Esko Antola -luento: Digieuro – eurooppalainen vaihtoehto digitaaliseen maksamiseen

Esko Antola -luento: Digieuro – eurooppalainen vaihtoehto digitaaliseen maksamiseen

Esitys (pdf)

Hyvät kuulijat,

On hienoa saada pitää tämänvuotinen Esko Antola -luento täällä Turun Eurooppa-foorumissa. 

Erityisen hienoa on, että Esko Antola itse on tänään myös paikalla. Hyvä Esko, olet suomalaisen Eurooppa-tutkimuksen uranuurtajia. Näit Euroopan integraation merkityksen jo aikana, jolloin Suomen EU-jäsenyys oli vielä kaukana. Kun olit täällä kaksi vuotta sitten, kuvasit yhteistä rahaa yhdeksi unionin kestävimmistä siteistä. Tänään puhumme oikeastaan siitä, miten tämän yhteisen rahan toimintakyky turvataan digitaalisessa maailmassa.

Tämän vuoden foorumin teemana ovat arvot, innovaatiot ja turvallisuus EU:n menestyksen perustana. Nämä sanat muodostavat myös poikkeuksellisen hyvän lähtökohdan digitaalisen euron tarkastelulle.

Digitaalisessa eurossa kyse ei ole vain uudesta tavasta maksaa. Kyse on siitä, millaiseksi eurooppalainen rahajärjestelmä muodostuu maailmassa, jossa talous ja ihmisten arki digitalisoituvat. Kyse on myös siitä, kuinka riippuvaisia haluamme olla muiden rakentamista järjestelmistä yhteiskunnan kriittisten toimintojen osalta. Samalla meidän pitää pyrkiä vahvistamaan Euroopan omaa toimintakykyä tavalla, joka ei vähennä, vaan lisää kilpailua ja innovaatioita.

Toisin sanoen digitaalinen euro on hyvin konkreettinen näytön paikka sille, että pystymme yhdistämään eurooppalaiset arvot, innovaatiot ja turvallisuuden samaan hankkeeseen.

Maksaminen toimii – miksi sitä pitäisi muuttaa?

Maksaminen on nopeaa, helppoa ja niin arkista, että yleensä emme kiinnitä siihen juuri mitään huomiota. Matkalla tänne pysähdyin hakemaan päivän toisen kahvin. Näytin kassalla puhelintani, maksu veloitettiin kortiltani ja jatkoin matkaa. Koko asiaan meni pari sekuntia, enkä oikeastaan ajatellut maksamista lainkaan.

Kelataan neljä vuotta eteenpäin. Nykysuunnitelman mukaan voin vuonna 2030 tehdä kassalla täsmälleen saman liikkeen, mutta maksaa puhelimellani digitaalisilla euroilla. Minulle ero voisi olla lähes huomaamaton. Taustalla ero olisi kuitenkin suuri: maksu kulkisi eurojärjestelmän omassa digitaalisen euron infrastruktuurissa eikä Euroopan ulkopuolisten korttijärjestelmien kautta.

Mullistavaa vai pelkkää hifistelyä?

Näinhän hyvän infrastruktuurin pitääkin toimia. Kun se toimii, sitä ei huomaa. Vasta häiriössä huomaamme, kuinka kriittisestä palvelusta on kyse.

Suomi on erittäin pitkällä maksamisen digitalisoitumisessa. Käteisen merkitys päivittäisessä maksamisessa on vähentynyt voimakkaasti. Meillä ei myöskään ole ollut omaa kansallista pankkikorttijärjestelmää enää pitkään aikaan. Tilalle ovat tulleet globaalit debit-kortit.

