistuminen luovat isoja riskejä pankki- ja rahoitusjärjestelmän vakaudelle.

Toisaalta dollarin aseman romahdusta on povattu ennenkin, mutta se on ollut sitkeää tekoa. Dollarin hegemonia on kestänyt mm. Bretton Woods -järjestelmän murtumisen 1971‒73 ja globaalin finanssikriisin 2007‒9.

Muistamme tai olemme lukeneet, miten Yhdysvaltain valtiovarainministeri John Connally totesi vuonna 1971 eurooppalaisille mieliinpainuvasti: ”dollari on meidän valuuttamme, mutta teidän ongelmanne”. Eipä ole aivan epäajankohtainen lause nytkään.

Yhdysvallat on pystynyt rakentamaan hegemonista asemaansa osittain myös hyödyntämällä dollarin erityistä etuoikeutta (exorbitant privilege) kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden ankkurina. Dollari on eniten käytetty valuutta maailmankaupassa ja tärkein reservivaluutta. Yhdysvallat on nauttinut alhaisimmista rahoituskustannuksista ja rahoituksen saatavuudesta.

Kaikista kauppasodista ja voimapolitiikasta huolimatta pidän dollarin dominanssin nopeaa, merkittävää heikentymistä epätodennäköisenä. Historiassa valuuttojen keskinäinen asema muuttuu yleensä hitaasti, talouden rakenteiden turvallisuuspoliittisten voimasuhteiden muutosten myötä, kuten siirtymä Englannin punnasta Yhdysvaltain dollariin maailmansotien pitkän murroskauden aikana.

Sanon tämän kuitenkin yhdellä tärkeällä varauksella: jos dollarin institutionaalinen perusta murenisi – viittaan oikeusvaltion ja demokratian periaatteisiin sekä kansalaisvapauksiin – voisimme olla eri tilanteessa. Jokainen voi tykönään miettiä, kuinka kaukana tai lähellä sitä olemme.

Revoluution sijaan pidän todennäköisempänä evoluutiota – eli sitä, että kansainvälinen raha- ja valuuttajärjestelmä muuttuu ajan myötä moninapaisemmaksi. Nykyisin euro on dollarin jälkeen kiistaton, joskin etäinen kakkonen, ja Kiinan valuutta renmimbi (=juan) on eräillä alueilla ja aloilla kasvattanut rooliaan.

Jotkut uskovat, että Kiinan renminbi nousisi ensi linjan kansainväliseksi reservivaluutaksi. Mutta vaikka Kiina on suuri talous, sen valuutta ei silti nauti riittävää luottamusta. Syynä ovat pääomaliikkeiden rajoitukset, heikko oikeusturva ja ohut tilivelvollisuus. Kalifornian Berkeleyn yliopiston emeritusprofessori Barry Eichengreen on painottanut, että nimenomaan luottamus, ei pelkkä talouden koko, tekee kansainvälisen reservivaluutan. Euroon luotetaan, sillä sitä tukevat vahva oikeusperusta, nykyisin vakaa makrotalous ja Euroopan suuri yhtenäinen talousalue.

Mutta luottamus ei pysy yllä itsestään. Sitä täytyy jatkuvasti vahvistaa. Euroopalla on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä eurosta maailmanlaajuinen luotettava valuutta ja vakauttaja. Sen eteen on toimittava monella rintamalla. Euroopan on vahvistettava yhteistä puolustustaan sekä kansallisin että eurooppalaisin keinoin. Talouskasvua on vahvistettava, missä Euroopan osaamisen, kilpailukyvyn ja yritysrahoituksen parantaminen on avainasemassa.

Ulkomaisten sijoittajien kasvava kiinnostus Eurooppaa kohtaan hyödyttäisi koko maanosaa. Euron kansainvälisen aseman rakenteellinen vahvistaminen vaatii isoja päätöksiä, etenkin integraation syventämistä rahoitusmarkkinoilla. Näistä tärkeimpiä on säästämis- ja investointiunionin toteuttaminen, jolle pitäisi asettaa sisämarkkinoiden 1992 lailla selkeä tavoiteaikataulu, esimerkiksi vuosi 2028, jotta se ei jäisi savolaiseksi ”rojektiksi”, aloittamista vaille valmis. Tämä on eräänlaista kansankapitalismia, jolla saataisiin käännettyä eurooppalaisten mittavat sijoitukset investoinneiksi, kestävän kasvun moottoriksi.

Suomen ja Ruotsin sijoitusmarkkinat ovat eurooppalaisittain aktiiviset, mikä antaa meille pohjoismaalaisille erinomaiset lähtökohdat hyötyä säästämis- ja investointiunionista. Euroopan tulisi myös tarjota sijoittajille likvidi ja turvallinen sijoituskohde, omaisuuserä johon sijoittajat voivat luottaa, jos rahoitusmarkkinoilla käy myllerrys. Voisimmeko tällaisella turvallisella sijoituskohteella samalla vahvistaa euron edellytyksiä toimia globaalina reservivaluuttana ja rahoittaa eurooppalaista puolustusta?

