Tiedote_2021M5_FI.png

Muiden rahoituslaitosten[1] myöntämien lainojen kanta oli 25,2 mrd. euroa joulukuussa 2020. Valtion omistamien suomalaisten yritysten kasvua ja liiketoimintaa tukevien rahoitusyhtiöiden myöntämät lainat muodostivat lähes 65 % koko lainakannasta. Vuoden 2020 lopussa muiden rahoituslaitosten yrityksille myöntämien lainojen kanta oli 12,3 mrd. euroa ja kotitalouksille myöntämien lainojen kanta 4,6 mrd. euroa.[2] Loppuosa myönnetyistä lainoista oli konsernin sisäistä rahoitusta.

Ajoneuvorahoitus merkittävin pankkisektorin ulkopuolinen rahoituksen muoto kotitalouksille

Muiden rahoituslaitosten kotitalouksille myöntämät lainat kohdistuvat lähes yksinomaan Suomeen. Ajoneuvorahoitus muodostaa merkittävän osuuden kotitalouksille myönnetyistä lainoista. Ajoneuvorahoitusta oli myönnetty 3,9 mrd. euron edestä joulukuussa 2020. Muiden kulutusluottojen kuin ajoneuvolainojen kanta oli 600 milj. euroa. Muiden rahoituslaitosten kotitalouksille myöntämistä lainoista vain 26 % oli vakuudettomia. Muiden rahoituslaitosten tilastoinnissa ajoneuvovakuudelliset kulutusluotot lasketaan osaksi vakuudellisia lainoja, mikä selittää vakuudellisten kulutusluottojen suurta suhteellista osuutta verrattuna pankkitilastoihin[3]. Vuoden 2020 viimeisen neljänneksen aikana kotitaloudet nostivat uusia lainoja 250 milj. euron edestä, mistä 170 milj. euroa oli autorahoitusta.

Muiden rahoituslaitosten kotitalouksille myöntämien lainojen kanta oli 14 % suhteessa pankkien myöntämiin muiden kotitalouslainojen kuin asuntolainojen kantaan. Pankkien myöntämien muiden kotitalouslainojen kuin asuntolainojen kanta oli 33,7 mrd. euroa joulukuussa 2020, ja siitä vakuudettomia lainoja oli 14,8 mrd. euroa.

Valtion tukema viennin ja liiketoiminnan kehittäminen muodostaa merkittävän osan yritysten saamasta pankkisektorin ulkopuolisesta rahoituksesta

Joulukuussa 2020 valtion omistamien rahoitusyhtiöiden yrityksille myöntämien lainojen kanta oli 8,5 mrd. euroa, mikä on lähes 70 % kaikista muiden rahoituslaitosten yrityksille myöntämistä lainoista. Pankkien rahoitusyhtiöiden myöntämien lainojen kanta oli 2,6 mrd. euroa ja ajoneuvorahoittajien 1,0 mrd. euroa. Muun tyyppistä yritysrahoitusta oli myönnetty 100 milj. euron edestä joulukuussa 2020. Vuoden 2020 viimeisen neljänneksen aikana yritykset nostivat muista rahoituslaitoksista uusia lainoja lähes 500 milj. euron edestä.

Yrityksille myönnetyistä lainoista 70 % oli vakuudellisia. Yhteensä vakuudellisia lainoja oli myönnetty 8,6 mrd. euron edestä joulukuussa 2020. Muiden rahoituslaitosten lainoista 4,5 mrd. euroa oli myönnetty kotimaahan ja 7,8 mrd. euroa ulkomaille.

Muiden rahoituslaitosten myöntämä rahoitus on pankkien myöntämää rahoitusta tukevaa. Joulukuussa 2020 muiden rahoituslaitosten suomalaisille yrityksille myöntämien lainojen kanta oli 8 % suhteessa pankkien myöntämien yrityslainojen kantaan. Pankkien myöntämien yrityslainojen[4] kanta oli 59,4 mrd. euroa.

 

Muiden rahoituslaitosten myöntämien lainojen määrä, 2020Q4:

 

Yrityslainat (milj. euroa)

Kotitalouslainat (milj. euroa)

Vakuudelliset

8 560

3 410

Vakuudettomat

3 740

1 220

Yhteensä

12 290

4 630

 

Lisätietoja antavat

Antti Alakiuttu, puh. 09 183 2495, sähköposti: antti.alakiuttu(at)bof.fi,

Jaakko Suni, puh. 09 183 2402, sähköposti: jaakko.suni(at)bof.fi.


Seuraava Muut rahoituslaitokset -tiedote julkaistaan syksyllä 2021.

Tiedotteen yhteydessä on julkaistu blogi: https://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2021/pankkien-ulkopuolisista-lainoista-on-nyt-kirkkaampi-kuva/

Name & Shame -menettely:

Muut rahoituslaitokset -tilaston ulkopuolelle tahallisesti jättäytyneet yritykset periodin 2020Q4 osalta:

VFS Finland Ab

Aputoiminimet / Bifirma / Auxiliary company name:

Volvo Kuorma-autorahoitus / Volvo Lastvagnsfinans / Volvo Truck Finance

Volvo Rahoitus / Volvo Finans / Volvo Finance

Volvo Rahoitus Suomi / Volvo Finans Finland / Volvo Finance Finland

 

[1] Suomen Pankin Muut rahoituslaitokset -tilasto sisältää Suomeen rekisteröidyt sektoreilla S.125 (Muut rahoituksen välittäjät), S.126 (Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset) ja S.127 (Konserninsisäiset rahoitusyksiköt ja rahanlainaajat) toimivat kotitalous- ja yritysrahoitusta tarjoavat yritykset. Ulkomaiset luotonantajat (ns. rajan yli lainaavat toimijat) ovat tiedonkeruun ulkopuolella.

[2] Kotitalouksille myönnettyjen lainojen kanta sisältää myös henkilöyrityksille myönnetyt luotot ja lainat.

[3] Pankkien ja luottolaitosten myöntämille lainoille hyväksytään vakuuksiksi ainoastaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (575/2013) mukaiset vakuudet.

[4] Pl. asuntoyhteisöt.