Tämä ei ole epäonnistuminen. Päinvastoin. Kansainväliset korttijärjestelmät ovat mahdollistaneet meille erittäin tehokkaan ja maailmanlaajuisesti toimivan maksamisen. Samalla olemme kuitenkin tehneet itsestämme riippuvaisia hyvin harvoista toimijoista. Eikä tämä koske vain Suomea. EKP:n tuoreiden tietojen mukaan noin kaksi kolmasosaa euroalueen korttimaksuista käsitellään nykyisin Euroopan ulkopuolisten korttijärjestelmien kautta. Suomen tapaan 13:ssa euroalueen 21 maasta ei ole lainkaan kansallista korttijärjestelmää.

Tämä on mielestäni erittäin olennaista. Riippuvuus ei tarkoita, että nykyiset palveluntarjoajat olisivat huonoja. Riippuvuus syntyy vaihtoehtojen vähäisyydestä.
Viime vuodet ovat opettaneet meille Euroopassa paljon riippuvuuksien merkityksestä. Olemme joutuneet arvioimaan niitä energiassa, puolustuksessa, teknologiassa, tietoliikenteessä ja kriittisissä raaka-aineissa.

Sama kysymys koskee myös maksamista. Kuka hallitsee infrastruktuuria, jonka varassa eurooppalaisten päivittäinen taloudellinen toiminta tapahtuu? Ja mitä vaihtoehtoja meillä on, jos maailma ympärillämme muuttuu?

Arvot: mitä raha oikeastaan on?

Mitä raha oikeastaan on? Tämä kysymys vie minut ensimmäiseen tämänvuotisen Eurooppa-foorumin teemaan: arvoihin.

Teknisesti raha voi olla paperia, numero pankkitilillä tai tulevaisuudessa digitaalinen euro puhelimessa. Taloudellisesti raha on kuitenkin ennen kaikkea luottamusta. Me otamme vastaan euroja tänään, koska luotamme siihen, että muut ottavat niitä vastaan meiltä huomenna.

Nykyinen rahajärjestelmämme perustuu keskuspankkirahan ja liikepankkirahan rinnakkaiseloon. Käteinen on meille kaikille suoraan käytettävissä olevaa keskuspankkirahaa. Pankkitileillä olevat talletukset ovat taas liikepankkirahaa, joka voidaan aina vaihtaa euro eurosta keskuspankkirahaan. Tämä järjestelmä on palvellut meitä hyvin.

Digitalisaatio nostaa kuitenkin esiin perustavan kysymyksen:
Kun maksaminen muuttuu yhä digitaalisemmaksi, pitäisikö myös digitaalisen keskuspankkirahan olla kansalaisten käytettävissä?

Digitaalinen euro on eurojärjestelmän vastaus tähän kysymykseen.

Se olisi digitaalista keskuspankkirahaa jokapäiväiseen maksamiseen. Sillä voisit maksaa kaupassa ja verkossa tai siirtää rahaa toisille ihmisille koko euroalueella. Lähtökohtana on, että kauppiaan, joka hyväksyy digitaalisia maksuja, pitää hyväksyä myös digitaalinen euro. Siitä tulee siis käteisen ohella toinen euroalueen laillinen maksuväline. 

Digitaalinen euro ei olisi sijoitustuote, eikä se korvaisi käteistä. Eurojärjestelmä on sitoutunut käteiseen myös tulevaisuudessa. Eikä tämä sitoutuminen ole vain periaate. Samalla kun valmistelemme digitaalista euroa, käteisen asemaa lainsäädännössä vahvistetaan ja suunnittelemme seuraavaa eurosetelisarjaa.
Kyse ei ole valinnasta käteisen ja digitaalisen maksamisen välillä. Kyse on kansalaisen vapaudesta valita. Tämä on minusta eurooppalainen arvokysymys.
Samoin yksityisyys on sitä.

Digitaalista euroa suunnitellaan niin, että yksityisyyden suoja olisi vahva. Eurojärjestelmä ei voisi tavallisissa verkkomaksuissa tunnistaa maksajaa tämän maksutietojen perusteella. Verkkomaksuissa yksityisyyden suojan on tarkoitus olla vähintään nykyisten hyvin suojattujen digitaalisten maksutapojen tasolla. 