Hyvät ystävät,

Suomen kaltaiselle pienelle, viennistä riippuvaiselle avotaloudelle EU:n merkitys näkyy etenkin ulkomaankaupan edellytysten paranemisena. ”Marginaalista ytimeen” -kirjassa Päivi Luostarinen ja Pertti Salolainen kuvaavat, miten idänpolitiikan sallimissa rajoissa Suomi osallistui Länsi-Euroopan yhdentymiseen varovaisten mutta vaiheittaisten ratkaisujen kautta. Kyselytutkimusten mukaan yhä tänään suomalaiset arvostavat EU:ssa eniten sisämarkkinoita ja unionin solmimia vapaakauppasopimuksia, vapaan liikkuvuuden lisäksi. 

Tältä pohjalta ei ole yllättävää, että EU:n ja Yhdysvaltojen viime kuussa solmittu kauppasopimus sai Suomessa kitkerää kritiikkiä osakseen. On ihmetelty, miksi taitavana, kovana kauppaneuvottelijana tunnettu EU oli valmis hyväksymään epäedullisen ratkaisun suurimman vientimarkkinansa Yhdysvaltain kanssa.

Mutta onko diili niin huono kuin väitetään? Yhdysvaltalaisten yritysten maksamat tullit ostamilleen EU:n tavaroille nousevat 15 prosenttiin. EU:n viennistä Yhdysvaltoihin neljännes on tullien ulkopuolelle jääviä palveluita. Suomen USA-viennistä palveluiden osuus on jopa 43 %.

Yhtä kaikki kauppasodassa ei ole voittajia: suurin häviäjä saattaa lopulta olla yhdysvaltalainen kuluttaja, jonka elintasoa tullit nakertavat ja jonka lompakko korkeampien hintojen myötä laihtuu.

Kalvo 6. EU:n vapaakauppasopimukset 2025

Vaikka Yhdysvallat on Euroopan unionin suurin kauppakumppani, EU panostaa entistä enemmän kauppasuhteiden kehittämiseen muun maailman kanssa. EU:lla on nyt voimassa 44 vapaakauppasopimusta, joiden piirissä on 76 kumppanimaata, mikä kattaa lähes puolet unionin ulkomaankaupasta. Näihin maihin kuuluvat esimerkiksi Japani, Etelä-Korea ja Kanada. Vapaakauppaneuvottelut etenevät monien suurten maiden kanssa. Yhdysvaltain toiminta ei ole luonut uutta maailmankaupan järjestystä, mutta Yhdysvallat kieltää itseltään monet nykyisen, siedettävän hyvin toimivan järjestelmän edut.

Kaikella tällä talouden uudistamisella on vahva yhteys Euroopan turvallisuuteen. Terve talous kun on olennainen osa turvallisuutta.

Kalvo 7. Terve talous on olennainen osa turvallisuutta

Miten Euroopan tulee toimia maailmanpolitiikan rakennemuutoksen paineessa? Vastaus on mielestäni selvä. Euroopan on rakennettava oma uskottava yhteinen puolustuksensa, joka rakentuu liittolaisuuksien ja varautumisen varaan – Naton vahvana eurooppalaisena pilarina.

Ulkoinen turvallisuus on eurooppalainen julkishyödyke, josta kaikki jäsenmaat koosta riippumatta hyötyvät. Monet EU-maat, Saksa etunenässä, ovat jo kasvattaneet puolustusmenojaan. Yhteistyö tuo voimaa. Ulkoista turvallisuutta voidaan kansallisten panostusten rinnalla vahvistaa yhteisillä eurooppalaisilla ratkaisuilla ja hankinnoilla.

Keväällä EU hyväksyi SAFE-puolustuslainavälineen, jonka kautta jäsenmaat voivat EU:n takaamalla lainalla rahoittaa puolustusinvestointejaan.

Koska tarve kehittää ja ylläpitää Euroopan turvallisuutta on pitkäkestoinen, Eurooppa hyötyisi, jos puolustusmenoja voitaisiin rahoittaa Yhdysvaltojen valtionvelkakirjojen kaltaisesta laajasta ja likvidistä turvallisten velkakirjojen markkinasta. Kuten aiemmin mainitsin, se Euroopalta tällä hetkellä puuttuu.

Kalvo 8. Euroopan idea pienille jäsenmaille

Hyvät ystävät,

Euroopan unionin tulevaisuus on ratkaisevan tärkeä meille pienille jäsenmaille. Historia osoittaa, että vahvimmat hyödyt syntyvät, kun olemme mukana ytimessä – taloudessa, turvallisuudessa ja kansainvälisessä yhteistyössä.

Voimapolitiikan maailmassa Euroopan on oltava paitsi vahva talousalue myös uskottava geopoliittinen toimija – on vahvistettava yhteistä puolustusta, syvennettävä talous- ja rahoitusintegraatiota sekä rakennettava luottamusta euroon ja eurooppalaiseen yhteiskuntamalliin.

Euroopan ei pidä jäädä sivuun, vaan palattava maailmanpolitiikan ytimeen. Se on myös meidän suomalaisten etu ja turva.

Kiitos mielenkiinnosta – toivotan kaikille teille ja etenkin Esko Antolalle oikein hyvää alkavaa syksyä!