Digitaalisesta eurosta ollaan suunnittelemassa myös offline-versiota. Digitaalinen euro tarjoaisi siten sähköiseen maksamiseen uuden mahdollisuuden maksaa myös ilman toimivaa verkkoyhteyttä. Offline-maksaminen parantaisi sekä maksamisen häiriönsietokykyä että yksityisyyttä. Tällaisissa maksuissa tapahtuman yksityiskohtaiset tiedot jäävät vain maksajan ja vastaanottajan laitteille.
Myös saavutettavuus kuuluu tähän kokonaisuuteen. Digitaalisen euron peruspalveluiden on tarkoitus olla kansalaiselle maksuttomia, ja ratkaisua suunnitellaan niin, että myös digitaalisia palveluja heikommin käyttävät ihmiset voisivat käyttää sitä.

Teknologia ei yksin määritä sitä, millainen raha tulevaisuudessa on. Meidän pitää ensin määritellä, mitä ominaisuuksia haluamme, ja rakentaa sitten teknologia niiden ympärille.

Turvallisuus: vaihtoehdoilla on arvoa

Seuraava näkökulmani on turvallisuus.

Tässä suhteessa ajattelumme on muuttunut Euroopassa viime vuosina huomattavasti.

Vielä jokin aika sitten infrastruktuureja tarkasteltiin ennen kaikkea tehokkuuden näkökulmasta. Jos yksi ratkaisu oli halvin ja tehokkain, miksi ylläpitää useampia? 

Geopoliittisesti epävarmemmassa maailmassa olemme joutuneet lisäämään yhtälöön toisen kysymyksen: mitä tapahtuu, jos tehokkain järjestelmä ei jonain päivänä olekaan käytettävissä? Maksamista vastaan on viime vuosina hyökätty ja maksujärjestelmiä on alettu käyttää myös sanktioinnin välineenä.

Asia, joka normaalioloissa näyttää päällekkäisyydeltä ja ylimääräiseltä kustannukselta, voikin kriisissä osoittautua arvokkaaksi varajärjestelyksi.

Maksaminen on kriittistä infrastruktuuria. 

Myös häiriötilanteissa ihmisten on kyettävä ostamaan ruokaa ja lääkkeitä ja yritysten on pystyttävä toimimaan.

Digitaaliseen euroon suunniteltu offline-ominaisuus on tästä konkreettinen esimerkki. Kuten jo sanoinkin, maksaminen olisi tietyissä tilanteissa mahdollista myös ilman verkkoyhteyttä. Se ei tietenkään ratkaise jokaista mahdollista häiriötä. Tulemme jatkossakin tarvitsemaan myös käteistä ja muita maksamisen varajärjestelyjä, mutta offline-maksaminen lisää yhden tärkeän vaihtoehdon työkalupakkiin.

Ja juuri näin resilienssiä pitäisi mielestäni rakentaa: ei yhden täydellisen järjestelmän varaan vaan useiden toisiaan täydentävien ratkaisujen kokonaisuutena.

Tässä yhteydessä puhutaan usein Euroopan strategisesta autonomiasta. Termiä kannattaa käyttää huolellisesti.

Strateginen autonomia ei tarkoita sitä, että Euroopan pitäisi sulkeutua maailmalta, rakentaa kaikki itse tai luopua toimivista kansainvälisistä palveluista. Se ei myöskään ole argumentti amerikkalaisia yrityksiä vastaan.

Strateginen autonomia tarkoittaa kykyä tehdä omia valintoja.

Se merkitsee sitä, ettei kriittisen toiminnon ylläpitäminen ole kokonaan riippuvainen päätöksistä, joihin Euroopalla itsellään ei ole vaikutusvaltaa. Eurooppalainen toimintakyky ja avoin kansainvälinen kilpailu eivät ole toistensa vastakohtia, mutta euroalueella on yksinkertaisesti oltava Euroopassa hallinnoitu digitaalinen vähittäismaksamisen väline.

Innovaatiot: keskuspankin ei pidä tehdä kaikkea itse

Kolmas näkökulmamme tänään on innovaatio.

Tässä kohtaa digitaalisesta eurosta syntyy helposti väärä mielikuva. Voidaan ajatella, että keskuspankki rakentaa oman maksusovelluksen, ryhtyy kilpailemaan pankkien kanssa ja tarjoaa kansalaisille keskuspankkitilejä. Tästä ei ole kyse.

Asiakas asioisi myös digitaalisen euron maailmassa pääsääntöisesti oman pankkinsa tai muun maksupalveluntarjoajan kanssa. Ne hoitaisivat asiakasrajapinnan, tunnistamisen ja maksupalvelut. Digitaalinen euro itsessään olisi eurojärjestelmän liikkeeseen laskemaa rahaa.

Emme me nytkään laske seteleitä liikkeeseen Suomen Pankin pääkonttorista. Kuluttajat nostavat käteisensä pankkikonttoreista tai käteisautomaateista. Tämä työnjako on tärkeä, ja se tulee säilymään.

Keskuspankin tehtävä ei ole yrittää arvata, millaisia maksusovelluksia kuluttajat haluavat käyttää kymmenen vuoden kuluttua. Yksityinen sektori on siinä paljon parempi. Julkinen sektori voi sen sijaan rakentaa yhteisiä raiteita, joiden päällä yksityiset yritykset voivat kilpailla ja innovoida.

Tässä on Euroopan nykyisen maksamisen yksi keskeisistä ongelmista. Meillä on yhteinen raha mutta ei aidosti yhteisiä vähittäismaksamisen markkinoita.

Eri puolilla Eurooppaa on syntynyt erinomaisia kansallisia tai alueellisia maksupalveluja. Niiden on kuitenkin ollut vaikea levitä koko euroalueelle. Maksamisessa verkostovaikutukset ovat voimakkaita: palvelusta tulee sitä arvokkaampi, mitä useampi kuluttaja ja kauppias sitä käyttää.

Kaksikymmentäyksi kansallista ratkaisua eivät siksi automaattisesti muodosta yhtä eurooppalaista ratkaisua.

Digitaalinen euro tarjoaisi yhteiset standardit ja hyväksymisverkoston, joita myös yksityiset toimijat voisivat hyödyntää omissa palveluissaan. Tässä mielessä digitaalisen euron ehkä kiinnostavin innovaatio ei ole itse digitaalinen kolikko tai lompakko. Se voi olla yhteinen eurooppalainen infrastruktuuri, joka madaltaa uusien palveluiden kasvamisen kynnystä 21 maan markkinoille.

Riippuvuudella ja keskittyneisyydellä on myös taloudellinen ulottuvuus.

Uusi vaihtoehto voisi vahvistaa kauppiaiden neuvotteluasemaa suhteessa nykyisiin kansainvälisiin maksujärjestelmiin. Maksaminenkin maksaa, ja monopolivoima tapaa kasvattaa kuluja. Suomessa Visa ja Mastercard muodostavat korttimaksamisessa käytännössä duopolin, joten kilpailupaine jää väistämättä rajalliseksi. Lisääntyvä kilpailu voikin hillitä maksamisen kustannuksia ja kannustaa nykyisiäkin toimijoita kehittämään palvelujaan.

Kilpailupolitiikan näkökulmasta varteenotettava kysymys kuuluu: onko eurooppalaisilla kauppiailla ja kuluttajilla riittävästi vaihtoehtoja. Onko näin etenkään tilanteessa, jossa käteisen käyttö hupenee kiivasta tahtia.

Digitaalisen euron tarkoitus ei siis olisi syrjäyttää kansainvälisiä toimijoita. Niiden tehokkaat ja luotettavat järjestelmät tulevat olemaan keskeinen osa maksamisen maailmaa jatkossakin. Digitaalisen euron yksi mahdollinen hyöty olisi tehdä markkinasta kilpailullisempi.

Tässä ei siis pitäisi nähdä nollasummapeliä keskuspankin ja pankkien tai eurooppalaisten ja kansainvälisten maksuyhtiöiden välillä. Haluamme markkinarakenteen, jossa vaihtoehtoja on enemmän.

Hyvä idea ei vielä tee hyvää maksuvälinettä

Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä esittää myös vaikeampi kysymys.

Miksi kukaan oikeasti käyttäisi digitaalista euroa? 

Strateginen autonomia on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite. Se ei kuitenkaan riitä yksittäiselle kuluttajalle perusteeksi vaihtaa maksutapaa. Maksuväline menestyy vain, jos siitä on käyttäjälle todellista hyötyä.

Digitaalisen euron eurooppalaisuus tai turvallisuus ei yksin riitä takaamaan menestystä. Kuluttajan pitää haluta käyttää sitä. Visa ja Mastercard käyttävät markkinointiin maailman-laajuisesti yhteensä useita miljardeja dollareita vuodessa. Se kertoo jotain siitä, kuinka paljon arvoa maksamisessa on paitsi verkostolla myös tunnettuudella ja kuluttajan luottamuksella.

Digitaalisen euron pitää olla helppo käyttää. Sen pitää toimia laajasti. Sen pitää olla turvallinen. Yksityisyyden suojan pitää olla uskottava. Ja sen pitää toimia myös tilanteissa, joissa nykyisillä maksutavoilla on ongelmia.

Sama koskee kauppiaita.

Digieuron käyttöönotolla on kustannuksia. Siksi sen pitää tuoda myös hyötyjä: lisää kilpailua, uusi maksuvaihtoehto ja mahdollisesti vahvempi neuvotteluasema.

Ja sama koskee pankkeja.

Pankeilla olisi suuri rooli digieuron jakelussa ja asiakaspalvelussa. Siksi järjestelmän pitää olla sellainen, että pankkien tehtävät, kustannukset ja kannustimet muodostavat kestävän kokonaisuuden.

Keskuspankkirahan laajempi avaaminen kansalaisten käyttöön nostaa esiin myös paljon vanhemman kysymyksen pankkien roolista.

Jo 1930-luvun niin sanotussa Chicago Planissa ehdotettiin järjestelmää, jossa pankkitalletukset olisivat sataprosenttisesti keskuspankkirahalla katettuja. Tällainen järjestelmä irrottaisi maksamisessa käytettävän rahan pankkien luottoriskeistä ja voisi pienentää pankkikriiseistä syntyviä riskejä.

Itse en kuitenkaan pidä tällaista muutosta tavoiteltavana. Pankeilla on tärkeä tehtävä säästöjen kanavoimisessa investoinneiksi ja luoton tarjoamisessa kotitalouksille ja yrityksille. Näen pankkeihin perustuvan rahoituksen välityksen hyödyt selvästi suuremmiksi kuin ne riskit, joita pankkitoiminnasta yhteiskunnalle syntyy.

Digitaalista euroa ei siksi rakenneta takaoven kautta toteutettavaksi Chicago Planiksi. Hallussapitorajalla ja sillä, ettei digitaalisille euroille maksettaisi korkoa, halutaan varmistaa, että se toimii ennen kaikkea maksuvälineenä eikä se ala korvata pankkitalletuksia laajassa mitassa.

Kyse on siis aidosta tasapainosta. Digitaalisen euron pitää olla riittävän käyttökelpoinen ollakseen varteenotettava maksuväline, mutta sitä ei pidä rakentaa välineeksi, joka syrjäyttää pankkitalletukset ja muuttaa koko rahoituksen välityksen rakenteen.

Tavoitteena on täydentää nykyistä rahajärjestelmää, ei rakentaa sitä uudelleen. 

Missä nyt mennään? 

Digitaalisen euron valmistelu on edennyt vaiheeseen, jossa teoria alkaa muuttua käytännöksi. Eurojärjestelmä rakentaa parhaillaan teknistä valmiutta mahdollista liikkeeseenlaskua varten.

Seuraava tärkeä vaihe on pilotointi, jonka on tarkoitus alkaa ensi vuoden syksyllä. Euroopan laajuisesti pilotointiin ryhdytään 36 maksupalveluntarjoajan kanssa, ja meidän kannaltamme keskeistä on, että mukana on Suomesta OP Pohjola. Pilotoinnin on tarkoitus kestää vuoden.

Samaan aikaan etenee poliittinen päätöksenteko. Euroopan parlamentti hyväksyi oman neuvottelukantansa heinäkuussa ja lainsäädännöstä käydään nyt trilogineuvotteluja parlamentin, neuvoston ja komission kesken.

Jos lainsäädäntö ja tekninen valmistelu etenevät suunnitellusti, ensimmäinen digitaalinen euro voisi olla käytettävissä vuonna 2029.

Korostan sanaa voisi.

Päätöstä digitaalisen euron liikkeeseenlaskusta ei ole vielä tehty. Lopullisen päätöksen tekee EKP:n neuvosto vasta, kun lainsäädäntö on hyväksytty ja muut edellytykset ovat olemassa.

Tämä on minusta oikea järjestys. Ensin on ratkaistava, millaisen digitaalisen euron Eurooppa haluaa. Vasta sitten voidaan päättää sen liikkeeseenlaskusta. Ja tämä mittava hanke tulee olemaan teknisesti haastava, eikä meidän todellakaan kannata kiiruhtaa turvallisuuden kustannuksella.

Hyvät kuulijat,

euro on ollut yli neljännesvuosisadan ajan yksi näkyvimmistä eurooppalaisen integraation saavutuksista.

Meillä on yhteinen raha.

Mutta digitaalisen talouden aikakaudella yhteinen raha ei yksin riitä, jos sen käyttämiseen tarvittava infrastruktuuri pirstoutuu kansallisesti tai olemme sen osalta kokonaan riippuvaisia Euroopan ulkopuolisista toimijoista. Digitaalista euroa tuleekin arvioida laajemmasta näkökulmasta kuin vain uutena maksuvälineenä.

Strateginen autonomia ei tarkoita omavaraisuutta.

Se tarkoittaa sitä, että Euroopalla on kyky toimia ja kyky valita.

Digitaalisen euron arvo ei lopulta ole siinä, että se korvaisi nykyiset maksutavat. Sen arvo on siinä, että niiden rinnalla olisi eurooppalainen vaihtoehto: ratkaisu, joka toimii koko euroalueella, vahvistaa kilpailua ja innovaatioita ja lisää maksamisen toimintavarmuutta myös silloin, kun kaikki ympärillämme ei toimi normaalisti.

Ehkä juuri tässä kiteytyy myös tämänvuotisen Eurooppa-foorumin teema.

Arvot määrittävät sen, millaisen järjestelmän haluamme. Innovaatiot antavat meille keinot uudistaa sitä. Turvallisuus edellyttää, että meillä on vaihtoehtoja.

Digitaalista euroa ei siis mielestäni tarvita siksi, että nykyinen maksaminen olisi rikki.
Sitä tarvitaan siksi, että hyvin toimivankaan järjestelmän ei pitäisi olla yhden vaihtoehdon varassa.

Kiitän tässä kohtaa omasta puolestani. Keskustelu aiheen parissa jatkuu nyt Aleksi Grymin johdolla Aura Sallan, Masa Peuran ja Paula Pessin kanssa. Olkaa hyvät.